Charles Dickens: Dombey ja poika!

 

Charles Dickens

Dombey ja poika

Alkuteos: Dombey and Son

Suomentanut: Aino Tuomikoski

Karisto, 1991 (2. kielellisesti korjattu painos)

956 s.

 

Dombey ja poika oli ihan mukava lukukokemus. Ei niin iki-ihana kuin David Copperfield tai Kaksi Kaupunkia, mutta moninverroin kiintoisampi ja koskettavampi kuin Pickwick-kerhon paperit. Näin mittavaan tarinaan mahtuu Dickensin tapaan monia henkilöhahmoja, joiden elämää ja vaikutuksia päähenkilöiden elämään kirjailja kuljettaa monenlaisissa "ratojen risteyksissä", kuten yksi henkilöistä, hra Toodle puolisolleen Pollylle Ihmisten ajatuksia kuvailee.  

Hra Toodle on vain sivuhenkilö, samoin kuin hänen vaimonsa Polly, joka palkataan hra Dombeyn perheeseen lapsenhoitajaksi ja imettäjäksi. Hra Dombeyn vaimo on kuollut synnytykseen. Lapsi, poika joka saa isänsä mukaan nimen Paul on isänsä silmäterä, jota hän kasvattaa liikkeensä jatkajaksi. Dombeyllä on myös tytär, Florence, mutta tätä isä ei huomaa lainkaan. 

Pikkupoika kasvaa hoitajansa ja sisarensa hoidossa. Hän ei ole kuitenkaan vahva rakenteeltaan, niin kuin ei ollut äitinsäkään. Paulista sanotaan, että  "Hänen järkensä on liian voimakas hänen ruumiiseensa verrattuna. Hän sielunsa on tuntuvasti liian suuri sellaiseen ulkokuoreen."

Isä Dombey lähettää pojan (ja sisaren siinä sivussa) vahvistumaan paikkaan, joka ei ehkä ole kaikkein paras paikka, mutta ei huonoinkaan, samoin kuin ei naapurissa oleva koulukaan, jonne poika laitetaan ilman sisartaan. Poika saa kuitenkin tavatta sisartaan hetkittäin. Siitä seuraa, että poika vain heikkenee heikkenemistään, kunnes tapahtuu vääjäämätön.

Minä pidin paljon tarinan alkuosasta, kuudestatoista ensimmäisestä luvusta. Lapsikuvaus oli herkkää, tunteisiin vetoavaa ja koskettavaa. 

Seuraa käänne, jonka taustavoimana ja antagonistina on hra Dombeyn konttoripäällikkö Carver, jonka valkohampainen hymy saa Florencessa pelonväristyksiä aikaan. Jollakin tavalla myös hra Dombay on antagonisti, sillä hän on hyvin vastenmielinen päähenkilö.

En lähde tämän enempää tarinaa purkamaan, mainitsen vain vielä yhden merkityksellisen henkilön, toisen rouva Dombeyn, Editin. Edit on kaunis, viehättävä ja yhtä ylpeä kuin hra Dombey. Edit on opettettu jo leikki-iässä punomaan juonia miesten päänmenoksi, päämääränä hyvä naimakauppa. Hänestä on tullut viekas, metsästetty ja kaupisteltu,  niin että itsekunnioitus on kadonnut  ja neitonen vain inhoaa itseään. Mutta on  omassa kostonmetsästyksessään, yhtä ylpeä kuin herra Dombey.

Hra Dombeyn, Carkerin ja Edithinkin vastapainona on Florence, joka kaikesta sydämestään rakastaa isäänsä ja tahtoisi saada tämän rakkauden osakseen, Walter, johon Florence kiintyy, kun tämä pelastaa hänet "hyvän rouva Brownin" käsistä, kapteeni Cuttle, joka on hyväntahtoinen, mutta ei aina osaa arvioida asioita ihan oikein, sekä Walterin sukulainen, joka pitää pientä laivatavarakauppaa.

Teoksessa on siis monia henkilöitä ja näkökulmia. Kerronta on sujuvaa, polveilevaa toki, mutta kiinnostavaa. Kerronassa on ironiaa ja yhteiskuntakriittistä otetta ja pientä hulvattomuuttakin. Alun tunteisiin vetoavaa otetta lukuunottamatta tarina ei ole kuitenkaan liian tunteellinen tai sentimentaalinen. 

Dickensin kerronta on laveaa, mutta ei lavertelevaa. Se, mitä hän kertoo tai jättää kertomatta vie tarinaa loogisesti eteenpäin. Tämä on hyvin psykologinen romaani. Dickens kritisoi kaupallisuutta, menestystä ja pohtii koston mentaliteettia. Hyvän elämän pohjaa. Keskiössä on myös naisen asema ja isä-tytär -suhde.

 Ei huono teos ollenkaan, vaikka itse ehkä olisin ollut hieman armollisempi Edithille, joka kuitenkaan ei ollut kaikkein kehnoimpia hahmoja. 

Voisin harkita tämän teoksen hankkimista itsellenikin lukeakseni tätä uudemmankin kerran.

Erityismainita tälle näkemykselle:

Toivo on poiju ---  se kelluu vain, niin kuin kaikki muutkin poijut, eikä sitä voi minnekään ohjata. Toivon kuva on myös ankkuri, mutta mitä hyötyä minulla on ankkurista, jollen tapaa pohjaa, minne sen laskisin. 

---

Teoksen on lukenut myös Anna, Matkalla Mikä Mikä Maahan, ja hän on tiivistänyt olennaisen tarinasta minua paljon selkeämmin ja ytimekkäämmin.

Helmet lukuhaaste kohta 29: Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa