Clara Tschudi: Marie Antoinette!

 

Kuvituskuva AH.

MARIE ANTOINETTE 

 CLARA TSCHUDI
Tekijän luvalla norjankîelestä suomentanut Emil Mannstén

Helsingissä, Suomalainen Kustannus-o.-y. Kansa, 1910. 

Projekti Gutenberg

”Puoli vuotta ennen seitsenvuotisen sodan alkua, marraskuun 2. päivänä 1755, tärisytti eteläistä Eurooppaa hirveä maanjäristys. Lissabon tuhoutui, kolmekymmentätuhatta ihmistä sai surmansa, ja kuninkaan sekä kuningattaren täytyi paeta linnastaan, joka luhistui raunioiksi. Tämä tapahtui Kaikkien sielujen päivänä, jota vietetään rakkaitten vainajain muistoksi. Ja tänä päivänä syntyi Marie Antoinette.”

Marie Antoinette on mieleenjäävä historian hahmo, jonka traaginen kohtalo  ja elämä koskettaa syvästi. Yleensä hänet nähdään huvittelunhaluisena, kevyt pintaliitäjä -tyylisenä henkilönä, mutta mitä enemmän olen hänestä lukenut, sitä syvällisemmän kuvan hänestä olen saanut. Clara Tschudin teos Marie Antoinettesta esiin hyvin kahtalaisen kuvan. Toisaalta kevyen huvittelijan, toisaalta puolisoaan tukevan ja lapsiaan rakastavan äidin. Lapsuuden kasvuvuosina Marie Antoinette näyttäytyy hilpeänä pienenä tyttönä, vankeudessa ollessaan ja kohtalon vuosinaan taas Tschudi kuvaa lujaa, määrätietoista, mutta myös syvästi kokevaa, harrasta naista.

Syntyjään Itävaltalainen Marie Antoinette oli vasta neljän- tai viidentoista jättäessään kotimaansa. Hänestä tuli Ranskan kruununprinssin, sittemmin Ludvig XVI puoliso hyvin nuorena, lähestulkoon lapsena. Eikä prinssipuolisokaan ollut paljoakaan vanhempi.  Elämä ja käsitykset Ranskassa  olivat aivan toisenlaiset kuin hänen kotona omaksumansa, lait ja säädökset erilaiset kuin Itävallassa. Kaiken kaikkiaan Marie Antoinette joutui elämään ja asettumaan tykkänään toisenlaisiin oloihin, kuin mihin hän oli lapsuudessaan tottunut. Oltuaan tuskin kuukauttakaan Versaillesissa oli hän jo tuhansien juonien ympäröimänä politiikan takia.

 

Clara Tschudin teos Marie Antoinettesta on jo iäkäs teos. Sen vanhahtavat sanamuodot, kuten: lahjakkaisuudesta, järkähtyi, huvitteleida,  uudetta ystävättärettään tuntuvat lukiessa oudoilta ja hassuilta tehden lukemisesta hieman vaivaannuttavaa, mutta toisaalta tarina ja historia ja elämä on kuitenkin sen verran elävää ja koskettavaa että kiinnostus pysyy yllä. Kerronta ei ehkä etene täysin kronologisesti vaan enemmän teemoittain: ystävät, politiikka jne, edeten kuitenkin lapsuudesta kohti aikuisuutta, syntymästä kohti vääjäämätöntä kuolemaa. 

Tämä on sydäntä raastavaa kerrontaa, erityisesti loppupuolella ja kuvattaessa Marie Antoinetten  pojan,  (Ludvig XVII) kovaa kohtaloa, josta tosin liikkuu huhuja, oliko kohtalo niin kova, kuin kuvataan. Itse lukiesssani Tschudin kuvausta pienestä Temple-tornin yksinäisestä vangista, jota julma suutari Simon opastaa aatelisesta tasavaltalaiseksi, ajattelen Raamatun sanoja lasten viettelemisestä ja myllynkivistä ja tunnen raastavaa kipua ja tuskaa. Ja silti, vaikka Ranskan vallankumous on mitä verisin ja julmin ajanjakso, jona ihmisyys on hyvin kaukana useimmista (?), niin Tschudin teos ja Marie Antoinetten kohtalo herättää minusssa vain lisää kiinnostusta tuohon aiheeseen. Olen lukenut aiemmin kaksi historiallista ja yhden fiktiivisemmän teoksen liittyen Marie Antoinetteen ja Tschudin teos, niin vanhahtavaa ja huonoa suomenkieltä kuin suomennettu teksti onkin (harvat saaneet edes lähennelkään, kaukaan aikaan), on ollut niistä parhaimpia ja pidin tästä ainakin enemmän kuin Joan Haslipin kirjoittamasta teoksesta. Otteet aidoista kirjeistä ja historian lähteisiin pohjautuvista aineistoista on hyviä elävöittäjiä, tosin sanaa  miekkoset en osaa Marie Antoinetten suuhun ajatella, se kuulostaa kaiken muun kerronnan keskellä hieman poikkeavalta ilmaisulta.

Samoin hieman epätyypilliseltä ja suoraan sanoen alentavalta, väheksyvältä kuulostaa teoksen loppusanat.

Ja kuitenkin eivät nuo lukemattomat, jokaisena vallankumouksen merkkipäivänä hänelle saatetut loukkaukset olleet juuri mitään, verrattuna hänen erottamiseensa puolisostaan, prinsessa Lamballen
murhan, hänen rakkaimman lapsensa tahalliseen turmelemiseen ja hänen omaan retkeilyynsä mestauslavalle. 

En tiedä, missä määrin ilmaisu on suomentajan mutta että kyseessä olisi retkeily saa minut - en tiedä, jos nyt ei aivan raivon partaalle, niin ainakin loukkaanatumaan suuresti kunnioituksen puutteesta. Ehkä Marie Antoinetten elämän valintoja ei voi kaikkia kunnioittaa, mutta mielestäni ja kaiken lukemani perusteella hän kasvoi kärsimystensä keskellä ja ansaitsee arvostuksen paljolti väärinymmärrettynä henkilönä. Marie Antoinette oli, niin uskon enemmän kuin kevyt huvittelija, jona hänet yleensä nähdään.

Suomi-bongaus: Venäjän keisarinna ei ollenkaan suosinut Ranskan kuningatarta. Viimemainittu oli onnensa päivinä tuhlaten osottanut ystävyyttään suuriruhtinas Paavalille ja hänen puolisolleen, ja Katarina vihasi poikaansa Paavalia. Kun sitten tapaukset kiinnittivät Euroopan huomion Ranskaan ja Katarina itse oli jättänyt tämän maan oman onnensa varaan, sai mahtava keisarinna vapaasti levittää valtaansa Itämailla, järjestellä Suomen rajoja ja valmistella Puolan toista jakoa. 

...

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 14:  Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta