Viola Ardone: Lasten juna

Viola Ardone

Lasten juna

Alkuteos: Il treno dei bambino

Suomentanut: Laura Lahdensuu

Aula & Co, 2022

Kannen suunnittelu Laura Noponen

 

Alkulause: Äiti edellä ja minä perässä.

Lopetus: Suljen silmäni, nojaan pääni niskatukeen ja annan unen tulla.

Päähenkilö: 

Amerigo, 7-vuotias poika Etelä-Italiasta, Napolista. Poika varjoisalta kujalta voisi sanoa. Amerigo on yksinhuoltajaäidin toinen poika. Ensimmäinen poika, Luigi on kuollut. Isänsä Amerigo luulee muuttaneen Amerikkaan parempaa elämää etsimään. Eletään toisen maailmansodan jälkeisissä ajoissa, tarinan alkaesssa vuosi on 1946. Tarinan kertojaminä on pikkuinen Amerigo, joskaan kerronta ei ole mitenkään naivistista.

Teoksessa korostuu äidin ja pojan suhde, mutta myös yhteiskunnalliset olot. Köyhä Etelä-Italia versus paremmin toimeentuleva Pohjois-Italia. Myös poliittiset kysymykset on tapetilla, erityisesti kommunismi, jota tunnutaan pitävän kaiken hyvän antajana.

Nuori nainen, Madeline, joka on natsihallinnon aikana kunnostautunut vastarintataistelija on kommunisti, joka alkaa järjestää lasten kuljetuksia Pohjois-Italiaan, perheisiin, jotka pitävät heistä talven yli huolta kuin omistaan. Kyse on solidaarisuudesta (huh, kun oli vaikea sana kirjoittaa oikein). Ja niin Amerigokin, äitinsä pähkäillessä, lopulta nousee junaan yhdessä ystävänsä Tommasinon kanssa. 

Bolognassa lapset ohjataan perheisiin, yksi toisensa jälkeen katoaa joukosta, vain Amerigo jää jäljelle. Hän tuntee itsensä hyljeksityksi. Häntä ei kukaan huolinut. Kunnes asioita järjestelmässä ollut nainen, Derja ottaa hänet kotiinsa ja selittää, että eihän toki. Sille perheelle, johon Amerigon piti mennä, tuli voittamaton este. Kyllä Amerigonelle oli paikka jo edeltä katsottu. Mutta elämässä tapahtuu yllätyksiä, ja nyt vain kävi näin. Amerigosta tulee Darjan ja hänen sisarensa perheen "oma" poika. Perheessä on kolme poika, jotka isä on nimennyt espanjan vallankumousta merkitsevän sanan mukaan: Revo Lucio, Nario. Pojista Lucio karsastaa Amerigoa ja on tälle mustasukkainen, kunnes eräs tapaus lasten elämässä muuttaa hänen suhtautumisensa. 

Amerigo on kiinnostunut musiikistsa ja haaveilee omasta viulusta. Perhee isä tekeekin Amerigolle oman viulun. Elämä hymyilee. Sitten tulee aika palata kotiin Napoliin ja elämä ei enää hymyilekään samalla tavalla. Äiti kutsuu Amerigoa rikkaruohoksi, joka kasvaa ja katselee kuolleen pojan Luigin kuvaa. Lisäksi hän siirtää sängyn alle Amerigon viulun ja laittaa Amerigon "suutarinoppiin". 

Kun äiti myy Amerigon rakkaan viulun puhumattakaan siitä, että tämä on salannu Amerigon saamat kirjeet ja lähetykset Pohjoisen perheeltä, Amerigo suuttuu, ja karkaa yksin takaisin Bolognaan. 

Viola Ardonen Lasten juna on hieno koskettava tarina. Minusta oli mukava seurata pikku Amerigon touhuja ja elämää ja olisin kyllä tykännyt seurata niitä enemmänkin ajassa ja tapahtumissa. Tosin kommunismin ihannointia hieman ihmettelin. Vastapuoli teki kaikkensa, että lapsia ei lähetettäisi pois ja peloteltiin kuin grimmin saduissa ainakin. Myös mietin Italian oloja ja kysyin mielessäni: Miksi Etelä-Italia on köyhä ja Pohjois-Italia paremmin toimeentuleva? Eikö lämpimämmän seudun luulisi olevan parempi paikka elää ja tulla toimeen. 

Kerronnassa tulee kuitenkin muutos, joka ensi alkuun hämmentää. Amerigon elämä muuttuu karkaamisen myötä. Tämän jälkeen tarinaa vie eteenpäin aikuistunut Amerigo, josta on tullut kuuluisa muusikko. Kerronta ei enää kulje kronologisesti pikku-Amerigon elämää seuraten  pienissä elämän yksityiskohdissa vaan suhteessa äitiin. Äiti - lapsi -suhde nouseekin tärkeämmäksi teemaksi kuin köyhyys tai rikkaus. 

Hieman kuitenkin kritisoin loppulukuja. Minusta viimeinen luku oli milteipä turha. Itse olisin lopettanut edeltävään lukuun. Kansiliepeessä mainittu "Koskettava ja taitavasti rakennettu Lasten juna maalaa autenttisen kuvan Italiasta tasapainottelemassa kansanperinteen ja modernin maailman välillä" saa minut hieman kummastuneeksi. Mistä NY Journal of Books on noukkinut kansanperinteen ja modernin maailman? No, kyllähän tässä italialainen kulttuuri avautuu pienissä yksityiskohdissaa, kuten katttopalkeissa roikkuvissa mortadelloissa.

Lasten juna on vastakohtien tarina. Kaikella on kaksi puolta. Emme vain aina tule sitä nähneeksi. 

Erityismaininta tälle pikku-Amerigon sanonnalle:

Ei kukaan synny oppineena

---

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste tunteet, kohta 19: rakkaus ja hellyys

Pohjoinen 2024 -lukuhaaste kohta 25. Kirjassa paetaan tai karataan 

...

Muualla blogeissa:

Kirjaluotsi Kirjassa leikitellään hauskasti nimillä, esim. Amerigon sukunimi Speranza = toivo

Marjatan kirjat ja mietteet  Lasten elämänkuvauksessa on lämmintä huumoria

Luetut kirjat Pakahduttavan upea romaani

Kirja ja Keittiö  Pakahduttavan kaunis surumielisyys virittäytyy huippuunsa