Lloyd C. Douglas: Näin hänen kuolevan!

 

Lloyd C. Douglas

Näin hänen kuolevvan

Alkuteos: The robe

Suomentanut Pekka Häkli

Tammi, 1948

617 s.

Pääsiäisen aikaan hyvin sopiva teos kertoo roomalaisen patriisiperhe Galliosta, johon kuuluu senaattori-isä vaimonsa Corinne (jos nyt muistan nimen oikein) sekä tytär Lucia ja poika Marcellus. Pääosan  tarinassa ottaa Marcellus, joka on nuori tribuuni ja hänen orjansa Demetrius, joka on Korintosta kotoisin oleva hyvän perheen poika, jonka roomalaiset ovat vanginneet ja myyneet orjaksi surmattuaan ensin tämän perheen. 

Marcellus saa ensimmäisen komennuksen Minoan linnakkseeseen, joka on viheliäinen paikka. Sinne lähetetään vain ne, joita halutaan rangaista. Marcellus on loukannut ylempäänsä.

Eletään ensimmäisen vuosisadan aikaisessa Israelissa, jota Rooman keisarikunta hallitsee. Keisarina mainitaan Tiberius.. Marcellus on nuori ja joutuu ensimmäisenä tehtävänä hoitamaan Jeesuksen ristiinanulitsemisen. Hän myös voittaa arvalla Jeesuksen ihokkaan.

Pilatuksen järjestämissä juhlissa juopunut Marcellus pistää tunikan ylleen mutta ottaa sen äkkiä pois päältään sielullisesti järkyttyneenä.

Demetrius on sesurannnut isäntäänsä uskollisesti. Hänkin on nähnyt Jeesuksen joka on tehnyt häneen suuren vaikutuksen.

Marcellus komennetaan takaisin kotiin. Sen on saanut aikaan Tiberius, joka haluaa olla mieliksi Dianalle, joka rakastaa Marcellusta. Tiberius myös vihaa henkilöä, joka on Marcelluksen komentanut tuohon pahaiseen paikkaan. Marcellus lähtee toipumismatkalle Demetriuksen kanssa.Jossain vaiheessa Marcellus aikoo tehdä itsemurhan synkkyydessään, mutta uusi kosketus mukana seuranneeseen ihokkaaseen tekee ihmeitä ja Marcellus on taas terve.

Tiberius, joka on taikauskoinen saa kuulla Marcelluksen kokemuksista ja komentaa tämän takaisin Galileaan ottamaan selvää tuosta miehestä, josta kulkee niin ihmeellisiä puheita.

Marcellus ja Demetrius tutustuvat kristittyihin ja lopulta heistäkin tulee kristittyjä. Kun Tiberius kuolee, nousee Caligula valtaan. Kristittyjä vainotaan. Kuinka käy Marcelluksen ja Demetriuksen? Saako rakastavaiset toisensa? Niin Marcellus kuin Demetrius ja myös Diana kulkeutuvat milloin ristiin, milloin kohtaavat. Kaikki he kuitenkin kulkevat kohti kohtaloaan.

Olen lukenut tämän teoksen kerran aiemmin, mutta mieleen oli jäänyt vain tuon ihokkaan voimakas vaikutus, mikä tällä kertaa luettuna jäi vähemmälle. Sen sijaan olin unohtanut täydelleen teoksen lopun.

Olihan tämä ihan kiintoisa näkemys Pääsiäisen tapahtumista ja kristinuskon alkuajoista. Joillekin Jeesuuksen tekemille ihmeille annettiin ihan inhimillinen, luonnollinen selitys, Jeesus nähtiin vaikuttavana persoonana ja opettajana, joskin Marcellus ensi epäuskoisuudessaan lopulta myöntää, että hän oli jumalallinen. Mitään äärifundamentalistista näkemystä tämä teos ei ainakaan edusta, vaikka kuolemankaan edessä ei peräännytä.

Kristillisvaikutteinen historiallinen teos, joka tuo toisenlaisen näkökulman ensimmäisen vuosisadan kristilliseen ja roomalaiseen elämään.

Muutamia mainontoja kaunokirjallisista esistystavoista:

Sitoa hiekkaa nuoralla. ilmaisu, joka kuvaa mahdottomuutta

Vahva, erilainen kielikuva: roihuava aurinko

 Mainio luonnekuvaus ihmisistä: "Suuren ahdistuksen aikana, jolloin juuri kaivataan voimakasta johtoa, kiihtynyt ja sekaisin mennyt kansa kuuntelee ainoastaan röyhkeyden ääntä ja kieltäytyy kuuntelemasta viisauden ääntä, oka on maltilinen, koska se on viisas."

