Alkuteos: Paulo and the wolf'
Suomentanut: Marja Makkonen
Kuvittanut Margery Gill
WSOY, 1966
109 s.
Kansikuva: Maija Karma
Paulo on 13-vuotias etelä-ranskalainen poika, jonka perheeseen kuuluu pappa Gabriel, vanha miilunpolttaja, joka oli "musta kuin mörkö". Äiti Anne-Marie, jolla oli monta leukaa ja kooltaan kaksi kertaa niin suuri kuin isänsä pappa Gabriel. Sitten oli vielä isoäiti. Isästä ei puhuta mitään. Paulolla on koira Tata, joka odottaa ensimmäisiä pentujaan.
Naapuristossa asuu tyttö Nicolette ja toinen leikkitoveri on Jean Jean, jonka kanssa Paulolla kuitenkin syntyy kiistaa milloin mistäkin.
Eräänä päivänä pappa Gabriel sairastuu eikä pääsekään kulkemaan metsän halki miilunpolttopaikalle, jossa on töissä hänen apulaisensa Goupi. Tätä vain täytyisi komentaa ja vahtia, että tekisi myös töitä. Paulo lähtee Gabrielin sijasta hoitamaan sydet valmiiksi tulevaa kuljetusta varten.
Seudulla huhutaan myös liikkuvan suden, joka olisi tullut Saksan Musta.sta metsästä, pakoon sodan jylyä. Mikä sota oli kyseessä, ei mainita.
Hyvä tarina koostuu juonesta, joka pitää ottteessaan, kuvailevuudesta ja monipuolisuudesta sekä yllättävyydestä. Niitä kaikkia tässä tarinassa löytyy. Kirjailja on siis englantilainen, mutta tarina sijoittuu Etelä-Ranskaan. Olisin odottanut, että kirjailjakin olisi ollut ranskalainen, mutta ei. Eikähän siinä mitään. Kyllä hyvä kirjailja osaa luoda miljöön oikeanlaiseksi. Pidin tässä kirjassa luontokuvauksista. Luonto onkin yksi kirjan vahvoista teemoista. Kerronnan lomassa on monia pieniä luontoon liittyviä yksityiskohtia eri kasveista ja eläimistä. Ranskalaista miljöötä luodaan myös ruo'alla.
"Keittiö oli ihan erilainen kuin päivällä. Se oli lämmin ja hiljainen ja salaperäinen. Siellä tuoksui valkosipulilta ja vuohenjuustolta ja tuoreelta leivältä ja viiniltä."
Kuvailussa on myös pieniä kuvailevia yksityiskohtia, jotka luovat mukavaa tunnelmaa ja elävöittävät tekstiä.
"Penkit ja tuolit ja pöytä narahtelivat vilkkaasti keskenään."
Mainio oivallus:
"Metsässä ei ole muuta ajan mittaa kuin aamun sarastus ja iltarusko."
Tämä oli hyvä lukukokemus, joka alkoi hieman verkkkaisesti, mutta veti puoleensa kiihtyvällä vauhdilla. Miilunpolttoa esittelevä kuvaus oli kiinnostava. Aiemmin lukemassani Nils Tarangerin kirjassa Ihmeen odotuksessa oli käsitelty myös miiluhommia, tosin toisessa tehtiin puuhiiltä, toisessa tervaa.
Loppua kohden, kun Paulo löytää sudenjäljet joenpenkalta ja Tata-koira katoaa minua alkoi pelottamaan, että tämä tarina ei pääty hyvin ja se tunne lastenkirjan kohdalla ei ollut mitenkään miellyttävä.
Kirjallinen tunnebingo:
On tuota mukavaa Lasten Toivekirjasto sarjaa.
VastaaPoistaTämä kertomus oli välillä sen verran jännä, että mietin tuota rajaa lasten ja nuortenkirjan välillä, mutta ehkä tämä kuitenkin on enempi lastenkirja. Näissä on kyllä ihan mukavia tarinoita.
Poista