Aili Konttinen
Kaksi keltanokkaa
Kertomus nuorisolle
WSOY, 1950
235 + 1 s.
Vieno Valtonen ja Kyösti Laaksolahti ovat nuoria ylioppilaita, jotka ovat sodanjälkeisessä opettajapulassa palkattu kansakoulun opettajiksi Hallanmaan kansakouluun. Vienon tehtävänä on opettaa 1-2 luokkaa ja Kyöstin luokkia 3-5. Lisäksi koulussa on johtajaopettajan Elli Arola, joka vastaa luokkien 6 ja 7 opetuksesta. Elli Arola ei katso suopein silmin epäpäteviä ylioppilaita ja sitä,että hänen rauhaansa häirittiin tällä tavalla.
"Enää ei ollut mitään rauhaa missään. Ja tämä syksy nyt sitten kruunasi kaiken! Nyt tuli kaksi uutta palkattua ihmistä! Jälleen Elli Arola 'vain kysyi', että oliko Suomi lakannut olemasta köyhä maa ja tullut rikkaaksi. Oliko Suomella tosiaankin varaa - tai olihan sillä tietenkin, kun se kiskoi varat veroina puolustuskyvyttömiltä kansalaisiltaan - mutta oliko se oikein? Oliko oikein, että Suomi käyttäytyi kuin pohatta joka laskematta syyti taskuistaan rahoja itään ja länteen."
Teos on kuvitteellinen, sodanjälkeisen Suomen oloja kuvaava, mutta kuinka tämä otteeni viimeinen lause kimmahtikin vastaamaan nykyisen EU-Suomen oloja ja 'kansan syvien rivien' ajatuksia, no ainakin joidenkin. En voinut jättää tätä huomiotta, olin sitten itse politiiikasta mitä mieltä olenkaan.
Vieno on kaupunkilaistyttö, jonka silmät säihkyvät naurusta, mutta ääni on äärettömän arvokas, kun hän koulun pysäkillä tapaa Kyöstin, joka punnastuu tytön tervehtiessä. Nuoret ylioppilaat ovat luonteiltaan aivan toistensa vastakohtia. Tosin se reippaus, jonka kuvan Vienosta ensialkuun saan rapisee koulun alettua,sillä Vieno tuntuu olevan aivan hukassa oppilaidensa kanssa. Onneksi hän saa avukseen eläkkeelle jääneen opettajan, karjalaisen evakon Martta Sotkan, joka muutenkin auttaa nuoria opettajan alkuja, kun johtajaopettaja Elli Arola ei laita tikkua ristiin näiden opastamiseksi, muuta kuin sanomalla, että kuri ja järjestys pitää olla ja hän on se, joka määrää.
Kyöstillä on jonkin verran lastenohjauskokemusta partiotoiminnan kautta. Hän on kristillisen kasvatuksen saanut, herännäisperheen poika, joka tuntee eron saunion ja päivänkakkaran välillä. Seikka, jonka hän heti kättelyssä tekee selväksi Vienolle. Vieno taas karsastaa Kyöstin vakaumusta. Vienolla on koti-ikävä, vaikka hän on lähtenyt kotoa päästäkseen pois isänsä alkoholintuoksuisesta läheisyydestä.
Kyösti suhtautuu myös tasoittavasti Elli Arolan vakoilemisiin heidän touhuisinsa nähden ja muutenkin tämän jyrkkyyteen, Vieno ei voi sietää Elliä ja suhtautuu tähän perin juurin tuomitsevasti.
"Niin... En ole mikään ristiriitojen enkä suureten tunteitten ihminen, Kyösti vastasi. - Olen sellaiseen liian arkipäiväinen, liian vähän älykäs. Otaksuin, että se näkyy minusta jo kauas. Hän naurahti huumorintajuisesti. - En usko, että olet arkipäiväinen, Vieno väiti. Olet päinvastoin erittäin sunnuntaipäiväinen. Siksisinä kai nielet elämänkin sujuvasti kuin karamellin.Eikä arkipäiväinen ihminen milloinkaan soitakaan, niin kuin sinä soitat. Muttasse, että sinä et vainsoita, vaan aiot ikipäiviksesi kansakoulunopettajaksi, todistaa kylläkin niin suurta arkipäiväisyyttä,että en elämänpäivissäni käsitä sitä. - Siinä näet, vastasi Kyösti. Hän alkoi vihellellä, ja hänestä näkyi, ettei tällainen keskustelu kiinnostanut häntä."
Kyösti on siis musiikillisesti lahjakas, mutta hän on ryhtynyt opettajaksi palkan takia,auttaakseen äitiään toimeentulossa.
Kaksi keltanokkaa on kasvutarina, jossa erilaiset luonteet ja elämänkokemukset ottavat mitttaa toisistaan. Kerronta on vinkeää, josta en oikein sanoa, onko se jouhean sujuvaa,vain mietteliään hidastempoista, ehkä vähän kumpaakin. Suurimmaksi osaksi kuitenkin ihan kelpo tekstiä ja luettavaa. Draaman kaari on nähtävissä ja nousee huippuunsa kun Kyösti yrittää neuvoa Vienolle miten sormien tulisi asettua piansoitossa ja Elli Arola vaanii oven takana korva tarkkana kuullakseen, mitä nuoret puhuvat ja touhuavat.
Luin tätä kyllä ihan mielelläni ja ajatuksella, mutta loppulauseesta en tykännyt. En sitten yhtään.
Kuvakielestä:
"Hänen sydämensä alkoi laulaa kuin mieletön lintu."
---
Kirjan on lukenut myös Sara, joka luonnehtii teosta veikeän viihdyttäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti