Naistenviikko 2024! Erica Bauermeister: Elämän lempeät maut!

 

Erica Bauermeister

Elämän lempeät maut

Alkuteos: The school of Essential Ingredients 

Suomentanut Helinä Kangas

Bazar, 2011

Tänään alkoi naistenviikko ja samalla myös Tuijatan järjestämä Naistenviikon lukuhaaste. Lähden mukaan haasteeseen tällä Erica Bauermeisterin teoksella, joka saa edustaa tämän päivän nimipäiväsankareita Riikkaa ja Fredrikaa. Onnea kaikille merkkipäiväänsä viettäville. 

Elämän lempeät maut kertoo Lilianista, joka pitää ravintolassaan aina kuukauden ensimmäinen maanantai ruoanlaittokursseja. Ruoanlaitosta on tullut Lilianille tärkeä osa elämää aina lapsesta lähtien, jolloin isä lähti menemään ja äiti hautautui kirjojen maailmaan. Ruoalla pikku Lilian yritti houkutella äidin takaisin "elävien kirjoihin". 

Ota taikasauvasi esiin. --- Kaada maito kattilaan. --- Vuole appelsiininkuoresta kiharoita. --- Siirrä sivuun odottamaan. --- Halkaise kanelitanko. --- Lisää appelsiininkuoret ja kaneli maitoon. -- Raasta suklaa. --- Lisää Anis. --- ---  Pienen pieni määrä kostean rantahieman väristä jauhettua maustetta. Abuelitan antamassa pikkupussissa näytti hiljaiselta ja huomaamattomalta. Kun Lillian avasi pussin suulla olevan nauhan, hänen nenäänsä lehahti lämpimän kullan ja lakritsin tuoksu, joka toi muassaan kaukaiset aavikkoalueet, tähdettömän taivaan ja kaipauksen, joka tuntui silmien takana, sormenpäissä. Laskiessaan pikku pussin takaisin työtasolle Lillian tiesi,että mauste oli aikuisempi kuin hän. --- ---

Vain hyppysellinen. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes aineet yhdistyvät. Huomaat sen kyllä. Käytä taikasauvaasi. Kaada seos äitisi kahviin.

Kuulostaa ihanalta, mutta anis ei kuitenkaan ole ihan minun makuuni, enkä kahviini tykkää mitään mausteita lisätä. Tämä kuvaus herätti kuitenkin halun kokeilla jotain vastaavaa. Kuvaus herättelee tuoksuillaan. 

Kertoja on kaikkitietävä ulkopuolinen. Kehyskertomus on Lilianin tarinaa, jonka sisällä kerrotaan kunkin kurssilaisen elämäntarina kokkailujen lomassa.

Lilianin ruoanlaittokursseilla käy monenlaisia ihmisiä, joilla kullakin on oma menneisyytensä, omat haavansa ja kolhunsa ja syyt oppia laittamaan ruokaa. Lilian opettaa heitä omalla, hieman epätavallisella tavalla. 

Kerronnasta minulle tulee mieleen Maeve Binchyn elämänläheiset tarinat. Tämä ei kuitenkaan sijoitu Irlantiin vaan jonnekin päin Yhdysvaltoja, mikä yllätti minut. No, kirjailija on toki amerikkalainen, mutta olin tämän tyystin unohtanut lukiessani. Amerikkalaisuus ei heti näkynyt kerronnassa, tai minä en ainakaan sitä huomannut. 

Isabelle, jonka muisti on alkanut heiketä.

On keittiösuunnittelija Antonia, joka on tullut Italiasta "saadakseen kylmän suihkun". On Clare, nuori aviovaimo ja kahden lapsen äiti, joka on saanut kurssin lahjaksi omalta äidiltään. 

On Helen, joka on tullut kurssille miehensä Carlin kanssa. Joukon nuorin on Chloe, ei vielä täysikäinen, jonka epävarmuus ja kömpelyys on vienyt häneltä monta työpaikkaa, kunnes Lilian tarjoaa hänelle töitä. Chloe on asunut Jaken kanssa, joka on kokki ja heikko itsevarmuus juontaakin Jakesta, joka ei anna Chloen kokata, koska hän on perheen ainoa kokki. Hmm. Vaikutti hieman narsistiselta tyypiltä.

On leski Tom ja naimaton Ian, joka luo syviä ihailevia katseita tummatukkaiseen Antoniaan. 

Kerronta on täynnä tuoksuja ja makuhermoja kutkuttavia kuvauksia, jotka limittyvät eri henkilöiden rakkaustarinoihin. Ruoka ja rakkaus kuuluvat vahvasti yhteen tässä teoksessa. Ruokakuvauksista itseäni innosti kuvaus, jossa valmistettiin hääkakkua, mutta kuvaus ravunvalmistuksesta ei sen sijaan herättänyt haluja ryhtyä moiseen hommaan. 

Kiireetöntä kerrontaa, jossa ruonlaiton ohella opetellaan tunnetaitoja. En tiedä. Olisin pitänyt tästä teoksesta hyvin hyvin paljon, jos tässä ei olisi sitä yhtä pientä yksityiskohtaa, jonka vuoksi minua alkoi hyvin pahasti etoa. Luin kuitenkin teoksen loppuun asti. Tuon etovan, makaaberin tilanteen vuoksi tämä teos ei kuitenkaan saa minulta niitä kehuja, jotka muuten antaisin, vaan joudun sanomaan: ei hyvä. Tämä teos kuuluu niihin teoksiin, jotka haluan unohtaa.

Tämä teos meni kuitenkin sen verran ihon alle, että näin viime yönä unta, kuinka minun piti valmistaa pikkuleipiä, mutta eihän se mennyt ihan niin kuin opettaja unessa oli neuvonut. Onneksi en kuitenkaan painajaisia nähnyt, vaikka muuten huonosti nukuinkin. 

Suomennoksesta voisin sanoa sen verran, että ihmettelin sanontaa peukalonjuuri. Henkilö tasoitteli kahvia keittimen suppiloon peukalonjuurella. Minusta peukalonjuuri on sellaisessa kohdassa kättä, että ei sillä kyllä tasoitella mitään. Sen sijaan peukalolla muuten, sillä kärkiosalla voi tasoitella. Olisi hauska tietää, mikä on se alkuperäinen sana, mutta peukalonjuuri. Hmm. Oudolta kuulostaa.

---