Elisif Elvinsdotter, Margareta Nordqvist: Tulilintu!

 

Tulilintu!

Teksti: Elisif Elvinsdotter

Kuvitus: Margareta Nordqvist

Alkuteos:Gnistfågel

Suomennos: Raija Viitanen

Kustannus Carlsen, 1989

Kyyhkynsilmä on pieni intiaanityttö preerialta. Tyttönä hän joutuu tekemään naisille tarkoitettuja töitä: kantaa vettä, laittaa ruokaa, ripustaa nahkoja kuivumaan, valmistaa mokkasiineja jne. Ei siis lainkaan jännittävää elämää, kaikki tuntuvat niin tylsältä. Olisipa hän poika, kyyhkynsilmä ajattelee, silloin hän voisi hiipiä metsästysretkillä tai tanssia tulen ympärillä sotamaali kasvoillaan. Eräänä kuumana kesäisenä päivänä, kun vesi purossa oli vähentynyt ja oli tukala olla auringon paahtaessa. Kyyhkynsilmä lähtee purolle juomaan, ehkä sieltä kuitenkin löytäisi hieman vettä.

 

 

 Retkellään Kyyhkynsilmä löytää vahingoittuneen villihevosen, jota hän alkaa salaa hoivata. Hevvonen tervehtyy ja Kyyhkynsilmä antaa sille nimen Tulilintu nuotion kipunoivien tulenliekkien mukaan, jotka tanssivat hänen silmissään kuin linnun siivet.

 

Tulilintu tervehtyi ja siitä tuli Kyyhkynsilmän oma hevonen, joka ei sietänyt muita lähellään. Sitten Tulilintu alkoi kuitenkin  tulla alakuloiseksi, kun Kyyhkynsilmä piti sitä liekaan sidottuna. Kyyhkynsilmä ei halunnut, että hänen isänsä kesyttäisi Tulilinnun hänelle ja lopulta Kyyhkynsilmä vapauttaa hevosen preerialle, sillä "villieläinten täytyy saada olla vapaina. Jos ne sitoo kiinni, ne tulevat onnettomiksi."

 

 

 

 

 

Intiaaniaihe herätti kiinnostukseni ja sai minut hankkimaan itselleni tämän teoksen. Kuvitus on hieno ja ruotsalaista alkuperää oleva tarina yksinkertainen ja lämminhenkinen. Intiaanien elämäkin suhteellisen aidosti  kuvattu, jos kohta hieman yksinkertaistettua ja hivenen stereotyyppistä. Erityisesti kuva nuotion ympärillä sotamaalattuina tanssivista sotureista sai minut hieman mietteliääksi, sillä siinä ohitettiin  muut syyt tanssia ja tehtiin sotatanssi stereotyyppisesti esimerkiksi tanssin maailmasta. Uneksiko Kyyhkynsilmä olevansa soturi? Ymmärsikö hän sodan luonteen toivoessaan heristelevänsä keihästä miesten lailla?  Tämähän on kuitenkin  pienille lapsille kohdistettu kuvakirja, jossa todellinen elämä ja sadunmaailma kohtaavat.  Opetuskin on selkeä: Villieläimet kuuluvat luontoon, niitä ei pidä vangita itsekkyydestä. 

Hieman tutkiessani kirjailijan taustoja huomioin, että häneltä on ilmestynyt toinenkin intiaaniaiheinen tarina. Lukisin senkin kyllä mielelläni, jos vain saisi suomennettuna.  

...

Porin lukuhaaste kohta 4: Kirja, jonka luit tai olisit halunnut lukea yhdellä istumalla