Marko Annala: Paasto!

 

Marko Annala

Paasto

LIKE, 2018

284 + 1 s.

 

Tyyne tuijotti enkeliä kasvojen korkeudelle. Kaikki sen piirteet olivat piilossa. Tyyne tunsi silti enkelin hymyilevän. Se hymyili koko olemuksellaan. Hän hymyili enkelille takaisin. Toinen Tyynen suupielistä nousi korkeammalle kuin toinen, piirre jonka vuoksi hänen luultiin usein irvistävän hymyn sijaan. Tyyne ei ollut enkeli. Hän ei osannut hymyillä koko olemuksellaan. Enkeli oli pelkkää lumoavaa valoa. Valo tuntui virtaavan joka puolelta...

Marko Annalan Paasto jätti minuun ristiriitaisen tunteen. kuinka pidinkään teoksen kielestä, kerron-nasta kunnes jysähti. Jos mitään niin inhoan, niin alatyylisiä ilmaisuja. Kirosanalla ja kirosanallakin on eroa. Joskus mietin, miksei ihmisen raivoa voi kuvata millään muulla tavalla, keksiä jokin uusi voimallinen tapa kuvata asioita, tunnetta, pettymystä. Tämä olisi ollut niin upea, hieno teos aina kansiaan (suunnitellut Tuomo Parikka)  myöten, jos muutamat sanat olisi valittu toisin.

Paasto kertoo Matiaksesta, joka työskentelee ortodoksisessa kirkossa kirkkotekstiilien tutkijana. Hän on ollut ortodoksi parisenkymmentä vuotta. Hänen mummonsa, Tyyne, jonka enkelinäyllä teos alkaa, on vapaakirkollinen, jo elämänsä ehtoota hoitokodissa asuva. Matiakselle tärkeä, samoin kuin puoliso Marika, joka on myös uskovainen. Marika lähtee kehitysaputyöhän Etiopiaan. Matias on juuri kertonut hänelle, että ei enää usko Jumalaan. Matias kokee eläneensä valheessa jo pitkään. 

Matrikan lähdettyä Matias eroaa virastaan ja perustaa antikvariaatin. Hän liikkuu Tampere (koti), Kihniö (mummon asuinpaikka) ja Kuopio (ortodoksimuseo) välillä. Hän tekee matkoja menneisyyteen ja omaan itseensä. Aviosuhdetta tulee häiritsemään nainen, syöpää sairastava Tessa, jonka Matias pelastaa hotellin käytävällä, kun tämä on jätetty huoneen ulkopuolelle. Tessa ilmeisesti odottaa Matiakselta enemmän kuin mitä tämä voi tarjota ja tästä syntyy ristiriita, joka jää kaihertamaan Matiasta pitkäksi aikaa. Kuinka sovittaa asia, varsinkin, kun henkilö katoaa ulkomaille, tavoittamattomiin.

Paasto on kertomus miehestä ja uskonkriisistä. Kirjoittaja on rocklyyrikko. Itse antirockarina en olisi  tullut tätä kirjaa valinneeksi. Uskaltauduin kuitenkin tämän lainaamaan pienen vilkaisun ja saamani suosituksen perusteella.Sen perusteella, mikä käsitys minulla on rockmusiikista ja erityisesti metallisellaisesta, olen hämmentynyt siitä hengellisen elämän kuvauksesta, mikä tässä on. Alun enkelikuvaus esimerkiksi oli lumoava. Aivan toista kuin lasten kiiltokuvajutut. Sängynkohoamisjutt on ehkä vähän liikaa, mutta niin hienoa, syvällistä, kunnioittavaa tekstiä muuten, ja siksi se vastakohtaisuus eräissä kohdin rävähtikin niin pahasti silmille ja ihon alle. 

Matiaksen uskonkriisi päättyy, kun hän myöntää totuuden, hän ei enää tunne Jumalaa. Heillä ei ole enää yhteyttä keskenään. Matias ei ainakaan koe sitä. Hän eroaa paitsi työstään myös ortodoksisesta kirkosta. Mutta onko se kaiken loppu. Olisin ollut pettynyt, todella pettynyt ilman epilogia. Ehkä toivo ei ole sittenkään menetetty. Ehkä valoa on sittenkin enemmän kuin pimeyttä. Toivon niin, vaikka Matias onkin fiktiivinen hahmo. 

Erityismaininta tälle, silmissäni näkyväksi muodostuvalle kuvauksellisuudelle.

Kosma ei malta kunnolla edes maistaa omaa annostaan, kun hän on jo haarukoineen vaimonsa lautasella.

 --

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 50: Kirja on suositellut kirjaston työntekijä. Löysin tästä suosituksen Kirjastokaistalta, kun katsoin muiden teoksesta kirjoittamia blogitekstejä.

Joel Haahtela: Hengittämisen taito!

 

Joel Haahtela

Hengittämisen taito

Otava, 2020

176 s.

 

"Enkä tiedä kumpi meitä pitää siinä paikoillaan, miehen likaisten ja koppuraisten käsien omituinen herkkyys, vaiko ikiaikainen melodia, joka kenties on saanut alkunsa jonakin tuulettomana kesäisenä iltana, metsän laidassa, kun päivä antaa periksi ja huolet häipyvät hetkeksi mielestä ja lapset makaavat savuntuoksuisella niityllä; kun joku ympärillä istuvista alkaa muistella, ja tuo muisto alkaa hitaasti muuttua musiikiksi, joka jää elämään ja siirtyy polvesta polveen, vaikka sanat ja ilta ja itse muisto vuosien myötä unohtuvatkin."

Joel Haahtela on yksi suomalaisen kirjallisuuden kehuimpia kirjailijoita. Itse en vain ole aiemmin lukenut yhtään hänen teostaan. Muutenkin  olen hieman varauksellinen suomalaisiin kirjailijoihin nähden. Oikeastaan olen lukenut hyvin vähän muuta suomalaista kirjallisuutta kuin hieman vanhempaa nuortenkirjallisuutta. No, Haahtelan teokset ovat kuitenkin alkaneet kiinnostaa, kun luin jostain haastattetlusta hänen ortodoksisesta taustastaan ja niinpä ajattelin että kokeillaan nyt tätä, kun kirjastoreissulla osui silmiin. Pieni nätti teos tämä Hengittämisen taito ainakin ulkoasullisesti on.

Hengittämisen taito kertoo Konstantinista, nuoresta miehestä, joka lähtee Kreikkaan etsimään isäänsä. Isä on syntyjään kreikkalainen, mutta vanhemmille on tullut avioero. Poika saa vain yhden puhelun isältään viikko pari eron jälkeen. Sitten hiljaisuus. Poika sairastuu leukemiaan ja kaipaa isäänsä, mutta kun tästä ei kuulu mitään jättää isän katkerana mielestään, kunnes eräänä päivänä vuosia myöhemmin alkaa uudelleen opiskella kreikankieltä ja päättää lähteä etsimään kadottamaansa.

Teos on pieni, kerrottu minäkertojan näkökulmasta. Kerronta on selkeää, ilmavaa ja kevyttä. Keveyden taakse kätkeytyy kuitenkin paljon eikä aina niin keveitä asioita. Se, että kerronta  on ilmavaa ja kevyttä tarkoittaa että tätä on helppo lukea, tarina ei ole tunkkainen ja lukijalle annetaan tilaa. Pidän tyylistä ja ilmaisulliseta vapaudesta, jota ei kahlehdi mikään. Tarina soljuu eteenpäin kuin virta, tyynenä, pinnan ala väreilevenä, ilman mitään suurempia kuohuja. Draaman kaari tässä silti on nähtävissä, vaikkakin tyynempänä. Muutama erityisempi ilmaisukin löytyy tavanomaisemman sanaston takaa, kuten "ahdistus jää seisomaan toimettomana" tai "henki on neulottu ruumiseen kiinni ohuella langalla".

Teos jakautuu neljään osioon: Thessaloniki, Saari, Kevät ja Alku. Pojan matka kohti isää alkaa Thessalonikista, jossa poika tapaa isän veljen Evangeloksen vaimon Elenin.Evangelos on kuollut ja Eleni on ollut paljon nuorempi kuin miehensä. Syntyy suhde.  Eleni kertoo pojalle isänsä matkustaneen  Thassokseen ja pienelle saarelle, jossa on pieni luostariyhteisö. Matka jatkuu yksinäiselle saarelle, jolla asuu vanha erakkomunkki ja jota pojan isä yhdessä toisen erakkomunkin kanssa hoitaa. Kevät saapuu ja isän ja pojan suhde elpyy ja poika alkaa elämänmatka alusta. 

