Ainon erilaiset blogit!

Sivut

30 toukokuuta 2024

Helena Liikanen-Renger: Koti-ikävä, Rebonjour


Helena Liikanen-Renger

Koti-ikävä, Rebonjour

Atena/Otava. 2023

247 s.

Kansi: Elina Warsta





"Välitilassa voi myös elää erilaisia todellisuuksia, ola voimallisesti läsnä ja toisaalta hengittää vielä entistä. voi tuntea olevansa matkalla uuteen, mutta samalla ymmärtää, ettei ole vielä pitkään aikaan perillä."

Helena Liikanen-Rengerin uusi teos on tietokirja muuttamisesta ja kansainvälisyydestä. Kuinka elää siirtymissä ja muuttojen välitilassa? Kirjailija on syntyjään suomalainen, mies ranskalainen. Perhe asunut vuoroin Ranskassa, vuoroin USA:ssa. Omien kokemustensa lisäksi teokseen on haastateltu muita kansainvälistä elämää viettäneitä. 

Teoksessa pohditaan kultuurien erilaisuuksia, sopeutumista elämänmuutoksiin ja arkea. Missä on koti. Mistä olen kotoisin? Mihin ikävöin, kun koti-ikävä valtaa?

Tämä oli tavallaan ajankohtainen kirja itselleni, sillä elän parhaillaan eräänlaisessa välitilassa, evakossa. Vuokra-asuntoni on remontin alla ja jouduin muuttamaan toisaalle. Onneksi ei tarvinnut kauaksi muuttaa, sillä sain väliaikaisen asunnon jo remontoidusta huoneistosta viereisessä rapussa. Mutta ... koska tämä on vain väliaikaista asumista, en tohdi purkaa laatikoita, sillä kohtahan joutuisin uudestaan ne pakkaamaan. 

Tätä taustaa vasten siis, vaikka hieman eri näkökulmasta tämä teos oli kiintoisa lukukokemus. Tietysti oli myös mukava lukea ranskalaisen ja amerikkalaisen elämäntavan eroista, puhumattakaan siitä, miten suomalaisuus eroaa ranskalaisuudesta tai amerikan mallisesta elämäntavasta.

Omakohtaista, analyyttistä pohdintaa ja kerrontaa sujuvasti ilmaistuna.

---

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024, Tunteet. Kohta 3: Epävarmuus 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti