Satamakylän serkukset
WSOY, 1960
170 +1 s.
Kansi: Maija Karma
Tänään nimipäiväänsä viettävät: Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret ja Margareeta. Onnea vain kaikille nimipäiväsankareille. Tuijatan ideoimaan naistenviikon lukuhaasteeseen liittyen luin Margareta Keskitalon nuortenkirjan Satamakylän serkukset.
Vahvan yhteiskunnallisen aspektin sisältävä tarina kertoo orvosta Vapusta, joka on ollut hyvässä hoidossa Ellida-tädin hoivissa. Tämä ei ilmeisesti kuitenkaan ole ollut sukulainen, koska Ellidan kuoltua tyttö saa kodin äitinsä serkun Martan luona, jolla on kolme lasta itsellään: Kaksoset Ulla ja Pasi sekä vanhempi poika Markku. Elämä Martan luona ei ole helppoa. Martta on uudessa aviossa miehen kanssa, joka on ankara ja viinaan menevä. Varsinkin Markkua isäpuoli kohtelee kovalla kädellä, viepä tämän kesäntöistä ansaitsemat palkkarahatkn ennen kuin Markku ehtii palkkatoimistoon.
Vapulla itsellään on kaksi toivetta: päästä oppikouluun ja tulla taiteilijaksi.
Mietin lukiessani mitä aikaa tämä mahtaa kuvata tai mihin päin Suomea sijoittua. Kerronnassa puhutaan Joenmutkan kylästä, josta Vappu muuttaa Satamakylään. Markku, joka haaveilee merille pääsystä katselee satamassa laivoja, jotka joskus käyvät etelässä.
Naisten ääni -sivustolta löysin esittelyn kirjailijasta ja tiedon, että hän on syntynyt Pyhäjoella ja asunut myös Oulun ja Raahen seutuvilla. Keskitalo on artikkelin mukaan viettänyt itse lapsuutensa Sataman äärellä. Satamakylän serkukset on ilmeisesti miljööltään saanut vaikutteita kirjailijan elämästä Lapaluodossa.
Suomessa on viime aikoina puhuttu paljon lastensuojelusta. Lastensuojeluteema onkin vahva tässä teoksessa. Vappua hänen saattajansa ohjeistaa ottamaan yhteyttä lastenvalvojaan, jos uudessa kodissa tulee vaikeaa. Kun isäpuoli hakkaa Markkua halolla tarraa Vappu halkoon ja estää miestä jatkamasta pahoinpitelyä uhkaamalla ottaa yhteyttä lastenvalvojaan. Naapurusto on vain töllistellyt tapahtumia ikkunasta.
Satamakylän serkukset on vahva ja tunteita herättävä teos, jonka ajallinen miljöö sijoittuu lähes sadan vuoden taakse 1930-luvulle. Nykyaikana 13-vuotias pojannaskali tuskin karkaisi merille jäniksenä. Poikakotien olotkin ehkä ovat toisenlaiset kuin tässä teoksessa Markun joutuessa syyttömänä vastaamaan teosta, johon on yhden yön seurauksena sekaantunut. Loppu on kuitenkin onnellinen. Markun oikea isä saapuu ja vie pojan mukanaan ja Vappu, hän pääsee kuin pääseekin oppikouluun ja ehkä, ehkä hänestä vielä tuleekin taiteilija.
Kerronnallisesti suht sujuvasti etenevä teos, jossa yksi siirtymä kuvauksessa tosin saa minut lukijana hämmentymään. Mitä! Kuluiko tässä vuosia yhdessä hyppäyksessä vai mistä on kyse? Tässä ei juurikaan ole mainintoja viikoista tai vuorokausista tai tuntienkaan kulumisesta, on vain tunnelmia ja hetkiä, tapahtumia, tunteita jotka sykkivät vuoroin iloa, vuoroin tuskaa. Vapun iästä mainitaan teoksessa alussa, että "hänet saattoi kuvitella 10-vuotiaaksi tai hieman vanhemmaksi" ja tämä ikäkysymys on seikka mikä hämmentää. Ilmeisesti aika kuitenkin menee eteenpäin kuukausia, ehkä vuoden, parikin. vuodenaikaan kyllä välillä viitataan välillä. On kuitenkin vaikea sanoa mitään varmaa ajan kulumisesta. Siirtymissä, ainakin tässä yhdessä olisin siis kaivannut hieman enemmän selkeyttä. Ei lastenleikeistä yhtäkkiä voi hypätä seitsemännelle luokalle. Ehkä tämä ajallinen miljöö jää sivuun siksi, että kerronnassa vuorotellaan Vapun ja Markun elämän kuvauksessa.
---
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti