Friedebert Tuglas: Pikku Illimar!

 

Friedebert Tuglas

Pikku Illimar - lapsuuteni romaani

Alkuteos: Väike Illimar ȕhe lapsepólve lugu

Suomentanut Raili Kilpi-Hynynen

Tammi, 1967

 

 

 

 

 

Aurinko kulki synkkien, uhkaavien pilvien välissä. Tuntui, että aivan nyt juuri kaikki repeää, mutta  sitten ukkonen siirtyikin kauemmas. Tukahduttava helle jatkui. Kun Illimar astui eteisen ovelle, hän tunsi, että sisällä kiviseinien välissä oli oikeastaan parempi olla. Ulkona oli kovin kuuma ja lyijynä hekuva valo oli luotaan torjuvaa. 

Pikku Illimar on alta kouluiän elämän keväässä elävä pikkupoika, jonka perheeseen kuuluu toimelias äiti, vakaa isä, isoveli Karla, joka aina kiusoittelee ja eräänä päivänä ilmaantuva pikkuveli Johannes. Eletään Viron maaseudulla, Herraskartanon alustalaisina joskus 1800-luvun loppupuolella. Tämän aika-aspektin yhdistän teokseen luettuani hieman kirjailijatietoja ja saatuani tietää, että hän on syntynyt 1886. Muutoin ajallisesta athmosphaarista olisi vaikea sanoa, jotain kuitenkin kertoo arkinen aherrus, elämänmeno ja pienet kulttuuriset yksityiskohdat puhumattakaan niistä vähän erikoisista kylänihmisistä, joita teoksessa esiintyy, kuten esim. Kaanu, jonka elämänfilosofiaa kuvaa seuraavat lauseet:

Hyvyydelläni minä olen tähän saakka pärjännyt ja hengissä pysynyt. 

Syökää vaikka mannaa, mutta jättäkää hurskas sielu rauhaan."

Lapsikuvaukset ovat kiinnostavia ja lapsinäkökulma minut tähänkin teokseen sai tarttumaan, puhumattakaan teoksen kansipapereista, jotka ovat Kyösti Variksen käsialaa. Näkemäni kuvan perusteella ajattelin teosta kuitenkin ohuemmaksi ja kooltaan hieman erilaiselta, mutta tämä olikin ihan ehta romaani sivumitoiltaan, ei mitään kuvakirjakokoa. Tapahtumia riittää raivostuneen sonnin teutaroimmisesta lahjaksi saadun kissan varasteluhetkiin. Erityisen koskettava kuvaus oli pikku Illimarin sairastuminen jäisellä järvellä seikkailun jälkeen.

Lukukokemukseni ei kuitenkaan ollut niin nautinnollinen kuin ennakko-oletukseni antoivat odottaa. Pidin kyllä pienen Illimarin astumisesta elämän mutkikkaille teille ja siitä kuvauksesta, miten pienen lapsen ymmärrys lisääntyy vähin erin. Teoksessa oli kuitenkin myös kuvauksia, jotka saivat hieman erilaisia sykäyksiä aikaan ja kipristelyjä mielialassa. Sanoisin, että ei tämä vallan huono lukukokemus ollut, mutta ei sellainen hyvän olon kirjakaan,  jollaista olisin kaivannut. Jos vertaan tätä Vera Panovan Serjosa-teokseen, niin Panova vie kyllä voiton. 

Muutamia erikoisempia sanoja, joista suurin piirtein tietää, mitä ne ovat, mutta jotain ilmaisuissa

jättää mietityttämäänkin:

Moisio

Patiinit

Leskenkyynel  vaatimaton pieni kukka, jolla oli sinipunaiset samettiset terälehdet 

Kuvaus paikallisesta vuodenaikaan liittyvästä tapahtumasta, Katrin narreista herneiden paistamisineen ja sääilmiöineen sai miettimään virolaisia kansantapoja ja juhlapäiviä.

Minua mietitytti myös kerronnallisesti se, kun sanotaan henkilön tuovan sisältä makeisia tytölle, ja kehotetaan antamaan Illimarillekin, jolle tyttö ojentaa, ei karkkia, vaan piparkakun. Onko makeinen yhtä kuin piparkakku? Hmm.

Ihan hyvä kansakuvaus entisajan elämästä ja virolaisesta perinteestä pienen pojan silmin. Hieman minua jäi kaihertamaan loppukohtaus ja pienen Illimarin istuminen sikolätin katolla, kun ei uskaltanut mennä sisälle karattuaan posetiivarien  jperään, vaikka olisi pitänyt vahtia pikkuveljeä. Ehkä hän kuitenkin lopulta yön pimetessä uskaltautui sisällekin. 

Mitä tulee posetiivarien kuvaukseen ja erään kyläläisen sanoihin (vaikka esitystä kyllä katseli mielellään), niin olkoon mainitsematta. Kylmäävä oli kohtaus.

--

Hyvän kuvauksen teoksesta antaa myös Prospero kirjahyllyssään ja häntä saankin kittää siitä, että olen yhtä lukukokemusta rikkaampi.

---

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta