Liisa Vuorinen: Lapsuuden kuvat!

Liisa Vuorinen
Lapsuuden kuvat
Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys, 1965
268s.

Lapsuuden kuvat sisältää lyhyitä episodimaisia kertomuksia lapsuudesta.Ilmeisesti nämä ovat todellisuuspohjaisia. Tarinoiden päähenkilö on Elisa, jonka elämää  tarinoissa käydään läpi pienestä tytöstä lähelle rippikouluikää.

"Äiti pyyhkäisi essun kulmaan kyynelen. Oli niin mukavaa, kun lapsi osasi äite-sanan. Kyllä siitä ihminen tulee, niin pieni ja heikko kuin olikinvuosi sitten syntyessään. Ensi viikollahan se  jo täyttää ensimmäisen ikävuotensa. - Elisa konttasi ihan saunaan asti, äiti kehaisi mummulle. Kynnyksetkin meni, että keikkui vain."

Kynnyksen  ylittämisestä ihan omin avuin alkaa Elisan tarina 30-luvun maaseutuyhteisössä, jossain Hämeessä. Tampereen kaupunki mainitaan, ja Hämeenlinna, josta eno tuo markkinatuliaiseksi kansallispukuisen nuken. Harviala, Haltianselkä Kukkia... 

Elisa asuu äitinsä ja mummonsa kanssa, isä on jossain, ei tietoa,missä, mutta  tulee kuitenkin kerran katsomaan Elisaa. Köyhyyden rinnalla kulkee rikas mielikuvitus ja toive koulunkäynnistä. Elämää varjostaa kuitenkin silmien näkökyvyn vähittäinen huonontuminen. 

Pidin tästä kirjasta ja sen lapsinäkökulmasta. Minua hämmästytti se asumismuoto, jossa talossa ei ollut edes keittiötä, vaan ruoka laitettiin ulkona keittokodassa. Kirjassa on myös hengellinen puolensa, mutta mitenkään saarnaava tämä tarina ei ole. Kun näkö menee, usko antaa kuitenkin luottamusta tulevaisuuteen. 

Kirjassa on paljon paikallisväriä ja murreilmaisuja, mikä tuo kerrontaan raikkautta ja elävyyttä ja mukavaa kirpakkaa mausteisuutta.Tässä muutamia esimerkkejä, jotka nousivat kerronnan lomasta:

Nuken pää oli mennyt mäikäleiksi. Laskiaisen viettoon kuulunut pikiä pellavia -sanonta on tuttu,mutta tällaista versiota en ole ennen kuullutkaan. Enkä ole koskaan ajatellut,että taikinaan vastattaisiin, Minun ympäristössäni on puhuttu aina vaivaamisesta.

"Hurroo,pitkiä pellavia kasvakoon, hurrooooo!Laskiaisrauhaa, papuja kauhaan, hurrooo!Hurroo roikinaa, mamma vastaa taikinaa."

Mukavilta ja erikoisilta ilmaisuilta kuulostivat myös: Puun puikkosta pulikkaa,

porukoppeli ala jullata, tyyrättyä . Ajan kuvaa toi maininta Pohjolan-Koitto -karamellipaperista. Itse mietin, tarvitseeko minun  säilytellä kaikkea, mitä laatikoista ja lootista löytyy, mutta Elisaa mummu neuvoo säilyttämisen tielle sanomalla,että "Mitään sellaista ei ole, jota ei seitsemään vuoteen tarvita"

Paikallista väriä on myös ilmaisu Holja, joka tarkoitti linja-autoa. 

Erikoiselta uskomukselta, jollaista en ole itse kuullutkaan,  kuulosti  mustalaisäidin vakuutus, että aikuisena ilmenevä selkäsärky johtui harjaksista lapsen selässä. Nämä piti nypätä  pois jo silloin,kun lapsi oli pieni, kun ne oli ensin saatu esiin voitelemalla pienen hartiat jollain rasvalla, jonka on annettu kuivua selkään ja sitten poistettu.  Kun harjakset on näin saatu esille, ne nypätään pois.

"Kuin uninäköä Elisan äiti muisti jonkun vanhan ihmisen hänen lapsuudessaan kertoneen samantapaisesta.- On se tainnut ennne muinoin olla tapana täällä Hämeessäkin, äiti puoliääneen,enemmän itselleen kuin toiselle äidille mumisi."

Muutama ruokalaji, joista ainakin toista voisi kokeillakin: 

Mutti, joka maistuuperunavarikoistaikinalle, mutta on löysää. ILmeisesti kyse oli jonkinlaisista perunaletuista, joista ei kuitenkaan puhuttu lettuina.

Piimäkyrsät

Piimää

ohrajauhoja

leivinpulveria

sokeria

Tämä oli kiva kirja, mukava lukea, elämänmakuinen teos, jonka parissa viihdyin.Kirjassa mainittu Kirkastusjuhla minun täytyi googlata ja tulla näin tämänkin ilmaisun ja paikallisen juhlan suhteen sivistyneemmäksi.

---

Kirjatunteet-haaste