Anna Kortelainen: Kulkija!

Anna Kortelainen

Kulkija

Tammi, 2023

389 s.

Kansi:Emmi Kyytsönen

 

 

 

 

 

Walter B, saksanjuutalainen filosofi ja kriitiikkokirjailija matkaa laivaristeilyllä1930-luvulla Norjan rannikkoa ylös ja jäämereltä alas pitkin Suomen Lappia, ensin etappimiehen opastuksella halki vuorten ja sitten junalla Oulusta kohti Helsinkiä. Matka on saanut alkunsa, kun Walter B on nähnyt saksalaisessa eläintarhassa lappalaisia, joita sinne on tuonut nähtäville herra nimeltä Franz Dubbick.

Pöyristyttävä ajankuva. Laittaa nyt ihmisiä näytille eläintarhaan. 

Tämä teos kuvaa siis 30-luvun poliittista ja kulttuurista maailmankuvaa rotuoppeineen ja fasistisine aatteineen. Lapualaisten marssi, Lotta Svärd -nuket, kallonmittaukset luovat aitoa ajankuvaa. Walter B ostaa Dubbicilta kaksi postikorttia ja päättää matkata napapiirille. Mukanaan hän kantaa vain yhtä salkkua, joka sisältää käsikirjoituksen, jota hän aika ajoin ajattelee jatkavansa, mutta käsikirjoitus vain nuhraantuu eikä sanat siirry ajatuksista paperille.

Kuinka tuttua minulle tuo onkaan. Ajattelen, että nyt kirjoitan, mutta ajatus jää vain pyörteilemään aivokoppaan siirtymättä teoiksi ja silti unelmoin siitä suuresta romaanista. 

Anna Kortelaisen Kulkija on fiktiivinen tarina todellisen henkilön matkasta napapiirille ja takaisin. Se on tarina, jossa fiktiivisyys ja todellisuus sekoittuvat lumoavaksi matkaksi ihmismielen kerrostumiin ja ympäröiviin näkymiin.  Kerronta on sujuvaa. Kortelaisen  sanavarasto on ällistyttävän laaja kaikkine pienine yksityskohtineen, sanoineen, jotka ovat itselleni uusia ja outoja ja joiden merkityksen voi aavistaa, mutta ei silti ole varma. Esimerkiksi sana flaneeraaminen. Etymologian sanakirja olisi tarpeellinen. Ehkä se on ollut Kortelaisellakin käytössä.  "Valo oli kermaisen lämmin"-metaforinen ilmaisu nousi myös sanastosta. Ajankuva on tarkka. Mitä itse ihmettelen lukiessa on saksankielen sujuva taito yhdellä jos toisella, mutta Saksa lienee ollut kouluissa merkittävä oppiaine ennen englanninkielen valtaannousua. Mutta puhuttiinko sitä kuitenkaan niin yleisesti!? Kerronta on ulkopuolisen kaikkitietävän Walter B:n näkökulmasta. Sanasto ja tyyli vaihtelevaa, kuin kuljettu maasto. Ajallisesti edetään, kuten aika kuluu, välillä ollaan takautumissa. Menneisyys, nykyisyys, tulevaisuuden haaveet vuorottelevat.

Anna Kortelainen ei anna tässä teoksessa kovin mairittelevaa kuvaa Suomesta. 

Luultavasti he olivat nyt siirtyneet Norjan kuningaskunnasta naapurimaahan, josta Walter B. ei tiennyt kovin paljon. Hän muisteli, että rajanaapuri oli entinen Venäjän suuriruhtinaskunta ja että tässä maassa asui pieni kansa jolla oli oma kieli. --- --- Toivottoman pieni valtio suurvallan kyljessä, porvarillinen demokratia, taskukokoinen parlamentti, kansanvaltaa harjoittelevat alimittaiset puolueet ja kansalaisilla liikuttava luottamus omaan itsenäisyyteensä.

Se, onko todellinen Walter B(enjamin) ajattellut siten, kuin Kortelainen eläytymisessään hänen matkaansa on kysymys, jota voi pohtia. Missä määrin ajatuskuvio on Kortelaisen oma näkemys 30-luvun Suomi-kuvasta, joka on vain ympätty toisen henkilön ajatusmalliksi. Se on ongelma, joka on näissä faktan ja fiktion yhdistelmissä ja kun kirjoitetaan todellisiin henkilöihin liittyviä aiheita. Itsekin tätä problematiikkaa olen joutunut kohtaamaan kirjoittamisen perusopinnoissani. Mutta, Kortelaisella on kuitenkin ollut laaja taustamateriaali ja lähdeaineisto aina Jenny Paulaharjun päiväkirjoja myöten.

Upea on sen sijaan Lapin luonnon ja Saana-tunturin (?)  kuvaus.

Laakso avautui silmien edessä unea, mutta unta se ei ollut. Maailma oli samanaikaisesti ikivanha ja vastasyntynyt. Vasemmalla kohosi suuri yksinäinen. Sen täytyi olla tulivuori, vaikka Walter B. tiesi, että se oli mahdotonta. Se oli Vesuvius, joskin vielä paljon ylväämpi ja ylimaallisempi. Se oli täysin erillään muusta Pohjolasta, Norjan tuntureita ylempänä, Euroopan katolla. Vuoren otsa oli muodoltaan puhdas. Sen kylki oli karua ruskeaa kiviainesta, paikoin sileämpää, paikoin louheisempaa ja säleisempää. Seinämän hienojakoisemmat kaistaleet näyttivät kaakeliuunin pesänpohjalta talviaamuna, kun edellisen illan tuhka oli jäähtynyt. Muutamassa taskussa kimalteli suuria opaalinhohtoisia lumiläikkiä, merkkejä talvesta joka täällä oli ollut ja olisi kohta taas.

Tämä oli ihan kiintoisa lukukokemus, johon voisi palata uudemmankin kerran, vaikka teoksessa olikin paljon sellaista, mikä ei korreloi oman elämänkatsomuksen kanssa. Teos herätti uteliaisuuden tämän juutalaisen filosofin elämään. Ainakin yksi teos, joka häneltä on suomennettu kiinnostaisi, kun taas toinen teos etäännyttää. 

Tämän syksyn uutuusteos, josta ehkä odotin hieman muuta, kuin miksi sitten osoittautui, mutta ei kuitenkaan mikään pettymys. Toi taas uutta tietoa ja ihmettelyä. Että jotkut osaavatkin. Jos jotain toivoisi, niin sitä, että tämän teoksen lukemisen myötä ymmärrys hieman kasvaisi ja lisääntyisi.

--

Pohjoinen lukuhaaste kohta 7.   Norjan Lappiin sijoittuva kirja. Noin puolet matkasta sijoittuu Norjan Lappiin, puolet Suomen Lappiin.

Elsa Weng-Nilsson: Nilla ja Salla!

 

Elsa Weng-Nilsson

Nilla ja Salla

Alkuteos: Månke och Mina

Suomentanut Marja-Leena Koppinen

Kuvitus: Carin Ax

Weilin+Göös, 1980

76 s.

Kansikuva: Helvi Tiisala

Nilla ja Salla, jotka alkuperäisnimiltään ovat Månke ja Mina kertoo lapsentajuisesti Ruotsin saamelaisista ja heidän elämästään. Kertojana on 7-vuotias Nilla. Salla on hänen vuotta nuorempi sisarensa. Myöhemmin perheeseen syntyy Niila-veli.

Perhe asuusiis Ruotsin Lapissa,lähellä Norjan rajaa, korkeiden tuntureiden ympäröimänä.

"Isällä on paljon poroja. Ne laiduntavat tuntureilla kesäisin. Talvisin ne vaeltavat tuntureilta metsäisille seuduille. Siellä ei lumiole niin jäistä kuin tuntureilla.Sillon porojen on helpompi kaivaa lumen alta poronjäkäää."

