Lorna Cook: Ystävät, rakastavaiset, viholliset!

 

Lorna Cook

Ystävät, rakastavaiset, viholliset

Alkuteos: The Girl from the Island

Suomentanut Nina Mäki-Kihniä

Bazar, 2024

Olipa upea tarina. Viihdyin tämän äärellä tosi hyvin eikä lukeminen juurikaan takkuillut. Jännitystä, rakkautta, elämää, kuolemaa, menneisyyden arpia ja tulevaisuuden haaveita, riitaa, sovintoa - tähän mahtuu kokonainen ihmiselämän pienuus ja suuruus kaikessa loistossaan ja karuudessaan. Ei tämä silti ihan kympin kirja ollut. Ei tämä minua kyyneliin saanut, vaikka koskettava olikin. 

Tarina sijoittuu toisen maailmansodan päiviin, pienelle Guernseyn saarelle, joka kuuluu niin sanottuihin kanaalisaariin. Ne kuuluvat Englannille, mutta sota-aikaan ne olivat saksalaisten miehittämiä. Tämä miljöö ja ajankuva on vähemmän käsitelty aihe kirjallisuudessa ja siksi tämä teos minua kiinnostikin. 

Guernseyn saari on minulle tullut vastaan aiemmin Mary Ann Shafferin teoksessa Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville, jota en tosin ole lukenut, mutta nähnyt elokuvana. Ehkä olisi kiva lukea teoskin ihan vertailun vuoksi ajallisen ja teemallisen kytköksen takia. 

Lorna Cookin Ystävät, rakastavaiset ja viholliset on kerronnallisesti kahden aikatason kerrontaa. Nykyajassa elää sisarukset Lucy ja Clara. Clara on naimisissa, mutta Lucy ei. Clara asuu Guernseyn saarella, jossa he ovat syntyneet. Lucy on muuttanut pois. Sisarusten suhde ei ole kovin läheinen. Heidän välillään tuntuu olevan jotain kitkaa. Sitten heidän isänsä kaukainen sukulainen Dido kuolee ja testamenttaa kotinsa Deux Tourellesin Claralle ja Lucylle. Lucy asettuu asumaan taloon ja hoitamaan samalla jäämistöä. Sisaruksilla on tarkoitukenaan  myydä talo. 

Toinen aikataso vie sotavuosiin, jossa LeRoyn sisarukset Dido ja Persephone elävät miehityksen alla. Taloon sijoittuu asumaan saksalainen upseeri, Stefan, joka on aikoinaan, ennen sotaa viettänyt kesää Guernseyssä ja ystävystynyt tyttöjen ja heidän taloudenhoitajan pojan Jackin kanssa. Persephonen ja Stefanin välillä on viha-rakkaus -suhde.

Nykyajassa Lucy löytää järjestelyjensä keskellä LeRoyn sisarusten jälkeen jättämiä papereita ja hän kiinnostuu Persephonen kohtalosta, josta henkilöstä hän ei ole aiemmin kuullutkaan. Hän alkaa ottaa selvää sisarusten vaiheista yhdessä naapurustossa asuvan Willin kanssa. Kaiken keskellä hän kunnostaa taloa ja yrittää löytää yhteyden sisareensa. 

Kuten jo aiemmin sanoin, tähän teokseen mahtuu kokonainen ihmisen pienuus ja suuruus. Teoksen alkuperäinen nimi olisi suomeksi Tyttö saarelta, ja mietinkin, miksi suomalaiselle teokselle on annettu nimi Ystävät, rakastavaiset, viholliset, mutta loppujen lopuksi nimi on aika osuva. Suomalainen nimi voi viitata Persephonen ja Stefanin väliseen suhteeseen, ja kertoo siitä, kuinka voi olla samanaikaisesti sekä ystävä että vihollinen ja vielä rakastavainenkin. Toisaalta se voi viitata saaren asukkaiden keskinäisiin väleihin, siihen, kuinka saarella on sekä ystäviä että vihollisia ja siinä keskellä myös rakastavaisia.

Kirjailija on tehnyt taustatyötä tätä kirjoittaessaan ja kertoo tarinsansa taustalla olevista historiallisista henkilöistä, joista hän on inspiraationsa saanut. Tätä teosta ei pidä avata ja kertoa, tämä täytyy lukea. Kaikkea muuta kuin mustavalkoinen teos jännitteissään. 

Muualla blogeissa:

Amman lukuhetki: "Aivan Suuren Romaanin tasolle ei Amman mielestä ylletä, mutta keskimääräistä tasokkaampana historiallinena teoksenä hän tätä pitää.

Kirjojen kuisketta: "Elävät henkilöhahmot ovat kirjan ehdoton vahvuus"

Kirsin kirjanurkka: Monin tavoin jännitteinen ja lopulta traaginenkin tarina, jonka vastapainona ja kontrastina on nykyajan toiveikas loppu ilman liiallista sentimentaalisuutta. 

Itse koin, että tuo loppu jäi turhan pliisuksi. Vaikka epilogi toikin tietynlaista jännitettä, niin olisin kaivannut hieman jäntevämpää ja napakkaampaa loppua. Nyt se oli mielestäni turhan seesteinen sota-ajan traagiselle tarinalle. Ehkä pieni väreily lopussa olisi tehnyt hyvää.

Mainittakoon vielä, että teoksen kansikuva on hieno. Karun, kaunis maisema, polkupyöräilevä tyttö vievät suoraan aikaan ja tunnelmiin Guernseyn saarelle  (josta tosin minulla ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta). Kuvittajasta ei valitettavasti ole mainintaa, mikä on harmi. 

Petri Saraste: Isäni vaiettu sotavankeus!

 

Petri Saraste

Isäni vaiettu sotavankeus

Otava, 2024

236 + 1 s.

Petri Sarasteen Isäni vaiettu sotavankeus on yhdistelmä suku- ja sotahistoriaa. Puhdas sotakirjallisuus tietokirjagenrenä ei varsinaisesti ole minun intresseissä, mutta sukututkimus kyllä. Tartuin tähän teokseen lähinnä siksi, että kaipasin taustatietoa aiheesta sotavankeus . Unelmissani on kirjoittaa erään hieman kaukaisemman sukulaisen elämäntarina kirjaksi (unelma, joka kyllä vaikuttaa liian monimutkaiselta ja vaikealta haasteelta, mutta unelma nyt kumminkin). 

Isäni vaiettu sotavankeus käsittelee kuitenkin Suomen sotavuosia laajemmin, kuin kirjailijatoimittaja Sarasteen isän kokemusten kautta. Sen vuoksi kirjan nimi on ehkä hieman väärin valittu, sillä sotavankeus on vain pieni osuus laajemmassa kokonaisuudessa, joka on siis sekä perhehistoriaa että sotahistoriaa aina Talvisodasta Lapin sotaan. Toisaalta nimi on  hyvin osuva, sillä sotavankeudesta yleisesti ottaen kai haluttiin mieluummin vaieta.

Teoksen ulkoasu ja luettavuus on hyvä. Ilmavasti kirjoitettu, fontti selkeä, luvut lyhyitä.  Teoksen kiintoisinta ainesta on Petri Sarasteen isän itsenä kirjoittama päiväkirja tunteistaan ja kokemuksistaan, joka on painettu erilaisella fontilla. Tältä osin kirja antaa autenttisuutta kokijan sisäisiin ajatuksiin, joita itse koen kirjaprojektissani tarvitsevani. Kuinka päästä sisälle päähenkilön nahkoihin, on ongelma, jos omat kokemukset ja elämänmeno on kovin erilaista. 

Petri Saraste on ammatiltaan toimittaja, ollut ulkomaankirjeenvaihtajana MTV:llä ja teoksessa on kyllä nähtävissä ammattilaisen ote. Asioihin on perehdytty ja niitä on tarkasteltu monelta kantilta. Toisaalta tämä tuo perspektiiviä aikaan ja tapahtumiin, mutta toisaalta myös hajottaa tarinaa itse sotavankeudesta ja sotavankeuden oloista. Myös kerronnan kronologia voisi olla jäntevämpi. Nyt luvuissa on turhaa toistoa ja eestaas soutamista Toisaalta näihin on tutkijan vaikea päästä käsiksi ja nykyään vielä vaikeampaa, minkä kirjailija toteaakin tuomalla nykyajan ja viimeisimmät uutistapahtumat osaksi historiaa.

Tämä teos on kokonaisuutena, ei niinkään sotahistorioitsijan steriili ja objektiivinen kuvaus, kuin pojan kuvaus isänsä ja tämän perheen vaiheista sodassa ja sodanjälkeeen. Miten nämä tapahtumat ja vaiheet ovat vaikuttaneet kirjoittajaan itseensä on sivujuonteena  kerronnassa. Isä oli opettaja, pojasta tuli toimittaja isänsä innoittamana. Sota ja sen tuomat traumat taas toivat perhe-elämään ja kanssakäymiseen oman ryytinsä.

Ei tämä huono lukukokemus ollut. Ehkä luen vielä uudelleen nuo kirjoittajan isän itse kirjoittamat sivut ja lopun viiteluettelosta voisi tsekata muutaman vinkin. Aihe pysynee mielenkiinnnon kohteena edelleen.

Pieni Helmet 2024 -lukuhaaste kohta 8. Kirjan nimessä on perheenjäsen

Helli Kaikkonen

Helli Kaikkonen

Neljän Tuulan kerho

Kuva ja Sana, 1958  

Kansikuvitus:

140 s.

Neljän Tuulan kerho on pieni hauska kertomus lastenleikeistä ja arkista tohinoista kotona ja koulussa. On Sini-Tuula, eli Tuula Tuppurainen. Sini-Tuulan isä on lähtenyt sodan jälkeen Amerikkaan rikastumaan ja on nyt tulossa takaisin kotiin. Rakentaisi perheelle uuden talon järven rantaan ja vanha mökki muutettaisiin kukkakaupaksi.

Sitten on Sini-Tuulan serkku Puna-Tuula, eli Tuula Vanamo, jonka isä on kuollut.  Puna-Tuulan äiti, Leena on Sini-Tuulan äidin sisko. Puna-Tuulalla on isoisko Katriina.

On myös Marja-Tuula, jonka perhe on työläisperhe. Marja-Tuulalla on isoveli Hannes ja pikkusisko Lumi--

Ja vielä se neljäs Tuula. Hän on Tornitalon Tuula, josta on kirjoitettu myös Kaikkosen toisessa lastenkirjassa, Tornitalon Tuulassa. Tornitalon Tuula asuu Ukin ja tämän uuden puolison Oilin kanssa Tornitalossa. Oili on opettaja ja Ukki on musiikkimajuri.

Kaikkien neljän Tuulan perheet ovat siis hyvin erilaisia, toiset paremmin toimeentulevia, toiset köyhempiä, mutta Tuulat tulevat silti hyvin toimeen ja ovat perustaneet kerhon, jonka tarkoituksena on "tehdä hyvää".

Vaikka kaikilla neljällä Tuulalla on tässä teoksessa osuutensa en voi olla ajattelematta, että teoksen varsinainen päähenkilö on Sini-Tuula.

"Kepeä oli Sini-Tuulan sydän tänä aamuna. Hän kuunteli iloissaan sen hyppelyä ja laulua. Tuntui kuin tienvarrella olevat lumiset puutkin olisivat olleet kultalintuja täynnään. Ei, ei kultalintuja, korjasi Sini-Tuula ajatuksissaan, ei, vaan sinirintasatakieliä! Niin juuri, sinirintasatakieliä oli luminen metsä täynnään tänä ihmeellisenä aamuna. Ja rinteet kasvoivat "kaipuun sinisiä kukkia." Äidillä oli sen niminen kirja. Tuula ei ollut sitä lukenut, mutta hän rakasti sen nimeä "Kaipuun sininen kukka", sillä juuri sellainen kukka oli kasvanut hänen sydämessään pitkät ajat, niin - ja äidinkin sydämessä ja kaikkialla heidän kodissaan.

Sininen tuntuu olevan kirjailijalle tärkeä väri, innotuksen lähde, sillä häneltä on ilmestynyt myös "Kun sinikeijut tulivat" -niminen nuortenkirja, josta kovasti pidin. Eikähän tämäkään teos yhtään hullumpi ollut. Monenlaista sattuu ja tapahtuu. Sini-Tuulan naapuriin muuttaa uusi perhe, jonka tyttärestä Sini-Tuula saa paljon harmia, vaikka ystävällisenä luonteena hän ei sitä näytä, vaan yrittää ystävällisyydellä ohjata tyttöä oikeille raiteille. Sini-Tuula joutuu myös pulaan lähtiessään omin luvin soutelemaan, mistä hänet pelastaa Tuomarilan setä, jonka poika Pekka on Sini-Tuulalle pikkuisen "karvas pala", jonka karvaus kuitenkin lievenee ajan mittaan.

Eletään sotien jälkeistä aikaa pienessä ruukkiyhteiskunnassa. Tytöt käyvät kansakoulua ja ovat neljännellä luokalla. On aika hakea oppikouluun, mutta eroaako tyttöjen tie nyt. Marja-Tuulan perhe on köyhä. Heillä on varaa kouluttaa vain isoveli Hannes. 

Helli Kaikkosen Neljän Tuulan kerho on pohjasävyltään kristillistä kirjallisuutta, mutta mitenkään saarnaavaa otetta tässä ei ole. Sini-Tuulalla on lapsen luottavainen olo Taivaan Isän varjeluun, vaikka hän eksyisikin tottelemattomuuden tielle, kuten souturetkellä osoittautuu. Pidän Helli Kaikkosen teoksista hyvin paljon, niissä on arjen realismin ohella paljon saduntaikaa ja lumoa. Lukisin mielelläni sen Tornitalon Tuulankin.

Pohjoinen 2024 -lukuhaaste kohta 21. Kirjan tai elokuvan nimessä on numero, Helli Kaikkonen: Neljän Tuulan kerho

Matti Hälli: Jäät lähtevät

Matti Hälli

Jäät lähtevät

K.J.Gummerus, 1959 (4. painos)

Kansi: Tekijä tuntematon

197 s.

Hauras unenkaltainen onni täytti Paulin mielen, ja hän unohti vihitellen  ympäristöönsä, unohti ajat, unohti itsensäkin sulautuessaan mystilliseen yhteyteen koko luonnon kanssa Hän makasi jättiläiskokoisen, nurinpäin käännetyn kartion kärjesssä, ja kartion seinät olivat humisevaa, suhisevaa, jymisevää pimeyttä, elämää ja rauhattomuutta. Mutta sen mittaamaton pohja oli kirjailtu täyteen  säkenöiviä kysymyksiä, jotka odottivat vastausta. Miksi  nuo salaperäiset soihdut, auringot, linnunradat, nebuloosat, syttyivät tyhjyyteen sammauakseen kerran jälleen? Absoluuttisesta kylmyydestä ja pimeydestä ne ilman mitään syytä kokoontuivat, hehkuivat, paloivat singoten säteitään maailmanavaruuteen. Miksi? Ihmisäly oli jälleen salaisuuden porteilla ja rummutti näitä kuumeisin sormin. Mutta Pauli oli jo kipeästi tietoinen siitä, ettei ihminen voinut tietää kaikkea, että hänen kysymyksensä putosivat maahan voimattomina kuin väsyneet linnut.

Matti Hällin Jäät lähtevät on ihan kelpo nuorisoromaani. Päähenkilö Pauli on nuori abiturientti, orpo. Hän asuu tätinsä luona. Teos sijoittuu seudulle, jossa on metsää ja joki. Kirjailija on syntyjään oululainen, joten sijoittaisin tämän hyvinkin jonnekin Pohjanmaalle tai Oulun seutuville. Pauli on katkeroitunut nuori. Hänen toinen jalkansa on halvaantunut onnettomuudessa. Katkeruus kohdistuu erityisesti Aarne Saari -nimiseen nuorukaiseen, jota Pauli pitää syypäänä onnettomuuteensa. Poikajoukko on aikoinaan ylittänyt jokea vaarallisessa kohtaa ja Aarne on hieman tönäissyt Paulia, joka on horjahtanut jokeen ja saanut jännevamman lonkkaansa. 

