Hélène Berr
Päiväkirja 1942-44
Alkuteos: Journal d'Hélène Berr
Esipuhe: Patrick Modiano
Liitteenä: Takavarikoitu elämä, Mariette Job
Somennos Erkki Jukarainen
Tammi, 2009
252 + 1 s.
Modianon esipuheesta: Lukija vaistoaa 21-vuotiaan tytön onnen kaipuun, hänen halunsa lipua asioiden pehmeää pintaa pitkin sekä hänen taiteellisen ja erittäin selvänäköisen temperamenttinsa. Hän imee itseensä englantilaista runoutta ja kirjallisuutta ja hänestä olisi epäilemättä tullut herkkyydessään Katherine Mansfieldin veroinen kirjailija. Päiväkirjan viidenkymmenen ensimmäisen sivu aikana voisi melkein unohtaa, miten kammottavana ajanjaksona hän eli. Mutta eräänä huhtikuisena torstaina Sorbonnen luennon jälkeen hän kävelee Luxenbourgin puistossa opiskelutoverinsa kanssa. He pysähtyvät lammen rannalle. Hélène ihastelee auringon kiloa ja veden liplatusta, lasten leikkipurjeveneitä ja sinistä taivasta - jonka Paul Valery loihti esiin omistuskirjoituksessaan. "Saksalaiset voittavat sodan", sanoo opiskelutoveri. "Mutta miten meidän käy, jos saksalaiset voittavat? "Höh! Mikään ei muutu. Aurinko ja vesi pysyvät aina samoina..." Pakottauduin sanomaan: "Mutta he eivät salli kaikkien nauttia valosta ja vedestä!" Onneksi tuo lause pelasti minut, sillä en halunnut olla pelkuri.
Nyt ilon ylle lankeaa varjo. Mutta aurinko tulee vielä esiin sade on melkein loppunut. Miksi sää on niin arvaamaton? Kuin lapsi, joka nauraa ja itkee yhtä aikaa.
Lievetekstin lainaus Helsingin Sanomista: "Ranska sai oman Anne Frankin päiväkirjansa"
Typerästi sanottu. Ikään kuin Anne Frankin päiväkirja olisi jotenkin merkittävämpi kuin kaikkien niiden nuorten tai vanhempien päiväkirjat, joita myös kirjoitettiin. Tietysti Anne Frank antoi kasvot holokaustille ja oli merkittävä avaus aiheelle, mutta arvottaa toinen korkeammalle tai verrata ihmisyksilöitä keskenään on väärin. Anne Frank on Anne Frankina merkittävä ja Hélène Berr on merkittävä omana itsenään. Hélène Berriä itseään lainaten:
Kuka
ikinä pystyy kertomaan kaikkien kärsimyksistä? Ainoa todenmukainen ja
kirjoittamisen arvoinen "reportaasi" olisi sellainen joka kokoaisi
yhteen kaikkien karkotettujen ihmisyksilöiden todelliset kertomukset.
Ihmisen, yksilön tarina on osa kokonaisuutta. Anne Frankin ja Hélène Berrin tarinoissa on paljon samaa, mutta myös eroja. Molemmat olivat kirjallisesti orientoituneita. Anne Frankin päiväkirjoissa on vasta aavistus siitä, mikä Hélène Berrin päiväkirjassa on jo nähtävissä: syvällinen elämänasenne. Mutta kuten sanottua, ei pidä verrata. Holokaustissa kyse oli ei vain kasvottomasta, yhteensulautuneesta massasta, vaan yksilöistä, joiden elämäntarinat yhdessä luovat kauhistuttavan kuvan julmuudesta, johon vain ihminen kykenee unohtaessaan ihmisyytensä.
Mitä muuta kirjassa on kuin todellisuus? Ihmiset eivät kykene kirjoittamaan siksi, että heiltä puuttuu havainnoiva mielenlaatu ja näkemysten avaruus.
En tiedä, en muista, olenko lukenut tätä päiväkirjaa aiemmin. Teos oli täynnä kirjallisuusviitteitä Nalle Puhista Dostojevskiin ja lopussa onkin liitteenä kirjallisuusliite Hélène Berrin lukemista teoksista.
Hélène Berr oli juutalainen, mutta hän seurusteli katolisen pojan kanssa. Minua koskettikin erityisesti Hélènen pohdinnat juutalaisuudesta ja kristinuskosta. Tämä oli hyvin koskettavaa ja elävää kuvausta, joka toi vahvasti mieleeni Kristin Harmelin teoksen: Unohdettujen nimien kirja. Molemmat sijoittuvat Pariisiin ja muutenkin teoksissa on vahva paikallinen liikkumavara. Mietinkin, onko Harmel mahdollisesti käyttänyt Hélènen päiväkirjaa ja elämää jonkinlaisena lähdekirjallisuutena. Toki teosten päähenkilöt ovat erilaisia ja kuitenkin heissä on hyvin paljon samaa. Myös Hélène toimi vastarintatoiminnassa, Mariette Jobin (ilmeisesti sukulainen) elämänkerrallisen tekstin mukaan Hélène toimi sihteerinä salaisessa järjestössä, joka välitti lapsia sijaisvanhemmille.
Runollisuus elämän raadollisuuden vastapainona. Hélène Berrin tekstistä runomuotoon muokanneena.
Eilen tuulinen tasanko,
tänään kupolin yllä
musta taivas.
Sateesta märkinä kiiltävät kadut.
Onneni varma, pysyvä,
suuremmoinen
Kuin siivet!
***
Elämäni kaunein päivä
lipui ohi kuin uni.
Niin onnellisena, läpikuultavana,
niin puhtaana ja sekoittamattomana.
Ei! En tuntenut haikeutta, en pelkoa.
---
Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 47-48: Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön. Minulla oli tässä ensin toinen teos, mutta tämän teoksen niin kytkös aiemmin lukemaani Harmelin teokseen oli niin vahva ja intuitiivinen, että minun oli muutettava suunnitelmaani.
--
Muualla sanottua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti