Kaija Väänänen
Leena ja hänen luokkansa
Otava, 1956
110 s.
Tuijata, kulttuuripohdintoja -blogin Naistenviikko-haasteessa luetaan kirjoja naistenviikon nimipäiväsankareiden mukaan. Tänään on muun muassa Leenan ja Matleenan päivä.
"Sitten siellä on Leena, joka lausuu, hänen pitäisi olla lähellä teitä. Ajatelkaa, miten neitomainen Leena on koko olemukseltaan. Hän ei sittenkään lausu mielellään Harmajaa, vaikka hän on ikäänkuin Harmajan ilmaus, tiedän, että hän ihailee kuitenkin häntä yli kaiken."
Näin kuvaa koulun vanhin opettaja Hanna-neiti Leenaa nuoremmalle äidinkielenopettaja Hukalle. Hukan ja Leena välille nousee skisma, kun Leena kirjoittaa aineen lempikirjastaan Santeri Ivalon Hellaasta ja Hukka epäilee, että tyttö ei ole lukenut koko kirjaa vaan yrittää olla jotain erikoista. Leenan isä on kuitenkin harras kirjallisuuden harrastaja, mikä tulee Hukallekin selväksi lopulta.
Leena ja hänen luokkansa kertoo yhteiskoulun kuudennen luokan oppilaista, päähenkilönä Leena ja juuri luokalle tullut, Helsingistä muuttanut Riitta. Paitsi Leenan ensi-ihastumisen tunnetta ja aikuistumisen aspekteja kirjassa puhutaan joukkoon sopeutumisesta, sillä Riitan on vaikea unohtaa omaa tuttua ympäristöään Helsingissä ja sopeutua maalaismaisemiin ja tehdaspaikkakuntaan ruukkeineen.
Merkittävässä osassa tarinaa on koululuokan yhdessä harjoittelema ja esittämä Lumikki-näytelmä, jonka lipputuloilla on tarkoitus auttaa köyhää sotainvalidin tytärtä Hiljaa musiikkiopinnoissa.
Vaikka tarkoitus on lukea kirjoja naisnäkökulmasta, niin en malta olla laittamatta tähän otetta myös kirjallisuuden näkökulmasta, sillä tämä oli mielestäni aivan oivallinen näkökulma.
"Kirjahylly oli elävä olento isän mielestä, sitä piti muistaa, sen kanssa piti seurustella. Isä ei koskaan hyväksynyt periaatetta, etteivät kirjat kuuluneet lapsille. Lasten oli opittava oikea tapa kaikkeen nähden elämsäsä, sanoi isä, ja kirja oli hyvin tärkeä osa elämää."
No, ainakin tärkeä osa minun elämääni se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti