Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit

28 huhtikuuta 2026

Mikkel FØnsskov: Kirkas yö!


Mikkel FØnsskov

Kirkas yö

Alkuteos: Den lyse nat

Suomentanut Elina Lustig

Karisto, 2026

368 s.

 Kirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena esittely- ja markkinointitarkoituksessa. Tämä ei kuitenkaan ole mainos, vaan henkilökohtainen mielipide ja näkemys, omat ajatukseni lukukokemuksesta.

"Kauan ennen kuin oli olemassa klassista musiikkia, meillä oli käytössä vuorolaulu. Se oli ensimmäinen tunnettu laulumuoto, joka voidaan yhdistää varsinaiseen yhteislauluun. Vuorolaulussa ihmisjoukosta astui esiin yksi henkilö, joka lauloi yksin säkeistöt, kun taas muu väki liittyi mukaan kertosäkeessä. Kuvitelkaa naisia, jotka kulkevat pelloilla ja rupeavat yhtäkkiä laulamaan, tai merimiehiä, jotka vetävät köysiä tai nostavat purjeita laulunsa tahdissa. Tai marssivia ihmisiä. Nämä ihmiset tekivät rytmikästä työtä, ja juuri pysyäkseen rytmissä he lauloivat."

Mikkel FØnsskovin Kirkas yö on kunnianosoitus tanskalaiselle muusikolle Oluf Ringille ja tanskalaiselle laulurunoudelle sekä niille naisille, jotka keskitysleirijulmuuksien keskellä löysivät lauluista voimaa, vaikka laulaminen ja kuorotoiminta olikin kiellettyä.  

Kirkas yö on koskettavasti kerrottu tarina musiikin voimasta ja laulujen merkityksestä kansallisen identiteetin ja ihmisten välisen yhteishengen luomisessa. Laulu luo toivoa, antaa rohkeutta, voimistaa mieltä. 

"Ehkä kysytte itseltänne, onko sillä mitään merkitystä, että olemme nyt täällä taivasalla laulamassa. Laulamalla emme voita sotia, mutta saamme aikaan jotain muuta: laulaminen  sitoo meitä yhteen --- --- Oluf vaikeni ja antoi katseensa valetaa ihmisjoukossa. Jumala antakoon sinulle tulevaisuuden niin kuin antoi muistot. Rakastan sinua, Tanska, isänmaani. Sillä tavalla sanotaan yhdessä Tanskan kauneimpiin kuuluvassa laulussa. Emme saa ongelmia  väistymään laulamalla, mutta voimme muistuttaa toisiamme, että jonain päivänä nämäkin synkät ajat päättyvät. Laulakaamme, ja seisokaamme rinta rinnan."

Samoin kuin laululla on siivet, jotka kantavat yli vaikeuksien, on Mikkel Fonsskovilla taito kertoa tarinansa niin, että  draaman kaari nousee hitaasti, mutta vakuuttavasti laskeutuen suvantoon. Hän rakentaa tarinaansa pienin harkituin elein, luoden  hahmoja, jotka ovat lihaa ja verta, kuten asemanhoitaja Mogensen, joka hoitaa kuntoaan ensin kapteeni Jespersenin liikkeiden myötä, mutta siirtyy sitten pilatekseen tai meijeristipariskunta, pieni herra Winther  rouvansa Dagnyn kanssa, jonka silkkisukissa saattoi olla silmäpako. 

Kirkas yö on fiktiota ripauksella faktaa. Teoksen päähenkilö Oluf Ring vaimonsa Marien ja poikansa BØrgen kanssa. Olufin perhe on faktaa, todellinen, oikeasti elänyt perhe, jonka varaan, muutoin fiktiivinen tarina suurelta osin rakentuu. Tätä faktan ja fiktion osuutta kirjailija tuokin loppusanoissaan esille.

FØnsskovin kerronta on maanläheistä ja yksinkertaisuudessaankin sävähdyttävää. Se vie mukanaan, lukija ottaa hahmot omakseen, niin, että heidän puolestaan pelkää, toivoo - elää niin myötä- kuin vastakarvaan.

Olufin perheen ohella muita henkilöitä ova mm: Nete Holm, Olufin vuokralainen, jonka juutalainen tausta luo jännitteen draaman kaareen, Johtaja Berg, joka kaikessa noudattaa sääntöjä ja katsoo Olufin opetustavan liian vapaamuotoiseksi ja joka haluaa pojastaan matematiikanopettajan, vaikka poika Anders haluaa Jazzmuusikoksi tai kirjailijaksi. Andersin ja Neten välille syntyy suhde, jota isä Berg ei katso hyvällä. On Niels ja Ragna, Erna Olsen jne, joiden kaikkien myötä pieni yhteisö saa kasvot, jotka peilaavat aikaa ja natsimiehityksen tuomaa murrosta.

Kirkas yö herätti minussa erityistä kiinnostusta kevään kirjauutuuksissa. Odotin, että tarinassa korostuisi enemmän musiikin ja laulun merkitys vastarintatekona, ja kyllähän se sitä oli, vaikka ei siinä muodossa kuin olin ajatellut. En kuitenkaan ole pettynyt, vaikka ennakkoajatus ja -odotukset olikin hieman toisenlaiset.  Vastarintatoimintaakin tässä kuvataan, vaikkakin pääpaino on musiikissa ja laulun voimassa. Pienen yhteisön näkökulmassa. Ja se juuri on tarinan hienous. 
 
 
Kiitos kustantajalle lukukokemuksesta, joka oli ajatuksia herättävä, sai hakemaan lisätietoa ja pohtimaan asioita.  
 
Lopuksi vielä muutamia huomioita, jotka nousivat esille. 

Ajankuva versus nykyaika:

– Sepä olisi jotain, jos jonain päivänä keksittäisiin miten tehdään juustoa ilman lehmänmaitoa.

 – Höpöhöpö isukki.

 –Vaimosi on oikeassa, Johannes, Mogensen  huudahti ja ravisti päätään. – Miten minun voini muka voisi olla peräisin kasveista. 

Kirjallisuusviittauksia:

Sophus Claussenin romaani FrØken Regnvejr  

Kai Hoffmanin teksti "Laula Tanska, anna sydämen puhua, sillä runo ja laulu ovat sydämen kieltä"

Mainittakoon, että teoksen lopussa on listaus kaikista lauluista ja musiikkiteoksista, joihin teoksessa viitataan.  

Hieman espanjaa:

Por una Cabeza, todas las locurus. Su boca que besa, borra la tristeza, calma la amargura. 

Suomibongaus:  

1. Aseman edustalla Oluf pysähtyi lehtikioskille, jonka juureen oli kasattu sanomalehtipinoja. Oluf katsoi mylviviä lehtiotsikoita: Nationaltidende raportoi ankarista talvisäistä ja venäläisistä joukoista Suomessa. 

2. Olen juuri lukenut Peter de hemmer Gudmesta, Ragna sanoi ja työnsi kahvin syrjään. Hän oli Nationaltidenden sotakirjeenvaihtajana Suomessa ja julkaisee kohta uuden kirjan. 

--- 

Pieni Helmet 2026 -lukuhaaste kohta 17 Kirjassa mennään piiloon  

07 huhtikuuta 2026

Terttu Järvilehto-Forssell: Sininen sävel



Terttu Järvilehto-Forssell

Sininen sävel

Tammi, 1950 

 142 + 1 s.

Kansi: Maija Karma 

Aloitus: Olipa todellakin epämiellyttävää tulla uuteen kouluun kesken lukukautta!

Lopetus: "Tuolla avaruudessa on meillä jokaisella oma sävelemme, sininen sävel, joka meidän on löydettävä. Se on avaimemme musiikin ihmeelliseen maailmaan."

Sininen sävel on tarina Hannele Harviasta, 16-vuotiaasta tytöstä, joka haaveilee konserttipianistin urasta. Hänen isänsä on aikoinaan myös haaveillut musiikkiurasta, mutta antanut periksi ja valmistunut "vain kanttoriksi". Harvian perhe, johon kuuluu Hannelen lisäksi Leila ja Riitta. Hannele ja Leila ovat melkein kuin kaksosia, mutta eivät kuitenkaan. He ovat syntyneet samana vuonna, Hannele tammikuussa ja Leila joulukuussa. 

Perhe muuttaa Helsinkiin parempien koulutusmahdollisuuksien vuoksi. Hannele inhoaa koulunkäyntiä, erityisesti matematiikka, josta hän hädin tuskin selviää. Äiti haluaisi kuitenkin Hannelen jatkavan ylioppilaaksi. Hannele vain haluaa soittaa, soittaa ja soittaa ja saakin lopulta luvan jättää koulun keskikouluun ja siirtyä Musiikkiakatemiaan, jossa hän saa opettajakseen Ilmari Hongiston, joka huomaa tytön lahjakkuuden ja alkaa opettaa tätä yksityisesti ja valmistella kohtakin  ensimmäistä konserttia. 

Leila on luonteeltaan täysin toisenlainen. Hän pestautuu kesäksi sillilaivaan. Leila on tullut isoisäänsä, joka on ollut merimies ja Hannele on tullut isoäitiinsa, kipakkaan rouvaan, jonka luona Marjamaan kartanossa Hannele viettää kesän puutarhahommissa ja saa siinä sivussa soittaa kartanon flyygeliä.

Sisaruskolmikon nuorin Riitta on perheen kaunotar ja ajattelee vain miten näyttäisi kauniilta sisarusten yrittäessä koulia tämän itserakkauteen taipuvaista mieltä.

Sininen sävel on minäkertojan, Hannelen  näkökulmasta kerrottu  tyypillinen tyttökirja ja koululaistarina, mutta pientä epätyypillisyyttäkin teoksessa on aistittavissa.

Hannele tekee tuttavuutta parinkin pojan kanssa, Jukka on koulutoveri yhteiskoulusta ja Raimo Musiikkiakatemiasta. Ja sitten on Ilmari, joka neuvoo Hannelea hakemaan apurahaa/stipendiä musiikin jatko-opintoihin Pariisiin. Kuka näistä kolmesta vie voiton aikuistuvan Hannelen mielessä vai onko musiikki lopulta ainoa, joka vie mennessään, siitä loppu antaa vain vihjauksen.

Mitä ihmettelen on kuvaus isästä, jota alkaa vaivata vatsakivut ja hän ajattelee niiden johtuvan umpisuolesta. Hän ei vain ehdi ajatella lääkäriä, menee sitten kesällä, mutta tämä käy kohtalokkaaksi. Minun on vaikea tajuta isä Harvian tapaa sivuuttaa asia eikä puolisokaan pane pahemmin hanttiin. Rahahuolet ajavat terveyden ohitse. Tämä kaikki kuitenkin kerrotaan pikavauhtia syventymättä sen syvemmin kuvaamaan tilanteita. Pääpaino on Hannelen musiikkiurassa, joka huipentuu kevään ensikonserttiin. 

Rakenteeltaan suvuja, musiikkitermistöä konserttiohjelmistoa myöten sisältävä tarina, jonka lukeminen kävi ihan sutjakkaasti, vaikka itselleni musiikkitermistö onkin täyttä hepreaa. Loppupisteen jälkeen jäin haikailemaan teokselle jatkoa. Tätä ei ilmeisestikään ole kuitenkaan olemassa, vaan jatko jää ikäänkuin leijailemaan pilvien lailla lukijan mielensopukoihin.

--- 

Pieni Helmet 2026 -lukuhaaste kohta 22: Kirjan kannen pääväri on sininen tai kirjan nimessä on sana sininen

26 tammikuuta 2025

Judith Monk: Pimeän valtakunta!

Kansi: Mari Kopteff.  Kuva Kustantajan sivulta.

Judith Monk

Pimeän valtakunta

Alkuteos: 

Kääntäjä Pentti Saaritsa

Aviador, 2024

137 s.

Kiinnostuin tästä, hollannin juutalaisen, Irlannissa asuvan oopperalaulajan teoksesta Marjatan mainitessa tästä taannoin kommentissaan.  Nähdessäni tämän sitten kirjastokäynnillä uutuushyllykössä tartuin kiinni. Pimeän valtakunta kertoo toisesta maailmansodasta ja juutalaisten vainoista hieman erilaisesta näkökulmasta. Judith Monk kirjoittaa muistojaan menetyksen näkökulmasta. 

Kannan mukanani perhehistoriaani, luonnollisestikin vertaamalla sitä vuosien mittaan tapahtuvaan kehitykseen. Ajattelen aina sen olevan heidän tarinansa, ei omani, kunnes alan nähdä itseni - ja tunnen muiden näkevän minut -  heidän tarinansa läpi, ja kunnes lopulta minä olen heidän tarinansa."

Luvut on nimetty kaupunkien, sukulaisten ja ystävien mukaan. On muistoja ja hetkiä. On taidetta ja musiikkia, sofistikoitunutta elämää. Hyvin, hyvin erikoinen teos, koskettava. Takakansiteksissä mainitaan "ylisukupolviset traumat". 

"Sietämättömät muistot, niiden ihmisten haamut jotka olivat olleet heidän omaa lämpöään olemalla heidän perhettään ..."

Sietämättömät muistot, joista ei puhuttu, muistot, joita ei enää voinut syntyä, koska ― "pimeys levisi rautasaappain". 

Hieno pieni teos, jossa tosin oli ikävän paljon kirjoitusvirheitä.

Kesäkuun 22. päivänä 1949 äitini ja hänen vanhin veljensä ovat yksin merenrantatalossa Zandvoortissa.  

Kun lukemista jatkaa alkaa ihmetellä vuosilukua. Silloinhan sota oli lopussa, ei enää raskaita saappaita, ei enää talonvaltaamisia. Mitä ilmeisimminkin vuosiluvun pitäisi olla 1939 tai paremminkin 1940, jolloin Saksa miehitti Hollannin. 

---

Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 14. Kirjan kääntäjä on voittanut Mikael Agricola -palkinnon tai muun käännöspalkinnon. Pentti Saaritsalle niitä on kertyjä useampikin.

---

Muualla blogeissa:

Marjatan kirjat ja mietteet: Todistusvoimainen kerronta "nostaa ihon kananlihalle Mikä valtava kulttuurin ja sivistyksen tuho"  

 


20 joulukuuta 2023

Kari Tapio - Sinivalkoinen ääni!

 

Kari Tapio - Sinivalkoinen ääni

Useita kirjoittajia

AXR Music

"Olipa kerran  ääni, joka kiiri tanssilavojen puisissa rakenteissa ja sekoittui muihin ääniin. Vähitellen se alkoi erottua muista äänistä. Vuodet kuluivat, ääni kiersi maata ja syveni. Siihen tarttui eletyn elämän nukka ja kuljetun tien hiekka." Kari Hotakainen, 2009 Viimeiseen pisaraan -albumin alkuperäiset saatesanat.

Kari Tapio - Sinivalkoinen ääni sisältää eri kirjoittajien tekstejä eri ajoilta liittyen Kari Tapion uraan ja levytyksiin. Mikään varsinainen elämänkerta tämä ei ole. Otin tämän kuitenkin luettavakseni saadakseni Pohjoinen -lukuhaasteessa kohdan 9 taiteilijaelämänkerta ruksattua. Aloitin ensin tuo kohta mielessäni Riitta Konttisen Fanny Churberg -elämänkertaa, mutta tuon teoksen layout oli niin erikoinen monine palstoituksineen, että jätin kesken. Ei sillä, ei tämä Kari Tapion laulutaitelijan uraa valottava  teos mikään helppolukuinen ollut, mutta ohuempana ainakin nopealukuisempi, paitsi lopun albumien esittelyt lauluineen, josta jätin suosiolla lukematta kaikki musiikilliset yksityiskohdat ja luin vain esittelyt ja kuvaukset siitä, miten ne oli valikoituneet esittäjänsä levyille.

Kari Tapio - Sinivalkoinen ääni on ilmeisesti levyyhtiönsä kunnianosoitus nyt edesmenneelle muusikolle. Julkaisijatietoja oli hieman vaikea löytää ja tulkitsin näin takakannen tietojen perusteella. 

"Kari Tapio on piirtänyt pysyvän jäljen suomalaisen kevyen musiikin historiaan. Persoonallisella laulutavallaan ja tulkintakyvyillään hän on luodannut perustunteitamme syvemmältä kuin yksikään aikalaisensa. Samalla hän on antanut henkilökohtaiset kokemuksensa, erehdyksensä jaselviytymisensä yhteiseksi omaisuudeksemme. Se on vaatinut avoimuutta ja rehellisyyttä sekä rohkeutta paljastaa koko herkkyytensä ja haavoittuvuutensa kuulijoilleen." Vexi Salmi, 2002 Kaikkien aikojen parhaat - 40 klassikkoa - kokoelman alkuperäiset saatesanat

Kari Tapion musiikki soi sisimmässäni vaikuttavana, erityisesti country- ja gospeltyyli. Kari Tapion itse sanoittamat Myrskyn jälkeen, Valoon päin ja Kuin taivaisiin kuuluvat musiikin helmiin. Lukiessani lopun levytyslistaa ja lauluvalikoimaa, minulle oli yllätys, kuinka monenlaista musiikkia hän esitti. Se, mitä itse olen kuullut hänen esityksiään (kuuntelen aika vähän yleensä mitään) on tosi pieni otos hänen levytyksistään. Kari Tapio oli charmantti (charmikkuus vain lisääntyi vuosien myötä) ja särmikäs muusikko, jonka varsinaiseen, WSOY:n julkaisemaan elämänkertaan voisin hyvinkin tutustua. Tämä lukemani teos Kari Tapio - Sinivalkoinen ääni keskittyi hänen musiikkiuraansa. 

Pohjoinen 2023 -lukuhaaste kohta 9: Taiteilijaelämäkerta

27 toukokuuta 2023

Linda Olsson: Sonaatti Miriamille!

 

Linda Olsson

Sonaatti Miriamille

Alkuteos: Sonata for Miriam

Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi

Gummerus, 2009

379 s.




 

"Nyt minä olen täällä, Krakovassa, josta elämäni alkoi." Näin alkaa viuluvirtuoosi Adam Ankerin tarina. Tarina on monipolvinen ja alkaa oikeastaan Uudessa Seelannissa, jossa Adam on asunut yhdeksäntoista vuotta tyttärensä Miriamin kanssa. Sitten Miriam kuolee ja  Adamilla ei ole kuin historiansa. Historia, josta hän ei ole kertonut Miriamille, ja joka on hänelle itselleenkin osin salaisuus.

Adam löytää valokuvan Memorial Hall -museon eräässä huoneessa ja tunnistaa nimen Adam Lipski. Kuvan on jättänyt rouva Clara Fried, Adam Lipskin sisko. Adam lähtee vierailulle Claran luokse ja samalla matkalle omaan menneisyyteensä. Matka vie hänet ensin Puolan Krakovaan, ja sitten Ruotsin Tukholmaan, pienelle saarelle, tapaamaan Ceciliaa. 