Paulista on tullut onnettomuutensa seurauksena yksin oleileva, lukeva nuori, jonka ajatukset kulkevat korkeammalla kuin ikätoveriensa. Pauli kirjoittaa myös runoja.

Teos kuvaa syvällisesti Paulin ajatuksia ja taistelua itsensävoittamisessa, anteeksiannon merkitystä ja tulevaisuuden toiveita. Kaiken kaikkiaan hyvin psykologinen ote tässä on, mutta myös hieman jännitystäkin sivutaan, kun seudulla ryöstetään kauppa ja Aarne Saari lavastetaan syylliseksi. Sattumalta Pauli löytää varastetun saaliin ja tajuaa, ketkä on ryöstön takana, mutta pääseekö hän voittajaksi katkeruudesta Aarnea kohtaan?

Teoksessa on muutamia outoja yksityiskohtia, joita täytyi googlailla, mutta eipä nuista selvyyttä tullut onko legendaa vai mistä kirjailija on tiedot noukkinut.

Minä en muista, Kaarina sanoi hiljaa, kuin nukkuvalle puhuen, - kykenikö Leonardo puristmaan hevosenkengän kasaan oikeassa vai vasemmassa kädessään. Hän puristi sen kasaan, muistan aivan varmasti, sillä se teki minuun pikkutyttönä valtavan vaikutuksen. Paatela oli hypähtää pystyy kuullessaan hänen äänensä. - Vasemmassa, hän sanoi kuin kauhistuneena toisen tietämättömyydestä. - Minä luulin sinun korjaavan vihkoja.

Kaarina Leivo on äidinkielen opettaja, Paatela Napoleonia ihaileva historianopettaja, mutta ilmeisesti Leonardo tarkoittaa Leonardo DaVinciä.

Toinen mieityttävä seikka oli viittaus Enrico Carusoon. Hänen ruumiinsa maksasi balsamoituna arkussaan Italiassa, ja hänen ystävänsä muuttivat hänelle joka vuosi uuden frakin. 

Tästäkään ei löytynyt faktatietoa, vain maininta, että Caruso on haudattu Napoliin. Teos on hieman epätavanomainen, mutta epätavanomainen on Paulin luonnekin. Kirjallisuusviitteitä on Friedelin kulttuurihistoria ja Jeansin tai Eddingtonin maailmanavaruusajatukset. Astrofysiikka tuntuu puhuttelevan Paulia. Minä en ole moisista herroista kuullutkaan aiemmin. Teoksen pohjalla vaikuttaisi siis olevan tieteellinen maailmankatsomus, vaikka pohtiikin ihmisen psykofyysisyyttä maailmankaikkeudessa. 

Matti Hälli voitti tällä teoksella Gummeruksen nuorisonromaanikilpailun vuonna 1939. Teoksen ensimmäinen painos ilmestyi 1940. Teoksen ajankuvassa ei poliittiset aspektit juuri näkyneet, paitsi mainintana, että Pauli oli tutkinut joitain saksalaisia teoksia ja saksalainen näyttäisi olevan tuo Friedelkin kulttuurihistorioineen. Toisaalta Saksan kieltä taidettiin opiskella ennen kouluissa huomattavasti enemmän kuin nykyään. Teos on ilmestynyt II maailmansodan alkuhetkillä, mutta maailman poliittisesta ilmapiiristä tässä ei liiemmin ole vaikutteita. Paljolti ihmissuhdekuvausta.

...

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024; tunteet, kohta 13: Katkeruus

 Kyyti 2024 -lukuhaaste, kohta 9b: Koulu- tai opiskelumaailmaan sijoittuva kirja

Muualla esiteltyä:

DIGI-kirjastot on hyvä esittely teoksesta

Annie Lyons: Pommisuojan lukupiiri!

