Naistenviikko 2022. Merja Otava: Priska!

Merja Otava

Priska - Kesästä kesään!

WSOY, 1959

152 + 1 s.

Tuijata ideoima Naistenviikon lukuhaaste alkaa olla päätöksessään. Tänään vietetään  Kristiinan, Tiinan, Kirstin, Kirsin, Kristaa, Kiian ja  Tinjan nimipäivää. Onnitteluni!

Viikon lukupaketissani on jo yksi Kristiina esiintynyt ja tässä tulee toinen. Tosin ei ensimmäisenä nimenä, mutta henkilönnimenä kuitenkin. Priska, nelitoistavuotias päähenkilö on oikealta nimeltään Piia Kristiina. Aiemmin häntä on kutsuttu Piiaksi, mutta saanut nyt lempinimen Priska, mikä onkin hyvä yhdistelmä Piiasta ja Kristiinasta. 

Priska on veikeä tarina 14-vuotiaan tytön kasvukivuista ja unelmista. Otavan kieli on nuorekasta, eläväistä ja mielikuvia synnyttävää. Mielikuvat taas ovat riippuvaisia lukijasta. Itselleni syntyi metka mielikuva ensimmäisen sivun kuvauksesta, jossa:

Kai, Nukke, Priska, Molla ja hännänhuippuna Masa asettuivat jonoon ja panivat kädet toistensa olkapäälle. Minulla meni hetki aikaa ennen kuin kuvittelemani nukkejono muodostikin todellisen kaveriporukan, joka oli rannalla uimassa ja menivät sitten ankankäyntiä kohti jäätelörattaita.

 

Miljöönä on 1950-luvun Helsinki, sen kadut, koulu ja kodit. Vieläkö Helsingissä tänä päivänä myydään jäätelöä työnnettävillä jäätelövaunuilla? 50-luku tulee esille vannealushameissa, James Deanin kuolemassa. Ensi aluksi kerronta kuulostaa aika tajunnanvirtamaiselta, mutta kyllä tässä jonkinlainen punainen lanka kuitenkin on olemassa, vaikka erityisen juonivetoinen tämä ei olekkaan. Priska pohtii syntyjä syviä, mutta hänelle myös tapahtuu: pyöräretki Mannerheimintiellä päättyy kuorma-auton alle, talvisella retkellä luokkatoverin huvilalle leikitään pullonpyöritystä ja todetaan erinäisiä asioita. Ei vain Priskan elämässä, vaan jokaisen luokkakaverinkin elämässä on omat kipupisteensä.  Rikkauskaan ei ole tae täydellisestä onnesta.

Kuvaus Priskasta ja ystävästään Nukesta tuo mieleeni myös ruotsalaisen Merri Vikin Lotan ja Giggin. Tässä kuvauksessa on jotain hyvin samanlaista.

Nukke jutteli kaikenlaista ja Priska kuunteli. He nauroivat aina yhtäaikaa ja samoille asioille. Heidän ystävyytensä oli alkanut pihalla hiekkalaatikossa ja se oli jatkunut yhtä varmasti kuin aika haalareista jenkkihousuihin (tarkoitetaan kai farkkuja) ja aina eteenpäin ja se jatkuisi  - aina korkeakorkoisiin kenkiin ja ylioppilaslakkiin saakka. Aina.

Ystävyys on kuitenkin saada kolauksen, kun Priska tajuaa, että koulutoveri Kai, johon hän on ihastunut pitääkin Nukkea suloisempana ja Nukkekin tykkää Kaista. Sitten Priska kuitenkin näkee unta (jälleen kerran)  ratsastavasta Rosvosta, jolla onkin punainen paita, ja hän tajuaa, että ei hän itse asiassa Kaista, vaan Jyristä. Jyri on sukulaispoika, joka asuu Priskan kotona samoin kuin toinen sukulainen, Marke, joka opiskelee. Priskan perhe on ilmeisen hyvin toimeentuleva, heillä on kotiapulainen tai keittäjä Siiri, jolla on huone keittiön vieressä.Priskan äiti on töissä naistenlehdessä, ilmeisesti taitaa omistaakin sen. 

Naiseudesta:

Priska oli mennyt ja sulkenut tyttöjenhuoneen oven jälkeensä. Jyri lähtisi eikä Jyriä näkisi enää. Ikkunoiden takana oli sinistä. Syksy oli paljon myöhässä tänä vuonna. Jyri lähtisi pois heiltä. Kuluisi muutama vuosi ja Markekin lähtisi ja menisi naimisiin ja Markesta tulisi opettaja. Hän Priska jäisi tähän huoneeseen. Hän vanhenisi. Ei olisi enää mikään pikkulikka. Hänestä tulisi nainen. Peruuttamhattomasti. Hän ei olisi enää välimuoto. 

Erilaisia naishahmoja:

Nuken äiti  maalasi itseään ja pukeutui muodikkaasti, Hiiren äiti oli puoluepamppu, ajoi naisten asiaa  ja kulki matkoilla puhumassa vähän väliä. Juulian vanhemmat olivat eroamassa ja äiti toivoi Juuliaa asumaan hänen luokseen. Julia oli kahden tulen välissä. Kumman luo: äidin vai papan.  Hillevin äiti taas kehui tytärtään kuinka tämä osasi sitä ja osasi tätä, Esa, joka asui tätintä luona näki tämän pihistelijänä, ei antanut edes taskurahaa ja voi piti sivellä näkkileivän sileälle puolelle.

Kivet

Viittaus kiviin toistuu teoksessa yhä uudelleen.

Tutut kive olivat siellä (mökin rannassa) : suuret istuinkivet, vähän pienemmät kivet, joilla saattoi hypellä ... jokainen oli erilainen. Ne olivat kuin kyykyssä olevia ihmisiä - ei, eivät ne muistuttaneet ihmisiä. Ne olivat jokin ihmisen sukuinen heimo, jolla oli hienot viitat päällään ja huntu kasvojensa suojana kuin naisilla itämailla. Vain asento paljasti niiden luonteen: jotkut olivat hiukan väsähtäneitä, toiset ryhdikkäitä kuin isä ja äiti, Marke, Kai ja Juulia, toiset muhkeita ---

Kivet ovat vertauskuva Priskasta. Jollain tasolla niissä kuvastuu lapsuuden usko keijuihin, kunnes aikuisuus vie sadun lumon ja elämä löytää uuden suunnan.

Priska oli valellut kasvonsa vedessä ja kyyristynyt kiven viereen ja ollut itsekin kuin yksi niistä - liikkumatta ja hiljaa. HÄn oli yrittänyyt olla kuin ne: kipua tuntematta. Priska oli pusertanut pois kaikki ajatukset. Hän ei ollut ikävöinyt eikä toivonut mitään. Hän oli ollut kivi.--- --- Lapsuuden aikainen kivien heimo riisui viitat yltään ja kivettyi. Illalla vielä Priska oli tutkinut kiviään. Mutta ne olivat pysyneet vaiti. Näinkö tullaan aikaihmiseksi, mietti Priska ja silloin oli alkanut jo hämärtää.

Kielileikki:

Se peli pois, sanoo isä ja Priska hokee: sepelipois!

Outoksia 50-luvulta:

Jenkkarit (no, taitavat olla jenkkitennarit)

Ettana oleminen

Parpidapaikat (koulussa välitunnilla)

 

Erityismainita tälle ajatukselle:

Jos olisi varma, ei pelkäisi eikä olisi kateellinen eikä ilkeä

 

 

Kuittaan tällä myös Helmet 2022 -lukuhaasteen kohdan 45: Palkittu esikoisteos. Merja Otava aloitti kirjailjauransa tällä teoksella ja sai tästä WSOY:n Anni Swanin muistokilpailuvoiton.