"- Minä rakastin häntä. Niin paljon kuin ikinä kykenen rakastamaan, niin häntä rakastin. Mutta hän jätti minut ja lapsemme. Hän antoi minulle tyttäremme, Miriamin." Vanhan miehen silmät laajenivat äkisti. Hän tuijotti minua kuin iskun saaneena. - Hän teki mitä? hän kysyi niin käheästi, että hädin tuskin kuulin. - Hän luovutti lapsemme minulle."

Cecilialla on hänelläkin menneisyytensä, salaisuutensa.

Sonaatti Miriamille on erikoinen, hieman mystinenkin tarina rakkaudesta ja elämän kolhuista, pettymyksistä. Elämää varjostaa menetykset, sodan varjo, holokaustin epäinhimillisyys, joka tosin on löydettävissä vain rivien välissä, pienissä viittauksissa. Kaiken keskiössä on äänen ja äänettömyyden merkitys. Milloin on tarpeen puhua, milloin olla hiljaa? Hienosti viritetty, psykologinen teos, joka ehkä vaatii lukijalta enemmän kuin sanojen ymmärtämisen.

Kerronta on minä-muotoista. Ensin kerronta on Adamin näkökulmasta, sitten se vaihtuu Cecilian kerrontaan ja päättyy jälleen Adamin kerrontaan. Hiljainen, verkkainen kerronta virtaa eteenpäin. Ajallisessa kuvauksessa on pientä epäselvyyttä, mikä ilmenee, kun ensin kerrotaan, kuinka Adam oli "jättämässä Waiheken turvaisan saaren, kotini yli nejäntoista vuoden ajalta ja kohta kuvaillaan, kuinka hän katseli "alapuolella levittäytyvää kaupunkia ja ajattelin, että se oli ollut melkein kahdeksantoista vuotta kotini." Kuitenkin siitä, kun Adam ja Cecilia olivat eronneet on yhdeksäntoista vuotta. No, ei siinä ehkä sittenkään ole epäselvyyttä, sillä Adam oli ensin asunut Aucklandissa ja muuttanut sitten Waihekelle. Ehkä alapuolella levittäytyvä kaupunki oli Auckland, sillä Waiheke sijaitsi tässä kohtauksessa "jossain oikealla, vai oliko se vasemmalla", Mutta lukiessa tuollaiset pienet detaljit ärsyttävät. Täytyi taas hieman kaivella lisätietoa ja Uuden Seelannin kartan katselu kyllä selkeytti kuvaa.

Mielenkiintoinen, polveileva tarina, jota säestää Tymoteusz Karpowiczin runot joidenkin lukujen johdantona, sekä maailmankuulujen säveltäjien sävelet.

Suomi-bongaus

"--- suomalaista saaristoleipää"

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 18: Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (Maailman viisi puhutuinta kieltä).

 

13 heinäkuuta 2022

Elämä on laulu!


 

Kirjarikaselamani blogista  bongasin tämän haasteen, joka on kyllä kiertänyt blogimaailmassa niin, että alkuperä on tuntemattomassa bittimeressä. Olen aiemmin tehnyt jonkin vastaavan haasteen kirjahyllyni kirjoilla, mutta nyt tein tämän laulujen mukaan ja olipa vaikeaa. Kuuntelen aika harvoin musiikkia. Lempimusiikkia on country (Johnny Cash) mutta enemmän kuin jostain musiikkigenrestä minuun kolahtaa jotkin yksittäiset kappaleet tyylisuunnasta riippumatta. Pienen etsinnän ja haahuilun jälkeen sain aikaan tällaisen listauksen.

1. Oletko mies vai nainen? Sä kasvoit neito kaunoinen

2. Kuvaile itseäsi. Suurmestaripiirros

3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Amazing Grace

4. Kuinka voit? Päivä vain ja hetki kerrallansa


 

 5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Männikkömetsät ja rantojen raidat

6. Mihin haluaisit matkustaa? Cherbourgin sateenvarjot

7. Kuvaile ystäviäsi. Bridge over trouble water

 


 

8. Mikä on lempivärisi? Green, Green grass of home

9. Millainen sää on nyt? Myrskyn jälkeen

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Oi katso, mikä aamu

11. Mitä pelkäät? River of no Return (elokuvasta Joki jolta ei ole paluuuta)

12. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? You raise me up

 


 

13. Millainen on parisuhteesi? Yksi ruusu on kasvanut laaksossa

14. Päivän mietelause? My Heart Will Go On.

15. Miten haluaisit kuolla Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan

15 joulukuuta 2019

Tuomi Elmgren-Heinonen: Ann-Mari Italiassa!






Tuomi Elmgren-Heinonen
Ann-Mari Italiassa
WSOY, 1933
186 s.

Alku: "Nyt me emme todellakaan enää voi odottaa, sanoi Marjatta harmistuneena. Ann-Mari myöhästyy nykyään aina."

