Naistenviikko 2022. Aili Konttinen: Hymyile Krisse!

 

Aili Konttinen

Hymyile Krisse

Tammi, 1948

254 s.

Kansikuvitus: Maija Karma (oletan signeerauksesta)

Tänään vietämme Sarin, Saaran, Saran, Saritan, Sallin ja  Sallan nimipäivää. Onnea vain kaikille  päivänsankareille. Tuijatan naistenviikon lukuhaasteeseen valitsin päivän kirjaksi Aili Konttisen Hymyile Krisse, vaikka kirjan päähenkilön Kristiinan nimipäivää vietetään vasta viikon lopuulla. Sen sijaan valitsin tämän edustamaan päivän nimipäiväsankareista Saaraa. Saara Suvanto on Krissen koulutoveri, niin kuin ovat myös Lahja Yrjölä, Irja Vehmas ja  Hellevi Eriksson.

Krisse on suuren maalaistalon tytär. Talon,  jota on hallinnut jämerä ja tilastaan ylpeä Vaari, jolla on ollut vain tyttäriä, ja joka halveksii kotivävyään, Krissen isää, joka on nainut yhden tyttäristä ja ottanut talon nimen omakseen. Sodanjälkeistä Suomea ja yhteiskunnallista muutosta ja sen vaikutuksia Vaariin edustaa karjalaisten evakoiden asuttaminen. Ali-Ojalastakin on pakko luovuttaa maata karjalaiselle perheelle, jota Vaari ei sulata alkuunkaan, niin kuin ei ole sulattanut torpparilakiakaan aikoinaan ja kieltänyt mainisemastakaan kyseistä asiaa enää ikinä.

Krissen suhtautuminen tähän tilanlohkaisemiin on ensin kielteinen, mutta saa uusia ulottuvuuksia, kun hän saa selville, että hänen koulutoverinsa Seppo Raivio on Karjalan evakkoja ja jonka perheelle tuo tönnäs latoineen on myyty. Krissen ja Sepon välit ovat hetken hankauksessa, mutta kipinät muuttavat muotoaan kouluvuoden kuluessa.

Hymyile Krisse on saanut ensimmäisen palkinnon Tammen suuressa nuorisonkirjakilpailussa ja saanut myös Topelius-palkinnon. Teos onkin hyvin kiintoisa ajankuva sodanjälkeisestä Suomesta. Se on myös hyvin harvinaislaaatuinen suomalainen nuortenkirja siinä mielessä, että kirjassa tuodaan esille myös holokaustiin ja juutalaisuuteen liittyviä teemoja, mitä en muista vanhoissa tyttökirjoissa juurikaan käsitellyn tästä näkökulmasta. Joosef Gosch on Wienistä Suomeen tullut juutalaisnuorukainen, soittaa viulua ja on musiikillisesti lahjakas, mutta sodanaikaiset kokemukset ovat traumatisoineet tätä. Joosef ja Krisse aloittavat  yhtäaikaa uusina oppilaina yhteiskoulun kuudennella luokalla (vastaa nykyisiä lukioluokkia).

Naistenviikkohaasteeseen kun nyt kuitenkin tämän luin, niin erilaisia naistyyppejä tässä kyllä löytyy. Päähenkilö Krisse on Ali-Ojalan suvussa "Epäperinteellinen luonteenlaatu: villkas, nauruun valmis, hyväilynhaluinen ja kehräävä kuin kissanpentu. Veljensä Maurin mukaan "jonkinlainen luonnonoikku", koska Ali-Ojalat ovat "liian monen miespolven ajan edustaneet sitä, mikä pitäjässä on ollut mahtavaa, totista ja arvovaltaista. Meidän naisemme ovat aian tehneet täsmälleen oikein eivätkä miehet ole olleet sen huonompia. Meidän suvussamme ei ole ollut minkäänlaisia skandaaleja."

Tätä työteliästä aikaansaapaa, arvokasta mahtia edustaa myös Krissen täti Eeva, joka on tullut Ali-Ojalaan "emännäksi" Krissen äidin kuoltua. Toinen täti Anna taas edustaa toisenlaista naistyyppiä. Krisse, joka käy  yhteiskoulua kaupungissa asuu Anna-tätinsä luona, jonka poika Severi on kaatunut sodassa ja jonka kanssa Anna käy silti keskusteluja. Annalla on posliininuken kasvot. Krissen koulutoveri Lahja Yrjölä, joka on saanut vapaan kasvatuksen, ja jolta ei ole kielletty mitään eikä asetettu mitään rajoja tuntee vetoa Krissen Anna-tätiin, sillä tämä edustaa hänelle turvallisuutta, jota hän kaikessa vapaudessaan kaipaa. Lahja on sotavuosina nähnyt elämän erilailla kuin lapset yleensä ja yhtäkkiä hän oli lakannut olemasta lapsi. Lahja edustaa teoksessa jonkinlaista nuorisojoukon antagonistia, mutta kerronnan edetessä tämä antagonistisuus hälvenee ja Lahjakin pääsee traumoistaan terveempään suuntaan.

Saara Suvanto on papin tytär, harras ja vakaa kristitty, jota kuvataan kömpelön, mutta ystävällisen näköiseksi tytöksi.  Hiljainen ja vakaa, joka tosin miettii ja pohtii asioita mielessään omalla tavallaan. Hän  vertaa luokkajuhlassa jotain tanssimusiikkia ihmissyöjien menoihin, mutta miettii myös katsellessaan muiden liikehtimisiä sitä, milloin tanssi on puhdasta liikuntaa tai iloa, milloin synnillistä.

Irja Vehmas on ollut sotalapsena Ruotsissa. Hän on musiikillisesti lahjakas työläiskodin lapsi, jonka kalpeuteen miehenmallia edustava Seppo Raivio kiinnittää katseensa ja sanoo, että tytön pitäisi päästä lääkäriin.

Hymyile Krisse käsittelee sodanjälkeisen nuorison kasvuoloja ja mahdollisuuuksia. Tästä ei kovinkaan paljon löydy lisätietoa googlaamalla eikä postauksiakaan. Löytyi kuitenkin tietoa, että teos on saanut myös Topelius-palkinnon vuonna 1949. Suosittelen kuitenkin mitä lämpimimmin tutustumaan, jos jostain käsiinsä saa. Henkilöhahmoissa on ehkä pientä stereotypiaa, mutta joidenkin teemojen tai aiheiden käsittely ei kuitenkaan ole mitenkään yleistä tyttökirjallisuudessa. Vakavien teemojen rinnalla Krissen hymy kuitenkin kuvastaa uskoa tulevaisuuteen ja parempaan huomiseen.

Muutama kuvauksellinen tai muuten kolahtanut ote:

Omenien kylläinen tuoksu

Hirsipuiden juurelta ja kostosta ei verso yhtäkään rakentavaa asiaa maailmaan

Me olemme suomalaisia, näetkös. Meillä ei ole mitään rotuennakkoluuloja. Siinä suhteessa olemme puhtaampia ja demokraattisempia kuin esimerkiksi suuri ja demokraattinen  Amerikka, jonka n-kysymys saa minut haukkomaan henkeäni ällistyksestä.