Barbara Taylor Bradford: Cavendon Hall - Uuden ajan portailla!

Barbara Taylor Bradford

Cavendon Hall - Uuden ajan portailla

Alkuteos: Cavendon Hall

Suomentanut Eeva Koskinen

HarperCollins Nordic, 2014

447 + 1 s.

Cavendon Hall on sukukartano, jonka omistaa Inghamin aatelisperhe. Perheeseen kuuluu Mowbrayn jaarli Charles, hänen puolisonsa Felicity ja neljä tytärtä, neljä D:tä, kuten heitä kutsutaan: Diedre, Daphne, Delacy ja Dulcie. Liskäksi perheen pojat Guy ja Miles. 

Lisäksi tarinassa oleellinen osa on Swaneilla, jotka tietävät kaiken Inghameista. Inghamit ja Swanit pitävät yhtä ja heidän välillään kulkee  sukupolvien uskollisuuden ja  luottamuksen vala.

Tarinan henkilöt mainitaan teoksen alkulehdillä. Tätä listausta en jaksanut kyllä lukea ja käydä läpi vaan menin suoraan tarinaan.

Tarina jakautuu useampaan osaan, joiden johdantona on kirjallisuusviitteitä.

.

Cavendon Hall on romanttista kartanoromantiikkaa Downton Abbeyn hengessä. Downton Abbey tuleekin nyt uusintana YLE:llä ja sitä on ollut mukava seurata. Dowton Abbey onkin yksi suosikkisarjoistani. Cavendon Hall sitä vastoin ei noussut Downton Abbeyn tasolle. Kerronta kyllä piti otteessaan melkein  loppuun asti. Sitä luki kevyesti ja joutuisasti. Pääosan otti Inghamien toiseksi vanhin tytär Daphne, joka oli erityisen kaunis. Diedre, vaikka olikin vanhin tyttäristä jäi sivuosaan. Dulcie, vasta 5-vuotias tarinan alussa oli suloinen veikistelijä. Lisäksi oli Swanin perheeseen kuuluva Cecily, joka oli  Daphnen hyvä ystävä. Cecily oli loistava pukusuunnittelija ja hieman irrallaan tarinan pääjuoneesta häneen keskityttiin tarinan viime metreillä. 

Kevyttä kesähömppää, sanoisin. Ei aivan huonosti kirjoitettu, mutta ei mitään kovin syvällistä, suuria tunteita  herättävää (vaikka suuria tunteita herättäviä tapahtumia kyllä oli). Kovin kevyttä ja  pinnallista.

....

Kirjankansibingo: Ruutuja.

Jane Austen: Kasvattitytön tarina!

Jane Austen

Kasvattitytön tarina

Alkuteos: Mansfield Park 

A.R. Koskimies

Karisto, 1977

480 s.

Jane Austenin kasvattitytön tarina on kartanoromantiikkaa parhaimmillaan. Se on myös nuoren tytön kasvutarina. Tarinan päähenkilö on Fanny Price. Fanny on suuren perheen vanhimmasta päästä. Fannylla on kaksi tätiä. rouva Norris ja lady Bertram. Alkujaan Fannyn äti, rouva Norris ja Lady Bertram ovat kotoisin Huntingdonista. Lady Bertram, Maria nimeltään saa valloitettua puolisokseen Mansfield Parkin herran, Sir  Thomas Bertramin, ja hänestä tulee baronetin puoliso. 

"Maailmassa ei kuitenkaan riitä varakkaita miehiä kaikille kauniille tytöille" 

Ja niin Marian sisar Frances Ward päätyy naimisiin meriväen luutnantin, jolla ei ollut sen paremmin sivistystä kuin vaikutusvaltaakaan, kanssa. Toinen sisko, joka oli siskoksista vanhin avioitui Sir Thomasin ystävän pastori Norrisin kanssa.

Lady Bertram oli sävyisä luonne, tyyni, mutta myös välinpitämätön ja veltto, mikä ilmenee  tarinan edetessä ja ei juuri ajatellut nuoremman sisarensa kehnoa avioliittoa. Rouva Norris sen sijaan oli hyvin tarmokas, mutta myös omatahtoinen nainen ja hän suututti sisarensa moittiessaan tätä avioliitosta. Sisarusten välit menivät poikki.

Rouva Norris oli kuitenkin taloudenhoitajana Mansfield Parkissa ja auttoi tätä, vaikka nuorempi sisko olisi tarvinnut enemmän apua. Rouva Norris sai kuitenkin edistettyä niin, että Sir Bertram auttoi nuorimman siskon perhettä. Pricen perheessä oli monta lasta ja heistä kutsuttiin 10-vuotias  Fanny Mansfield Parkiin. Bertrameilla oli neljä lasta, kaksi poikaa Tom ja Edmund sekä tyttäret Maria ja Julia. Miten satamaoloissa  kasvanut Fanny selviää uudessa ympäristössä ja millä tavalla serkukset vaikuttavat toisiinsa vai vaikuttavatko mitenkään selviää tarinan edetessä.

Mansfield Park on kepeä, ironissävytteinen teos, hauskakin.  Ajallinen aspekti 1700-luvun loppu. Mielenkiintoinen yksityiskohta on viittaus orjuuteen. Jane Austenin tapa "irvailla" brittiläistä elämäntyyliä" ja tuoda esiin yhteiskunnallisia näkökohtia ironisesti on herkullinen. Se, mitä ei sanota, on kuitenkin rivien välissä luettavissa. Pidin paljon  tästä teoksesta. Tosin viimeinen luku oli liian alleviivatusti kerrottu. Se poikkeaa täysin muusta kerronnasta ja kirjailija ikään kuin katsoo henkilöitään ulkopuolelta ja pistää kaiken sievästi nippuun.

Ennen kuin luin tämän tarinan oli katsellut tästä tehdyn elokuvaversion DVD:ltä. Elokuvan oli ohjannut Patricia Rozema vuonna 1999. Elokuva meni suht koht kirjan mukaisesti, jos siinä oli  muutamia poikkeamia kirjaan verrattuna, mutta ei yhtään huono versio kuitenkaan.  

Jane Austenia voisi lukea enemmänkin.

Lukemastani laitoksesta vielä sen verran, että tässä oli turhan paljon painovirheitä. Alkuun kerronta tuntui hieman jähmeältä, mutta vetreentyi tarinan edetessä. 

Lukemani laitoksen  Lukijalle luvussa Kari Jalonen esittelee kirjailijan ja tämän tuotantoa, mainiten, että " Kasvattitytön tarina (Mansfield Park, 1814) on Jane  Austenin laajin teos ja myös henkilövalikoimaltaan rikkain. Se on myös hänen kypsän kautensa vakuuttavin tuote, mitä tulee romaanin rakenteeseen." Itse näkisin kuitenkin Austenin  Ylpeys ja ennakkoluulo -teoksen tasapainoisempana ja vakuuttavampana. Vaikkakin teoksissa on paljon samaa, ne myös eroavat toisistaan ilmapiiriltään ja tunnelmaltaan. Kuten aiemmin kirjoitin, Kasvattitytön viimeinen luku eroaan niin paljon muusta tarinasta, että se tavallaan vie pohjan "täydelliseltä tarinalta".

----

Pieni Helmet 2019 lukuhaaste kohta 17: Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan.

George McDonald: Kalastaja ja kartanon neito & Markiisin salaisuus!

George Mc Donald

Kalastaja ja kartanon neito

Alkuteos: Malcolm 

Michael R. Philipsin editoimana The Fisherman's Lady

Suomentanut Juhani Nieminen

RV-kirjat, 1985 

George McDonald

Markiisin salaisuus

Alkuteos: The Marquis of Lossie

Michael Philipsin uudistamana The Marguis' secret

RV-kirjat, 1985

"Minä pidän hyvästä kertomuksesta. Tuleehan sitä luetuksi monenmoisia kirjoja ja mitä erilaisimmista syistä, mutta tuskimpa mikään lukukokemus vetää vertoja kiehtovan romaanin lukemiselle. Se on kuin jännittävä seikkailu. Kun löytää hyvän romaanikirjailijan työn, löytää aikamoisen aarteen - niin suuri on lukunautinto"

Näin kuvaa Michael Phillips esipuheessaan (Markiisin salaisuus) innostustaan McDonaldia kohtaan. George McDonald on 1800-luvun skotlantilainen kirjailija, joka on ollut esikuvana myös C.S.Lewisille (Narnia-kirjojen luoja). Lewis, joka alkujaan oli ateisti, kertoo omaelämäkerrassaan, että McDonaldin teokset ovat johdattaneet hänet kohti uskoa. Harvoja McDonaldin teoksia on kuitenkin enää nykyaikana saatavissa ja tämä harmitti Michael Phillipsiä, jonka uudistamina tämä kirjakaksikko on siis ilmestynyt. McDonaldin teokset ovat ollet pitkiä, runsassivuisia ja skotlantilaisella murteella kirjoitettuja ja Phillips on siis yrittänyt tuoda omalla laitoksellaan McDonaldia lähemmäksi nykypäivää (80-luvun lukijaa). 

Itseäni Skotlanti maanosana ja paikallisena kulttuuriympäristönä kiehtoo. Kalastajaan ja kartanonneitoon syventyminen alkoi hieman hitaaskosti, mutta kun pääsin sisälle maisemaan ja tutustuin ihmisiin, jo alkoi vauhti kiihtyä niin, että hurjimmillaan pelonväristykset kävivät ihollani.

En lähde juonta sen paremmin purkamaan, kerron vain, että pääosassa kirjassa on nuori kalastajapoika Malcolm, joka asuu isoisänsä Duncan MacPhailin kanssa, joka soittelee vanhaa säkkipilliään ja uhoaa vihaa Campbellin klaania kohtaan. Tarina sijoittuu Portlossien pieneen kalastajayhteisöön, mikä kuuluu Markiisi Lossien alaisuuteen. Tarina alkaa erään naisen hautajaisilla ja päättyy toisiin hautajaisiin. Jatkoa Kalastaja ja kartanon neito saa kirjassa Markiisin salaisuus. 

Pidin juonesta. Siinä oli niin vauhtia ja jännitystä, yllättäviä juonenkäänteitä arjen vakauden rinnalla. Hengelliset aspektit olivat juonen kannalta oleellisia eivätkä irrallisia, eivätkä aina niin yksiselitteisiä vaan sellaisia, joita joutui pohtimaan. Täytyy kuitenkin myöntää, että Markiisin salaisuudessa loppua oli turhaan venytetty ja vanutettu. Se olisi voinut olla jämäkämpi. 

Niin kalastaja ja kartanon neito kuin Markiisin salaisuus oli täynnä kiehtovia värikkäitä persoonallisuuksia, joista mainittakoon Lady Florimel, kätilö Catanach, kalastaja Sininen Peter ja rouva Horn, jolla ei ollut tunteita. Kuinka ollakaan, nyt, kun kirjoitin tuon määritelmän rouva Hornista tuli mieleeni äkkiä  L.M. Montgomery ja Pieni runotyttö, sen kakkososa, jossa Emily tapaa vanhan skotlantilaisen naisen, joka kertoo tarinan siitä, kuinka hän pieksi kuninkaan. Eikös hänestä mainittu, että hänellä ei ollut tunteita? Onkohan Montgomery lukenut McDonaldia? Hänhän kuitenkin oli sitä ikäluokkaa, jolle McDonaldin kirjat lähinnä olivat tuttuja. 

Jännitystä ja romantiikkaa siis tarjosi tämä teospari.

Tällä mukana Läpi historian -haasteessa: 1800-luku