keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Porrasmaa Raisa: Auringonjumalattarren tyttäret!



Porrasmaa Raisa
Auringonjumalattaren tyttäret
Naiskohtaloita muinaisesta Japanista
Atena, 2019
344 s.







Painoasultaan upea teos avaa oven Japanilaiseen historiaan ja kulttuuriin naistutkimuksen merkeissä.
En tiedä, tämä ei ehkä ollut ihan mun ominta kirjallisuutta, joskin Japani on yksi kiintoisimpia kohteita maailmankartalla. Tarinat olivat toki mielenkiintoisia, vaikkakin lyhykäisiä ja summittaisesti, pääpiirteittäin kerrottuja. Esiteltyjen naisten kuvaukset jäivät hieman varjomaisiksi, toistensa kaltaisiksi. Mikä minua myös hieman häiritsi oli se, että esitellyt naiset ja naisen kuva oli hyvin yksioikoinen. Olisin kaivannut hieman toisenlaisenkin naisenmallin esittelyä kuin mitä nyt oli hallitsevista ja kehollisuutta painottavista naisista.

Kirjassa oli aika paljon Japanin perinteistä uskontoa, shintolaisuutta  ja myöhemmin tullutta konfutselaisuutta ja budhalaisuutta käsittelevää aineistoa. Kristinuskoon viitattiin muutamin lyhyin maininnoin. Jäin kuitenkin kaipaamaan edes yhtä kristityn naisenmallin esittelyä, koska kristinuskoon kääntyneisiin naisiin kuitenkin viitattiin.

Mistä erityisesti pidin, oli kuvitus. Upeat japanilaiset taideteokset toivat omaa väriä ja näkemystä tieteellisen tekstin oheeen.


Yksi naisesittely kuitenkin jäi mieleeni erilailla. Runoilija Ema Saiko. Japanilainen runous on lyhyydessään ja yksinkertaisuudessaan ainutlaatuista ja puhuttelevaa. Muutamat japanilaiset runot olivat mukava lisä tekstin lomaan.

Kuvalähde: Ema Saiko: Eteläisten vuorten bambujen lahja, 1822. Minneapolis Institute of Art (mia), CC BY 4,0

J.k. Yksi mielenkiintoinen detalji tässä teoksessa oli. Viittaus muotoa vaihtaviin kettuihin toi mieleeni joitakin aikoja sitten lukemaani englanninkieliseen satuun The Foxes and The Horsedealer. Tämä pieni tiedonmuru toi eräänlaisen ahaaelämyksen tuon sadunkin taustaan.

maanantai 16. syyskuuta 2019

Astrid Lindgren: Saariston lapset!



Astrid Lindgren
Saariston lapset
Alkuteos: Vi på Saltkråkan
Suomentanut: Laila Järvinen
WSOY, 2002
Kuvitus Ilon Wikland


Saariston lapset on yksi niistä lapsuuden tv-sarjoista, jonka haluaisi nähdä uudelleen. Vaikuttava, lähtemättömästi mieleen jäänyt tarina. Kirjankin olen joskus muinoin lukenut ja nyt palasin uudelleen tämän hienon tarinan äärelle, kun löysin kirjan erään kirjaston poistolaatikosta.





Saariston lapset kertoo perheestä, johon kuuluu hieman toistaitoinen kirjailijaisä, ylioppilastyttö Malin ja kolme poika, Niklas, Johan ja Pelle. He muuttavat kesäksi Tukhomasta pieneen ränstyneeseen saaristomökkiin  Malin oli isän lohtu ja päivänsäde, sievä vaaleantukkainen kodinhengetär, jolle oli langennut äidin rooli, sillä äitiä ei enää ollut. Johan, lapsista älykkäin omasi vilkkaan mielikuvituksen ja levottoman veren. Johan muistutti eniten isäänsä. Niklas oli rauhallisin ja iloisin  ja vakain Melkersonin perheessä. Nuorimmainen Pelle on eläinrakas pieni poika. Pelle oli herkkä pieni pohdiskelija, jolle elämä ei aina ole helppoa.


Johan ja Niklas tutustuvat pian naapurin tyttökaksikkoon Teddyn ja Freddyyn, joita he ensiksi luulevat pojiksi. Nelikosta tulee tiivis ystävyysliittouma. Pelle puolestaan saa ystävän naapurin Pampulasta, reippaasta ja sanavalmiista  Pampulasta, jolla on valtava berndhardilaiskoira Laivuri,  sekä Stinasta, joka asuu kesäisin isoisänsä luona Saltkråkanilla. 

