Lorna Cook: Surun ja onnen puutarha

 Lorna Cook

Surun ja onnen puutarha

Alkuteos: The Hidden Letters

Suomentanut Nina Mäki-Kihniä

Bazar, 2025

384.

Kansi: Timo Numminen

Saatu kustantajalta arvostelukappaleena 

Takakansitekstin määritelmä "riipaisevasta rakkaustarinasta ensimmäisen maailmansodan pauhussa pitää hyvin paikkansa". Itse odotin kansikuvan perusteella  ja hieman takakansikuvauksenkin perusteella  enemmän puutarhantuoksua ja luonnon voimauttavaa läsnäoloa tarinassa, mutta ei. Odotukset ja lukukokemus eivät oikein kohdanneet toisiaan. Ei sillä. Ei tämä ihan huonokaan lukukokemus ollut. Kartanoromantiikkaa ripauksella epäsovinnaisuutta yhdistettynä 1. maailmansodan uhkakuviin luo puitteet vahvalle rakkaustarinalle, joka ei ehkä ole kaikkein yksilöllisin, mutta ei aivan toisintokaan niistä monista rakkaustarinoista, joita kirjallisuus vilisee.

Tarinan keskiössä on yläluokkaisen perheen tytär Cordelia Carr-Lyon ja Isaac Leigh, joka on maisema-arkkitehti ja puutarhan muutoshommissa Cordelian isällä Pencallick Housessa. He ovat eri yhteiskuntaluokkaan kuuluvia, vaikka itsenäisenä yrittäjänä Isaac ei oikein kuulu myöskään palvelijoihin. Cordelian perheeseen kuuluu paitsi vanhempia, isoveli Edwin ja pikkuveli Clive. Isaacilla on pikkuveli David. Muita tarinan kannalta oleellisia henkilöitä on Cordelian ystävät Millicent Trevelyan ja Tabitha Bowen.

Vielä naisen vauhtiakin enemmän miestä hämmästyttää se, miksi tämä juoksee ohi avojaloin kengät kädessä, niin että satiinisen aamutakin kermanväriset helmat huiskuvat paljaita sääriä vasten. Hän seuraa kulkua katseellaan kasvihuoneen seinustalta, kunnes nainen katoaa puutarhan perimmäisen puurivin välistä koristejärvelle. Nainen on vikkelä. Äänetön. Ja sitten tiessään. Pimeys puiden välissä on nielaissut hänet, ja Isaac räpäyttää silmiään kuin olisi herännyt unesta tai lumouksesta.

Alkuluku on dramatiikan ja huvittuneisuuden yhdistelmää, kun pikkuveljen vedätys saa Cordelian sukeltamaan päätäpahkaa järveen pelastamaan tätä ja tulee itse pelastetuksi. Rakkaus Cordelian ja Isaacin välillä syttyy, sehän on selvä, mutta tämän suhteen kerronta ja rakkauden heräämisessä edetään hienovaraisin liikkein. 

Kerronta on kaikkitietävän kertojan kuvausta vuoroin Isaacin, vuoroin Cordelian näkökulmasta. Miljöö sijoittuu ensin yläluokkaiseen kartanoon Cornwallissa, myöhemmin siirrytään järviseudulle Rose Cottageen, pieneen maalaistaloon. Kerronnassa on paljon dialogia, vähemmän kuvauksellisuutta ja kerronnallista maalailua. Pääpaino on päähenkilöiden mielenmaisemassa, tunteissa. Kerronnassa on paljon ilmaa ja välillä siirrytään ajassa vauhdilla eteenpäin, ei vain päiviä, viikkoja, vaan kuukausia ja jopa vuosilla. 

Cordelian ja Isaacin rakkaus syvenee pikkuhiljaa. Mutta sodan uhka tuo omat varjonsa. Cordelia kiinnostuu puutarhanhoidosta ja syventyy äitinsä puutarhakirjoihin ja alkaa opiskella puutarhanhoitoa kartanon pääpuutarhurin Gilbertin johdolla. Cordelian ystävä Millicent antaa oman panoksensa sotaponnisteluihin ryhtymällä sairaanhoitajaksi.

Kokonaisuutena teos jakautuu kolmeen osioon. Ensimmäinen osa kertoo Cordelian ja Isaacin suhteen kehittymisestä, joka alkaa alkukesällä 1914 ja päättyy, kun Isaac lähtee sotimaan. 

Toinen osa koostuu kirjeistä, joita eri henkilöt lähettävät toisilleen. Näkökulma on paljolti Cordelian. Tämä vaihe päättyy vuodenvaihteeseen 

Kolmas osio vuorottelee jälleen Cordelian ja Isaacin näkökulmilla.  Cordelia ja Isaac suunnittelevat salaista tapaamista ja vihille menoa, mutta Isaacia ei ilmestykään. Tässä vaiheessa Cordelia on nähnyt jonkinlaisen ennenäyn. (En voi olla ajattelematta yhtymäkohtaa Montgomeryn Pieneen runotyttöön).Cordelia vierailee ystävänsä Tabithan luona Rose Cottagessa ja hänen maailmansa järkkyy.   Tämä vaihe päättyy vuodenvaihteeseen 1914/15.

Neljännessä osassa siirrytään ajallisesti vuosi eteenpäin, vuoteen 1916. Cordelia on asettunut asumaan ystävänsä Tabithan luokse Rose Cottageen, alkanut opiskella puutarhakurssilla, ja kun Tabitha kuolee, Rose karkaa Suffolkiin ja jälleen siirrytään ajassa huimasti eteenpäin, vuoteen 1918. Se, että välistä jätetään tapahtumia kertomatta on oleeellinen seikka tarinan juonen kannalta, mutta toisaalta hyvin hämmentävää ja luo, ainakin minulle lukijana hieman uskottavuus- ja loogisuuskysymyksiä. 

Teoksen suomalainen nimi Surun ja onnen puutarha kuvaa hyvin tarinan traagista, kitkeränsuloista luonnetta, kun taas alkuperäisteoksen nimi, The Hiden letters, tuo esiin tarinan etenemisen kannalta oleellisimman puolen: niiden kirjeiden merkityksen, jotka eivät ole saavuttaneet saajiaan.

Surun ja onnen puutarha ei rakkaustarinasta huolimatta ole romantiikalla höystettyä höttöä. Loppua kohden tarina saa lisäkierroksia alun ollessa vienommassa liikkeessä. Yllätysmomentiltakaan ei vältytä ja tässä suhteessa jään hieman mietteliääksi. En voi välttyä ajatukselta, että loppupuolella tarinaa kirjailija on joutunut miettimään, mihin suuntaa tarinaa veisi, kerronnassa on vaihe, joka jää, ainakin omassa lukukokemuksessa vähän löysäksi ja epäoleelliseksi. 

Brittiläisen luokkayhteiskunnan elämä tulee hyvin esille ja muutamat pienet yksityiskohdat tuovat 1. maailmansodan ajan, jos ei erityisen hyvin, niin jollain tavalla kuitenkin esille. Ei ehkä ole niin helppoa nykyajan valossa kuvata 1900-luvun alkukymmenien ajallista ilmapiiriä. Ajankuva jääkin  kerronnassa taustalle. Kerronta on kirjakielistä ja ilmaisulliset eroavaisuudet niisä kirjeissä, joita henkilöt toisilleen lähettävät eivät juurikaan tule esille. Tästä syystä samaistuminen henkilöihin ja heistä "otteen" saaminen jää hieman vajaaksi. Henkilöiden persoonallisuudet nousevat parhaiten esille Cordeliassa ja Tabithassa, jonka vanhemmat, niin sivujuonteena kuin ovatkin jättävät kalsean vaikutelman.

Lorna Cookin kirjoista pidän edelleen parhaimpana hänen teostaan Ystävät, rakastavaiset, viholliset. Surun ja Onnen puutarha ei yltänyt omassa lukukokemuksessani samalle tasolle koskettavuudessaan, vaikka koskettavahan tämäkin tarina on. En kuitenkaan lainkaan epäile, etteikö joku toinen lukija vallan ihastuisi tähän tarinaan. Jos kaipaa rakkautta, hyvää mieltä ja hieman tragediaa sekaan, niin tätä voi suositella. Parasta tarinassa on sen hienovarainen kerronta. 

Ja erityisesti, jos pidät Bronten kotiopettajattaren romaanista, niin vaikka teokset ovat hyvinkin erilaiset niin tyyliltään kuin juoneltaan, niin itse en voinut välttäää ajatusta, että jotain yhteistä teoksissa kuitenkin on. 

Suomennos on sujuvaa, hyvää suomenkieltä, kuitenkin hieman hämmentää, kun näkee silmissään tilanteen, jossa "Cordelia kävelee teetarjottimelle". 

Muualla blogeissa:

Kirjasähkökäyrä:  Rakkautta sodan mielettömyydessä

Kirjojen kuisketta:  Ihasttuva lukukomus, jossa tunteiden syvyys kosketti