---

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 35: Kirjassa on oikeudenkäynti

Hilja Toiviainen: Pelko pois, Suruna!

 

Hilja Toiviainen

Pelko pois,  Suruna

Valistus, 1953

152 s.

Ilona Tenha on 13-vuotias (14-vuotissynttäreitä vietetään teoksen loppupuolella). Hän on saanut ehdot algebrassa ja repii epätoivoissaan algebran kirjansa pieneksi silpuksi, mistä joutuu illemmalla tekemään tiliä äidilleen. Isä on kuollut. Veli Lassi, joka kutsuu siskoaan Surunaksi ehdottaa, etttä tyttö lähetettäisiin Hämeeseen, Silmäjärven kansakoululle Aaron-sedän opetettavaksi. 

Ilona on toivoton hutilus. Hän on ujo ja arka ja pelkää vähän kaikkea ja on siksi kömpelö.

Hämeessä Ilona saa toverin serkustaan Hertasta, joka on vuoden vanhempi kuin Ilona, Tytti, joka on vielä alle kouluiän ja Risto, joka on 12-vuotias.

Kertojanääni on kaikkitietävän ulkopuolisen, joka johdattelee tarinaa eteenpäin ihan mukavasti suorasanaisen ja dialogin vaihdellessa. Yksi kummallinen siirtymä kuitenkin on, jota kummastelin.

Tytöt ovat nukkumassa, kun Ilona näkee unta ja puhuu unissaan.

Tuleva suuri Taiteilija näki jotain pahaa unta, hän rypisti otsaansa ja tavoitteli kädellään tyynyn kulmaa. Ei voi syyttää  — kun on kerran synnynnäinen vika — päässä, mutisi hän.

Hertta paimoi kätensä suunsa eteen, ettei olisi nauraa hykertänyt ääneen. Tarkoittikohan Ilona pallopeliä? Hän ei toissa kesänäkään olisi millään suostunut pallosille, hän väitti, että hänet oli rakennettu niin eriskummallisesti, ettei hän ikinä saisi pyöreällä mailalla palloa lentämään.

ja sitten, hupsista keikkaa, siirtyy kerronta

Ensimmäinen algebrantunti oli ohi, ja Ilona oli hengissä, vieläpä kohtalaisen hyvissä voimissa.

Siirtymä on ihan kummallinen ja täydellisen epälooginen. 

Algebrantunteja ei suuremmin kuvata, sen sijaan tyttöjen välistä toveruutta, kahnauksia, eritoten, kun Risto kuljettaa siilin tyttöjen huoneeseen ja Ilona pelästyy outoa otusta. Juhannuksena juhlitaan ja podetaan koti-ikävää, joka kuitenkin laantuu. Sitten koululle saapuu Hertan eno Hannu, joka pyytää mukaansa Lappiin suuntautuvalle matkalle. Sinne on lähdössä Ilona, Hertta ja Risto isänsä kanssa. Ilonalle kysytään toki ensin lupa ja matkarahat ja Ilona saa äidiltään kirjeen, jossa varoittaa Ilonaa, "että ei sitten putoa tuntureilta."

Lapin-matkasta muodostuu käänteentekevä Ilonalle. Kaikki on niin vaikuttavaa. En tiedä, miten nykyisen post-modernin ajan lukija ymmärtäisi ja ottaisi kaikki kuvaukset, itse en koe mitenkään ihmeellisenä, jos kaikki sellainen, jota ei ennen ole nähnyt, kuten nyt esimerkiksi 'ihan oikea saamelainen' vaikuttaakin kovin eksoottiselta ilmestykseltä, jonka perään täytyy katso oikein kunnolla, vaikka eihän se tietenkään kovin kohteliasta ole.

Seikkailujakin koetaan veneretkellä aaallokossa, kun moottori ei käynnisty tai kun tytöt menevät tutustumaan erään taiteilijan teoksiin omin päin. Tässä kohtauksessa jotain jää rivien väliin, kun setä mainitsee, että kyllä hän saa taulunsa kaupaksi, kun Ilona ihmettelee, meneeköhän ne ollenkaan kaupaksi. En ihan saa langan päästä kiinni. Samoin minulle jää hieman hämäräksi lasten helmenmetsästysjuttu. Voiko suomalaisista jokisimpukoista tai raakuista, kuten myös tekstissä puhutaan löytää todella arvokkaita helmiä? Ja jos löytyy, niin mahtaako moisia jokisimpukoita enää löytyäkään.

Lapin-reissulla Ilona tapaa myös uuden tulevan piirustuksenopettajansa, tai piirustuksenopettajan sijaisen. 

Takaisin Silmäjärvelle palatessa tapahtuu myös jänniä, koulun naapurin päärakennus palaa ja Ilona sen havaitsee. Pelot ja kömpelyydet unohtuu kun Ilona ajattelee muita eikä vain itseään ja omaa selviytymistään.

Ihan kiva tyttökirja, jossa on myös pieni romantiikan poikanenkin uinumassa. Ilona tuntuu ihastelevan Hannu-enoa ja Hertta taas vihjailee vaivihkaa Lassin suuntaan, vaikka ei Ilona vihjailuja ymmärrä vaan ottaa ne kirjaimellisesti

Iloa ja surua, arkea ja dramatiikkaa mahtuu tähän teokseen, jonka tunturikuvauksessa on luonteikkutta. Lisäksi kerronnassa on pieniä kultturisia vivahteita suomenruotsalaisista murteista ja kansantyypeistä.  Ilmeisesti Ilonan vanhemmat on toinen hämäläis- ja toinen ruotsalaisvaikutteiselta seudulta. Muuten teoksen sattumukset ja tapaukset ovat tyypillistä tyttökirjaluokkaa. Kirjallisuusviitteeetkin ovat Alcotin Kun ruusu puhkeaa (jonka Ilona saa lahjaksi) ja Annan nuoruusvuodet, jota Ilona on lukenut sen sijaan, kun olisi pitänyt poimia karviaismarjoja. Tosin setä ajatteli, että hän oli lukenut Genoveevaa.

Kansikuvasta sen verran, että sen perusteella luulin tämän sijoittuvan enemmänkin Lappiin ja kertovan Lapin asukkaista, mutta Lapinpäähineet olivatkin matkamuistoja. Kaikista paikanimistäkään en mene sanomaan, onko ne aitoja ja todellisia, vaikka kuvaus Väylästä ja Pallaksesta laittavat ajatukset liikkeelle ja miettimään Suomen karttaa. Kansikuvan osalta tarina tuotti siis  pienen pettymyksen, mutta kyllä tunturiluonto silti lumoaa kulkijansa, sanallisenkin polun varrella vierailijan slmin kulkien.

---

Pohjoinen 2022 -lukuhaaste kohta 10: Kirjan nimi on käsky- tai kehotusmuodossa

Janet Skeslien Charles:Kirjasto Pariisin sydämessä!

Janet Skeslien Charles

Kirjasto  Pariisin sydämessä

Alkuteos: The Paris Library

Suomentanut Katariina Kallio

Bazar, 2022

475 s.

Teoksen päähenkilöinä on Odile ja Lily. Odile on ranskalainen kirjastovirkailija, Lily amerikkalainen pikkutyttö. Teoksen kerronta etenee kahdessa ajassa.

Teos alkaa vuodesta 1939. Odile on menossa työhaastatteluun Pariisin amerikkalaiseen kirjastoon. Hänen päässään vilistävät  vain numerosarjat, jotka ovat aika hämmentäviä, ne ovat kirjastoluokituksen numeroita. Kirjasto on oma maailmansa ja tämä teos on täynnä kirjallisuutta, mutta myös  elämää kirjojen parissa. Kun natsit valtaavat Pariisin, tai tämän teoksen mukaan, heidän sallitaan marssivan Pariisiin ilman vastarintaa alkaa Odile ja muu kirjastoväki kuitenkin oman vastarintansa. Kun juutalaiset eivät enää saa tulla kirjastoon alkavat he kuljettaa kirjallisuutta heille kotiin. 

Odotin ennakkotietojen perusteella hieman erilaista vastarintatarinaa, mutta eipä mitään. Tämä oli ihan hieno teos kirjallisuuden merkityksestä ja voimasta.

Odilen isä haluaisi että Odile menee naimisiin ja tuo kotiin poliisitovereitaan näytille ja sitten Odile tapaakin Paulin ja heidän välillään alkaa kipinöidä, vaikka Odile on ollut vastahankainen kaikkia naittamisyrityksiä kohtaan. Byaway, Odile on kaksospuolikas, hänellä on veli Remy, joka on hänelle tärkeä. Odile ei voi sietää Remyn tyttöystävää, mutta kirjastonjohtaja saa hänet vähitellen muuttamaan mielensä tätä kohtaan, lähettämällä Odilen sairaalaan töihin sen sijaan, että tämä saisi olla kirjaston lukusalia hoitamassa.

Toinen aika ja miljöö, jossa tarina etenee on 1980-lukua. Odile elää pienessä montanalaisessa Froidin kaupungissa, jonne hän on tullut heti sodan jälkeen 1945, rouva Gustafsonina.

"Hän ei ollut samanlainen kuin tavalliset Froidin rouvat. He olivat pulleita kuin peukaloiset, ja heidän lököttävät puseronsa ja tylsät kenkänsä olivat harmaita kuin pulun sulat. Muut rouvat tulivat ruokakauppaan papiljotit päässä, mutta rouva Gustafson vei roskiksenkin aina parhaimmissaan eli vekkihameessa ja korkokengissä."