"Elämä koostuu suurista ja pienistä tapahtumista, jotka vaikuttavat toisiinsa." Pienistä ja suurista tapahtumista koostuu myös tämä tarina. Vuoteen Saltkråkanilla mahtuu sekä iloa että  surua, mutta pienestä Nikkarilasta on tullut perheelle toinen koti, jonne he tahtovat palata uudelleen. Se vain uhkaa jäädä pelkäksi toiveeksi, sillä talo aiotaan ostaa, vaan kuinka käykään. Pampula ja Pelle pelastavat tilanteen, kun isä Melkerson juoksee epätoivoisena pitkin Norrtäljen katuja.


Ilon Vikland on kuvittanut  tämän painoksen upein kuvin, jotka tuo mieleen kirjasta tehdyn tv-sarjan. En voi olla miettimättä, onko kuvitus ollut ennen tv-sarjaa, vai onko kuvitus tehty tv-sarjan näyttelijöiden mukaan. Kallistun hieman jälkimmäiseen, sillä niin näköisiä kuvitukset ovat - varsinkin Pampula.






Tämä on kaiken kaikkiaan ihana hyvän mielen kirja ja tv-sarja, jonka Lindren on käsikirjoittanut ja Olle Hellbom ohjannut on erittäin hyvin onnistunut filmatisointi.

Suomi-bongaus:
 "- Onko rannassa pitkälti matalaa?"  kysyi Krister. - On, voit kävellä vaikka Suomeen saakka, Johan sanoi virnistäen."

----
Saariston lapsista on lukenut myös Hurja Hassu Lukija, jonka mielestä Saariston lasten luona vierailtua  maailma on astetta parempi paikka. Marika Oksan hyllyllä pitää kirjan elämäniloa pulppuilevasta idyllistä, ja Jonna, joka kuunteli teoksen äänikirjana, piti nasevasta Pampulasta ja teoksen huumorista.

---
EDIT: Tällä mukana Pieni Helmet 2019 lukuhaasteessa kohta 19 ihmisen ja  eläimen suhteesta kertova kirja. Pampulalla on  Laivuri, Pelle rakastaa eläimiä ja kokee menetyksen kanin suhteen, mutta saa sitten koiranpennun. Stinalla on lammas ja lisäksi merkittävässä roolissa on hylkeenpoikananen, joka on ensin Pampulalla, sitten Pellellä.

sekä Kirjoja ulapalta -haasteessa myös olen mukana.


tiistai 10. syyskuuta 2019

Hannu Mäkelä: - Varjo - Jean d'Arcin lyhyt, toveikas elämä!


Hannu Mäkelä
Varjo - Jeanne d'Arcin lyhyt, toiveikas elämä
Aviador, 2019
460 s.
Kansi: Satu Ketola




Hannu Mäkelän Varjo, romaani Jeanne d'Arcin elämästä oli minulle vuoden kiintoisimpia löytöjä. En vain tiedä, mitä tästä kirjasta nyt ajattelisin, kun olen sen lukenut. Mäkelän kertojanlahjat ovat toki vaikuuttavat, ja hän on paneutunut historiaan ja faktoihin. Itse hän jälkisanoissaan kuvaa teoksen syntyä seuraavasti:






"En halunnut kirjoittaa historiallista katsausta saati tutkimusta, joita maailmankielillä riittää tungokseksi asti, vaan vanhanaikaisen kertomuksen tai romaanintapaisen. Kuitenkin faktojen olisi myös siinä oltava oikein, mutta niin, että ne voisi sovittaa tarinan formaattiin. Myös minä-muoto oli jo aikaa sitten valikoitunut kerronnan tavaksi." Mäkelä kuvaa teosta faktoihin perustuvaksi fiktioksi, eli faktioksi.

Tarinan kertojaminä ei ole Jeanne,vaan hänen varjonsa. Orpopoika, Jean, joka on Jeannen kaksoisolento, hänen varjonsa, joka seuraa Jeannea sinne minne tämä meneekään. Lopulta tämä varjo sulautuu, samaistuu Jeanneen niin, että toista ei erota toista. Ja juuri tämä seikka on minulle se suurin hämmennyksen syy ja pahinta on, että hämmennys vain kasvaa loppua kohden. Kumpi lopulta kuoli roviolla - Jean vai Jeanne? Oliko Jeania olemassakaan muualla kuin Jeannen mielikuvissa.

