K.A. Pohjakallio: Aittamäen kotirintama!

 K.A. Pohjakallio

Aittamäen kotirintama!

Ristin Voitto, 1978 (Uudistettu laitos vuonna 1955 ilmestyneestä ensipainoksesta)

195 s.

Kansi: Päivi Sarrala

- Väkisinhän se kaikki hyvä tapahtuu, sanoi Tenkanen ja tarttui Laurin käsipuoleen.              - Hyvän  kirjeen kirjoitit isällesi, ja kohta näytetään tälle puolustusministerillekin, minkälaisia tempauksia tämän Aittamäen sisäpolitiikka on tuonut tullessaan. Jämeriä kirjeitä ja jämeriä tekoja nyt tarvitaan, ja välillä käydään jahtaamassa susia ja desantteja.

Aittamäen kotirintama kertoo pienen suomalaisen kyläkunnan elämästä jatkosodan aikaan. Teoksen päähenkilö on Pirkko-tyttö, joka suree Helokin kohtaloa. Isoisä on kertonut, että rehu ei riitä talveksi ja varmaankin pitää Helokki laittaa joulun jälkeen teuraaksi. Pirkko saa apua naapurin pojalta, Pentiltä, joka tutustuttaa hänet Hiipivän jaguaarin leiriin. Intiaanileikit vaihtuvat tositoimiin ja joukon johtaja keksii keinon.Kirje kirjoitetaan  kirjoittaa Nuorten Pellervon kysymyspalstalle. Kirje kirjoitetaan ja laitetaan vielä postimaksu mukaan. Ja kuinka ollakaan, Pirkko saa vastauksen agronomi Tarvaiselta, joka on laittanut kirjeeseen, pilke silmäkulmassaan, ihan puolustusministeriön leiman. Tarvainen neuvoo kaatamaan heinää teidenvarsilta ja kunnan jättömailta sekä tekemään kerppoja, joita myös tukuiksi kutsutaan. 

Jos ei Aittamäen pojat tähän pysty, niin heidät voi vaikka lähettäää,  minne, se jätettäköön mainitsematta, kun ei taida olla nykyisinä aikoina ihan korrektia. Intiaanileikit jäävät sikseen, kun kyläkunnan keskenkasvuiset pistävät vauhtia ja alkavat hankkia Helokille talvieinettä. Siinä touhussa he eksyvät maastoon, jonka omistaa Ylätalon Tuomas, jolla on närää Pirkon isän kanssa, koska Kaarelan torppa on aikoinaan erotettu ja annettu vielä hyvä peltomaakin, Tuomaan maista. Tuomas haukkuu Pirkko varkaaksi, kun tämä on poikien kanssa keräämässä pajukosta oksia, ja siitäkös sydämistyy niin Ylätalon väki kuin muukin kyläkunta.

Pirkon mieltä asia painaa, mutta hän turvautuu rukoukseen, kun ei muu auta. Pirkko pelastaa Ylätalon lehmän Kuoleman kuilussa joutumasta junan alle ja saa kuvansa lehteen. Tuomaan omaatuntoa alkaa painaa ja hän pyytää Pirkkoa käymään.

Aittamäen kotirintama on ihan menevä kirja, jossa sattuu ja tapahtuu.

Helokin talvirehut tulee kerättyä, siinä sivussa autetaan köyhää leskeksi jäänyttä monen lapsen äitiä, etsitään kadonneita lampaanvuonia, juostaan karkuun sutta ja ajetaan takaa kylään ilmestynyttä desanttia. Pirkko saa kuvansa lehteen kerran ja toisenkin ja Aittamäen kotirintaman maine kantautuu aina pääkaupunkiin asti, josta agronomi Tarvainen saapuu porukkaa tervehtimään ja palkitsemaan. 

Elämää sodan varjossa, hiljaiseen, työteliääseen tapaan. Kristillinen elämänasenne kuvastuu Pirkon toimissa. Kerronta on sutjakkaa ja kansanomaista. Ajankuva, askareet ja toimet lapsijoukon toimineen on luontevaa, opettajan asema ja merkitys kylän keskiössä on ollut merkittävää. Tavallista sota-arkea ja rippunen seikkailua hengellisellä sanomalla ryyditettynä. Ei maistu yhtään hullummalta.

Erityishuomio tälle koosteelle:

Oli perjantaipäivä, ja seuraavana iltana piti tavaroiden olla valmiina. Muutamassa tunnissa opettaja oli käynyt läpi kylän jokaisen talon. Hänellä oli koossa kenkiä, housuja, mekkoja, lakkeja, sukkia, villatakkeja ja vaikka mitä. Toiset vaatekappaleet olivat aivan ehjiäkin. 

Että sellaista. Ehjiäkin vaatteita joukossa, kun lahjoitetaan tarpeessa olevalle avuksi. Hieman erikoinen maininta, mutta todellisuutta kuvaava, ikävä kyllä.