Ainon erilaiset blogit!

Sivut

26 tammikuuta 2024

Kevät tuo, kevät tuo tullessaan - Kirjoista kiinnostavimmat!

 

Kevään uutuuskirjoissa on monia kiinnostavia teoksia. Tässä 

Minervalta ilmestyy Auschwitz-muistelma, joka jatkaa tuttua kaavaa aina kansiratkaisua myöten. Mikä tässä teoksessa erityiseseti kiinnostaa on hevoset.

Into-kustantamo puolestaan julkaisee teoksen Tyttö, joka pakeni Auschwitzista. Romaani, joka pohjautuu todelliseen henkilöön. 

Rankasta aiheestaan huolimatta holokaust-historia kiinnostaa. Toiveissa on kuitenkin että nämä tarinat toisivat jotain uutta näkökulmaa aiheeseen.

 
 

Historialliset romaanit kiinnostavat ja tämä Bazarilta ilmestyvä,  myös toisen maailmansodan aikaan sijoittuva tarina, tarjoaa rakkautta ja vastarintaa Guernseyn saarella. Teos tuo mieleeni elokuvana näkemäni Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville -teoksen, joka myös sijoittuu Guernseyn saarelle.

 

Suomalais-Ruotsalaista siirtolaisuutta Amerikan mantereella käsittelee puolestaan tämä Into-kustantamon julkaisema Ville Juhani Sutisen Paratiisista -teos. Aihe on kiinnostava, mutta vaikea sanoa, onko tämä kuitenkaan teos, jonka lukisin loppuun asti. Pistän tämä nyt kuitenkin muistiin, voi ainakin hieman vilkaista vastaantullessa.

Toinen kotimainen uutuus on Merja Mäen Itki toisenkin, jonka kannet on tekijän esikoiskirjan lailla vaikuttavat.

Gaudeamuksen Naiset pyhyyden tulkkeina -teoksesta olen tainnut lukea jo syksymmällä jossain yhteydessä ja kohottanut kiinnostanut kulmiani. Voisi olla ihan tutustumisen arvoinen teos.

Uudemmat rikosromaanit ja dekkarit eivät oikein ole sykähdyttäneet. enkä tiedä tästäkään, mutta murhia ratkova kissa kuulostaa kyllä aika kiinnostavalta juonelta. Ehkä tätä voisi harkita. Teoksen julkaisee Bazar. 


Nykyaikaa ja sodanaikaista historiaa yhdistää tämä Santa Montefioren Italialainen tyttö Brooklynissä -teos, joka tarjoaa romanttista historiallista viihdettä.

Nykyaikaa ja sota-aikaista historiaa yhdistää myös FionaValpy Mehiläisenhoitajan salaisuudessa. Pidin Valpyn aiemmasta Casablancan tarinankertoja -teoksesta, eikä Rue Cardinalen ompelijattaret ollut huono sekään,  joten voisin harkita lukea myös tämän.

 

Viimeisenä, mutta ei vähiten kiinnostavimpana  tahdon mainita tämän Kristin Harmelin teoksen, joka ilmestyy Tammen kustantamana. Kristin Harmelin Unohdettujen nimien kirja oli viime vuoden lukemistani uutuuskirjoista koskettavimpia. Sama vastarinta-aihe tässäkin teoksessa. Kuinka paljon teokset eroavat toisistaan onkin sitten kysymys erikseen.

 

Kiitos Kirsille kevään historiallisten kirjojen esittelystä, sait minut näin kaivelemaan katalogeja. Enemmänkin varmaan löytyisi, mutta johan näitä on tässäkin katsasteltavaksi.  Kirsin listauksessa on vielä muutama teos, jotka kiinnostaisivat minuakin, mutta joita en nyt kuitenkaan tähän listaukseeni laittanut. Vasta, kun kirjan saa fyyisesti käteensä ja sitä pääsee hieman vilkaisemaan ja makustelemaan, pystyy päättämään, ottaako luettavakseen vai jättääkö suosiolla väliin.

16 tammikuuta 2024

Antonia Pozzi: Runoja iltahämärästä!

Antonia Pozzi

Runoja iltahämärässt

Suomentanut ja toimittanut Lauri Kaila

Oppian, 2023

147 s.

Ilmaisu iltahämärän runous (poesia crepuscolare) viittaa vuonna 1910 Giuseppe Antonio Borgesen käyttämään ilmaisuun, jolla tarkoitetaan "verkkaista ja mutaista alakuloa, kun ei ole mitään sanottavaa eikä mitään tekemistä". Iltahämärä viittasi myös italiankielisen lyriikan hstioriaan, joka voitiin jakaa vuorokauden vaiheisiin (aamu, keskipäivä jne). Iltahämärän runoudella luokiteltiin samaan aikaan ja samankaltaiseen tyyliin runoilevia kirjailijoita. (Lauri Kailan esipuheesta referoiden).

Kaila vertaa Antonia Pozzia (1912 -1938) Suomen Saima Harmajaan (1913 - 1937). Molemmat olivat Kailan mukaan varakkaista perheistä ja kuolivat nuorina. Kailan mukaan molempien runoutta leimaa apeus ja verkkaisuus, mutta myös maalauksellisuus. Niin Pozziin kuin Harmajaan liittyy vahvasti suru. 

Runoja iltahämärästä on tosiaankin hieman alaviritteinen kokoelma. Runoissa on paljon tunnetta. Kaipausta, pettymystä, surua. Runoissa toistuu kellojen kumina, tähtien tuike ja valon ja varjon kuviot. Suomalainen laitos on kiintoisa kaksikielisyydessään, runot esiintyy sekä suomennettuina että alkuperäiskielellä italiaksi. Yritinkin hieman katsoa, kuinka hyvin oppisin italiaa näiden runojen kautta ja kyllä, jotkin sanat olivat selkeitä, en kuitenkaan usko, että runot olisi sanatarkkoja käännöksiä kaikilta osin. Jännä oli myös huomata suomenkielen ja italiankielen "samankaltaisuus", ei merkitykseltään, vaan kirjoitusasultaan.  Mainittakoon vaikka kokoelman aloitusruno, joka suomeksi on Salamat ja italiaksi Lampi.

Mitä olisin itse kokoelmalta toivonut on runojen julkaisujärjestys. Joissakin runoissa on paikka ja vuosiluku, joka viitannee runon syntyajankohtaan. Minusta olisi ollut mielenkiintoista tutkia, kuinka ajankohta on vaikuttanut runoihin ja millainen kronologia runoista olisi muodostunut. Nyt runot ovat ajankohdiltaan sekaisin enkä oikein tiedä, miksi järjestys on se, mikä se on.

"Mutta tule: kävelkäämme: edes tuntematon ei pelota minua, jos olen lähelläsi. Teet minusta hyvän ja valkoisen kuin lapsi joka lausuu rukouksensa ja nukahtaa."

Ma vieni: camminiamo: anche l'ignoto non mi spaventa, se ti son vicina. Tu mi fai buona e blanca come un bimbo che dice le preghiere e s'addormenta. (ote runosta Rauha (Pace) , omistettu A.M.C:lle. Carnisio, 3 heinäkuuta, 1929).

Ja kirjablogissa kun ollaan, niin mikäs olisi sen parempi esittelyruno kuin tämä

 Laulunen:

 Kukin ostaa oman surunsa mistä tahtoo - / vaikka koruttomasta mustasta puodista / pölyisten kirjojen keskeltä / joissa on poistomyynti puoleen hintaan - /hyödyttömiä kirjoja - / kaikki KREIKKALAISET TRAGEDIAT - / mutta jos et osaa enää kreikkaa - /osaatko kertoa minulle miksi ostit ne? / hyödyttömiä kirjoja - / RUNOJA LAPSILLE - / värikkäine / hahmoineen - / mutta jos ei ole / lapsia / sinulla / osaatko kertoa minulle miksi ostit ne? /Jos et enää koskaan saa lapsia / osaatko kertoa kenen vuoksi / tuhlasit rahasi tällä tavalla? / Kukin ostaa oman surunsa mistä tahtoo - miten tahtoo - / myös / täällä -

Milano, 12. toukokuuta 1933

Pozzin runoista välittyy rakkaus, menetetty, kadotettu kenties. Runoissa on monipuolisia kielikuvia, kuten:  hapan rakastuneen kaiho, koirien surullinen sielu, auringon siunaamat kädet.  

Pidin myös tästä säkeestä, joka sellaisenaan on kuin mietelause: uupuneesta sielusta unelmat tippuvat kuin lehdet repale kerrallaan. Dall'anima sfinita i sogni come fogliame cadono a lembo a lembo.

Runoissa välittyy suurimmaksi osaksi rakkauden eri puolet, mutta muutamissa runoissa käsitellään myös hengellisiä ulottuvuuksia. Koska aihe on itselleni tärkeä, en voi olla laittamatta tähän näitä säkeitä:  

Herra Jumala, muualla kuin Sinussa ei ole pelastusta, tiedän sen.

