Elsa-Britt Bergius: Meidän luokan hiihtoloma!

 

Elsa-Britt Bergius

Meidän luokan hiihtoretki

Alkuperäisteos: Gänget drar till fjälls 

Suomentanut: Salme Sadeniemi

Otava, 1942

105 s.

Kahdeksannen pahin unikeko, Tyyra, nukkua tuhisi täydessä rauhassa lattialla, vaikka Vann, onnettomuuden lintu, oli täysinäinen reppu seuranaan mätkähtänyt suoraan hänen päälleen. Vann itsekään oli tuskin vielä saanut auki silmiään. Aivan unenpöpperössä hän kankein sormin yritti silittää uutta, mutta erittäin epätasaista patjaansa, joka yhä oli aivan liikkumaton. Mutta sitten he molemmat heräsivät yhtäaikaa. Tyyra siirtyi alistuvaisesti lähemmäs penkkiä. Vann koetti selittää nauruun tikahtuville tovereilleen: - Voi tiedättekö. Minä luulin, että jouduin hirmuhyppyriin. - Alastulo kävi aika pehmeästi, huomautti Liisa iroonisena. Sitten Vann hieman hämillään kömpi takaisin penkilleen, mihin Dille katsoi parhaaksi sitoa hänet remmillä kiinni lopuksi yöksi.

Hmm! Kohtaus on hieman kysymyksiä herättävä sillä aamun tullen Vann on kuitenkin kohta jo junan ikkunassa katselemassa ihastuneena Årejärveä. Kuinka hän pääsi irti ja miksi on kirjailija ohittanut tämän seikan kerronnassaan?

No, niin tai näin, niin mukava pieni tarina tää on. Tematiikaltaan hieman samanalainen kuin aiemmin lukemani Salme Setälän Hiihtolomien hiihtoloma. Samankaltaisesta juonikuviosta huolimatta silti erilainen.

Meidän luokka on Wahlstedtin koulun (ilmeisesti tyttökoulu) seitsemäs ja kahdeksas luokka, jotka on lähteneet tuntureille (Ruotsin Lappiin) hiihtolomaa viettämämään.Matkalla mukana heitä kaitsemassa on voimistelunopettaja neiti Dillberg, lyhyesti Dille. Varsinaisia tarinan päähenkilöitä on neljä: Vann, joka saapuuu junaan viime hetkillä, Kaisa, Marianne ja Liisa. Myöhemmin joukkoon lyöttäytyy myös pari poikaa, Bengt ja Göran, sillä tuntureille saapuessa tytöt huomaavat ,että sinne on saapunut myös poikakoulun hiihtolomalaisia.

Yhdessä näiden kahden pojan kanssa tyttönelikko karkaa majapaikastaan omin päin pitkälle hiihtoretkelle, josta tulee jännittävämpi kuin mitä he osasivat odottaa, sillä sumu yllättää heidät ja he joutuvat yöpymään keskellä tunturihankia susien ulvoessa ympärillä. Bengtillä tosin on mukanaan pistooli, mikä jossain vaiheessa siirtyy Kaisalle.

Tarina oli siis ihan mukava ja jäntevä. Tosin loppupuolella, kun sumu on hälvennyt, Kaisa nousee lumiluolasta, johon tytöt ovat jääneet poikien lähtiessä hakemaan "ihmisten ilmoja",  löytää hän hangelta lappalaislapsen komsiossaan. Tämä tuo mieleen Topeliuksen sadun Tähtisilmä. Episodi on hieman erikoinen muuten hyvinkin todenmukaisessa tarinassa. Miten lapsi on hangelle jäänyt ei selviä, vaikka poika lopulta äitinsä luo pääseekin.  Lisäksi seudulla on juuri liikkunut nälkäinen susilauma, mikä herättää lisäkysymyksiä lapsen selviämisestä yksinään aavalla selkosella.

Loppujen lopuksi, kokonaisuus on kuitenkin hyvin hallittu ja ja elämänmakuinen, jota värittää virkistävästi ja monipuolistaa seikkailua Mariannen unettomana yönä kertoma "ensirakkaus-tarina" ja Vannin myöhemmin, pelastajia odotellessa, kertoma matkatarina Saksaan isoäidin luokse. Nämä, ikään kuin tarinat tarinassa tuovat kerrontaa mukavaa vaihtelua ja elävyyttä.

Erityismaininta tälle luonnehdinnalle:

Koko maailma oli valkoinen, maa ja ilma, jossa he liikkuivat. Oli kuin he olisivat sukeltaneet maidossa.