Marjatta, Eila ja Ann-Mari ovat nuoria ylioppilaskokelaita. Heidän kokoontumisensa saa kuitenkin yllättävän suunnnan, kun Ann-Mari vihdoin viimein saapuu paikalle ja ilmoittaa lähtevänsä Italiaan. Ann-Marilla on ollut Eeva-niminen tyttö soitto-oppilaana.Erään kerran Ann-Mari ihmetttelee, kun Eeva on kovin surullinen ja saa kuulla ihmeellisen tarinan. Eeva on asunut Amerikassa ja selvinnyt isänsä kanssa haaksirikosta, mutta hänen siskonsa ja veljensä eivät ole olleet yhtä onnekkaita. Sitten Evan isälle on tullut kuin ihmeen kaupalla kirje Italiasta, jossa hukkuneeksi luuultu tytär Elina kertoo, että hänestä ollaan tekemässä nunnaa, tulkaa pelastamaan minut. Isä ei voi lähteä, hän on sairas. Hän on pyytänyt Eevaa antamaan kirjeen tädilleen, jotta tämä yrittäisi selvittää asiaa. Tilannetta onkin selvitelty konsulaatin kautta, mutta tilanne on kovin epäselvä.

Ann-Mari kysyy Eevalta, tuntisiko tämä sisarensa, jos näkisi hänet. Ann-Mari on saanut kummiperintöjä ja asunut Saksassa ja hän saa päähänsä,että lähtee Italiaan Eevan kanssa, joka on 10-12-vuotias (en nyt muista tarkkaa ikää) etsimään Elinaa.

Ann-Mari Italiassa on ihan viehättävä ajan entisen tyttökirja. Seikkailuhenkinen ja romantiikalla maustttu. Tarinassa on pieniä epäuskottavuusongelmia, kuten se, kuinka Ann-Marin annetaan noin vain lähteä itseään puolta nuoremman tyttölapsen kanssa kahdestaan Italiaan ilman vanhempia.

Italiassa Eeva kuitenkin osoittautuu älykkkäämmäksi kuin Ann-Mari, joka haksahtaa hetimmiten junassa lipeväkielisen miesmatkustajan johdateltavaksi ja olisi joutumassa 'surman suuhun', jos Eeva ei alkaisi ihmetellä asioita. Tapauksesta selvittyään Ann-Mari on hitusta viisaampi ja vähemmän sinisilmäinen.

Italiassa Ann-Mari tapaa Eljaksen, nuoren muusikonalun, joka opiskelee musiikkia Pariisissa, mutta on nyt siis Italiassa. Ann-Mari itse on kiinnostunut tanssista. Yksi kiintoisimpia seikkoja onkin Ann-Marin ja Eevan voimisteluhetket Italian alppimaisemissa. Myös suomalaisuusaate on vahvasti läsnä, erityisesti musiikillisin aspektein. Jossain määrin, tarkemmin kun ajattelee, niin tässä voi rivien välissä näkyä 30-luvun aatemaailma ja ilmapiiri. Fasistit mainitaan muistaakseni kertaalleen, joskin lyhyesti.

Ei tämä täysin huono kirja ollut, vaikka odotukseni olivatkin hieman korkeammat. Kerronnassa oli kauniita vivahteita jos kohta hieman erikoisempiakin vivahteita. Minua esimerkiksi hätkähdytti, kun kerronassa äkkiä mainittiin tietty suomalainen paikannimi, joka jotenkin kesken kaiken teki jännän kontrastin kerronnassa, toi tarinan ikään kuin maanpinnalle.Italialaisista paikannimistä mainitaan ainakin Firenze ja Intra.

Kuinka Elina lopulta löydettiin ja mistä jätän kertomatta, jotta uteliaisuus säilyisi. Eihän tiedä, jos joku kiinnostuu tästä kirjasta ja haluaa tutustua tarinaan tarkemmin. 

Lopetuksesta voisin sen verran sanoa, että viimeinen sivu on aivan turha, ja sen olisi hyvin voinut jättää pois, ilman että tarina olisi siitä kärsinyt.


Muutama huomio kielellisistä seikoista:

Hatsis pönpölö? Huudahdus, joka on kuin aivastus, vaikka sillä ei olekaan mitään kyseisen ilmiön kanssa tekemistä.

Kombineesi? Liittyy ilmeisesti vaatetukseen, mutta millä tavalla, ei ole aavistustakaan.

26 toukokuuta 2018

Leena Wallenius: Rosalien laulu!

Leena Wallenius
Rosalien laulu
Otava, 1999
176 s.


Rosalie on 15-vuotias Itävallan juutalainen. Itävalta on Hitlerin valloittama ja juutalaisiin kohdistuu sortoa. Rosalie ja isänsä miettivät muuttoa pois, niin tekevät monet muutkin ja jonot konsulaatteihin on pitkät. Lopulta Wieselit saavat luvan tulla pakolaisina Suomeen. Sitten käy kuitenkin niin, että Rosalie  joutuu tulemaan yksin ja isä tulisi viikon kuluttua perässä.

