Annikki Setälä: Sotasairaala 28/2

 

 

 

Annikki Setälä

Sotasairaala 28/2

Kirjapaja, 1945

152 s

Kansikuvittajasta ei mainintaa 

 

Eeva käänsi kirjekuoren ja kirjoitti pystyllä, hiukan poikamaisella käsialallaan: Lotta Eeva Virikko, Sota S 28/2. Eeva otti kirjekuoren käsiinsä ja katseli sitä melkein ylpeänä. Hänellä oli oikeus käyttää kenttäpostia, hän kuului melkein kuin asevelvollisiin, Suomen armeijaan. Tuntui niin ihmeen juhlalliselta ja suurelta, että Eevan mielestä haihtuivat nuo pitkät pimeät päivät, jotka olivat tuntuneet aivankuin painajaiselta. Oli tosiaan ihmeellistä, miten toiset päivät olivat lyhyet ja samanlaiset niinkuin monet pitkät kouluvuodet, joista ei jäänyt paljon muuta muistoa kuin hauskat kesälomat ja joulunvietot. Ja nyt tämä viimeinen lukukausi, joka oli tosiaan yhtä pitkä kuin kaikki muut kouluvuodet yhteensä. Eeva pisti kirjeen kuoreen ja sulki sen. Hän koetti liikkua hiljaa, sillä toiset tytöt jo nukkuivat. Tuntui niin oudolta ensi yö uudessa paikassa, uusi työ edessään.

 

Eeva Virikko on nuori 17-vuotias abiturientti pienestä itärajan kirkonkylästä vuorten keskeltä.Ylioppilaskirjoitukset jäävät sikseen samoin kuin koko viimeinen lukiovuosi, syksy on tuonut sodan ja Eeva liittyy Lottiin. Hänen ystävänsä Kaisa ilmoittautuu iv-lotaksi ja houkuttelee Eevaakin samaan hommaan, mutta Eeva, vaikka pelkääkin verta ja haavoja haluaa lääkintälotaksi. Alkuun hän kuitenkin joutuu toimimaan muonitustehtävissä, kunnes joutuu lähtemään kotiseudultaan lännemmäksi. Ilmoittautuessaan sitten töihin, hänet lähetetään sotasairaalaan, joka on pystytetty entiseen lastenkotiin.

 

Sairaalan henkilökunnassa Eeva saa opastajakseen Leena-hoitajan ja tovereikseen lotat Maija Kankaan ja Inkeri Karsikon. 

 

 - Virikko ja Karsikko, sehän sopii, sanoi Inkeri jatkaen samaan sävyyn. - En minä kyllä sinua ala teititellä. Olenhan jo peilistä nähnyt minkänäköinen olet. Kesakkoinen, haramaasilmäinen ja vääräsäärinen.

 

Inkerin, jonka tapana on lausuilla erilaisia elämänohjeita, välillä hieman pisteliään vihjailevasti, varsinkin, kun huomaa, että Eeva vähitellen vetää erään tietyn potilaan katseita puoleensa, potilaan, josta Inkeri itse on kiinnostunut,   suhtautuminen Eevaan on paljonpuhuva. Inkeri itse esittelee itsensä henkillönä "joka kuorii kermat ja antaa muille kuoritun maidon". Ensitervehdyksestä, skismoista ja luonteen eroista huolimatta tyttöjä kutsutaan lopulta ystäviksi. 

 

Annikki Setälän Sotasairaala 28/2 ei vastannut ihan sitä, mitä olin ennakolta ajatellut. Kerronnassa korostuu se niin sanottu "talvisodan henki". Suomalaisten urhoollisuutta ja yhtenäisyyttä korostetaan. Sairaalanmaailmaa kuvataan hyvin vähän. Henkilökunta esitellään aika ympäripyöreästi, on Tohtori ja Pikku ylilääkäri, jota kutsutaan myös Majuriksi, mutta ei mainita nimiä. Mainitaan kuitenkin, että  kaikkia ei mainita edes nimeltä. Lääkärikunnassa on ainakin kaksi naista, mutta onko ylilääkäri, josta  puhutaan "ilmahälytyksenä", myös nainen, ei selkene minulle. Mikä on hieman outoa (huumoria?) ilmahälytys-nimen suhteen, on kysymys: entä  jos on oikea ilmahälytys, joita kyllä esiintyykin ja sillloin juostaan alas kellariin. 

 

Kertoja on kaikkitietävä, joka kuvaa tapahtumia painottuen Eevan ajatuksiin, tunteisiin  ja kokemuksiin. Vastinparina on Inkeri ja lisäksi tulee ystävä Kaisa, jonka tehtäviin ilmavalvonnassa Eeva käy lomallaan tutustumassa. Sodan ilmapiirin  kuvauksen ohella draamaa aiheuttaa haavoittuneet potilaat, jotka luovat hoitajiinsa, noihin lottaneitosiin katseita, joista ei välttämättä seuraa mitään hyvää. 

Tämä tarina kiinnosti minua juuri sota-ajan tyttökirjallisuutena. Minua kiinnostaa se, miten ajan ilmapiiri kuvastuu ajan tyttökirjoissa. Talvisota kesti 105 päivää, eli noin 3.5 kuukautta, mikä on suhteellinen ajanjakso aikaa mitattaessa tapahtumien ja tunteiden tasolla. Sotasairaala 28/2 piirtää aika idealistisen, nopeasti piirretyn kuvan tästä ajasta. Ei tämä täysin ajatukseton teos ollut kuitenkaan. 

 

 

Annikki Setälä: Poikatyttö!

 

Annikki Setälä

Poikatyttö

Otava, 1942

136 s.

Annikki Setälän Poikatyttö on tarina Perä-Pohjolasta, Suomen Lapista. Päähenkilö Irja on kuudentoista, kohta seitsentoistavuotias tyttö, varreltaan pitkä sisareensa Hilkkkaan verrattuna, luonteelta raju ja poikamainen, isäänsä ja tämän voimaa, käytännön taitoja ja elämän hallintaa ihaileva. Hilkka on aivan päinvastainen luonteeltaan, hiljainen ja hento. Hilkka haluaisi opiskella sairaanhoitajaksi, mutta siihen ei isä anna lupaa, ei tämän voimat riittäisi hoitoalalle.

Metsänhoitaja Kero, etelänlintu, kuten Irja häntä kutsuu herättää tytöillä tunteita. Hilkkaan Kero suhtautuu suojelevan kohteliaasti. Irja ei voi sietää Keroa. tuollainen tyhjänpäiväinen jaaritus, oliko se sitä hakkailua. Että viitsivätkin. Irjan ja Keron välillä syntyy eräänlainen mittelö. Irja haastaa Keroa ja Kero päättää, että vielä hän näyttää tuolle lapselle. Joulun tullessa Kero antaa Hilkalle lahjaksi runokirjan, mutta se, mitä hän antaa Irjalle on jotain muuta, vieterilelu. Se, mikä laatikosta ponnahtaa jääköön sanomatta, se on kuitenkin jotain, mikä saa hieman mietteliääksi, eikä ehkä ole näinä päivinä poliittisesti korrektiakaan. 

Tämä tarina on kuitenkin kokonaisuutenaan ihan kiintoisa ja luonteva kasvutarina, jossa Irjan heräävät tunteet ovat pääosassa. Lapinkuvaus poroerotteluineen ja muine erityisine piirteineen luo omaa ilmapiiriä kerrontaan. Ajankuva on omanlaisensa koulumaailman sääntöineen. Ilman lupaa tanssiaisissa käymisestä on seurauksena jälki-istuntoa. Tämä uhkaa Irjan pääsyä isän kanssa Karhunkaatoon Pallakselle. 

Teos loppuu yllättävästi, mutta tasapainoisesti.

Muutamia kuvauksellisia juttuja:

Kalat ovat aivan kuin jääkaapissa, sanoi Irja. - Ja katsohan noita leväkasveja ja ruohoja. Ihanhan ne huojuvat tuulessa jään alla.

Hmm. Voiko jää olla niin läpinäkyvää? Huojuvatko levät jään alla? Miten jään alla voisi tuulla? 

Kuvauksellisesti minua myös hämmentää liikkuminen.

Moottoripyörät surisivat jo pihalla. --- --- Pyörät lähtivät hyvää vauhtia liikkeelle.

Minua hämmentää, kun kuvauksesta jää sellainen tuntu, että moottoripyörät itsellään lähtisivät liikkeelle ja kun kuitenkin istutaan reessä tai pulkassa. Tarkoitetaanko todella moottoripyöriä? Vai onko kyseessä jonkinlainen moottorikelkka? Tällaisia mietin lukiessani. En osaa oikein kuvitella moottoripyörää lumessa vetämässä pulkkaa tai vastaavaa.

 Lapsus vai ei!

Älä itke pikkusisko, sanoi Irja hyväilevällä äänellä ja tunsi, miten hänelläkin nousi pala kurkkuun. - En tahtonut olla paha sinulle. Minä vain en voi kärsiä häntä. 

Hilkka suree, kun Antti, metsänhoitaja Kero ei tullutkaan viettämään joulua heille. Hilkka on kolme vuotta vanhempi, siis isosisko. Nyt Irja kuitenkin sanoo häntä pikkusiskoksi. Onko kyse lapsuksesta vai suhtautuuko Irja häneen kuin pikkusiskoon siksi, että Hilkka on voimiltaan vähäisempi ja siksi kuin pikkusisko.

Lapinsanastoa:

Tolkkaaminen

Kyse on haukien pyydystäminen jään alta kalauttamalla, mutta miten tämä käytännössä käy jäi minulle käsittämättömäksi touhuksi.

Erityismainita tälle näkemykselle:

Maailma on vain pieni pyöreä aurinkoinen tunturinlaki.

Kansikuvasta, joka on upea, voisin vielä mainita, että ajattelin sen olevan wedeliniä, mutta ei, ei ole wendeliniä. Voisiko kansikuvitus olla Kari Suomalaisen? Kuvan vasemmassa laidassa on merkintä KARI (TAI KAKI). Osaako kukaan lukijani avata arvoitusta?

---

Pohjoinen 2023 -lukuhaaste kohta 5: Metsätöistä tai tukkilaisista kertova romaani tai elokuva. 

Laitan tämän tähän, sillä vaikka teoksen pääjuoni kulkeekin Irjan heräävissä tunteissa ja suhtautumisessa Keroon, niin metsä, metsänhoito ja tukkilaiselämä on kuitenkin vahvasti mukana muun kuvauksen ohessa.