West Lathrop: Mustan virran vanki!

 

 

Kuvakaappaus Kirjasampo

West Lathrop

Mustan virran vanki

Alkuteos: Black  River Captive

Suomentanut Liisa Johansson

Pellervo-seura, 1948

327 s.

Olen aiemmin lukenut Lathropin teoksen Ratsupoliisin salaperäinen seuralainen, josta pidin paljon. Sain sitten vinkin tästä kirjailijan toisesta suomennetusta teoksesta, jota aloinkin etsiskellä antikvariaateista ja löytyihän se lopulta, vaikka kansikuvattomana laitoksena. Ja kyllä, mielenkiintoinen ja vivahteikas tarina tämäkin tarina oli.

 

Mustan  virran vanki kertoo Jethrosta, nuoresta orvosta pojasta, joka on päätynyt yhdessä äitinsä kanssa vanhan Whittleseyn luokse, jota Jethro kutsusu isoisäksi. Pojan äiti ei osaa kertoa mitään heidän menneisyydestään. Isoisä Whittelesey on löytänyt heidät metsästä ja ottanut hoteisiinsa. Jethro äiti kuolee tulematta koskaan "järkiinsä". Poika jää isoisän luokse ja kasvaa nuoreksi miehenaluksi ainoana muistona taustastaan vanha miekka, jonka poika lyhentää veitseksi sekä muuta äidin alushameen pitsi housuntaskuihinsa ommeltuina. Sitten kuolee myös isoisä Whittlesey. Jethro lähtee etsimään sukulaisiaan ja ottaa mukaansa isoisänsä vanhan koiran Trayn. Hän hyvästelee naapurinsa ja lähtee kohti Truesdalen kauppa-asemaa.

Eletään vuotta 1757 ja taustalla on ranskalaisten ja brittiläisten välinen sota ja intiaanit siinä mukana hyvässä ja pahassa. Maantieteellisesti liikutaan Connecticut-joella New Hampshiressä.

Jethro on englantilainen ja suuntaa kohden englantilaisjoukkoja toivoen löytävänsä jonkun, joka tietäisi jotain hänen menneisyydestään. Isoisä Whittlesey on ollut hyvissä väleissä intiaanien kanssa ja toiminut rauhanvälittäjänä. Jethro tietää kuitenkin, että ranskalaisjoukoilla on vihamielisiä intiaaneja apunaan ja hän tekee kaikkensa ettei hän jättäisi jälkiä kulkemisistaan. Niin kuitenkin käy, että lopulta hän on kuitenkin varomaton ja Susup-niminen abenaki ottaa Jethron vangikseen.

Kuinka poika ja koira selviävät onkin sitten seikkailu erikseen ja saako hän koskaan tietää, kuka hän oikeastaa on? Mainittakoon sen verran, että seikkailu päättyy kuin päättyykin onnellisesti, eihä siitä ole voinut olla epäilystäkään. 

Kerronta on hyvin etenevää, jouhevaa. Luonnonläheisyys ja tiivis tunnelma on luo hyvän lukukokemuksen puitteet. Intiaanien elämää kuvataan suhteellisen oikein (mitä nyt itse ymmärrän aiheesta), Mitään kovin rasisistisia näkökulmia tässä ei tuoda esiin, joskin näkökulma on Jethron englantilaisnäkökulma, joka näkee kauhistuttavana sen, että Sussup myisi hänet ranskalaisten orjaksi. Intiaaneja  ei kuvata vain villeinä petoina, vaan omat tapansa omaavina, joilla on myös kunniantuntoa: jos pelastat henkeni, olen velassa sinulle.

 

Eräs seikka minua jäi kuitenkin mietityttämään. Kerronnassa esiintyi sana Magua, mikä sai minut ajattelemaan James Fenimore Cooperin Viimeinen Mohikaani -teosta. Mohikaanit mainitaan tässäkin, Sussup ilmeisesti yrittää vältellä näitä. Mainitaan myös Lättänenä-niminen julma intiaani, jota kaikki pelkäävät. Mutta kuka oli Magua, se jäi illmaan. Muuten tarina eteni loogisesti ja pitäen mielenkiinnon yllä.

Erityismaininta tälle ilmaisulle:

 

"On hyvä, että on näin pimeä, muuten meidät nähtäisiin kuin mustikka maitokannussa." 

---

USA:n osavaltiovalloitus kirjallisesti: New Hampshire.