 

Annie Lyons

Pommisuojan lukupiiri

Alkuteos: The Air Raid Book Club

Suomentanut Anna-Mari Raaska

Aula & Co, 2023

344 s.

Kansi: Laura Noponen

Takansitekstin kiteytys teoksesta on se, että "tarinoiden voima on sotaakin väkevämpi". Tarinat innoittavat, suovat lohtua ja taistelutahtoa myös pienen Beechamin kyläyhteisön asukkaisiin toisen maailmansodan järkyttävien tapahtumien keskellä.

Teoksen päähenkilö on kuuttakymmentä lähentelevä Gertie  Bingham, jonka aviomies Harry on kuollut. Gertie ajattelee jäävänsä eläkkeelle pitämästään pienestä kirjakaupasta, mutta ystävä Charles innostaa Gertien tarjoamaan turvapaikan saksanjuutalaiselle pakolaislapselle Hedy Fischerille. Gertie itse oli miehensä kanssa jäänyt lapsettomaksi monien keskenmenojen myötä. 

Ensi alkuun Hedy on sulkeutunut, omapäinen. Vain Gertyn koira Hemingway saa Hedyn hymyn irtoamaan. 

Pommisuojan lukupiiri on historiallisiin kehyksiin sijoitettu tarina, jonka historiallisia yhteyksiä aika ajoin mietin. Kirjat ja kirjailijat, jotka teoksessa mainitaan, saavat miettimään, onko ne kaikki ehtineet ilmestyä ennen vuotta 1938 tai sotavuosina. Nancy Mitford ja Rakkauden lumous minun täytyi googlata, ja kyllä, ei hänkään ollut nykykirjailija, vaikka siltä omiin "lukukorviini" kuulosti. Rakkauden lumousta ei ilmeisesti ole kuitenkaan suomennettu, sillä lopun kirjalistauksessa se on englanninkielisellä nimellä The pursuit of love. Teos on kuitenkin ilmestynyt ensikerran 1945, ja täytyi ihan tarkistaa, missä vaiheessa tarinaa tämä teos mainitaan. En tiedä, onko se hyvä merkki, jos kesken lukemisen täytyy alkaa pohtia historiallisia yksityiskohtia. 

Minua hämmentää myös se, että kun puhutaan Beechamista ja Lontoosta. Onko Beecham Lontoon osa, vai jossain kauempana Lontoosta?  Takakansiteksti alkaa sanoilla Lontoo 1938. Sijoittuuko tämä siis Lontooseen vai johonkin liepeille? Asuinolojen ja kuvauksen perusteella en ihan osaa sijoittaa tätä ainakaan Lontoon keskikaupungille. Mitä minä loppujen lopuksi Lontoosta tiedänkään. En mitään.

Kyllähän tämän luki, ja viihtyikin tämän parissa, vaikka mitenkään läheisiksi henkilöt eivät mudostuneetkaan, eikä tämä kovin syvää jälkeä lukumuistiin jättänekään. Teos eteni pikkuhiljaa, esitteli kylän ihmisiä, tapahtumia, lukupiirikin perustettiin ja ajan ilmapiiri ja muu ajankuva tuli esitellyksi. Arki ja dramatiikka vaihteli, kuten kerronnassa tuleekin olla, mutta ... kovin kesy kuvaus pommien tipahtelusta huolimatta tämä oli. Mitä jäinkin ihmettelmään oli Gertien selviäminen, kun hän oli mennyt hakemaan ilmahälytyksen aikana taloon jäänyt Hemingwayta eikä ehtinyt takaisin pommisuojaan. Miten hän selvisi, mutta pommisuojassa ollut Hedy jäi raunioiden alle. Ja myöhemmin myös se, kun Gertie muuttaa ja hänen talonsa ostetaan. Eikö siihen tullut vaurioita? Miten ne korjattiin? Toinenkin kuvaus oli jo aiemmin, mikä sai minut mietteliääksi.