Rosalie saapuu Suomeen, jossa maahantuloviranomaiset eivät ole kovin suosiollisia. Rosalie tutustuu kuitenkin Ruben Tolleriin, joka vie hänet kotiinsa. Tollerit ovat myös juutalaisia. Myöhemmin Tollerit ottavat kotiinsa myös Simon Landaun, joka on karannut keskitysleiriltä. Rosalie ja Simon ovat tavanneet  ensi kerran jo Itävallassa.

Rosalie haluaa isona laulajaksi. Hän on erityisesti kiinnostunut svingistä. Simonilla puolestaan on ainoana omaisuutenaan saksofoni.

Rosalien  laulua lukiessa mietin, onko Rosalie todellinen? Tarinan tausta on todellinen. Talvisota, jatkosota, Suomen, Venäjän ja Saksan suhteet. Suomen juutalaispakolaisten kohtalo. Kertomuksen tauastalla on varjona kahdeksan juutalaispakolaista, jotka Suomi luovutti saksalaisille jatkosodan aikana. Mikä häpeä!

Rosalien laulu ei anna kovin kaunista kuvaa Suomen sotavuosien oloista ja politiikasta. Sen verran ajatuksia kirja herätti, että minun täytyi hieman googlailla aihetta. Ilmeisesti kirja talon fiktiiviinen päähenkilöiden osalta, mutta heidän tarinansa on liitetty osaksi todellisia tapahtumia. Tosin en ole päähenkilön fiktiivisyydestä ihan satavarma. Rosalie pääsee laulamaan yhtyeessä, jonka johdossa on juutalaiset veljekset (nämä kaatuvat sittemmin sotatantereella) ja Rosalie tekee tuttavuutta myös lurppasilmäisen musiikkituottajan kanssa, joka lähtee viihdytyskiertueelle. Hahmo tuo mieleeni Toivo Kärjen, mutta onko tämä vain hyvää miljöön rakentamista. Ehkäpä?

Leena Walleniuksen Rosalien laulu on nuorille suunnattu historiaan pohjautuva teos, joka jättää ravistellun ja hieman epävarman olon. Vaikka kirja kertoo Rosalien laulajahaaveista niin ylitse niiden ainakin minulla nousi juutalaispakolaisten tilanne Suomessa sotavuosien aikaan, johon aiheeseen haluaisin perehtyä tarkemmin, niin raskasta kuin aiheesta onkin jo tietämäni  perusteella lukea.

----
Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaasste kohta 47: Lue  kirja, jossa musiikki on tärkeää.
Kirjallinen maailmanvalloitus: Itävalta

05 elokuuta 2017

Ben Kalland: Vien sinut kotiin!


Ben Kalland
Vien sinut kotiin
Atena, 2017
284 s.

Luin jo keväällä jostain Ben Kallandin haastattelua, jossa hän kuvasi uuden kirjansa syntyprosessia ja ajattelin, että tuossa voisi olla kirja, jonka haluaisin lukea. Kun teos sitten eilen tuli kustantajalta, tartuin siihen hetimiten ja luin kirjan yhdessä hujauksessa , ja olen nyt yön nukuttuani ymmälläni. Kuinka voisin kuvata tätä kirjaa? Lukutunnelmat ovat vaihtelevia. 

Kun kertoo tarinan, voi valita aloituspisteen ja tapahtumat, joista tarina muodostuu. Valinnat voi tehdä monella tavalla, ja valitsemalla tapahtumat huolella voi tarinalle antaa haluamansa muodon. Tämä on Ellenin tarina.

Ellen - nuori viulistilupaus, oli yksi niistä syistä, jotka herättivät kiinnostukseni. Ellen on Markuksen ja Carolan kolme vuotta nuorempi pikkusisko. Herkkä, musiikillisesti lahjakas tyttö. Sisaruksista nuorin on Sofia.

Itse en ole musikaalinen, enkä tiedä hölkäsen pöläystä niistä musiikillista termeistä, mitä kirjassa vilisee glissandosta crescendoon mutta rakastan viulunsoittoa ja hyvää musiikkia. Parasta kirjassa onkin sen musiikillinen sointi. Myös Kallandin ilmaisua voisi sanoa musiikilliseksi, Samoin kuin Ellenin viulu tekee  Kallandin ilmaisu laajoja hyppyjä, sävelkuviot vaihtelevat keveistä ja sointuvista noitatanssiin, villiin ja hallitsemattomaan - suorastaan karkeaan tyyntyäkseen auringonlaskun myötä viimeisiin haikeisiin säveliin.

