Jari Olavi Hiltunen: Teho-osasto!

 

Jari Olavi Hiltunen

Teho-osasto

Aikamedia, 2024

208 +1 s.

Jari Olavi Hiltusen Teho-osasto on kerrontaratkaisultaan hyvin erikoinen. Tapasin kirjailijan Helsingin kirjamessuilla, kun häntä haastateltiin ja hän kertoi tuolloin, että oli saanut kertojaratkaisun jostain vanhasta sotamuistelmasta, jonka nimeä en tosin enää muista. 

Teho-osasto on autofiktiota. Se on kertomus niistä tunteista ja kokemuksista, joita oman lapsen sairastuminen tuo eteen. Kertojaratkaisu on, kuten jo ehdin sanoa, todella erikoinen. Tämä ei ole vain yhden ihmisen näkökulmasta kerrottu, vaan kertojia on monia.  Kun ammattikoululainen puhuu äidinkielenopettajastaan Isänä olen ensin hämmentynyt, puhuuko koululainen omasta isästään, mutta kun seuraavakin kertoja puhuu Isästä alan pikkuhiljaa päästä sisälle siihen, mistä tässsä on oikein kyse.

Kukin kertoja, ammattikoululaisesta kahvion myyjään kertoo omasta näkökulmastaan tapahtumia, jotka pyörivät aivotulehdukseen sairastuneen nuoren ympärillä. Kerronnassa on paljon dialogeja eri henkilöiden välillä. Henkilöitä ei nimetä. On vain Isä ja Äiti, Tyttö ja tämän veljet, ja ihmiset heidän ympärilleen edustavat hoitohenkilökuntaa, ystäviä, koulutovereita. sattumalta tielle osuneita henkilöitä. Kronologisesti tämä ei ole täysin suoraviivaista, vaan pieniä ajallisia hyppäyksiä esiintyy. Tämä saa hieman miettimään, kuinka monta päivää tässä onkaan kuljettu kodin ja sairaalan väliä, oltu sairaslomalla töistä tai kuinka kauan koomaa onkaan kestänyt. 

Mutta eipä mitään. Kyllä tämä kiinnostava teos oli ja luki ihan nopeaan. Kiitos lyhyiden lukujen ja väljän tekstiasettelun. Toisaalta miettii tyhjien valkoisten sivujen tarkoituksellisuutta paperinsäästön kannalta, mutta toisaalta väljä ratkaisu luo keveyttä aiheeseen, joka tiiviinpänä voisi tehdä raskaamman vaikutelman.

Todellakin - hyvin erityislaatuinen teos, täytyy sanoa.

Kerronnallisuuden ja dialogin ohella teoksessa on muutamia runoja. Teho-osasto on tunnustavan kristityn näkökulma niihin tunteisiin, joita oman lapsen sairastuminen aiheuttaa. Pelkoa, epäilyksiä, yritystä ymmärtää tilanteita ja sairaalajargonia. Kaiken keskellä on kuitenkin luottamus, että Taivaan Isä pitää huolen ja parantuminenkin on mahdollista, vaikka koomaa on kestänyt jo päiviä.

Mikä kuitenkin jäi teoksessa mietityttämään on huvipuistokäytänteet.

- Särkänniemessä on Tytön mielestä yksi laite ylitse muiden. - Jaa. Mikä? - Viikinki. --- ----

-Tämä oli varmaan viisivuotias, kun hän sai houkuteltua minut Viikinkiin. Hän oli käynyt siinä viisi kertaa ja kyllästyi istumaan yksin. Hän tuli luokseni, otti kädestä kiinni ja talutti minut portista sisään. Nyt mennään tuonne yhdessä, hän sanoi. Minun ei auttanut kuin totella. - Miten kävi? - Vatsani meni yhdestä keikauksesta niin sekaisin, että meinasin oksentaa koko loppupäivän.

Onko todellakin Särkäniemessä 5-vuotias napero voinut mennä yksinään sellaiseen laitteeseen kuin Viikinki. Myöhemmin perheen ollessa Vaasassa vastaavassa laitteessa, oli pituus tullut esteeksi. Ei sillä, että minua saisi mihinkään keikkuvaan tai pyörivään laitteeseen, vaikka lapsena saattoikin seisoa päällään toisella tavalla kuin näin aikuisena, mutta siis 5-vuotias yksin johonkin vänkyrähäkkyrään!!!

---

Jari Olavi Hiltunen on opettaja, kirjallisuuskriitikko, jonka blogia olen seurannut. Teho-osaston tapahtumia toisenlaisesta näkökulmasta voi lukea Kritiikin uutiset -artikkelista Kriitikko teho-osastolla. 

Teho-osaston on lukenut myös Tuijata, joka ymmärtää etäännytyksen  tehokeinona, mutta joka tuo myös ohuen vaikutelman kriisin kuvaukseen. 

Nils Taranger: Ihmeen odotuksessa!

Nils Taranger
Ihmeen odotuksessa
Suomentanut Lauri Öhrnberg
Ristin Voitto,1954

Alkulause: Lasse ja Erkki juosta viilettivät kilpaa pitkin maantietä, jonka vasemmalla puolella oli suuri metsä ja oikealla sivulla kaunis Laaksopuro.

Loppukappale: Taistelu oli loppunut. ja isä oli saanut onnellisen lähdön. Lasse vaipui polvilleen kiittäen Jumalaaa.

Tarinan alussa Lasse on pieni poika, joka unelmoi merestä ja ammatista laivalla. Toisin kuitenkin käy.  Erään kerran humalainen mies heittää Lassen voimalla yli aidan ja Lasse sairastuu vakavasti. Ensin häntä yritetään hoitaa kotona, mutta lopulta hänet joudutaan viemään sairaalaan. Eletään aikaa jolloin maaseudulta ja köyhistä oloista ei niin vain lähdetty sairaaloihin. Sairaalassa Lasse näkee unta että hän on isän kanssa metsällä jäniksiä ajamassa, kuuluu kamala  pamaus ja Lasse herää. Sen pamauksen on kuullut äitikin, joka on valvonut Lassen vierellä. Lassen lonkkaluut on pamahtaneet halki. 

Kerronta on kaikkitetävää ulkopuolisen kerrontaa, mutta kaikkea ei kerrota. Kertojan ilmaisema dramaattinen tapaus olisi ainakin minua kiinnostanut ihan lääketieteellisesti, mutta Lassen vaivaa ei sen kummemmin enää selitellä. Lasse kuitenkin kokee toisenkin näyn - hän näkee huoneen ikkunassa  ristin ja hengelliset asiat alkavat elää hänessä. Mummo, joka on rukoillut Lassen puolesta, toivoo tästä pappia. Lasse alkaa rukoilla, että hän paranisi ja hän kokeekin ihmeen. Jalat voimistuvat.

Sairaalajakson jälkeen seuraa aikahyppäys. Lasse on jo nuori mies ja töissä. Hänen lapsenuskonsa on kadonnut työporukoissa. Lasse vaihtaa työpaikkaa ja kaiken aikaa hänen mielessä on uskon uudistumisen tarve. Lopulta hän tekee ratkaisun ja jättäytyy Jumalalle ja alkaa kertoa uskosta myös työtovereilleen.

Lassen isä on miilulla töissä. Eletään tervahautojen aikaa. Kuvaus siitä, kuinka isä tarkastaa tervahautaa on  jännä ja mietin kuinka todellinen se on, varsinkin, kun sattuu onnettomuus ja tervahauta romahtaa. Lassen  isä palaa pahasti ja hänet viedään sairaalaan, jossa hän kuolee löydettyään hänkin sitä ennen uskon Jeesukseen.

Ihmeen  odotuksessa on herätyskristillinen teos. Osin hyvin dramaattinen kuvaus menneiltä ajoilta. Teoksessa ei mainittu alkukieltä, mutta oletan tämän olevan joko ruotsalaista tai norjalaista perua. 

---

Mennään metsään -lukuhaaste. Sahahommat ja miilunpolttaminen liittyvät metsään.
Kirjankansibingo: raitoja, sillä sairaalavuoteessa istuvalla Lassella on raidallinen paita.

Aron Andersson: Lääkärien hylkäämä!

Aron Andersson

Lääkärien hylkäämä

Alkuteos: Ryckt ut dödens käftar

Suomentanut Lauri Öhrnberg

Ristin Voitto,1967

126 s.

"Synnyin Angelstadin pitäjässä, noin kymmenen kilometriä Ljungbyn kaupungistalänteen, huhtikuun19. pnä1901. Isäni oli kauppias, mutta samalla hän harjoitti maanviljelystä omistamallamme tilalla."

Näin alkaa Aron Andersonin tarina elämästään. Aronista tuli rautatievirkailija. Hän sairastui espanjantautiin ja sitten hänen  tilansa paheni pahenemistaan, eikä hän sietänyt enää vähäistäkään ruokaa tai vesitippaa oksentamatta verta. Hän laihtui ja kuihtui eikä lääkärit voineet häntä parantaa ja niin hänet lähetettiin kotiin, missä  hän saattoi odottaa vain kuolemaa.

Aronin äiti oli uskovainen ja rukoili poikansa puolesta. Kerran Aron sitten näki näyn, jossa Jeesus ilmestyi hänelle.

"Huoneeni seinä avautui, ja minä näin kaukana suuren, voimakkaan valon. Luulin näkeväni  unta ja nipistin jalkaani varmistuakseni siitä, etä todella olin valveilla.Valo tuli yhä lähemmäksi, kunnes näin, että se oli hohtava olento. Heti Hän tuli minun viereeni. Mikä ihmeellinen näky!Silmäni kohtasivat säteilevän, rakastavan silmäparin. Tukka oli jakauksella ja siististi taaksepäin kammattu. Hänen kasvojaan kehysti sädekehä. Kasvonpiirteet todistivat, että miehellä oli ollut vaikeita kärsimyksiä ja koettelemuksia, mutta niistä loisti sanomaton rakkaus."

Tästä alkoi Aronin hengellisen elämä kasvu. Sairaus kuitenkin jylläsi edelleen. Kunnes hän koki toisen ilmestyksen ja lakkasi hetkeksi hengittämästä. Kaikki hänen ympärillään ajattelivat hänen kuolleen. Mutta sitten hän nousikin ylös, kuten häntä oli näyssä kehotettu. Hän alkoi syödä ihan normaalisti eikä mitään ongelmia enää ollut.

Tapahtuma-aika on joskus 1900-luvun alkuvuosikymmenet.

Mikä minua tässä kirjassa erityisesti puhutteli oli tuo maininta Kristuksen kasvoista, joista kuvastui kärsimys.Yleensä, kun kuvat, jotka olen nähnyt Hänestä ovat niin kiiltokuvamaisia, niin aloin miettiä, miten taiteilija voisi saada esille  kasvot, joissa näkyisi sekä kärsimys että rakkaus.

---

Olen taas tämän kevään ajan opiskellut teologiaa, mikä on hieman rajoittanut lukemismahdollisuuksiani. Kesän myötä taas kategoria laajenee ja pääsen ehkä tutustumaan uutuuksiinkin ja lukemaan hieman monipuolisemmin.

Hellevi Salminen: Käppyrä!

Hellevi Salminen

Käppyrä

Otava, 1991

Kirjan päähenkilö on Sara Pohjanmaalta. Kaupunkia ei mainita, mutta kerronnasta sen voi päätellä olevan Kauhava tai jossain siinä lähellä oleva paikka. Saran isä on luterilainen, äiti karjalan evakko. Saran isoäiti (isän äiti) on muuttanut pois kotitalosta Helsinkiin. Lisäksi kerronnassa tulee tärkeiksi Saran tädit Rakel ja Soja, joista toinen pitää kauneushoitolaa, toinen kampaamoa. Saralla on koira: Herra Pulkkinen, mutta ei juurikaan ystäviä. 

"Entä minä itse? Minä sisältä semmoinen käppyrä, joka olisi pitänyt avata. Mutta siellä ihan syvällä oli se, mitä en uskaltanut kunnolla kohdata - niin mä ajattelin ja käperryin entistä tiiviimmin itseni ympärille."

Sara on koulukiusattu, yksin  koulun seinustalla  nyhjöttäjä. Kunnes kouluun tulee uusi oppilas - lempinimeltään Tonkka. Tonkka on punatukkainen, joka ei mykisty, vaikka saakin kuulla olemuksestaan piikittelyä. Tonkkasta tulee  Saran kaveri.

"Ja siinä Tonkka nojaili vaatenaulakkoon. Sillä oli komea nappanahkainen pusakka ja kaulaansa se oli kietaissut suuren huivin. Mä vedin hitaasti toppiksen niskaani, vetoketjun kanssa oli aina ongelmia, ja sitten mä otin laukkuni ja lähdin. Tonkka sanoi mun selälle:  - Älä ny tolleen haihdu, kun mä oon sua jääny venaamaan..."

Olennainen osa kirjan tarinaa on rippikoulu, johon Saran pitäisi kesällä mennä. Sara on vanhempien päätöksell ä kasvatettu luterilaiseksi, mutta äidin ja tätien ortodoksisuus vetää puoleensa. Ortodoksisuuden kuvaus olikin se sysäys, joka sai minut ostamaan tämän kirjan kirpparilta. Toki kirjassa on myös muita teemoja, kuten ystävyys, pelot - kuolema. Saran täti Rakel sairastuu syöpään. Myös tuo kahden kulttuurin (luterilaisuus - ortodoksisuus / pohjalaisuus - karjalaisuus) on vahvasti kuvattu. Mitä se oli sodan jälkeen, kun karjalaiset joutuivat jättämään omat kotinsa ja asettumaan vieraisiin oloihin.

Hellevi Salmista en muista aiemmin lukeneeni, Tämä oli kuitenkin ihan elämänmakuisesti kerrottu. Ehkä kirjailijan muihinkin teoksiin voisi tutustua.

----

Pieni Helmet 2019 -lukuhaaste kohta 5: Kotimainen lasten- ja nuortenkirja

Jean-Dominic Bauby: Perhonen lasikuvussa!

Jean-Dominic Bauby
Perhonen lasikuvussa
WSOY, 1997
Alkuteos: Le scaphandre et le papillon
Suomennos Anu Partanen ja Ville Keynäs
115 s.

Alkulause: 

Kuluneen pellavaverhon takaa pilkistävä maidonvalkea valo kertoo, että on aamu.

Jean-Dominic Bauby oli Ellen-lehden päätoimittaja, kun hänen elämänsä eräänä päivänä  muuttui totaalisesti. Hän sai aivohalvauksen ja locked in -syndrooman, jossa ihmisen keho on liikkumaton, mutta tajunta toimii. Baubylla toimi ainoastaan toinen silmä, jonka avulla hän saattoi kooman jälkeen kommunikoida.

Perhonen lasikuvussa on pieni suuri teos. Mitä liikkuu ihmisen mielessä, kun hän huomaa olevansa kehonsa vanki? Perhonen lasikuvussa on tajunnanvirtaa juuri tällaisissa oloissa. Teoksen vaikuttavuus piilee sen yksinkertaisuuden ja monimutkaisuuden paradoksissa. Kun ajattelee omia yrityksiään saada ajatustensa sirpaleista kokoon järkevä kokonaisuus luettavaksi ei voi kuin ihmetellä sitä ilmaisun ja tahdonvoimaa, jolla tämä teos on saatu aikaan. Ajatella ensin, mitä tahtoo sanoa. Päntätä se päähänsä lause lauseelta ja pitää muistissaan, niin että pystyy kirjain kirjaimelta silmän avulla kertomaan, mitä tahtoo kertoa. 

Baubyn teos on pelottava kirja sillä se herättää ajatuksen - entä jos....  Mutta se, joka elää, ei saa pelätä. Ei pidä pelätä lukea pelottavistakaan asioista, jos ne voivat rohkaista, jos ne antavat siemeniä elämälle, uusille avarammille ja valoisammille ajatuksille.

 Perhonen lasikuvussa on myös tarina siitä, kuinka merkityksellisiä ihmissuhteet ovat. Olla vankina omassa kehossaan ilman ainuttakaan välittävää, huolehtivaa, ymmärtävää läheistä tuntuisi kovin karulta kohtalolta. Jokainen tarvitsee rinnalleen jonkun jakamaan ajatukset - sen, että elämä on enemmän kuin pelkkää olemassaoloa.

Mielenkiintoinen kirjallisuusviite:

Ensimmäinen kirjallisuudessa mainittu locked in -syndrooma tapaus löytyy tämän teoksen mukaan Dumasin n teoksesta Monte Criston kreivi Papa Noirtierin hahmossa. En ole teosta lukenut, filmattuna kyllä nähnyt - miten en muista tuollaista hahmoa? Onko hahmo sinulle tuttu?

Muita locked in -syndroomaa käsitteleviä kirjoja (joita en ole lukenut)

Marja Korhonen: Häivähdyksiä -erityinen elämäni.

Kati Lepistö: Silmänräpäys
----

Tällä mukana Helmet lukuhaaste 2016 kohta 48: kirjassa on alle 150 sivua.

Perhosen lasikuvussa on lukenut myös Lukuisa-blogin Laura, jolle aiheesta tehty elokuva  tuli enemmän iholle kuin kirja, jonka runollisuus hieman häiritsi häntä sekä Tahaton lukija, jonka mielestämyöskin  kirja oli hengeltään runollisempi kuin  aiheesta tehty elokuva.