 Rouva Gustafson, Odile herättää Lilyn uteliaisuutta ja eräänä päivänä he menee tämän ovelle, soittaa ovikelloa ja kun ovi aukenee sanoo, että haluaa haastatella tätä. Lilyn koulutehtävänä on kirjoittaa Ivanhoesta ja hän kysyy, voisiko sen sijaan että kirjoittaisi teoksesta, kirjoittaa itse maata käsittelevän aineen. Opettaja vastaa, että lukee mielellään Lilyn Ranskaa käsittelevän esseen. Hmm. Olen lukenut Ivanhoen, mutta en kyllä sijoittanut sitä Ranskaan. Lienenkö ymmärtänyt jotain väärin joko Ivanhoesta tai sitten tästä teoksesta.

Odile ja Lily ystävystyvät. Odile alkaa opettaa Lilylle ranskaa ja heidän vaikutuksensa toinen toisensa elämään on merkittävä.

Sota-aika ja "nykyaika" kulkevat siis lomittain. 

Paitsi kirjoista ja kirjastosta tämä teos kertoo ystävyydestä ja petoksesta. Tämä oli erilainen näkökulma toiseen maailmaansotaan, pohjautuu ilmeisesti kuitenkin todelliseen milljööseen ja henkilöihin, vaikka Odilen hahmo ja eräät muut henkilöt ovannevat fiktiivisiä. Pidin tästä teoksesta ja luin tätä mielen-kiinnolla. Loppupuolella minun täytyi kiihdyttää lukuvauhtia, osin että en malttanut lopettaa, osin siksi että alkoi olla pientä lukuväsymystä ja halusin saada teoksen pian loppuun. Ristiriitaistako? No, ehkä.

Odotin siis hieman erilaista teosta, ja yllätyin, mutta en pettynyt. Aihe ja miljöö olivat omintakeisia. Teemat kerronnassa tärkeitä. 

Suomi-bongaus:

"Lämpimistä päivistä huolimatta kaikki olivat varpaillaan, huolissaan rintamila olevista rakkaistaan, huolissaan sotauutisista, jotka kertoivat Suomessa meneillään olevista raskaista taisteluista, huolissaan siitä, että seuraavaksi olisi Ranskan vuoro."

Hmm. Tämä kohta sai minut mietteliääksi, kuinka hyvin kirjailja on luonut sodanaikaisen miljöönsä ja ajalliset siirtymät. Kohtaus on kappalessa, jonka otsikkona on Pariisi, toukokuu 1940. Silloin Suomessa ei ollut mitään raskaita taisteluja, vaan talvisota oli päättynyt paria kuukautta aiemmin. Tämä pieni yksityiskohta, joka menee siis hieman vikaan, saa minut hieman epävarmaksi muidenkin sotaan liittyvien yksityiskohtien suhteen muuten hienossa teoksessa. Tosin tämän teoksen pääpointti ei ole niinkään sotakuvaus, kuin se, miten ihmiset selviytyvät sodan kurimuksen keskellä.

Toinen sotaan liittyvä mielenkiintoinen kohta oli maininta siitä, kuinka

"Heraldin mukaan Oranissa Välimeren etelärannikolla britit pelkäsivät, että Ranskan laivasto edesauttaisi Britannian laivojen päätymistä natsien käsiin. Britannian laivastson amiraali oli esittänyt Ranskalle uhkavaatimuksen, jonka mukaan Ranskan alusten piti antautua kuuden tunnin kuluessa tai ne upotettaisiin. Kun Ranskan l'admiral kieltäytyi, Englanti hyökkäsi. Luin artikkelin kaksi kertaa enkä silti ymmärtänyt. Kävivätkö liittoutuneet toistensa kimppuun?" 

Tämä kohta teoksessa oli kiintoisa, sillä olin taannoin katsellut televiosta tv-sarjan De Gaullesta, jossa vastaava tilanne tapahtui ja minäkään en ymmärtänyt tätä, en sitten ollenkaan. Se, että joku lukukokemus tuo mieleen yhtymäkohdan johonkin muuhun tekemäänsä tai kokemaansa tekee siitä kaksinverroin oivallisemman.

Erityismaininta tälle virkkeelle:

- Älä! Odile kuiskasi. Jo yksikin sana on liikaa. Näen mustan korppiparven lentelevän pääsi sisällä.

...

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 49: Kirja on julkaisu vuonna 2022 (Tosin tämä sopisi aika moneen muuhunkin kohtaan, mutta olkoon nyt tässä)