Kerronnallisesti kirja on mukaansatempaavaa. Sen osoittaa jo se, että luin sen yhteen syssyyn yhden päivän ja illan aikana. Sanat, ilmaisutyyli, kuvaavuus on soljuvaa ja ilmavaa - jännitteistä, hieman hämmentäviäkin, kuten navigaattorin sensuelli ääni. En ole koskaan ajatellut että navigaattorin ääni olisi sensuelli. Kertojanääni on minä-kertoja, Markus, joka kertoo paitsi omaa myös pikkusiskonsa ja perheensä tarinaa. Silti se, mitä ei kerrota jättää aukkoja.

Elämämme näyttäytyy sarjana tapahtumia, joiden lomassa on satunnaisesti valittuja, valokuvan tarkkuudella tallennettuja osia. Näiden väliin jää vuosia dokumentoimatonta, jälkipolville näkymätöntä elämää. Jäljelle jääneet valokuvat eivät valehtele, mutta ne rajaavat todellisuutta.


Toisaalta tämä tekee tarinasta ilmavan, toisaalta kerronnallista totuutta rajoittavat kirjailijan kuvaamat, valitsemat hetket päähenkiöidensä elämässä.
Se, mitä jätetään kertomatta on lukijalle näkymätöntä, mutta jättää mahdollisuuksia rivien väliin tehdä tulkintoja, ne herättävät kysymyksiä. Se, mitä ei sanota, voi olla joskus merkityksellisempää kuin se, mitä sanotaan, Esimerkiksi Ellenin kohtalo. Miten se liittyy alun dramaattiseen tapahtumaan Porkkalan talvisella jäällä? Vai liittyykö mitenkäään?

Kallandin kerronnassa minulla herää myös kysymys, kirjoittaako hän omaelämäkertaansa? Varmasti siinä on mukana omaa kokemusta (kirjailija on aikoinaan kuulunut Jehovan todistajiin), mutta kuten hän jälkisanoissaan ilmaisee, tämä kertomus on fiktiota, vaikka sen luomisessa on käytetty haastatteluja ja julkaisuja.

Totuus on optinen illuusio, jota ei voi nähdä, jos katsoo sitä suoraan. Fiktio on sitä, että keksitään asioita, jotka eivät ole totta, mutta jotka paljastavat totuuden.

Ben Kallandin teos Vien sinut kotiin ei ole kirja totuudesta. Mikä on totuus? kuolematon kysymys. Enemmän kuin totuudesta tämä kirja puhuu yhteisöllisyydestä, yhteenkuulumisesta ja perheestä. Toki yhtenä vahvana teema on valta ja sen käyttö, 

Jos ajattelen kirjan päähenkilöä Markusta, niin - huh! Karmiva tyyppi. Markuksessa minua etäännyttää se mädännäisyys ja kaksinaismoralismi, mitä hän edustaa. Ja silti näen hänessä on jotain, mikä voisi puhjeta kukkkaan, jos miehestä voi sellaista ilmaisua käyttää. Toisaalta ottaen huomioon kolmekymmentävuotta järjestön johtoportaassa, niin miettii, voiko siitä enää päästä  täysin irti. Onko muutos mahdollista? Toisaalta ei vain Brooklynin vuodet, vaan entäs muu menneisyys.

Vien sinut kotiin on pohjavireeltään tummasävyinen. Siitä puuttuu miltei kokonaan hiljaiset ja auvoisat hetket, valoisuus! Jos ajatellaan uskoa ja uskontoa, jotka ovat yksi teema, niin tästä teoksesta puuttuu täysin todellisen uskon ja luottamuksen tuoma rauha. On ero sillä, mikä on opittu tai  valittu, mikä on iskostettu tai mikä on sydämessä syntynyt.  

Mikä oli se koti, johon kirjan päähenkilö tunsi tien? Oliko se paluu järjestön pariin jossain uudessa valtakunnansalissa, jossa voisi jatkaa kaksinaismoralistista elämäänsä vai oliko se tie vastalöydetyn lapsenlapsen luo - perheen pariin?

Nyt kun Ellen soitti ilman säestystä, huikean kaunis sointi oli helppo huomata. Siinä oli syvä, tumma vivahde, joka täytti koko ison tilan. --- Tuntui kuin viulu olisi ollut eläin, joka halusi vapauteen ---

Helmet lukuhaaste 2017 kohta 49 Vuoden 2017 uutuuskirja

Kirjan on lukenut myös Leena Lumi, jota teoksen tempo ravistaa, ihastuttaa ja saa kyyneliin. Leena Lumi piti myös Markusta epäluotettavana kertojana. Tätä jäin sittemmin pohtimaankin, mitä Markus jätti kertomatta? Väistelikö hän jotain? Tosin minua jo alun kerronta mietitytti, mitä tässä jätetään kertomatta, kerrotaanko kaikki niinkuin tapahtui.
Lumiomenan mielestä Kallandin teksti kulkee kuin sinfonia: hiljaisesti silloin kun tarpeen, voimakkaasti,kiihkoisastikin silloin, kun aika on

...
EDIT: Ben Kallandilta on ilmestynyt myös nuortenkirja Villihaukka.