Mäkelän Jeanne ei ole Twainin kuvaama Pyhimys, hän ei ole oikein sotasankarikaan, kuten Pullalla. Mäkeän teos on hyvin myyttispainotteinen, mutta samall.a hän kuvaa Jeannen hyvin inhimillisenä. Tämä myyttisyys on toinen seikka, mikä saa  minut hieman takajaloilleen. Hän sekoittaa tarinaan niin yksisarviset kuin aarnikotkatkin. En suoraan sanottuna ollut oikein tykästynyt tähän taruolentojen esiinmarsiin.

Kaikkein antoisinta oli lukea Liite Jeanne d-Arcin kahdet kasvot, jossa Hannu Mäkelä tekee selkoa aiheen historiatutkimuksestaan ja teoksista, joita aiheesta on kirjoitettu. Myös kuvaliite on upea lisä. Ymmärrän, että Mäkelän teos on vahvasti keskiaikakuvausta. Mäkelä avaa hienosti sitä aikakautta, jossa eletään. Silti Jeanne D-Arc itse jää vähän hämäräksi ,kasvottomaksi, kun kirja suurimmalti osin kuvaa Jeannen Varjoa. Mutta loppujen lopuksi, mitä voisimme tietää Jeannesta, nähdä hänestä - vain varjon häilähtävän.

Jeanne D'Arcista lukemistani kirjoista suosikkini on edelleenkin Mark Twain kirjoittama teos. Lukisin kyllä mielelläni lisää hänestä, mutta en ehkä taruolennoista.  Ei tämä huono lukukokemus ollut , ei ollenkaan, olipa vain hyvin hämmentävä.

Kiitos kustantajalle  arvostelukappaleesta


Kuva: Hannu Mäkelä: Varjo - Jeanne d'Arcin lyhyt, toiveikas elämä




Kuva: Hannu Mäkelä: Varjo - Jeanne d'Arcin lyhyt, toiveikas elämä

torstai 5. syyskuuta 2019

Dietrich Bonhoeffer: Kirjeitä vankilasta!

Dietrich Bonhoeffer
Kirjeitä vankilasta
Alkuteos: Widerstand und Ergebung
Suomentanut Kai Selinheimo ja Erkki Niinivaara
Suomen Lähetysseura, 1963
279 s.

Kierrätyslaatikosta bongattu kirja kiinnosti historiallisuuden ja teologisten pohdintojen vuoksi. Dietrich Bonhoeffer oli saksalainen teologi, joka vangittiin yhtenä osallisena Hitleriä vastaan suunnatusta attentaatista, josta hänet sitten tuomittiin kuolemaan. Olen aiemmin lukenut Bonhoefferin elämänkerran. Itselleni Bonhoeffer näyttäytyy hieman ristiriitaisena  persoonana, kristitty, jonka ajattelusta on vaikea päästä selville.

Kirjeitä vankilasta sisältää Bonhoefferin kirjeitä vanhemmilleen ja ystävälle. Ystävän nimeä ei mainita. Lisäksi muutamia kirjoitelmia ja runoja.

"Pahan suuret naamiaiset ovat temmanneet pyörteisiinsä kaikki siveelliset käsitteemme. Että paha esiintyy valkeuden hahmossa, hyvinä tekoina, historiallisena välttämättömyytenä sosiaalisena vanhurskautena, sen o perinteellisten siveellisten käsitteittemme maailmasta tulevalle suorastaan tyrmistyttävää;"

"Siviilirohkeus voi kasvaa esiin vain vapaan ihmisen vapaasta vastuuntunnosta."

"Aivan ihania olivat ruskoliljat niiden verhiöt avautuvat aamuisin hitaasti, kukkivat  vain yhden päivän seuraavana aamuna avautuu uusia ylihuomiseen mennessä ovat kaikki kukkineet."

"Kun on pakko niin kuin minun olla olemassa vain ajatuksissaan  silloin joutuu sen kiakkein typerimmän ajatuksen valtaan, että nimittäin ryhtyy kirjoittamaan hetkellisetkin ajatuksensa paperille!"

Olla olemassa vain ajatuksissaaan - onko kuvaavampaa ilmaisua totaaliselle yksinäisyydelle?

Bonhoeffer tunnetaan teologisesta armon käsitteestä: halpa ja kallis armo. Siihen littyen tämä armon ulottuvuus kolahti:

"Mennyt elämäni on tulvillaan Jumalan hyvyyttä ja syyllisyyteni yllä on Ristiinnaulitun annteeksiantava rakkaus."

Kirjeitä vankilasta on syvällistä elämän pohdintaa, joka ei kaikilta osin aukene helpolla, mutta joihin ajatuksiin ja pohdintoihin mielellään palaa uudemmankin kerran.