Yehuda Koren & Eilat Negev: Auschwitzin seitsemän kääpiötä!

 

Yehuda Koren & Eilat Negev: Auschwitzin seitsemän kääpiötä!

Ovitzin perheen selviytymistarina

Alkuteos: Giants, The Dwarfs of Auschwitz

Suomentanut Jyrki K. Talvitie

Minerva, 2017

316 s.

"Tarina alkaa jättiläisistä. Kerrotaan, että muinoin vuoristoisessa Pohjois-Transsilvaniassa Dolhan laakosssa vilisi jättiläisten heimoja. Luomisesta lähtien he elivät ja kukoistivat vaellellen maan päällä. sitten tuli vedenpaisumus, ja he kaikki pakenivat ylemmäksi vuorten paljaille huipuille. Siellä he yksi toisensa jälkeen menehtyivät, ja kun vedet vetäytyivät takaisin, ainoat eloonjääneeet tulivat esille: jättiläinen ja hänen tyttärensä Roza Rozalina. Roza Rozalinalla oli hiilenmustat silmät, hänen hiuksensa olivat liekehtivän punaiset ja pitkät kuin pihtapuiden murhe. Suruissaan hän vaelsi laakson läpi. - Isä, hän huokaisi, - minä kuihdun yksinäisyyteen, löydänköhän koskaan kumppania?"

 

Legenda jatkuu ja kertoo, kuinka Rosa löytää pieniä, hänen kaltaisiaan olentoja, joista erityisesti yksi "komea kuin kuutamo" saa hänen poskensa punehtumaan. Hän vie olennon isälleen, joka sanoo. "- Voi, voi , tyttäreni, meidän aikamme on ohi. Pane heidät heti takaisin paikoilleen." Rozalina ei kuitenkaan pysty tähän, vaan hän pyytää Kaikkivaltiasta sitomaan hänen ja pienen olennon kohtalot yhteen. Ja niin Kaikkivaltias kutistaa Rozaa ja venyttää pientä urhoa niin, että he olivat kuin kaksoset. Ja legenda kertoo, kuinka heidän jälkeläisensä kansoittivat  maan.

Tämä legenda oli kulkenut sukupolvelta toiselle pienessä romanialaiskylässä, kunnes vuonna 1866 kylässä syntyi oikea kääpiö. Lyhytkasvuisten Ovitzin perheen esi-isä oli syntynyt. Tämä Ovitzin perheen sukutaulu on teoksen alkulehdillä.

Auschwitzin seitsemän kääpiötä -teos on alkujaan ilmestynyt kymmenisen vuotta sitten, suomennettuna viisi vuotta myöhemmin kuin alkuperäisteos. Teoksen kirjoittajat ovat tehneet vuosien tutkimustyön perheen tarinaan liittyen. He kertovat:  "Matkamme niiden seitsemän kääpiön tositarinaan, jotka eivät olleet minkään hyväntahtoisen Lumikin alamaisia vaan pikemminkin sydämettömän pedon vallan alla, alkoi vuonna 1994, kun näimme historiankirjassa tämän lyhyen maininnan; "Vuonna 1949 teatteriseurue nimeltään "Auschwitzin seitsemän kääpiötä" teki kiertueen Israelin kapungeissa laulu- ja tanssiesityksellä."

En löytänyt teoksesta kuin pari blogipostausta, nimittäin Luetut kirjat ja Olen lukenut -blogeista. En itsekään oikein tiedä, mitä tästä teoksesta kertoisin, mihin näkökulmaan tarttuisin. Holokaust on aiheena järkyttävä, ja tässä teoksessa se lyö todella silmille Mengelen toimilla. Aihe kyllä kiinnostaa, mutta olen kuitenkin hieman rajoittanut aiheen lukemista. Teoksessa täytyy olla jotain muutakin, vastanäkökulmaa holokaustin julmuuksiin ja epäinhimillisyyksiin. Tässä teoksessa minua kiinnosti lyhytkasvuisuuden teema ja sukuhistoria (ei mitenkään henkilökohtainen, vaan noin yleisesti).

Teoksessa käytetään Ovitzeista nimiä pienet, Lilliputit, kääpiöt. En pidä kääpiö-sanan käytöstä. Sisarussarjan nuorin, Perla "ei koskaan loukkaantunut siitä, että ihmiset kutsuivat häntä "kääpiöksi". "Miksi muuksi he voivat minua kutsua? Näen itseni peilistä, ja se on tosiasia." Silti hän välttää itse käyttämästä termiä. Sen sijaan hän jakaa maailman ihmiset "isoihin ihmisiin" ja "meihin pieniin". Tavallisimmin hän kutsuu itseään tytöksi." Kääpiö-sana kolahtaa joka kerta, kun kirjailijat sitä käyttävät. 

Teoksen sävyssä on myös jotain muuta, mistä en oikein pidä, mutta mitä en osaa sanoittaa. Tai sitten olen lukiessani huomannut itsessäni jotain, mistä en pidä. Jollain tasolla lukeminen on aina jonkinlainen peili, josta itseään tarkastelee.

--

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 18: Kirjan on kirjoittanut toimittaja