Sergei Antonov
Vehmas laakso
Suomentanut Esteri Salo
Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike
1956
91 + 2 s.
Hyvä olisi yöpyä tänne kuten vaari ehdotti, ja huomenna jatkaa matkaa. Mutta yöpyä ei saanut. Ensiksikin, isää on odoteltu jo viime viikosta lähtien "Vehmas laakso" nimisessä kolhoosissa, jonne hän menee nyt agronomiksi, jatoiseksi, isälle oli aamulla aluekeskuksessa annettu eräälle "Vehmas laakson" kolhoosilaiselle osoitettu kirje. Se oli kiireellinen kirje tiiviissä kirjekuoressa jossa oli kirjoitus "Lähettäjä T.D.Lysenko". Isää oli pyydetty toimittamaan tämä kirje mahdollisimman nopeasti jollekin Ivanoville."
Agronomi Aleksandr Aleksandrovitsh ja tyttärensä Leena ovat tulleet Moskovasta, jossa Leenan äiti työskentelee sairaalassa, koska ei ole halunnut muuttaa kolhoosiin. Vanhemmat ovat sopineet, että katsotaan kesän ajan, palaako Leena Moskovaan vai mitä tehdään. Päähenkilöksi tarinassa muodostuu kuitenkin Petja, pioneeri-ikäinen poika, joka lähtee kuljettamaan agronomia ja tytärtä Vehmas Laaksoon. Petja osoittautuu siksi Ivaniksi, jolle Lysenkon kirje on osoitettu. Kirjeessä on kaksikymmentä kappaletta ihmevehnän jyviä. Petja on tilannut ihmevehnää kilon verran, mutta niin suurta määärää ei ole voitu toimittaa.
Petja pistää jyvät jarovisoitumaan ja kadottaa niistä yhden, kun varpunen pääsee nokkasemaan. Jäljelle jää yhdeksäntoista kallisarvoista siementä, joita varjellaan sitäkin tarkemmin. Tovereineen Petja muodostaa "viidennen salaisen peltoprikaatin". He etsivät oman salatun palstan ja kylvävät siemenet kaikkien sääntöjen mukaan ja varoittavat toisiaan että asiasta ei saa kertoa kenellekään. Mutta kuinka käykään. Salaisuus leviää erinäisten tapahtumien myötä. Kuka on salaperäinen henkilö, joka jättää ohjeita peltotilkulle? Kuinka käy jyvien?
Ihmevehnästä kertoo opettaja koululaisille näin:
Kerran, kaukana Uzbekistanissa , - aloitti opettaja, - kolhoosilaiset huomasivat pellollaan muutamia merkillisä kasvin korsia. Se näytti vehältä, mutta korressa yhden tähkän asemasta oli kokonainen tähkäkimppu, kokonainen terttu. Kukaan ei tiennyt, mistä tämä ennennäkemätön vehnä oli ilmaantunut. Niinpä eräs kolhoosilaisnainen, nimeltään Gylsara, kylvi ihmeellisiä siemeniä jasai runsaasti seitsemänkymmentä sentneriä...
Vehnän kasvatuksen ohessa käydään koulua, Leenan syntymäpäiväjuhlat uhkaavat romuttua, kun Leenaa epäillään petturuudesta. Lasten luontaista uteliaisuutta ja halua toimia omin päin löytyy tässä tarinassa.
Vaikka aika ja tavat oli mitä oli, niin tämä oli kuitenkin ihan mukava tarina maanviljelystä. Lapsinäkökulma oli hauska. Vaikka lapset touhusivat omin päin, saivat he huomata, että lopulta yksittäiset aikuiset touhusivat taustalla lapsia auttaen. Mustavalkoinen kuvitus oli hauska lisä. Erityisesti kansikuva on kiehtova ilmeikkyydessään. Sisällä oleva kuvitus on hieman erilainen, ja hieman vaihtelevakin realismin suhteen.
Kuinka todellisuuspohjainen tämä teos on, on vaikea sanoa, sillä etsiessäni tietoa ihmevehnästä eksyin en niin kiinnostaville uskonnollisille sivuille. Kerronnassa minua myös hämmensi koulunäytelmä Lumikki, jossa henkilöhahmot eivät lainkaan vastanneet tutun sadun hahmoja. Lumikkikin oli musta poika.
Neuvostoliiton aikaista kulttuuripropagandaahan tässä on selvästi löydettävissä, pidin silti lapsijoukon touhuista ja toveruudesta. Lapset ovat lapsia loppujen lopuksi iloineen, toiveineen ja pelkoineen.
Kirjallisuusviite: Turgenevin Bezhin lug.
Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua. Maaseudun ja pienviljelujän tyttönä peltotyöt niin heinän- kuin viljankorjuineen on tuttua hommaa. Vaikka sana jarovisoituminen on minulle outo, niin muistan kyllä lapsuudesta, kuinka isä pisti vljanjyviä multaan nähdäkseen niiden itävyyden. Ja hei, nyt on Helmet 2023 -haaste suoritettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti