Yukio Mishima: Aaltojen pauhu!

 

Yukio Mishima

Aaltojen pauhu

Alkupräisteos: Shiosal

Suomennos enganninkielestä (The Sound of Waves) Irmeli Nykänen

Otava, 1960

221 s.

Aloitus: Uta-jimalla - Laulusaarella  - on vain noin tuhatneljäsataa asukasta ja sen rantaviiva on hieman alle kolmen mailin pituinen. 

Päähenkilö: Shinji on 18-vuotias nuorukainen, ikäisekseen pitkä ja hyvin kehittynyt nuorukainen, jonka iän vain aurinko ilmaisu. Shinji on auringon tummaksi paahtama. "Aurinko ei voi polttaa kenenkään ihoa tummemmaksi kuin se oli hänen ihonsa polttanut." Shinjin äiti oli leski, köyhä helmien sukeltaja. On Shinjillä pikkuvelikin. 

Shinjistä mainitaan , että hän pystyi uimaan kotisaarensa ympäri viisi kertaa pysähtymättä. Uta-jima on eristäytynyt pieni saari. Alussa mainittu vajaa kolme mailia olisi kilometreissä 3 x 1 609 (maili noin pyöreästi) on  4,827 km. Viisi kertaa tämä olisi vajaa 25 km. Kuka sellaiseen suoritukseen pystyy on jo teräksinen kaveri. 

Shinji on töissä kalastaja-aluksella Taihei-marulla, jonka omistaa Jukichi Omaya. Eräänä päivänä Shinji näkee satamassa nuoren tytön joka on Teru-sedän (Terukichi Miyata) tytär, jonka tämä on antanut ottolapseksi. Kun Teru-sedän ainoa poika kuolee, hän kutsuu Hatsuen takaisin ja ottaa tämän uudelleen perheluetteloonsa ja naittaa tämän saadakseen näin itselleen pojan.  Teru-setä on yhteiskunnallliselta asemaltaan korkeammalla kuin Shinji  perhe. 

Shinji ja Hatsue rakastuvat. Mutta heidän onneaan varjostaa paitsi yhteiskunnallinen eriarvoisuus myös Yasuo-niminen nuorukainen, joka myös on luonut katseensa Hatsueen ja Teru-setä haluaa Yasuon Hatsuen puolisoksi. Majakanvartijan tytär Chiyoko puolestaan on luonut katseita Shinjiin. Chiyoko on epävarma itsestään ja tuntee kateutta kaunista Hatsueta kohtaan.

Ajankuva: Mietin hieman mitä aikaa tässä kuvataan. Ennen sotaa, sodanjälkeen vai jo lähempänä nykyaikaa. Vastauksen tähän sain teoksen loppupuolella. Shinji ja Hatsue ovat joutuneet eroamaan Terukichin saatua selville salaisen kirjeviestinnän ja tapaamisen. Shinji ja Yasuo ovat töissä rahtilaivassa "riisiä pesemässä". Toisin sanoen miehistymässä. He saapuvat satamaan.

Unten oli Okinawan pohjoiskärjessä, missä Amerikan armeija oli ensimmäisenä noussut maihin sodan aikana. Koska miehistöä ei päästetty maihin, he kuluttivat aikaansa katsellen kannelta lohduttomia, hedelmättömiä kukkuloita. Amerikkalaiset olivat maihin noustessaan polttaneet maan tasalle joka ainoan kukkuloilla olevan puun räjähtämättömien  miinojen pelosta. Korean sota oli jo tällöin päättynyt... 

Eletään siis 1950-lukua. 

Untenilta lähdettyä nousee kuitenkin myrsky ja alus joutuu palaamaan satamaan. Kiinnitysnaruista kuitenkin yksi pääsee irti ja laivaa uhkaa vaara. Jonkun täytyy käydä kiinnittämässä varaköysi. Kapteeni katsoo nuoria laivan apupoikia. Eikö kukaan rohkene. 

Löysin tämän teoksen luettavakseni selaillessani nettiantikvariaatin tarjontaa. En muista, mikä hakusana minulla mahtoi olla, saattoi olla, että etsin jotain romantiikkaan liittyvää. Ja kyllä, romanttinen tarinahan tämä oli. Viaton vahva rakkaustarina - vaikeuksien kautta voittoon, kuin saduissa ainakin. Mutta ei tämä toisaalta mikään siirappinen tarina ollut. Hyvin elämänmakuinen ja jännnitteitäkin ylläpitävä tarina, jossa japanilainen elämä avautuu paikallisvärein sävytettynä.

Suomennoksesta:

Poika pilkisti tornin  pohjakerrokseen. Siellä oli kokonainen vuori nippuihin sidottuja kuivuneita männynneulasia ja varpuja. 

Myöhemmin mainitaan: Hän oli unohtamaisillaan äitinsä puuniput.

En tiedä johtuuko tämä siitä, että suomennos on tehty englanninkielestä vai mistä, mutta en osaa ajatella nippuihin sidottuja männynneulasia. Neulasista puhuttaessa itselleni tulee irtonaiset, varisseet ja kuivuneet neulaset, jotka eivät ole kovin pitkiä. Kun nippuihin sidotut kuivuneet männynneulaset myöhemmin kuvataan puunipuiksi pistää miettimään, minkälaisista nipuista loppujen lopuksi oli kyse. 

Hieno pieni tarina tämä nuoruudesta ja puhtaasta väkevästä rakkaudesta, joka raivaa tiensä vaikeuksien läpi. Viattomuutta myös tunteiden kuohua. Sydämen syke kuin meren aallot. Pidin. Toivoisin, että tästä saisi uuden suomennoksen suoraan japaninkielestä. Japanilaisuus tulee kyllä esille joissakin detaljeissa, kuten "adoptointi aviopuolisoksi", mutta nyt se jäi ehkä hieman englannin kielestä kääntämisen varjoihin. 

Muualla blogeissa:

Kaisa Reetta: Romaanin voima nousee luonnosta

Hurja Hassu Lukija: Hienovaraista juonen kuljetusta