Tavallaan teoksen voi jakaa myös kahteen osioon: rakkaustarinaksi ja henkiseksi matkaksi. Ortodoksinen usko on hyvin vahvasti läsnä. Ortodoksisuus jollain tasolla kiinnostaa minua, siinä on jotain syvällistä ja filosofista, toisaalta siinä on myös paljon sellaista, mitä en voi ymmärtää. Ortodoksinen ajattelu oli kuitenkin hyvin vahva motiivini tämän teoksen lukemiselle ja juurikin tämä puoli kerrontaa miellytti minua suuresti. 

Ortodoksisesta ajatttelusta ponnahti:

Khora, paikka, jossa maailma uneksuu itsensä paremmaksi.

Erityismainta tälle ajatukselle:

Rukous hengittää sisään murheita, ulos lohtua.

Tämä teos ei ehkä saanut varauksetonta ihastuksen huokaisua, mutta sen verran vaikutuin, että voisin ajatella lukea kirjailijjalta muutakin, ainakin hänen uusimpansa, Jaakobin portaat, saattaisi olla sellainen.

 --

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta  42: Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä

Teoksen on lukenut myös Lumiomena, joka tykkäsi "sen hiljaisesta --- --- mietiskelevästä otteesta ja luostarimiljööstä, Kreikka  --- --- Melina Merkourin musiikki, suolaa tomaattien päällä."

Hellevi Salminen: Niin mieletön ikävä!

 

 

Hellevi Salminen

Niin mieletön ikävä

Otava,1995

221 s.

Kansi: Virpi Talvitie

Niin mieletön ikävä, kertoo Katjasta, vaasalaisesta abiturientista, joka muuttaa ystävänsä Minnan kanssa Tampereelle ja alkaa opiskella Koneella DI:ksi, vaikka on lukenut vain lyhyen matematiikan. Katjan vanhemmat ovat eronneet. Katjalla on ollut myös veli (nuorempi ?) Kimmo, joka on kuollut rattijuopon yliajamana. Tämä tragedia saattaa olla syy avioeroon. Katjan isä on luterilainen ja äiti ortodoksi. Äidin äiti, Irinja  on kotoisin Viipurista, jota hän haikeana muistelee, kaupunkia, jossa puhuttiin viittä kieltä. Irinja itse on ruotsinkielinen. Katjan äiti on muuttanut Venäjälle ja hänellä on uusi mies Sergei.

Katja on ortodoksi ja ortodoksisuus on syvällä hänessä. Niin syvällä, että Katja miettii lähtemistä luostariin. Ajatus saa kuitenkin vastakkaisia näkökulmia, kun Katja tutustuu unelmiensa mieheen Mikaeliin, joka on kuin Anna Kareninan Vronski. Mikael on myös ortodoksi ja ammatiltaan kanttori. Mutkan suhteeseen tuo kuitenkin, kun Katja kuulee, että Mikael on eronnut.

Niin mieletön ikävä on nuorille suunnattu kasvukertomus hieman erilaisesta aiheesta.

"Se kaipaus valtasi minut, kun kuuntelin rukouksia kirkossa tai luin erämaaisien  oeptuksia - niin lapsellisen luottavaisia, että niitä lukiessa kihosivat kyyneleet silmiin, ja niin tosia, että niistä tunsi pakahtuvansa ja tiesi olevansa äärettömän etäällä siitä, mihin kaipasi."

Ortodiksuutta kuvataan syvällisesti ja monelta taholta samoin kuin nuoruuden unelmia ja toiveita, nuoren ihmisen arjesta puhumattakaan, ihmissuhteista. Katjan ja isänsä suhde on hieman viileä. Heidän on vaikea keskustella keskenään tärkeistä asioista ja muutenkin.

Kauniisti ja eläytyvästi kerrottu tarina (yhtä vuorosanaa lukuunottamatta), herkän nuoren kasvukivuista. Kirjallisia tai muita kulttuurisia viitteitä, kuin venäläisyyteen ja ortodoksisuuteen on viittaukset L.M.Montgomeryn Pieni runtotyttö ja Anna-kirjoihin. Asterix-albumien ilmestymisajankohtaa jäin miettimään kerronnan uskottavuuden kannalta, iän, ajankuva ja teoksen ilmestymisajankohta myös huomioiden. Mutta ortodoksisuus se on vahvana läsnä, niin syvästi esille tuotu, että mietin, onko kirjailija itse kenties ortodoksi. Ainakin hän on kirjoittanut myös toisen nuortenkirjan Käppyrän, jossa myös on ortodoksis-luterilainen näkökulma.

Kansikuvasta voisin mainita sen verran, että se on sekä symbolinen (ortodoksisten kirkkorakennusten sipulikupolit) että fyysinen (sipulien istuttaminen). Hyvin persoonallinen kansikuvitus, kuten persoonallinen on tarinakin.

----

Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaste kohta 14; Kirja, jossa vietetään joulua

Elina Kahla: Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari!

Elina Kahla
Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari
SKS, 2020
319 s.

"Ei kaiu siellä ääni arkiaskarruksen,
sunnuntaivirsi siellä soi.
Sen jäiset jängät hyytää katkeruuden
min taisto tappioineen toi.
Harvassa näkyy jäljet ihmisälyn,
mi mieleen tois vain turhan maisen hälyn,
rinnasta riistäis rauhan, uskon uuden,
min auvomaa tää antoi, maa mun kaipauksen."
-Armas Launis 'Kaipauksen maa' (1922)

Petsamo, edellä siteeratun  Armas Launiksen 'kaipauksen maa' sointuu suomalaisen korvissa tarunhohtoisena ja kaukaisena. Näin johdattelee kirjailija esipuheessaan lukijan Petsamon, Suomen menetetyn käsivarrren historiaan. Mikä minulle oli jäänyt aivan tietämykseni ulkopuolelle oli se, että alue oli todellisuudessa osa Suomea vain 24 vuotta, eli ensimmäisen maailmansodan jälkeen tehdystä Tarton rauhasta toiseen maailmansotaan. 

Kaipuu Jäämerelle virisi kansallisesta heräämisestä ja identiteetin  rakentamisesta, ja aikaa leimasivat heimohenkisyys sekä pyrkimys turvata kalastusoikeudet ja poikkeusoloissa elintärkeä huoltoyhteys. Viime mainittua tarvittaisiin, mikä Itämeri sulkeutuisi.

Elina Kahlan teos Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari kertoo paitsi Petsamossa sijainneen ortodoksiluostarin historian sen perustajasta Trifon Petsamolaisesta sen viimeisen johtajaan Paisiin, alueen merkityksestä ja historiasta laajemmin. Tämä ei siis ole ainoastaan ortodoksista historiaa vaan myös sotahistoriaa ja poliittistakin historiaa.  Kirjan nimi Petsamon marttyyri viittaa Paisiin, jonka kohtalo kuljetti vakoilusta syytettynä silloiseen Neuvostoliittoon. Kirja jakaantuu neljään osaan, joista ensimmäinen käsittelee Trifon Petsamolaisen aikaa ja sisältää paljon legendamaista aineistoa liittyen tähän ortodoksien pyhään mieheen.  Toinen osa käsittelee siirtymistä Venäjän vallan alta Suomen hallinnon alle. Luostarin munkit olivat syntyjään venäläisiä, mutta ottivat Suomen kansalaisuuden yhtä lukuunottamatta, joka kieltäytyi kuuliaisuuden vannomisesta. Vasta kolmas osa käsitttelee laajemmin Isä Paisin kohtaloa. Neljäs osa kertoo tilanteesta sodan jälkeen ja Epilogissa kirjailja vielä kokoaa ajatuksiaan syistä tämän kirjan kirjoittamiseen. Teoksessa on kaksi kuvaliitettä, jotka tuovat ajan kaukaisen hyvin lähelle  ja elävöittävät henkilökuvaa ja elämää jäisillä jängillä.

Petsamon karut olot eivät vetäneet puoleensa kunnianhimoista, podvoreissa valmennettua etujoukkoa. Pikemminsinne hakeutui musikoita, köyhää ja vähään tyytyvää väkkeä. Arkangelin kuvernementista ja vieläkin kauempaa. Niissä ympyröissä uravaihtoehdot maatalouden ulkopuolella olivat niukat: sotaväki, laivaliikenne, kalastus. Sankat metsät ja tiettömät korvet olivvat myös tunnettuja karkotuspaikkoja. Kuuluisin näistä oli Solovetskin luostarisaari, josta oli mahdoton paeta. Pääluostaria ympäröivä jykevä linnoitusmuuri herätti jokaisesa sitä lähestyvässä automaattisesti kunnoituksen. Metrejä paksu muuri pyöreine terävähuippuisine torneineen todisti olemuksellaan jatkuvuudesta ja sortumattomuudesta. Suurin osa Petsamon veljistä oli aloittanut luostarielämänsä juuri Solovetskissä.

Minua tämä kirja kiinnosti nimenomaan ortodoksiluostarin elämän kuvauksena, mutta herätti myös kiinnostuksen lukea enemmän suomalaisten oloista tuona aikana ja noilla seuduilla. Petsamon luostariin viitataan Anni Swanin Nuorten kirjassa Me kolme ja Ritvan suojatit, mikä on varmaankin osasyy kiinnostukseeni tuohon seutuun ja luostariyhteisöön. Swanin teoksen kuva luostarista tosin on hyvin erilainen eikä ehkä niin myönteinenkään.

Tässäkin, Kahlan teoksessa tuodaan esiin se, että ortodoksista luostaria ei kovin herkästi taidettu hyväksyä osaksi suomalaista kulttuuria tai sitä ainakin yritettiin saada vähemmän venäläiseksi ja enemmän suomalaisen näköiseksi. Toisaalta presidentti Ståhlberg vakuutti luostariyhteisölle vierailullaan, että se sai toimia vapaasti Suomen lakien suojassa.

Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari oli toki kiehtova teos, jonka kiinnostavuus lisääntyi kerronnan edetessä. Toisaalta koin teoksessa pientä haparointia johdonmukaisuudessa ja siirtymisissä ajassa ja paikassa, mikä ehkä on kuitenkin ymmärrettävissä sillä, että erinäisiä tietoja on ollut vaikea saada. Tarinan kokoaminen, ninkuin Kahla mainitsee, pienistä palasista ja erilaisista näkemyksistä ei ole ollut helppoa. Petsamon luostarin munkit pitivät salaisuuden tiukasti takanaan samoin kuin venäläiset arkistot, joita tutkimaan ei niin vain päästä.

Kiintoisa kirja, joka herätti tiedonhaluani alueen suomalaiseen historiaan enempikin. Myös alueen alkuperäisväestön, kolttien ja lappalaisten historiaa tässä sivutaan.

---

Pohjoinen  lukuhaaste kohta 18: Pohjois-Suomen historiaan sijoittuva kirja

Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 49: Vuonna 2020 julkaistu kirja

Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatka -lukuhaaste kohta kohta 3: kirja, jossa on eri aikatasoja

Joken rauhanhaaste

Hellevi Salminen: Käppyrä!

Hellevi Salminen

Käppyrä

Otava, 1991

Kirjan päähenkilö on Sara Pohjanmaalta. Kaupunkia ei mainita, mutta kerronnasta sen voi päätellä olevan Kauhava tai jossain siinä lähellä oleva paikka. Saran isä on luterilainen, äiti karjalan evakko. Saran isoäiti (isän äiti) on muuttanut pois kotitalosta Helsinkiin. Lisäksi kerronnassa tulee tärkeiksi Saran tädit Rakel ja Soja, joista toinen pitää kauneushoitolaa, toinen kampaamoa. Saralla on koira: Herra Pulkkinen, mutta ei juurikaan ystäviä. 

"Entä minä itse? Minä sisältä semmoinen käppyrä, joka olisi pitänyt avata. Mutta siellä ihan syvällä oli se, mitä en uskaltanut kunnolla kohdata - niin mä ajattelin ja käperryin entistä tiiviimmin itseni ympärille."

Sara on koulukiusattu, yksin  koulun seinustalla  nyhjöttäjä. Kunnes kouluun tulee uusi oppilas - lempinimeltään Tonkka. Tonkka on punatukkainen, joka ei mykisty, vaikka saakin kuulla olemuksestaan piikittelyä. Tonkkasta tulee  Saran kaveri.