Gertie avasi silmänsä, veti itsensä istuvaan asentoon, ja Hedy kaivautui hänen altaan. He tähyilivät muurin yli ja tuijottivat silmiä räpytellen suurta kraateria, jonka keskeltä törrötti räjähtätön pommi. Valtava sihisevä hirviö.

 Gertie ja Hedy olivat kadulla matkalla kotiin, kun saksalaisten pommikoneet lensivät ylitse. Minä jäin miettimään, miten se suuri kraateri oli syntynyt, jos pommi oli räjähtämätön?

Mutta kaikkein eniten minua häiritsee Hedy Fischer ja hänen historiallisuutensa. Onko hän todellinen henkilö. Tämän tarinan Hedy on nuori, joka kasvaa aikuisuuteen sotavuosina. Hän alkaa kirjoittaa tarinoita ja saa lopulta kirjankin julkaistua. Pommisuojan lukupiirin jokaisen luvun alussa on jokin tekstisitaatti kirjailijoilta tai muilta julkisuuden henkilöiltä. Luvussa 25 on sitaatti Hedy Fischerin teoksesta Gertien ja Arnon seikkailut. (Teos, jonka Pommisuojan lukupiirin Hedy Fischer on kirjoittanut). Teos mainitaan Binghamin lukupiiri suosittelee -kirjalistauksessa, mutta Sitaattilistauksesta teos puuttuu, vaikka Sitaattia on käytetty. Binghamin lukupiiri on kuvitteellinen lukupiiri, mutta suosittelee todellisia kirjoja, poikkeuksena tuo yksi.

Tämä häiritsee minua todella paljon. Jos tämän teoksen tarkoitus on innoittaa lukijoitaan lukemaan ja tutustumaan teoksessa mainittuihin teoksiin, niin kuinka voi tutustua johonkin teokseen, jota ei ole olemassa. Ärsyttävä yksityiskohta, todellakin. 

Täytyy sanoa, että minua ärsyttää myös pieni yksityiskohta koskien L.M. Alcotin Pikku naisia -teosta, jota muuan henkilöistä lukee lapselleen. Kun Beth kuolee, lapsi kysyy äidiltään, miksi Marmee (perheen äiti) salli Bethin yleensä mennä siihen perheeseen, jossa oli sairaita. Mutta mutta, Beth:än sairastui tulirokkoon äidin ollessa poissa, haavoittuneen miehensä luona. Oliko äiti lukenut teosta lapselleen huonosti, lapsi ei kuunnellut mitä luettiin eikä tajunnut lukemaansa vai käsitteleekö kirjailija teosta ylimalkaisesti?

...

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024, tunteet, kohta 2: Empatia, sympatia. Sitä tässä teoksessa on sekä kirjojen että teen muodossa, mutta myös muin tavoin, joista Hemingwayn osoittama empatia heti kättelyssä Hedyä kohtaan on mitä aidointa.

Kyyti 2024 -lukuhaaste kohta 9 Tapahtumapaikkana kirjakauppa tai kirjast.

Muualla blogeissa:

Anneli näkee teoksen lähinnä manifestina kaunokirjallisuuden ja lukemisen puolesta.

Kirjarouvan elämää pitää teosta vakavista elementeistään huolimatta helppolukuisena ja viihdyttävänä.  

Olen heidän kanssaan samoilla linjoilla. Teos on vahva lukuharrastuksen puolestapuhuja, viihdyttäväkin, vaikka minua se joiltain osin ärsyttikin.

Covered Wagon Women (Kenneth L. Holmes (edit. & compl.)

Kenneth L. Holmes (Edited and completed) 

Covered Wagon Women

Diaries & Letters from the Western Trails, 1840-1849. 

Volyme I.

University of Nebraska Press, 1996

290 s.

Kansi: Benjamin Franklin Reinhart, The Emigrant Train Bedding Down for the Night, 1867, Oil on canvas. Corporan Gallery of Art, Gift of Mr and Mirs Landsell K. Christie.

