Simone De Beauvoir: Erottamattomat!

 

Simone de Beauvoir

Erottamattomat

Alkuteos: Les inséparables, Simone de Beavoir

Suomentanut Lotta Toivanen

Kosmos, 165 s.

 

"Mikään maailmassa ei ole yhtä suloista kuin saada tuntea, että on olemassa joku, joka ymmärtää meitä täysin ja jonka ystävyyteen voimme ehdottomasti luottaa." (Zazan kirjeestä Simonelle)

Erottamattomat on Simone de Beauvoirin kaunis, viehättävä kunnnianosoitus hänen ystävälleen Zazalle, johon hän tutustui yhdeksänvuotiaana syksyn ensimmäisenä koulupäivänä. Erottamattomat ei ole kuitenkaan niinkään dokumentaarinen muistelmateos (teoksen alun esipuhetta, jonka on kirjoittanut Simone de Beauvoirin ottotytär, sekä lopussa olevaa valokuvaliitettä ja muutamaa kirjeotetta lukuunottamatta) vaan kaunokirjallinen teos, jossa päähenkilöinä on Sylvie Lepage ja Andrée Gallard. Teoksen kertojaminä on Sylvie.

Kiinnostuin tästä teoksest Kirja vieköön -blogin esittelyn kautta ja kun kirjastoreissullani näin tutun kansikuvan, jota olin mainitsemaani blogiin jättämässäni kommentissa luonnehtinut herkäksi ja puoleensa vetäväksi, otin teoksen siltä seisomalta mukaani, enkä pettynyt. Minua ei niinkään kiinnostanut feminismi (josta kirjailija ennen kaikkea tunnetaan) eikä liberaali elämäntyylikään. Ystävyys, ranskalainen koululaiselämä, nuoruus ja ajankuva ovat niitä teemoja joista nautin tässä teoksessa.

Hieno pieni teos ystäväyyden voimasta ja merkityksestä, mutta myös siitä, kuinka vaikeaa on elää ympäröivän maailman puristuksessa, muiden odotuksissa ja omien sisäisten paineiden ristivedossa  kasvaa turvallisesti aikuisuuteen. Tässä teoksessa on syvää kauneutta ja melankolisuutta.

Tälle  luontokuvaukselle erityismainita:

"Kuljeksin kastanjametsässä, sain saniaisista sormeeni havan, poimin polunvarsilta kimpun kuusamaa ja sorvarinpensasta, maistoin karhunvatukkaa, mansikkaa, kanukanmarjaa ja kirpeää happomarjaa, nuuhkin heilimöivän tattarin huumaavaa tuoksua, painauduin maahan ja haistelin kanervien  hempeää aromia. Istuskelin isolla niityllä hopeapoppelien juurella ja avasin Fenimore Cooperin romaanin. Poppelit kuiskivat tuulen virissä. Haltioiduin tuulesta. Tuntui sitä, että puut maailman eri laidoilla puhuivat toisilleen ja Jumalalle, niiden musiikki ja rukoukset kulkivat sydämeni läpi ja kohoilivat kohti taivasta."

---

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 1: Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota