Natan Rybak: Perejaslavin rada!

 

Natan Rybak

Perejaslavin rada

Suomentanut Vuokko Ahveninen

Karjalan ASNT:n Valtion kustannusliike, 1956

79 s.

 

Tarina alkaa: Lumimyrsky raivosi Tshigirinin seudulla. Tuiskutuuli puhalsi pohjoisesta. Tiet olivat umpeutuneet. Ei päässyt ajaen eikä jalan kulkien. Päivä häämötti ikkunoista viluisen harmaana. Ikkunaluukut kitisivät. Lasiruudut helisivät valittavasti, kuin anoen jotain. Hmelnitski pureksi sammunutta piippua ja kuunteli kirjuri Pshenitshnin honottavaa ääntä. 'Lukee kuin psalttaria', ajatteli hetmanni ja mittaili kirjuria vihaisin silmäyksin.

Eletään 1600-lukua Ukrainassa. Tarinan taustalla on 1596 pidetyn Brestin  kirkolliskokouksen päätös kreikkalaiskatolisen ja roomalaiskatolisen kirkon unionista Puolassa ja Liettuassa. Unionin puoltajat tunnustivat Rooman paavin ylivallan, johon ukrainalaiset suhtautuivat vihamielisesti nähden siinä Puolan aateliston yrityksen orjuuttaa Ukraina.

Tämä lukemani teos on lyhennelmä Natan Rybakin kirjoittamasta laajemmasta teoksesta Perejaslavin rada ja kertoo Ukrainan kansan taistelusta tätä puolalaisen aateliston sortovaltaa vastaan ja halusta yhdistyä yhdeksi Venäjän kanssa. Venäjällä on hallitsijana  Tsaari Aleksei Mihailovitsh.

Tarinan päähenkilö on siis tuota taistelua johtava Bogdan Hmelnitsk. Merkittävä on myös Netshipor Galaida, joka kiivastuksissaan ja nöyryytettynä surmaa rykmentinpäällikkö Mihail Gromykan, jonka hengen on aiemmin jossain taistelussa pelastanut ja mitä tapahtumaa rykmentinpäällikkö ei muista. Tässä tarinan kulku hämmentävästi muuttuu ja Netshipor, jota odottaa tuomio 'joutua seipääseen' katoaa ilmestyäkseen taas, ja kadotakseen uudelleen, tullakseen taas esille lopussa. Mutta koska kyse on lyhennetystä teoksesta, joka selvisi minulle vasta jonkin aikaa lukiessani en tätä ja muita juonenkulun katkoja ihmettele.

Kerronnassa on paljon outoja sanoja, kuten paani ja sarka. Sarka ei tarkoita peltosarkaa sen paremmin kuin sarkakangastakaan, vaan jotain ihan muuta. Erikoisin ja yllättävin oli kuitenkin sanan heitukka merkitys. Olen tottunut ajattelemaan sitä hieman kielteisenä piirteenä lähinnä tyttölapsilla, tyyliin, se on sellainen heitukka, mutta annas annas, kun se tässä merkitseekin ratsupalvelijaa. Enpä olisi tuotakaan tullut tietäneeksi ilman tämän teoksen lukemista. 

Historiallinen viitekehys viittauksine Krimin tataareihin ja Donin kasakoihin on toki kiintoisa ja  antaa taustaa nykyajan ilmiöille maailmantapahtumissa. Ei tämä kuitenkaan ihan ominta kirjallisuutta ollut. Kirjan nimi viittaa Perejaslavin kaupungissa pidettyyn radaan eli neuvoston kokoontumiseen 1656, jossa Ukrainan kansa Bogdan Hmelnitskin johdolla pyytää Tsaari Aleksei ilta saada yhdistyä Venäjän kansaan, joiden kanssa heillä on sama laki ja usko.

Muutamia maininnan arvoisia virkkeitä:

"Kevät oli levittänyt kaiken ylle valoisan katoksensa."

"Huominen lepäsi vielä  taivaanrannan ruskotuksen toisella pulen..."

"Ihminen on väkijoukossa kuin lastu vesipyörteessä, ei sitä löydy"

 ----

Judith Pella: Vallankumouksen vuosisata päätösosat!

 

Judith Pella. Vallankumouksen vuosisata. Punainen aamu.  Alkuteos:White nights, red morning

Suomentanut Eeva Saarimaa. Aikamedia 2010. 477 s.

Judith Pella. Vallankumouksen vuosisata. Verellä sinetöity. Alkuteos: Passage into light. Suomentanut Eeva Saarimaa. Aikamedia, 2010. 337 s.

Judith  Pellan seitsenosainen teossarja Vallankumouksen vuosisata on fiktiivistä historiaa tai historiallista fiktiota, kuinka vain. Tuntuu hieman hämmentävältä lukea fiktiivistä kerrontaa todellisista henkilöistä, vaikka nämä todelliset henkilöt ovatkin sivuosassa ja kerronnan päähenkilöt ovat kuivitteellisia.Samalla kun tämä on eräänlainen historian kertaustunti on tämä myös viihdyttävää ajankulua, jos kohta kaikki kerronnalliset elementit eivät olekaan viihdyttäviä vaan saavat aikaan muunlaisia tunteita. Romanttisen ja historiallisen juonen rinnalla kulkee hengelliset pohdinnat. 

Bureninin ja Fedorsenkojen sukujen tarina tuli siis päätökseensä. Tapahtumia on riittänyt ja juonenkäänteitä, jotka eivät aina ole menneet ainakaan minun odotusteni mukaisesti.Kertojana on ollut kaikkitietävä ulkopuolinen, joka on vienyt tarinaa eteenpäin kuvaillen ja kertoen. Dialogia on ollut siellä täällä, ei erityisen paljon , mutta kohtuullisen mukavasti.

Muutama huomiointi yksityiskohtiin liittyen:

Kirjallisuusviite kirjaan Punainen neilikka minua hieman mietitytti, mutta tarkistus tämän teoksen ilmestymisajankohdasta kyllä kertoi, että viittaus oli mahdollinen, joskin se ponnahti kerronnasta hieman irrallisena ja tyylillisesti poikkeavana.

Sen sijaan yksi historiallinen yksityiskohta Punainen aamu -osiossa oli, niin kuin uumoilinkin, virheellinen.

Juri Fedorsenko, joka oli lääkäri  ja toimi tässä tarinassa tsaari Nikolai II perhelääkäri Botkinin kanssa tutki verenvuototautia, jota tunnetusti Tsaarin nuorin lapsi sairasti. Jurin kertoi Botkinille:

"Ei ollut kovin vaikeaa päästä selvyyteen salaisuudesta, jota piilotellaan Tsarkoje Selossa. Tutkimusteni edetessä havaitsin, että  verenvuototautia on esiintynyt säännönmukaisesti Euroopan kuningashuoneissa. Ensin se havaittiin kuningatar Viktorian nuorimmassa pojassa Leopoldissa. Sitä ennen hemofiliasta ei ollut minkäänlaista havaintoa Britannian kuninkaallisten keskuudessa. Viktorialla oli viisi tytärtä, kaikki taudin potentiaalisia kantajia. Näistä sekä Alice että Beatrice ovat synnyttäneet verenvuototautia sairastavan jälkeläisen. Tämän perusteella me tiedämme, että Alice eli keisarinna Alix, Venäjän kruununperillisen äiti....."

Täh! Minulla oli se luulo tai tietämys, että Alix oli alkujaan saksalainen prinessa (ja saksalainen syntyperä kyllä mainitaan myöhemmin). Tarkistuksen jälkeen sain todeta, että oikeassahan minä olinkin. Alix oli alkujaan saksalainen prinsessa, mutta hänen äitinsä oli Kuningatar Viktorian tytär Alice. Eli tuossa lainaamassani kohdassa tulisi olla "Alice, eli keisarinna Alixin äiti ja Venäjän kruununperillisen isoäiti...".En tiedä, onko tämä virhe tullut suomentajalle vai onko tämä kirjailijan ajatusvirhe. Kuitenkin, kun kyse on historiaan pohjautuva teossarja, olisi hyvä, jos tällaiset detaljit olisivat oikein.

Suomibongauksia:

"Sekään ei tyydyttänyt Leniniä, joka oli kyllästynyt kokouksiin ja puheisiin. Suomessa sijaitsevasta piilopaikastaan käsin hän ryhtyi painostamaan bolsevikkeja, jotta nämä järjestäisivät kansannousun."

 "Suomesta on tullut monta junaa täynnä sotilaista, jotka haluavat tukea bolsevikkeja."

 

...

Helmet 2020 lukuhaaste kohta 7: Kirjassa rikotaan lakia

 Kirjatunteet:Kirja teki minut surulliseksi. BINGO!

 

 

Judith Pella:Isänmaan perilliset & Vapauden sarastus!

Judith Pella

Isänmaan perilliset

Alkuteos: Heirs of the motherland

Suomentanut Eeva Saarimaa

Aikamedia, 2009

395 s.

Judith Pella

Vapauden sarastus

The dawning of deliverance

Suomentanut Eeva Saarimaa

Aikamedia, 2009

447 s.

"Äkkiä naisten hirvittävä riesa, alttius kyynelille, sai tytöstä vallan, ja itku melkein esti häntä jatkamasta vihaista puhetulvaansa loppuun." (Isänmaan perilliset, sivu 287)

Isänmaan perillisten ja edellisen osan välillä on kulunut lähes kaksikymmentä vuotta. En ole koskaan tykännyt tällaisista valtavista aikahyppäyksistä tarinoissa. Tosin menneisyyteen viitataan ja tätä aika-aukkoa paikataan takautumilla. Pääosaan kerronnassa nousee Katarina Remizovin, o.s. Fedortsenko tytär Marianna, joka on kasvanut pienessä Katykin maalaiskylässä Bureninin Anna ja Siperiasta paenneen Sergein hoivissa. Mariannan isä Dimitri on ollut Yhdysvalloissa, jossa hän tutustuu sanomalehtimieheen Daniel Trentiin, jonka kanssa hän palaa takaisin Venäjälle ja tyttärensä luokse.

Marianna palaa isänsä kanssa Katykista Pietariin ja nousee maalaistytöstä kreivittäreksi. Seurapiirielämä ei kuitenkaan yksinomaan viehätä häntä ja Marianna alkaa opiskella lääkäriksi. Lääkärinopinnot vaihtuu kuitenkin matemaattisten ongelmien vuoksi sairaanhoitajan työhön. Mariannan ja Danielin välillä alkaa kipinöidä. Daniel kirjoittaa artikkelin Mariannan elämässtä, mikä saa vanhan vihollisen (myös Yhdysvaltoihin paennut) Anitskinin huomion heräämään ja koston ajatukset alkavat pyöriä miehen sairaassa mielessä. Lisäksi Fedortsenkojen elämää varjostaa heidän serkkunsa Kiril Vlasenko.

Tarina päättyi sen verran jännään kohtaan, että oli pakko ottaa lukuvuoroon jatko-osa. Vapauden sarastus alkaa vuodesta 1904. Nikolai II on noussut Venäjän tsaariksi. Kapinaliike on alkanut voimistua. Nikolain huolia lisää paitsi selkkaus Mantsuriassa myös perheeseen syntyneen pojan Aleksein sairaus. Marianna on lähtenyt Punaisen Ristin joukoissa Mantsuriaan sairaanhoitajaksi.

Vallankumouksen vuosisata -saagaan kuuluvat teokset ovat ihan luettavia ja ottavat kyllä lukijan mukaansa. Venäjän historia kulkee taustalla ohuena lankana, johon fiktiivisten ihmisten elämä kudotaan näyttäväksi draamaksi. Vapauden sarastus päättyy vuoteen 1905 ja Verisunnuntaihin. Lukemisen voisi hyvin päättää tähän, sillä toisin kuin edellisen osan kanssa, nyt minulle ei jäänyt pakottavaa tarvetta tarttua heti seuraavaan osaan. Saagassa on kuitenkin vielä kaksi osaa, jotka mielelläni luen, sillä eihän tarina tähän päättynyt. Elämä jatkuu joskin surun siivin.

En tiedä, mutta en ihan pitänyt niistä kerronnallisista ratkaisuista, joita tässä teoksessa oli päädytty tekemään.

Suomennoksesta sen verran, että teoksissa käytetty nimi bokserikapinasta sai vähän kummastelemaan.Liittyikö Kiinanssa ollut historiallinen tapahtuma jotenkin koirarotuun. Tässä teoksessa kapina kulki kautta linjan bokserikapinan nimellä, joten kyse ei ollut edes painovirheestä, mutta tosiasiahan on se, että kyse ei ollut bokserikapinasta vaan boksarikapinasta.

Suomibongaus:"Kotona Pietarissa kesän olivat tärvelleet kaksi julmaa salamurhaa. Molemmat uhrit  olivat korkean tason virkamiehiä - Suomen kenraalikuvernööri ammuttiin kesäkuussa Helsingissä, ja heinäkuun lopulla Varsovan rautatieasemalla Pietarissa surmansa sai Venäjän sisäministeri." (Vapauden sarastus, sivu 88)

...