Mikä vavahduttava  lukuelämys. Autenttista tarinaa Lännen asuttamisesta naisnäkökulmasta päiväkirjojen ja kirjeiden valossa. Englanninkieli oli minulle melko ymmärrettävää, jos kohta kaikkea ei ymmärtänytkään. Tämä oli kuitenkin selkeämpää ja ymmärrettävämpää, kuin edellinen Trails of Tears, jonka englanninkieli oli paljon mutkallisempaa (en osannut kirjoittanut sitä toista muotoa, meni kieli solmuun). 

Nämä ovat siis historiallisia tekstejä eri kirjoittajilta ja kertovat siitä, kuinka he ja perheensä lähtivät asuinsijoiltaan kohti Länttä, Oregoniin tai Kaliforniaan. Kirjoituksissa tulee esiin naisten oma ääni ja koulutuksen taso kirjoitusvirheineen ja kielioppisääntöineen. Teoksen julkaisijat ovat nimenomaan halunneet näin tuoda esiin autenttisuuden ja eletyn elämän tuomatta siihen mitään omaa. Pidin valtavasti, vaikka kirjoitukset romuttivatkin täysin romanttiset kuvitelmani Lännen asuttamisesta ja todellisuudesta. 

Se vaiva ja kurjuus, mikä näillä matkoilla naisia ja perheitä kohtasi on paikka paikoin järkyttävää luettavaa. Erityisesti se tulee esiin 13-vuotiaan Virginia Elisabeth B Reedin kirjeissä serkulleen. "O Mary I have not wrote you half of the truble we have had but I hav Wrote you anuf to let you now that you     now whattruble is but thank the Good god we have all got throw ..."

 Virginia Elisabeth B Reed kuului yhdessä Tamsen E. Donnerin, jonka kirjeitä on myös tässä teoksessa, kanssa niin kutsuttuun Donnerin uudisraivaajaryhmään, jonka 87:stä jäsenestä vain 48 selvisi hengissä Kaliforniaan. 

Monissa kirjeissä ja päiväkirjoissa kerrotaan, kuinka vuorten ylittäminen ja maasto-olosuhteet olivat sellaisia, että matkaajien täytyi jättää kaikki tavaransa voidakseen jatkaa. Pahinta oli nälkä. Milloin ei ollut ruohoa karjalle tai vesi oli suolaista. Muta, sade, lumi ja kylmyys, ja intiaanit toivat omat ongelmansa, Muutamia viittauksia Oregonissa tapahtuneeseen verilöylyyn löytyy, mutta on myös ystävällisempiä kohtaamisia vaihtokauppoineen. 

Tähän loppuun vielä ote 66-vuotiaan leskinaisen Tabitha Brownin kirjeestä. Tabitha oli edennyt hieman eri tahtia Kapteenin kanssa ja joutunut erilleen muusta joukosta.

The sun was now setting, the wind was blowing and the rain was drifting, upon the side of distant mountains  - poor Me! I crossed the plain to where these mountains spurs met Ravines, betwixt the points.  Here the shades of night were gathering fast, and I  could see the wagon track no further. I alighted from my horse, flung off my saddle and saddle bags, and tied him fast with a las(so) rope to a tree. The Captain asked what I was going to do. My answer was, I am going to camp for the night. He gave a groan, and fell to the ground. I gathered my wagon sheet, that I had put under my saddle; flung it over a firm projecting limb on a tree, and made me a fine tent. I then stripped the Captain's horse, and tied him; placed saddles, blankets, bridles, etc. under the tent; then helped up the bewildered old gentleman, and introduced him to his new lodgings upon the naked ground. His senses were gone: I covered him as well as I could with blankets, and then seated myself upon my feet behind him, expecting he would be a corpse by morning.

Kiinnostava, mieltä ravistelevakin teos rohkeudesta, pelottomuudesta ja selviytymisestä vaikeissa olosuhteissa. 

---

Pieni Helmet 2024 -lukuhaaste kohta 15. Kirja, jolla on vähintään kolme tekijää. Teoksen on editoinut ja koonnut Kenneth L. Holmes, esittelyn on kirjoittanut Anne M. Butler ja teos on täynnä eri naisten päiväkirjaotteita ja kirjeitä.