"Ja siinä Tonkka nojaili vaatenaulakkoon. Sillä oli komea nappanahkainen pusakka ja kaulaansa se oli kietaissut suuren huivin. Mä vedin hitaasti toppiksen niskaani, vetoketjun kanssa oli aina ongelmia, ja sitten mä otin laukkuni ja lähdin. Tonkka sanoi mun selälle:  - Älä ny tolleen haihdu, kun mä oon sua jääny venaamaan..."

Olennainen osa kirjan tarinaa on rippikoulu, johon Saran pitäisi kesällä mennä. Sara on vanhempien päätöksell ä kasvatettu luterilaiseksi, mutta äidin ja tätien ortodoksisuus vetää puoleensa. Ortodoksisuuden kuvaus olikin se sysäys, joka sai minut ostamaan tämän kirjan kirpparilta. Toki kirjassa on myös muita teemoja, kuten ystävyys, pelot - kuolema. Saran täti Rakel sairastuu syöpään. Myös tuo kahden kulttuurin (luterilaisuus - ortodoksisuus / pohjalaisuus - karjalaisuus) on vahvasti kuvattu. Mitä se oli sodan jälkeen, kun karjalaiset joutuivat jättämään omat kotinsa ja asettumaan vieraisiin oloihin.

Hellevi Salmista en muista aiemmin lukeneeni, Tämä oli kuitenkin ihan elämänmakuisesti kerrottu. Ehkä kirjailijan muihinkin teoksiin voisi tutustua.

----

Pieni Helmet 2019 -lukuhaaste kohta 5: Kotimainen lasten- ja nuortenkirja

Nunna Kristoduli: Maahan kumartuneet sypressit!

Nunna Kristoduli
Maahan kumartuneet sypressit
Pyhät ihmiset ja ihmeet
Kirjapaja, 2006
232 s.

Nunna Kristodulin teos esittelee ortodoksisen uskon pyhimyskulttuuria eri syistä pyhimykseksi kanonisoiduista tai kanonisointia odottavista ihmisistä. Teos on kiehtova, vaikka tarinoihin ei henkilökohtaisesti ihan sellaisinaan uskoisikaan.

Kirjassa on esitelty eri pyhimykset apostoleista houkkiin, esitelty joitain pyhimyksiä ja niitä ihmeitä, joita heihin liitetään. Tarinat ovat yksinkertaisen koruttomia. Näin vapaakristillisestä näkökulmasta minun on ehkä vaikea uskoa kaikkiin näihin tarinoihin. Sen myönnän kuitenkin, että joissakin näissä esittelyissä kuvastuu syvä ja harras usko, jota ei voi noin vain olankohautuksella ohittaa, vaikka ei voikaan kaikessa olla samaa mieltä ortodoksisen uskon ja näkemyksen vuoksi. 

Ei ortodoksille kirjassa on joitakin sanoja, jotka ei ihan avaudu ja joista olisi kaivannut jotain selistystä. Tällaisia sanoja ovat esimerkiksi: reliikki, akatistos. 

Jos teos oli muuten uskoen kirjoitettu, niin yksi lause kuitenkin muutti tilanteen. Kertomuksessa venäläisestä houkasta Kseniasta, mainitaan, että "hänen kunniakseen sepitettii jumalanpalvelustekstit". Sepittäminen sanana vie ajatukset tarinointiin, satujen kertomiseen ja jopa luikurin laskemiseen. Sana eroaa tyystin teoksen muusta kerronnasta.

Pelastin tämän kirjan hävitykseen menevien kirjojen kasasta . Aloin lukea sitä jo aiemmin syksyllä, mutta pistin sitten syrjään. Luin sen nyt kuitenkin loppuun osana Helmet lukuhaaste 2017, kohtaan 48: Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän. Ortodoksinen usko ja pyhimyskulttuuri on minulle jäänyt hämäräksi. Tämä valotti aihetta ainakin hieman. Nyt  haaste onkin yhtä vailla selätetSty, siihenkin kohtaan on kirja katseltu ja luku-urakka aloitettu. Saa nähdä, ehdinkö saada sen loppuun - kiirettä pitää.