Ainon erilaiset blogit!

Sivut

06 huhtikuuta 2022

Hilja Toiviainen: Pelko pois, Suruna!

 


Hilja Toiviainen

Pelko pois,  Suruna

Valistus, 1953

152 s.


Ilona Tenha on 13-vuotias (14-vuotissynttäreitä vietetään teoksen loppupuolella). Hän on saanut ehdot algebrassa ja repii epätoivoissaan algebran kirjansa pieneksi silpuksi, mistä joutuu illemmalla tekemään tiliä äidilleen. Isä on kuollut. Veli Lassi, joka kutsuu siskoaan Surunaksi ehdottaa, etttä tyttö lähetettäisiin Hämeeseen, Silmäjärven kansakoululle Aaron-sedän opetettavaksi. 

Ilona on toivoton hutilus. Hän on ujo ja arka ja pelkää vähän kaikkea ja on siksi kömpelö.

Hämeessä Ilona saa toverin serkustaan Hertasta, joka on vuoden vanhempi kuin Ilona, Tytti, joka on vielä alle kouluiän ja Risto, joka on 12-vuotias.

Kertojanääni on kaikkitietävän ulkopuolisen, joka johdattelee tarinaa eteenpäin ihan mukavasti suorasanaisen ja dialogin vaihdellessa. Yksi kummallinen siirtymä kuitenkin on, jota kummastelin.

Tytöt ovat nukkumassa, kun Ilona näkee unta ja puhuu unissaan.

Tuleva suuri Taiteilija näki jotain pahaa unta, hän rypisti otsaansa ja tavoitteli kädellään tyynyn kulmaa. Ei voi syyttää  — kun on kerran synnynnäinen vika — päässä, mutisi hän.

Hertta paimoi kätensä suunsa eteen, ettei olisi nauraa hykertänyt ääneen. Tarkoittikohan Ilona pallopeliä? Hän ei toissa kesänäkään olisi millään suostunut pallosille, hän väitti, että hänet oli rakennettu niin eriskummallisesti, ettei hän ikinä saisi pyöreällä mailalla palloa lentämään.

ja sitten, hupsista keikkaa, siirtyy kerronta

Ensimmäinen algebrantunti oli ohi, ja Ilona oli hengissä, vieläpä kohtalaisen hyvissä voimissa.

Siirtymä on ihan kummallinen ja täydellisen epälooginen. 

Algebrantunteja ei suuremmin kuvata, sen sijaan tyttöjen välistä toveruutta, kahnauksia, eritoten, kun Risto kuljettaa siilin tyttöjen huoneeseen ja Ilona pelästyy outoa otusta. Juhannuksena juhlitaan ja podetaan koti-ikävää, joka kuitenkin laantuu. Sitten koululle saapuu Hertan eno Hannu, joka pyytää mukaansa Lappiin suuntautuvalle matkalle. Sinne on lähdössä Ilona, Hertta ja Risto isänsä kanssa. Ilonalle kysytään toki ensin lupa ja matkarahat ja Ilona saa äidiltään kirjeen, jossa varoittaa Ilonaa, "että ei sitten putoa tuntureilta."

Lapin-matkasta muodostuu käänteentekevä Ilonalle. Kaikki on niin vaikuttavaa. En tiedä, miten nykyisen post-modernin ajan lukija ymmärtäisi ja ottaisi kaikki kuvaukset, itse en koe mitenkään ihmeellisenä, jos kaikki sellainen, jota ei ennen ole nähnyt, kuten nyt esimerkiksi 'ihan oikea saamelainen' vaikuttaakin kovin eksoottiselta ilmestykseltä, jonka perään täytyy katso oikein kunnolla, vaikka eihän se tietenkään kovin kohteliasta ole.

Seikkailujakin koetaan veneretkellä aaallokossa, kun moottori ei käynnisty tai kun tytöt menevät tutustumaan erään taiteilijan teoksiin omin päin. Tässä kohtauksessa jotain jää rivien väliin, kun setä mainitsee, että kyllä hän saa taulunsa kaupaksi, kun Ilona ihmettelee, meneeköhän ne ollenkaan kaupaksi. En ihan saa langan päästä kiinni. Samoin minulle jää hieman hämäräksi lasten helmenmetsästysjuttu. Voiko suomalaisista jokisimpukoista tai raakuista, kuten myös tekstissä puhutaan löytää todella arvokkaita helmiä? Ja jos löytyy, niin mahtaako moisia jokisimpukoita enää löytyäkään.

Lapin-reissulla Ilona tapaa myös uuden tulevan piirustuksenopettajansa, tai piirustuksenopettajan sijaisen. 

Takaisin Silmäjärvelle palatessa tapahtuu myös jänniä, koulun naapurin päärakennus palaa ja Ilona sen havaitsee. Pelot ja kömpelyydet unohtuu kun Ilona ajattelee muita eikä vain itseään ja omaa selviytymistään.

Ihan kiva tyttökirja, jossa on myös pieni romantiikan poikanenkin uinumassa. Ilona tuntuu ihastelevan Hannu-enoa ja Hertta taas vihjailee vaivihkaa Lassin suuntaan, vaikka ei Ilona vihjailuja ymmärrä vaan ottaa ne kirjaimellisesti

Iloa ja surua, arkea ja dramatiikkaa mahtuu tähän teokseen, jonka tunturikuvauksessa on luonteikkutta. Lisäksi kerronnassa on pieniä kultturisia vivahteita suomenruotsalaisista murteista ja kansantyypeistä.  Ilmeisesti Ilonan vanhemmat on toinen hämäläis- ja toinen ruotsalaisvaikutteiselta seudulta. Muuten teoksen sattumukset ja tapaukset ovat tyypillistä tyttökirjaluokkaa. Kirjallisuusviitteeetkin ovat Alcotin Kun ruusu puhkeaa (jonka Ilona saa lahjaksi) ja Annan nuoruusvuodet, jota Ilona on lukenut sen sijaan, kun olisi pitänyt poimia karviaismarjoja. Tosin setä ajatteli, että hän oli lukenut Genoveevaa.

Kansikuvasta sen verran, että sen perusteella luulin tämän sijoittuvan enemmänkin Lappiin ja kertovan Lapin asukkaista, mutta Lapinpäähineet olivatkin matkamuistoja. Kaikista paikanimistäkään en mene sanomaan, onko ne aitoja ja todellisia, vaikka kuvaus Väylästä ja Pallaksesta laittavat ajatukset liikkeelle ja miettimään Suomen karttaa. Kansikuvan osalta tarina tuotti siis  pienen pettymyksen, mutta kyllä tunturiluonto silti lumoaa kulkijansa, sanallisenkin polun varrella vierailijan slmin kulkien.

---

Pohjoinen 2022 -lukuhaaste kohta 10: Kirjan nimi on käsky- tai kehotusmuodossa

3 kommenttia:

  1. Tosiaan joskus oppikouluaikana luettiin erikseen algebraa ja geometriaa 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monissa nuortenkirjoissa mainitaan alja ja jomma, ja olen miettinyt, mistä ne mahtavat juontua. Tämä kirja selvitti ainakin tuon aljan, jomman täytyy sitten kai olla geometriaa.

      Poista
    2. Jomma on juuri tuo geometrias. Minulla on matematiikan kirjoja 1910- luvulta.

      Poista