Opin lukemaan -sarjaan kuuluva teos on nimensä mukaisesti helppolukuista ja selkeää. Mustavalkoinen piirroskuvitus on kiva lisä,jota lapsilukija (ja miksei näin aikuinenkin) voi, niin halutessaan väritellä.  Teos on esiin saamelaisten entistä ja uudempaa elämäntapaa heinäkengistä tuuvinkiin. Tuuvinki olikin minulle oudoin vastaantullut asia. Tuuvinki tehtiin tunturisuolaheinästä, horsmanlehdistä ja Väinönputkesta eli angelinasta, joita keitettiin, jauhettiin ja lisättiin maitotilkka ja annettiin hautua parikin päivää, jonka jälkeen sitä saattoi ripotella esimerkiksi viiliin.

Teos käy läpi lasten ja perheen elämää läpi vuoden kesästä kesään. Tutuksi tulevat niin poroerottelut, komsiot kuin kodatkin ja nilit. Välillä NIlla käy koulua saamelaiskoulussa.  Varsinainen kertomus päättyy Juhannuksen viettoon, mikä on saamelaisille tärkeä juhla .Kullerot kukkivat ja suvivirsi soi. Juhannusosiossa minua mietityttää kuvitus, jossa talon pihalla on juhannusalko. Juhannussalko on toki ruotsalaisessa kulttuurissa tuttu, jotenkin olen vain liittänyt sen Ahvenanmaalle ja etelämmäksi, enkä oikein osaa kuvitella sitä  Pohjoisen perukoille, mutta saatan olla väärässä tämän kuvittelukyvyn puutteessani.

Teoksen lopussa on pieni saamenkielinen sanasto kahdella eri murteella sekä tietoisku Ruotsin ja Suomen saamelaisista. Teos on ilmestynyt nelisenkymmentä vuotta sitten. Jäin pohtimaan, kuinka ajantasaista tietoa tämä teos tarjoaa. Myös jotkin suomalaiset nimet mietityttävät, Esimerkiksi Sirkka-niminen poronvasa. Jotenkin en osaa mieltää sirkka-sanaa poroihin. Pelastetut karhunpennut saavat kuitenkin nimikseen Donna ja Garry, mikä rikkoo sanastoa, mutta saattaa liittyä ajatukseen lukutaidosta. Tämä oli kuitenkin ihan mukava pieni kulttuuriantropologinen teos. 

--

Helmikuun 6. päivä on saamelaisten kansallispäivä, joten ajastin tämän postauksen tälle päivälle. Harvemmin tulee lukemisia kuitenkaan kohdistettua kalenterin mukaan.

...

Pohjoinen 2022 -lukuhaaste kohta 1:Kirja, joka sijoittuu Saamenmaalle.

Tichon Semusjkin: Lapsia lumen ja jään maassa!

 

Tichon Semusjkin

Lapsia lumen ja jään maassa

Alkuteos: Tšukotka

Suomentanut Lauri Savolainen

WSOY, 1945

244 s.

Alku: Syyskuussa vuonna1928 höyrylaiva Astrakan saapui autioon ja asumattomaan Penkeynein poukamaan, joka on satakaksikymmentä kilometriä St.Lorezin lahdesta Tšuktšien niemimaalla.

Lapsia lumen  ja jään maassa on mielenkiintoinen kulttuuriantropologinen matka Jäämeren rannikolle jonnekin Siperian nurkille Tšutškien asuinsijoille. Venäjän aikaan omissa oloissaan ollut alkuperäiskansa saa vallankumouksen jälkeen vieraita 'suuresta maasta'. Seudulle ollaan perustamassa sivistyskeskusta. Saapuu opettajia ja lääkäreitä. Tšutškien elämänmuoto alkaa saada uusia muotoja, Ei kuitenkaan ole mikään helppo tehtävä saada Tšutški-lapsia kouluun, joka on sisäoppilaitos. Lapset ovat tottuneet asumaan varjangeissaan, syömään raakaa hylkeen- ja mursunlihaa, vetelemään sauhuja siinä, missä aikuisetkin. Ei ole helppoa tottua uusiin tapoihin, kun pitäisi peseytyä ja pukeutua aluspaitoihin ja kangasasuihin, sen sijaan, että käyttäisi ulkona hylkeennahka-asua karvapuoli sisälläpäin ja sisäoloissa oltaisiin ilman vaatteita. Kun lapset monien vaiheiden ja keskustelujen jälkeen saadaan kouluun, karkaavat he aina välillä paimentolaiskyliinsä koti-ikävän valtaamina.