Signore Iddio, fuori di Te non c'é salvezza, lo so.


 Suosittelen tutustumaan!

---

Pieni Helmet 2024 kohta 18. Kirjalla ei ole päähenkilöä, Antonia Pozzi: Runoja iltahämärästä

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste tunteet: kohta 21: Suru  

14 tammikuuta 2024

Sami Tojkander: Jere - Suuri survival blues!

 

Sami Tojkander

Jere - Suuri survival blues

Aika, 1999

160 s.

Kansi: Harri Lehikoinen

Kelkanuran jälkeen Pomo eteni pitäen heinää pystyssä edessään, pysähty välillä ja peitti jälkensä. Pian heinä alko taipuun. Se hapuili varovaisesti ja tunsi sormia vasten valkoisen tapsin. Siihen kun olisi kävellen lompsauttanut, niin olis paukahtanu hälytin.



Jere on 16-vuotias kymppiluokkalainen. Raju kaveri, juo polttaa ja tappelee. Koulunkäyntikin on vähän sitä ja tätä. Opettajallekin tehdään jäynää. Jere lähtee kuitenkin luokkakaverinsa Ripan kanssa eräretkelle. Kyse on kristillisestä partiotoiminnasta. 

Eräretkestä tulee kuitenkin kaikkea muuta kuin hauska talvinen hiihtoretki partioon tutustumisine, sillä seudulla on liikkunut vaarallinen rikollisryhmä, jonka kanssa partiojoukon tiet risteävät. Kyse ei ole mistään pienestä rikollisryhmästä, vaan Ruotsista johdetusta mafiajoukosta. Johtaja on siis Ruotsissa, mutta Suomen puolella joukkoa johtaa Vänskä-niminen kaveri, joka on tutustunut tähän Vaaraan Virossa. Vänskä ja hänen viisi toveriaan on entisiä RUK:sia Haminasta. Armeijaura jää kuitenkin taakse ikävän tapaturman takia, josta tulee murhatutkinta, joka ei kuitenkaan selviä ja porukka ei jää kiinni. Tapaus tunnollaan miesjoukko erkaantuu, kunnes Vänskä seikkailtuaan ulkomailla houkuttelee toveinsa rikosten keskelle kertoen, kuinka maailmaa pian hallitaan Saksasta päin.

Jere - Suuri Survival blues on  aika hurja tarina kaikkine juonenkäänteineen ja tapahtumineen. Samalla se on hieman naivi. Mielikuvitus on kyllä kirjoittajalla laukannut hyvää vauhtia. Kerronnallisesti tämä on nuorten näkökulmasta kirjoitettu, kielellisesti reipasta ja slangivoittoista tekstiä, Tosin jotkin ilmaisut ovat varmasti vanhentuneita. Sairas-sana laatua ilmaisevana sanana oli yhteen aikaan suosittu ilmaisu, mutta ei sitä taideta enää niin suuresti käyttää. Jotkut ilmaisut ovat itselleni myös vähän outoja ja kummallisia, kuten täpönä-ilmaisu, mikä tarkoittaa jotain siihen suuntaan kuin "täydellä sydämellä".

Kertoja on Jere, joka kertoo tarinaa ensialkuun minä-muodossa, mutta jossain vaiheessa muuttuukin kaikkitietäväksi kertojaksi. Tämä on hieman jännä suunnanvaihto ja tuo oman uskottavuusongelmansa. Kuinka kertoja Jere pystyy tietämään, mitä Karhu-joukkojen ryhmäpalaverissa tapahtuu, kun hän ei itse ole kuuntelemassa. Tai mistä hän tietää, mitä rikollisryhmän jäsenet tuumailevat? Alku on siis minä-näkökulmaa, sitten tulee kaikkitietävää kerrontaa ja lopuksi taas vähän minä-näkökulmaa. 

Uskottavuutta herättää myös alkuun laittamassani otteessa mainittu heinäkorsi, joita käytetään enemmänkin. On talvi. Lunta on maastossa reippaasti. Mistä siellä lumen keskellä saisi heinänkorsia noukittua. Ja tuntuu hieman humoristiselta ajatella, kuinka partionjohtaja etenee heinänkorsi edessään, ikäänkuin suojaamassa, kohden rikollisten asuttamaan erämaakämppää, mutta voihan olla, että olen tulkinnut korren tarkoituksen väärin. Toisaalta  heinänkorrella tuskin saa jälkiäänkään peitettyä.

Kyllähän tämä luki ja olihan tämä ihan jännä seikkailutarina. Mieleen tulee, että tällainen tarina voisi olla jonkun nuoren pojan kirjoittama, mutta kun etsin tietoja kirjailijasta löysin tiedon, että kirjailija on ollut  ehdokkaana jossain vaaleissa 2008. Ikäkin tuossa vaalitulosjutussa mainittiin ja hieman laskesteltuani tulin siihen tulokseen, että kirjailija on ollut kolmissakymmenissä tämän kirjoitettuaan ja koska näkyy olevan aliupseeri armeijataustaltaan on hän tätä kirjoittaessaan varmaankin tiennyt asioista ja realiteeteisa. 

Niin, ettei tämä ihan epäuskottava tarina detaljeiltaan ole. Minä nyt vain lukiessani olin vähän epäuskoinen noiden heinänkorsien saatavuuden ja tarkoitusten suhteen. Ja kyllähän tästä tarinasta tulee mieleen hieman "kieli poskessa" kirjoitettu tarina. Partio ja seikkailutarinaan on sisällytetty hengellinen ulottuvuus pyrkien nuorekkaaseen ilmaisuun. Hieman kuitenkin ilmaisuja olisi voinut vielä viilata, kaikilta osin, ainakin nykyvalossa ajatellen, jotkin kohdan hieman krihnaavat. 

Vauhti, jännitys ja elämänarvot, siinä tämän teoksen taustateemat.

---

Pieni Helmet 2024, kohta 1: 1. Kirjan nimessä on erisnimi

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024, tunteet, kohta 17: Pelko, kauhu



13 tammikuuta 2024

Judith Pella: Tuulen taistelukentät -kirjasarja!

 

Judith Pella: Tuulen taistelukentät

1. osa: Tuuleen kirjoitettu. Alkuteos: Written on the Wind. Suomentanut Outi M. Kättö. Aikamedia, 2003. 541 s.

2. osa: Tuulen soitto. Alkuteos: Somewhere a song. Suomentanut Outi M. Kättö. Aikamedia, 2003. 479 s.

3. osa: Myrskytuuli. Alkuteos: Toward the sunrise. Suomentanut  Leila Uosukainen. Aikamedia 2004. 569 s.

4. osa: Tuulessa taipuneet. Alkuteos: Homeward my heart. Suomentanut Leila Uosukainen. Aikamedia, 2005. 512 s.

Aloitin tämän kirjasarjan lukemisen jo viime vuonna. Sain kolmannen osan luettua loppuun vuodenvaihteessa ja nyt siis sain selätettyä koko sarjan. Yhteensä 2101 sivua. Melkoinen urakka. Onneksi teksti ei ollut kuitenkaan typografisesti kovin pientä ja tiivistä ja kerronnallisestikin hyvin jouhevaa ja nopeasti etenevää, helppolukuista ja keveää, osin rankoista ja kohtalokkaista aiheistaan huolimatta, joiden kuvauksia kuitenkin on vältetty. Ei siis mitään kovin rankkaa kuvausta, vaikka koskettavia ja sisikuntaa raatelevia tilanteita onkin.

Tuulen taistelukentät sijoittuu toisen maailmansodan aikaan ja kertoo Keagan Hayesin perhetarinan. Keagan Hayes on sanomalehtimesenaatti. Keaganilla on vaimo Cecilia  ja kolme tytärtä, jotka Keagan on nimennyt poikien mukaan pettyneenä siihen, että hän ei ole saanut ainuttakaan poikaa. Vanhin tyttäristä Cameron on isänsä tapaan sanomalehtialalla, toimittaja. Keskimmäinen tytär Blair haaveilee elokuvaurasta ja nuorin tytär Jackie opiskelee ja valmistuu tarinan edistyessä opettajaksi. Tyttärien suhde isään on vaikea eikä tyttäret tule toimeen isänsä kanssa kuka mistäkin syystä. Keagan Hayes on rasistinen, itsevaltainen mies.

"Cameron rakasti isäänsä, mutta epäili, että tapahtui enemmän velvollisuudentunnosta kuin ihailusta. Ei hän isää oikeastaan vihannutkaan, mutta Keagan Hayes ei vain ollut sellainen mies, jota kukaan pystyi rakastamaan." (Tuuleen Kirjoitettu).

Keagin vaimo Cecilia kuitenkin  yrittää hillitä ja tyynnyttää, sovitelle isän ja lasten välejä. Cecilialla on kuitenkin salaisuus. 

Kerronnallisesti tarina etenee kolmen sisaruksen kesken. Liikutaan eri puolilla maailmaa. Ensimmäisessä osassa Cameron sanoo itsensä irti isänsä sanomalehdestä, koska isä ei suostu lähettämään häntä ulkomaankirjeenvaihtajaksi. Cameron pestautuu kilpailevaan sanomalehteen ja pääsee ulkomaille: Kairoon, Kreikkaan ja Moskovaan, jonne menneisyys häntä vie. Keagan Hayes on ennen sotaa, vallankumouksen jälkeen ollut Venäjällä. Cecilia on ollut yksinään ja saanut lohtua toiselta mieheltä, jolle hän on saanut lapsen, jonka on antanut pois, lapsen isälle. Tämä salaisuus on vaivannut Ceciliaa, hän kaipaa poikaansa ja on kertonut salaisuuden Cameronille, jotta tämä etsisi pojan, jos mahdollista, kun tämä lähtee Moskovaan. Cameron tapaa Aleksei-nimisen lääkärin, johon rakastuu. Cameronin ja Aleksein suhde tiivistyy sarjan myötä, he menevät naimisiin Saksassa. Viimeisessä osassa Aleksei sekaantuu vakoilujuttuun, joutuu kiinni ja Cameron sisaruksineen palaa Moskovaan pelastaakseen Aleksein vankeudesta.

Blair on kapinallinen. Hän haaveilee näyttelijän työstä, päätyy yökerhoon laulajaksi. Rakastuu Gary-nimiseen uskovaiseen mieheen, vaikka ei itse ole uskovainen. Blair tekeytyy "kiltiksi uskovaiseksi naapurintytöksi" ja saa Garyn valheella puolisokseen, mutta petos paljastuu heti kättelyssä ja puolisot joutuvat erilleen. Gary lähtee sotaan ja Blair lähtee perässä Filippiineille. Blair joutuu miettimään suhdetaan Garyyn ja uskoon.

Jackie on uskovainen. Hän tapaa japanilaisen Sam Okudan ja he rakastuvat. Suhdetta ei katsota hyvällä, mutta Jackie ja Sam avioituvat. Kun Japani hyökkää Pearl Harboriin amerikkalaisten ja japanilaisten ovat vielä huonommat,USAn japanilaist saavat enemmän epäluuloa osakseen ja vaikka he olisivat kansalaisia, heitä karsastetaan. Yhdysvaltain japanilaiset laitetaan eristysleireille, jonne Jackie seuraa miestään odottaen lasta. Lopulta Samkin lähtee sotaan osoittaen näin olevansa uskollinen Yhdysvaltain kansalainen.

Sodan loppuessa on kaikki sisarukset joutuneet kohtaaamaan erilaisia traumoja. Pahiten sota on vaikuttanut Blairin ja Jackien väleihin. Blair on joutunut japanilaisten vangiksi Filippiineillä, joutunut kidutetuksi ja menettänyt odottamansa lapsen. Blair ei katso hyvällä Jackien puoliksi japanilaista tytärtä. Jackiesta on tullut leski.  Neljännessä osassa palataan Moskovaan, jonne sisarukset lähtevät. Gary on saanut paikan suurlähetystössä. Cameron lähtee pelastamaan Alekseita, joka on joutunut vangiksi ja myös kidutetuksi. Blair yrittää antaa anteeksi ja saada anteeksi kovasydämisyytensä.

Sodan melskeiden ja traumojen keskellä kukin sisaruksista joutuu miettimään kristinuskon kysymyksiä ja suhdetta uskoon. Keagan Hayes puolestaan joutuu miettimään suhdetta puolisoonsa ja lapsiinsa.  Uskoa ja hengellisiä asioita pohditaan, mutta teoksessa ei mitenkään luoda "enkelimäisiä" uskovaiskuvia. Uskovaisetkin (esim. Cecilia ja Blair)  ovat raadollisia ja tekevät virheitä, taistelevat ihmisyytensä ja tunteidensa kanssa. Ei siis mitään kiiltokuvauskovia.

Olen aiemmin lukenut Judith Pellan Venäjän vallankumoukseen liittyvän sarjan ja tässä teoksessa on osin samojan henkilöitä, vaikka ei ole suoraan jatkoa tuolle toiselle teossarjalle. Venäjä tuntuu kuitenkin olevan kirjailijan suuri mielenkiinnon kohde, sillä vaikka tässä sarjassa ollaankin eri puolilla maailmaa kerronnallisesti, niin suuri osa, tai ainakin merkittävä osa tapahtumista ja juonesta koskee Venäjää, tai aika huomioon ottaen, Neuvostoliittoa.

Teos jakautuu osiin ja lukuihin. Osien johdantona on historiaan liittyviä anekdootteja kirjallisuudesta, elokuvista ja politiikasta. Nämä tekstit ovat ilmeisimmin todellista ja autenttista historiaa, vaikka tarina sinänsä on fiktiivinen. 

Tätä luki ihan sujuvasti ja mielenkiinnollakin, vaikka ei mitään järisyttävän innoittavaa ehkä ollutkaan. Viihdyin kyllä, vaikka jotkut kuvaukselliset jutut kipristelivät. En oikein tykännyt rasistisista ilmaisuista (vinot silmät yms.). Kerronta laittoi välillä miettimään, pyritäänkö tässä kuvaamaan toisen maailmansodan aikaista rasistista ilmapiiriä vai onko tämä teos  itsessään rasistinen rivien välissä (ehkä ei kuitenkaan). Toisinaan lukiessa tuntui vain hieman ristiriitaiselta.

Minua myös mietitytti näin kokonaisuutta ajatelen, että sota Euroopan osalta sivuutettiin miltei täysin. Juutalaisten joukkotuhoon ja holokaustiin viitattiin hyvin lyhyesti. Pääpaino oli Venäjän tilanne sodan osapuolena ja sitten tuo Japanin tilanne. Myös atomipommin pudotus Hirosimaan ja Nagasagiin ohitettiin lyhyellä virkkeellä. Tämä ei siis ollut niinkään kuvaus sodasta vaan yhden yhdysvaltalaisen perheen elämästä sodan keskellä.

Uskottavuus tarinaa kärsi aivan lopussa ja liittyi Aleksein pakoon Neuvostoliitosta. Aleksei oli Neuvostoliiton kansalainen, vaikka oli aikoinana asunut Yhdysvalloissakin. Pakoa varten hän sai väärennetyt paperit Ruotsalaisena liikemies Svenssonina. Ihmettelen vain, kuinka ruotsia osaamaton mies voisi esiintyä ruotsalaisena? Ei ole uskottavaa.

Suomibongaus. Suomeen viitattiin useammankin kerran eri yhteyksissä:

Aleksei oli suunnitellut tapaamisen samoihin aikoihin Helsinkiin menevän junan lähtöhetken kanssa. / Aleksei olisi jo kolmen korttelin päässä hyppäämässä metroon ja matkalla elokuvateatteriin kaupungin toisella laidalla, tarkoituksenmukaisesti lähellä Suomen-junien lähtöasemaa. / Juna Helsinkiin lähtisi tunnin kuluessa. / Sinulle ja Stepanille on myönnetty matkustuslupa Suomeen vierailemaan sairaan tätisi luona. / Hän oli valmis lähtemään, ainakin fyysisesti jos ei henkisesti. Hän matkustaisi aamujunalla Leningradiin ja nousisi  siellä Suomen-junaan. --- Hänellä oli kahdet paperit. Toiset olivat täysin lailliset, niissä luki hänen oma nimensä ja lupa matkustaa  Helsinkiin. 

Muuto huomioitua:

Kuivikkaasti sanamuoto hieman oudoksutti. Puhua kuivikkaasti. Hmm.

Tahatonta painovirhehuumoria: "Kaatoi matoa mukeihin". 

---

Pohjoinen 2024 -lukuhaaste kohta 9:  Kirja, jossa on venäläisiä.

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024, tunteet, kohta 23: 23. toivo, toiveikkuus tai optimismi. Säilyttää nämä keskellä epätoivoa on vahvana teemana sarjan viimeisessä osassa. Toki tässäkin teoksessa on monia tunteita rakkaudesta häpeään.  

 

Tuomo Kuitunen: Kaakkurin huuto!

Tuomo Kuitunen

Kaakkurin huuto

WSOY, 2009

247 s.


Sade hakkasi ulkona ikkunanpuitteita ja kohisi pehmeästi katolla. Mika nousi seisomaan kiun kokeillakseen, olisiko hänellä lupa lähteä. Mies ei liikahtanutkaa, tuijotti vain  käsiään. Mika siirtyi kohti ovea, mutta palasi sitten pöydä ääreen kuin narun vetämänä. Mies ei edelleekään puhunut mitään, mutta jokin asia oli muuttunut. --- --- Mahlottoman kova sale! Miehen murahdus tuli kuin ukkosen jyrähdys. --- --- Minkähä tählen sää tulit?

Mika on 13-vuotias, koulukiusattu nuorukainen. On kevään viimeiset koulupäivät ja kesä edessä. Syksyllä siirryttäisiin ala-asteelta yläasteelle. Tytötkin, erityisesti muuan Meri on alkanut kiinnostaa, mutta sukset menevät ristiin, ja Mika saa syyt niskoilleen. Isä-suhdekin hiertää. Isä on niin tiukka ja vaatii kohtuuttomia. 

Huhtikuussa Mika on pyöräilemässä ja kuulee metsikön takaa outoa kaklatusta. Kaa, kaa, ka, ka, ka... Pohtiessaan, mikä äänen on saanut aikaan Mika päätyy metsäiselle suolammelle ja tutustuu vanhaan erakkoon, Karlsoniin. Karlsonista ja Mikasta tulee hyvät ystävät ja kaklattajakin selviää. Kyseessä on Kaakkuri, harvinainen, rauhoitettu lintu, jonka pesintää Mika alkaa seurata Karlsonin opastuksella.

Kaakkurin huuto on kiintoisa, vahvasti kerrottu tarina nuoren pojan kasvutarina. Luonto on teemana vahvasti läsnä, samoin elämän realiteetit. 

Kerronta on mutkatonta, kaikkitietävä kertoja johdattelee lukijaa Mikan matkassa suppien ja suolampien kautta ihmissuhteiden viidakkoon. Välillä näkökulmaa otetaan lintujen kautta. Paitsi Mikaa ja Karslonia, vahvana toimijana teoksessa on Kaa, kaakkuri, jonka näkökulmasta kerrotut osiot luovat kontrastia realistiselle kerronnalle. 

Kerronnallisen, suorasanaisen tekstin ohella teoksessa on mukavasti dialogia. Dialogi on erityisen kiintoisaa Mikan ja Karslonin välillä. Mikan nuoren pojan puhetapa ja Karlsonin murre täydentävät toinen toistaan. Karlsonin murretta mietinkin ja hieman pengoin aihetta. Ilmeisesti Karlsonin ällä-voittoinen murre viittaa Kymenlaakson länsimurteisiin. Teoksessa ei mainita mitään erityistä paikkakuntaa, johon tarina sijoittuisi, puhutaan kuitenkin Päijänteen ympäri pyöräilystä, jota Mikan isä suunnittelee kesälomaksi, mutta joka jää toteutumatta. 

Kaakkurin huuto on jäntevä tarina, jonka kerronta huipentuu loppua kohden. Erilainen nuortenkirja, joka korostaa elämän jatkuvuutta ja moniulotteisuutta. Vaikka lintunäkökulma on vahva, luontoarvot vastakkainasetteluineenkin korostuvat. 

---

Pieni Helmet 2024 kohta 5: . Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi 

Seinäjoen kaupunginkirjastojen lukuhaaste Tunteet -haaste kohta 1. Anteeksianto. Tämä sopisi kyllä aika moneenkin kohtaan, katkeruus, suru, toivo ... Tunteita löytyy kyllä laidasta laitaan.

 

08 tammikuuta 2024

Alf Pröysen: Eukko Pikkurilli!

 Alf Pröysen

Eukko Pikkurilli

Ruotsissa julkaistusta valikoimasta Gumman som blev liten som en tesked

Suomentanut Kirsi Kunnas

WSOY, 1959

Kansi ja kuvitus: Maija Karma

Oli kerran eukko, joka meni illalla vuoteeseen ja nukkui yönsä ihan niin kuin eukot aina nukkuvat ja heräsi aamulla töihinsä ihan niin kuin eukot aina heräävät. Mutta yön aikana hän oli tullut pieneksi kuin pikkurilli, ja sellaista sattuu eukoille aivan ani harvoin.

Eukko Pikkurilli on vanha virttynyt kirja, jonka kerran löysin kipputorilta, ja vaikka sivut olivat tahraiset minua kiinnosti  ostaa tämä ihan vain tutustuakseni millaisesta sadusta onkaan kysymys. Sillä satuahan tämä tarina on. Ei kukaan noin vain yön aikana pikkuiseksi muutu, eihän! 

Eukko Pikkurilli on alkujaan norjalaisen kirjailijan kirjoittama tarina. Tässä teoksessa Eukko Pikkurillin toimista kerrotaan viiden tarinan verran. Niissä kerrotaan kodinhoidon ongelmista, kun koko on pienempi kuin keittovälineet, tutustutaan pieneen tyttöön ja päästään varisten kuningattareksi. Lisäksi tehdään makaronilaatikkoa, kunhan ensin on käyty ostoksilla ja lopulta ollaan myyjäisissä arpajaisvoittona, jonka kuitenkin voittaa tuo pikkuinen tyttö, sillä muutenhan olisi ollut kovasti hullua, jos Eukko Pikkurilli ei olisi päässyt kotiin ukkonsa luokse.

Ajattelin,että tämä voisi olla ihan lysti ja mukava kirja, mutta en innostunut. Takakansitekstin mukaan Pröysenin sadut ovat kekseliäitä, hilpeitä ja omaperäisiä. Ehkä ne sitäkin ovat aikanaan olleet. Eukko Pikkurillin lisäksi tässä teoksessa oli kuusi erillistä pientä satua, joista pidin eniten sadusta Muori ja rotanpoika. Siinä oli jotain samaa kuin lorussa jossa puhutaan "talosta, jonka rakensi Jussi". Vähiten pidin tarinasta Opettaja ja hyttyset. Joku saattaisi pitää sitä lystikkäänä ja vitsikkäänä ja ehkä siinä on jonkinasteista ironiaa, jos saduissa voi ironiaa olla, mutta minuun tarina jätti vain ikävän jälkimaun.  Ehkä osa vaikutusta johtuu siitä, että tämä tarinakokoelma on hieman sekalainen eikä keskity vain Eukko Pikkurilliin, samoin kuin se, että suomennos on tehty ruotsinkielisestä laitoksesta, ei norjalaisesta alkuperäistarinasta.

Eukko Pikkurilli ja rinkelin syömisen ongelmat




---

Pohjoinen 2024 -lukuhaaste kohta 19: satukirja

06 tammikuuta 2024

Hieman viime vuoden lukukokemuksista!

Lasisipulissa blogisti kartoitti hienosti viime vuoden lukukokemuksiaan ja innostuin seuraaman hänen esimerkkiään hieman varioiden. Omat lempigenreni on vanhempi lasten- ja nuortenkirjallisuus (erityisesti tyttökirjat), intiaani- ja lännenkirjallisuus sekä historialliset romaanit.

Vuoden Hienoin/Kehnoin ja siltä väliltä -listaus

Paras lukukokemus: Florence Montgomery: Väärinymmärrety 

Kehnoin lukukokemus, jos ei ota lukuun niitä keskenjääneitä ja luettuja, mutta ei postattuja teoksia: Taras Sevtsenko: Ukraina, koska proosarunojen maailmaan oli niin vaikea päästä.

Paras uutuuskirja (2023 ilmestynyt): Kristin Harmelin Unohdettujen nimien kirja ja Jesper Bugge Kold ja Mich Vraa: Tyttö valkoisesta laivasta joista molemmista pidin paljon. Kumpi näistä oli parempi on vaikea sanoa. Kummassakin oli ansionsa ja puutteensa. Ehkä kuitenkin tuo Harmelin teos menee ensimmäiseksi, mutta pakko minun on mainita tuo toinenkin.

Paras lasten- ja nuortenkirja (tyttökirjat mukaan lukien) Margrit Hauser: Erika

Paras aikuisten romaani (koti- ja ulkomaisista)  Roy Jacobsen: Näkymättömät

Paras uusintaluku: Kerstin Johanssen i backe: Näkymätön Elina

Paras klassikko: Anne Frankin päiväkirja

Harvinaisin käännös: Hedin Bru: Vieremä

Harvinaisin aiheeltaan: Ritva Elina Pylväs: Aunuksen pääskyset

Huonoin suomennos: Mollie Faustman: Raijan ensimmäinen paikka

Pahin pettymys: Jack Cavanaughin Liekkien läpi -trilogia

Viattomin: Yukio Mishima: Aaltojen pauhu 

Värisyttävin lukukokemus: Friedebert Tuglas: Pikku Illimar 

Yllättävin (En odottanut suuria) Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko


Vuoden kauneimmat kotimaiset kirjankannet


 
 
 
 
Vuoden kauneimmat ulkomaisten kirjojen kannet: 


   
 
Mikä sinusta on kaunein kansi? Tekisikö mielesi lukea teos, tai oletko kenties jo ehtinyt lukea?  Kerro ajatuksesi, kuulisin sen mielelläni.