Kasper, Jesper ja Joonatan - kolme iloista rosvoa!
Alkuteos: Folk og røvare i kardemomme by
Suomentanut Aila Meriluoto
WSOY, 1957
104 + 1 s.
"Hiljaa hiljaa hiivitään, me kardemumman yössä, on kaikki kansa pötköllään, kun rosvot raataa työssä". Elina Salon laulama laulu on ollut mielessäni viime päivinä, kun tartuin tähän kierrätyshyllystä löytämääni lastenkirjaan, jonka muistelen joskus muinoin kouluaikoina lukeneeni. Kasper, Jesper ja Joonatan on ovat siis kolme rosvoa, jotka elävät Kardemumman pikku kaupungin laitamalla korkeassa ja kummallisessa talossa yhdessä lemmikkileijonansa kanssa. Muita kaupungin asukkaita on poliisipäällikkö Paavali, makkaramestari ja Sohvi-täti tai neiti. Kun rosvot päättävät ryöstää Sohvi-neidin talouttaa hoitaaan alkaa minun päässäni hieman jotkut muistikellot värähdellä - Sohvi ryöstetään takaisin, kun Sohvi pistää rosvojen elämän liian vaivalloiseksi, sillä Sohvin suunnitelmiin kuuluu
laittaa "heidät kaivamaan maata ja tekemään työtä lujasti. Saavat viljellä vihanneksi ja kardemumman simeni niin kuin säädylliset ihmiset ainakin." Tuo takaisinryöstökohtaus oli jotenkin tuttu, mutta en tiedä, oliko se todellinen muistikuva luetusta. Lopulta tämä ei tuntunut lainkaan tutulta kirjalta paitsi nimeä.
Mutta sitten rosvokolmikon elämä muuttuu toden teolla, kun he joutuvat kiinni leivänryöstökeikalla.
Lastenkirjaklassikko tämä kai on kuitenkin. Teoksen on kirjailija kuvittanut ja kuvitus on aika erikoinen. Siinä on vivahteita, jotka vievät Itämaille tai Meksikoon, mutta toisaalta myös ihan toisaalle. Hieman vaihtelevanoloista siis eikä kovin yhtenäistä, sanoisin.
Pieni loogisuusongelma, jos sen sellaiseksi haluaa mieltää sadussa myös oli, sillä alussa mainitaan, että rosvoista Kasper on vanhin, Jesper kaunein ja Joonatan oli paras syömään. Loppupuolella taas, rouva Paavalin laulussa sanotaan, että "kaikki on he kauniita, mutta varsinkin Joonatan". Myöskään säätietelijä Topiaksen tornipalon kuvaus ei kuulostaa loogiselta (mutta tarviiko sadut ollakaan?) kun kerrotaan, että portaat ovat äkkiä tulessa (miksi, miten ne voivat syttyä palamaan?) ja tulipaloa sammutetaan ylhäältä alaspäin. Tässä vesisankojen ylöshilaamisessa ja veden alas liekkeihin hilaamisessa minun mielikuvitus stoppasi.
Mutta kaiken kaikkiaan hilpeä tarinahan tämä on.
---
Porin lukuhaaste kohta 17: Kirja on kirjaston palautushyllystä tai kirjanvaihtopisteestä löytynyt
Voi tämän kirjan muistan hyvin lapsuudestani, kävin katsomassa sen teatterissakin, ja laulu tulee välillä mieleen soimaan.
VastaaPoistaLaulu on kyllä hyvin tarttuva!
PoistaLuin tämän lapsena. Kovin paljon en muista, vain leijonan ja Sohvi-tädin.
VastaaPoistaLeijona on varmaan sellainen, mikä jääkin helposti mieleen eikä Sohvi-tätikään ole yhtään leijonaa vähäisempi.
PoistaTämä on tietysti nimenä, ja lauluna, tuttu mutta toistaiseksi on jäänyt lukematta. Ehkä pitäisi joskus, eri asia sitten miten kestää lukemista kun ei ole edes nostalgista suhdetta :)
VastaaPoistaTäytyy sanoa, että nsotalgia on aika iso osa tätä teosta. En ehkä ihan sinulle suosittelisi - ainakaan ensimmäisenä. :)
PoistaTässäpä varsinainen klassikko! Ei ole tullut luettua, ehkäpä jonain päivänä. :)
VastaaPoistaTämä on ehkä parempi teatteri- tai näytelmäversiona kuin luettuna. Tai en tiedä, ehkä ääneenluettuna hyvin eläytyen. Sellaiseksi tämä on varmaan tarkoitettukin, koska lopussa on sanat ja sävelet lauluihin. Lastenoopperaksi sopisi hyvin, silloin ei pienet juonelliset puutteet haittaa.
PoistaPitäisi lukea tuo kirja jo maineen vuoksi.
VastaaPoistaMainetta tämä kirja tuntuu kyllä saaneen ja vaikuttaa siltä, että ei ole jäänyt ajan jalkoihinkaan.
Poista