Pidin tästä teoksesta ja kirjailijan  suhtautumisesta Tšutškeihin. Toki teos on jo iäkäs ja kuvaa erilaista aikaa. Pääosin teos avaa Tšutškien elämänmuotoa ymmärryksellä, joskin myös muutosta tarvitsevana.

Tsutskit ovat hyvyin lahjakasta kansaa. Vain vanhan järjestelmän tarjoamat edellytykset pitivät sen alkeellisella tasolla. Mutta tuskin oli tšutškien maahan tunkeutunut vapaa neuvostosivistys, kun tsutski alkoi ahnaasti ja helposti perehtyä siihen.

Kertoja on kirjailija, joka on toiminut opettajana ensimmäisessä Kamšatkan niemimaall perustetussa koulussa. Näin tämä teos on, näin ymmärtäisin, kirjailjan kokemusmaailmasta nousevaa kansankuvausta. Kerronta on sujuvaa, joskin paikka paikoin vanhahtavaa ja outoakin, kuten puhuttaessa   opettajista ja opettajattaresta, joiden nimiä ei kuitenkaan mainita.  Eskimotar-yhteydessä tämä vanhan suomenkielen muoto kuulostaa jo kummalliselta, vaikka toisaalta ymmärrän sen käytön. Se, että näitä venäläisiä sivistäjiä ei mainita nimeltä on tehokeino, jolla pääpaino ja huomio kiinnitetään alkuperäisasukkaisiin. Lapsilla on nimet ja luonne, samoin heimokunnan vanhimmilla ja päämiehillä. Pääasiassa kerronta on siis kokemuksellista kirjailijan näkökulmaa, välillä kuitenkin on päiväkirjaotteita, onko ne kaikki saman opettajan vai useamman jää epäselväksi.

Minä ymmärrän, miksi he nauravat, ja koetan selittää syyn huonoon puhetapaani. Sanon, että pian minäkin opin keskustelemaan paremmin heidän kielellään. Kaikki he huutavat:Karäm, karäm (ei, ei), et sinä opi, sillä olethan venäläinen, ja venäläiset puhuvat meidän kieltämme naurettavasti. Lisäksi olet nainen, mutta puhut Tšutškien kieltä miesten tavalla. Se se juuri naurattaa.

Tuosta miesten ja naisten kielestä puhuen teoksessa tuodaan esille myös kuinka kouluun tulleet tytöt eivät suostuneet sanomaan r-kirjainta. Mikä kulttuurinen syy tähän oli, ei kuitenkaan selvinnyt, Oli iso työ saada tytöt puhumaan venäjää, jossa kirjain oli tärkeä.

Toki teos on kirjoitettu neuvostoliiton sosialistisessa hengessä. Lenin vilahtelee välillä seinälle ripustettuna kuvana tai puheenpartena, mutta ei mitenkään suuressa määrin, samoin kuin ei muutkaan poliittiset ilmaisut. Jotain asenteesta ja luonnontieteellisestä näkökulmasta kertoo ilmaisut, kuten lasten iän selville saaminen eläinlääketieteellisin keinoin. Ja hieman minua hymyilyttää kun puhutaan kuinka "koululaistemme organismi oli tottunut lapsuudesta asti" liharuokaan.

Kulttuurikuvaus on juurevaa ja kuvaava ja  välillä tekstissä vilahtaa heimon oman kielen sanat ja ilmaisut elävöittämässä aikaa ja paikkaa ja tilannetta.

Joitakin ilmaisuja ei oikein ymmärtänyt, kuten millainen elävä se on se lahtaka eli merijänis?

Lotokka oli jonkinlainen reki, ilmeisesti, koska sillä vedettiin esimerkiksi saalista. Faktoria jäi myös hieman epäselväksi, oliko se tehdas vai kauppa tai joltain siltä  väliltä.

Loppupuolella tuotiin esille jäämeren ja arktisen alueen oloja. Mainittiin Bortland ja Eyelsonin tuhoon päättyneestä lentomatkasta, minkä historiallisuudesta en tosin päässyt sen enempää selville, kun yritin googlailla. 

---

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 2: Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa