Joel Haahtela: Yö Whistlerin maalauksessa!

 

Manipuloitu kuva kahdesta kuvasta!

Joel Haahtela

Yö Whistlerin maalauksessa

Otava, 2023

175 s,

Kansisuunnittelu: Päivi Puustinen

Aloitus: "Myöhään syksyllä vuonna 1998 matkustin Englannin Yorkshireen tapaamaan pitkäaikaista kirjeystävääni Sergeitä, joka oli perhoskerääjä."

Päähenkilön nimeä ei mainita. Hän on kuitenkin mies. Töissä Kansalliskirjastossa kirjastovirkailijana. Ajattelee pian kuolevansa ja tahtoo tätä ennen tehdä kirjan perhosista vanhalla kuparipakotustekniikalla.

 

Kerronta: Minä-kertojan kautta päähenkilö kuvaa matkaansa Englannin Yorkshireen, tapaamaan Sergeitä,  joka on venäläinen emigrantti, jonka mies on tavannut joskus aikoinaan Naxoksen saarella Kreikassa. Sergeillä on suuri perhoskokoelma, jota mies haluaa tutkia suunnittelemaansa teosta varten.

Haahtelalla on aivan oma tyylinsä kirjoittaa. Tätä, niin kuin hänen aiempaa trilogiaansakin sävyttää mystiikka, filosofinen ja teologinen pohdinta. Haahtela pohtii paitsi olemassaoloa, myös ihmissuhteita. Samoin kuin hänen trilogiassaankin, perhesuhteet vaikuttavat olevan kirjailijan sydäntä lähellä. Äiti, isä ja suhde heihin on vahvasti läsnä tässäkin teoksessa.

Päähenkilö matkaa paitsi Yorkshireen myös omiin muistoihinsa.

Pidän tämän pienoisromaanin filosofisista pohdinnoista. Vastapainona on ihmissuhteet, kuten suhde mieleltään sairastuneeseen äitiin, eronneeseen isään ja tämän uuteen puolisoon Leenaan, sekä Saaraan, jonka mies on tavannut sairaalassa, jossa äiti on hoidettavana. Sitten on myös Ella, johon mies on tutustunut. 

Vaikka myönnän, että filosofiset pohdinnat vaativat jotain vastapainokseen en oikein ihastu kaikkiin näihin kuvauksiin. Elämäntyyli, jota mies edustaa ei ole sitä, mitä itse edustan, ja tämä elämäntyyli on jollain tasolla ristiriitainen niille pohdinnoille, joita teoksessa esiintyy. En voi olla myöskään pohtimatta, kuinka päähenkilöstä muodostuva kuva on hyvin erikoislaatuinen, ja on vaikea samaistua. Helsinkiläinen intellektuelli, jolla ei ole oikein muita kiinnekohtia kuin perhoset. Yksinäisyys onkin myös hyvin vahva teema läpi teoksen.

Paitsi perhosia, teoksen ytimessä on James Abbott McNeill Whistler, syntyjään amerikkalainen, mutta englannissa vaikuttanut taidemaalari, jonka teosta Nocturne in Blue and Silver: The Lagoon, Venice vuodelta 1879-80, Sergei ja päähenkilö tutkivat. Minäkertoja pohtii mitä kaikkea yömaisema kätkeekään ja päätyy tyhjyydestä rakkauteen.

Teoksessa on paljon yksityiskohtia, viittauksia henkilöihin ja aiheisiin, joista herää halu hieman tutkia ja penkoa niiden taustoja. Perhosiin liittyen katsoin kuitenkin Maria Sibylla Merian Dien  Reise nach Surinamin ja kyllä - kauneus täytti katsojan silmän. Googlasin myös Whistlerin maalauksen, ja täytyy sanoa, että toisin kuin teoksessa mainittu tuomari oli mieltä, ei tällaista maalausta synny parissa tunnissa. 

Erityismainnat näille pohdinnoille:

"Kauneus ja järjestys kulkivat käsi kädessä. Oikeastaan kauneus oli suurinta mahdollista järjestystä, koska kauneus oli harmoniaa, johon luonto joka hetki pyrki."

"Sielun pimeässä yössä avautui tila Jumalalle" Viittaus Ristin Johanneksen "La noche oscura del alma" - raueta Kaikkivaltiaan syliin -ajatukselle.

--

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa

Teoksen päähenkilö uskoo kuolevansa pian, mutta teos päättyy kuitenkin "valon kajastukseen"

Muualla blogeissa:

Kirsin Bookclub:  "Haahtelen teksti tuntuu tavoittavan sitä jotakin pinnan alla, ja siksi hänen kirjansa ovat niin lempeän rauhoittavia."

Tuijata, kulttuuripohdintoja:  "Lyhyt, nopealukuinen, mutta pitkävaikutteinen puheenvuoro mielekkyydestä – hitauteen houkutteleva, rikkinäisyyttä kaihtelemattoman ja  rakkaudellinen"

Jorman lukunurkka: "Tärkeämpää kirjassa on kuitenkin pohdinta taiteen olemuksesta ja oikeastaan myös siitä, miten taidetta tulisi katsoa ja kokea" (länsimainen taide versus idän ikonitaide)