Brian Dickinson: Sokea lasku!

 

Brian Dickinson

Sokea lasku 

Alkuteos:Blind Descent

Suomentanut Heli Jaakkola

KKJMK, 2019

271 + 1 s.

Seisoin aivan hiljaa ihaillen massiivisia kalliomuodostelmia ja islmänkantamattomiin ulottuvia lumihuippuisia vuoria. Valtavia jäätiköitä teräviä jääpilareita, lumikielekkeitä huimaavan syvyyden päällä. Maisema oli kuin suoraan kalenterin sivuilta repäisty. Allani oli Namche Bazaarin kylä. Se on Khumbun alueen suurin kylä ja siellä asuu noin 1700 ihmistä.

 

Brian Dickinson on perheellinen, vaimon ja kaksi lasta omaava pintapelastaja, armeijataustan omaava, uskovainen extremeurheilija. Hän on harrastanut vuorikiipeilyä nuoresta pojasta alkaen. Nousu maailman korkeimmalle vuorelle, Mount Everestille oli haaste, johon valmistautuminen ei tapahtunut hetkessä.

Sokea lasku on mielenkiintoinen teos vuorikiipeilyn maailmasta, mutta myös pintapelastajan koulutuksesta. 

 

Olimme nyt vuorilla emmekä merellä, mutta samat elämän lait pätivät täälläkin. Ihmiselämä oli todellakin hauras.

Brian Dickinson lähtee Nepaliin luottaen, että Jumala pitää hänestä huolen. Kiipeäminen huipulle ei ole suoraviivaista kiipeämistä. Välillä noustaan ja välillä laskeudutaan, jotta elimistö tottuu ohuempaan ilmanalaan. En voi lukiessa olla miettimättä pientä ristiriitaista ajatusta luottamuksessa Jumalan apuun ja henkensä vaarantamisessa. Brian on kuitenkin Brian. Sanojensa mukaan "luotu omaksi itsekseen". 

Lopulta, kaikkien valmistautumimsten ja vaikeuksien jälkeen Brian nousee yksin Mount Everestin huipulle, 8 848 m merenpinnasta. Hetki on pieni, mutta merkittävä. Alkaa laskeutuminen.

Tarkistin varusteeni, jotta olisin valmis laskeutumista varten --- katsoin ylöspäin ja yhtäkkkiä näkökenttäni sumeni. --- --- tuntui siltä kuin olisin katsonut suoraan aurinkoon. Sitten ilman mitään varoitusta en enää nähnyt mitään. --- ---  Olin lumisokea!

 

Kuinka Brian selviäisi alas. Kaiken lisäksi hänen toisesta jalkineestaan tippuu jääpiikki.

Katsoin alas ja näin kuin hidastettuna, kuinka epäselvä tumma esine katosi valkoiseen sumuun. 

 

Tässä vaiheessa aloin miettiä kerronnan loogisuutta. Kuinka sokea Brian lopulta oli, kun välillä sanotaan, että "olin sokea", "en nähnyt mitään" ja toisin paikoin hän siristää silmiään nähdäkseen happipullon mittarin ikään kuin saisi siitä edes hieman selvää. No, minähän en tiedä mitään lumisokeudesta, mutta kauheaa se varmaan on. Ja kauhu kyllä Brianinkin välillä valtaa. Silti hän kokee, kaiken yksinäisyyden ja pelon keskellä, että Jumala on hänen kanssaan ja auttaa hänet takaisin perheensä luokse. 

Hengellisestä otteestaan huolimatta tämä ei ole ylihengellinen teos. Suurimmaksi osaksi teos kertoo vuorikiipeilystä, sen houkutuksesta ja vaaroista. Mitä ihmettelen on se, kuinka materialistiselta Mount Everest vaikuttaa, kun sen rinteilläkin saadaan Coca-Colaa ja Mars-patukoita. Vuorikiipeily on kuitenkin merkittävä tulonlähde Nepalissa. En voi myöskään käsittää, kuinka puhelimet ja tietokoneet voivat toimia noilla korkeuksilla, vaikka puhutaakin satelliiteista ja aurinkopaneeleista. 

Kuvaus on hyvin autenttista erinäisiä fysiologisia toimintoja myöten. Tämä teos ei tuo uskosta mitään kiiltokuvahymypojan tarinaa, sillä mukaan mahtuu yksi hieman alatyylinenkin tapahtuma.

 

Teos tuo hyvin esille extremeurheilun eri puolet ja jos vuorikiipeily yhtään kiinnostaa, niin tätä voi suositella. Amerikkalainen elämäntapa väistämättä pilkistää rivien välistä eikä tämä kaikessa ole oikein minun makuuni. Kuvaus lentomiehistörituaalista tuo mieleeni paitsi intiaanien erinäiset rituaalit, myös ajatuksen siitä, mitä järkeä moisessa machoilussa on, kun "pakotetaan juomaan kannullinen olutta ja sitten upotetaan neulamerkin (kultaiset siivet) piikit paljaaseen rintaan, kukin toveri vuorollaan, niin että veri vuotaa.