Näillä  kirjankansibongauksessa: Lempiväri. (Teosten kansipapereissa oleva vihreä, lila ja sininen ovat lempivärejäni).

Nicholas Kalashnikoff: Tojon Siperian koira!

Nicholas Kalashnikoff

Tojon Siperian koira

Amerikkalainen alkuteos: Toyon, A Dog of the North and his  people

Suomentanut: Kaj Kauhanen

Otava, 1962

Alkukappale: "Syyskuu oli lopullaan ja ilma tuntui lämpimältä, mutta juuri tähän vuodenaikaan saa napaseudulla valmistautua äkillisiin sään muutoksiin. Jakuuttien maan kanta-asukkaat sanovatkin, että ilma on kuin vikuroiva lehmä: koskaan ei tiedä, milloin se potkaisee ja kaataa maitoleilin.Siksipä me neljä - opas, kaksi vartijaa ja minä -yritimme täysin  siemauksin nauttia kauniista aurinkoisistä päivistä taittaessamme ratsain matkaa kohti pohjoista."

Tarinan kertoja, kirjailija Nicholas Kalashnikoff  on joutunut nuorena miehenä karkoitetuksi Siperiaan. Matkalla karkotuskohteeseen Sredne-Kolymskiin matkue kulkee Verhojanskin ja Jakutskin halki. He pysähtyvät lepäämään rikkaan Guranin kotiin. Guran kuuluu Tungus-heimoon. Lisäksi puhutaan Jakuuteista.

Guranilla on koira, Tojon, jota  Guran pitää suuressa arvossa ja "hyvänä henkenään". Hän kertoo karkotetulle tämän ja oman perheensä tarinan. Koira teki kirjailijaan  niin suuren vaikutuksen, että hän tahtonut kertoa tarinan tämän upean eläimen muistoksi.

Tojon Siperian koira on upea tarina Venäjän tundralta ja taigasta.Tundran ja taigan olot tulevat hyvin kuvatuiksi ja kirjassa on paljon paikallisväriä ja -sanoja. Sanoja ei sen enempää selitetä. Lauseyhteydestä voi jotain päätellä, mutta tarkempi sanasto olisi teoksen lopussa olisi ollut oiva lisä.

Tässä joitakin sanoja:

Sarit (toisin kuin Intian naisilla kyseessä oli saappaat

Kome

Kukljanka

Nartta

Hieno kansanomainen tarina, joka perustuu todelliseen elämään ja kokemukseen.

Lopputulema: "Seuraavana päivänä ratsastin taas hevosen selässä entiseen tapaaan kasakoiden välissä mutta silti kaikki oli nyt toisin. Olin tavoittanut rauhan sekä sieluuni että suhteeseeni muuhun maailmaan. Vaatteeni tutnuivat hyviltä ja lämpimiltä; tundra ei ollut enää karu ja luotaantyöntävä; kaikkialla minne katsoin näin elämää."

.

Kirjan kannen ja mustavalkoisen tarinakuvituksen on tehnyt Eric Palmquist.

...

Tundran lumoissa -lukuhaaste

Elämyshaaste kohta 5: Lue kirja, jonka kirjailija on kirjoittanut kielellä, joka ei ole hänen äidinkielensä. Nicholas Kalashnikoff on syntyjään siperiasta, äidinkieli siis venäjä. Hän kuitenkin muutti Yhdysvaltoihin 1930-luvulla ja sai sai USA:n kansalaisuuden. Kirja on kirjoitettu ymmärtääkseni englanniksi.

Jules Verne: Tsaarin kuriiri!

Ostin tämän Kuvitettu Klassikko -version Tsaarin kuriirista kirjamessuilla ja vasta nyt alkaessani lukea lehteä tajusin, että tämä onkin ruotsinkielinen versio. Harmillista kyllä tekstissä oli liian paljon vieraita sanoja, jotta olisin kaiken ymmärtänyt, mutta ei se mitään - juoni oli tuttu joskus muinoin nähdyn tv-sarjan perusteella. Ei silti, olisi kyllä ollut hauska lukea tämä ihan suomenkielelläkin. 

Tundran lumoissa -lukuhaasteeseen saan tällä kuitenkin pinnan, sillä tarinassa seikkailaan Siperian maisemissa. Kuriiri kulkee Pietarista Irkutskiin tärkeällä asialla, hän tapaa junassa viehättävän neidon Nadjan sekä pari lehtimiestä. Matka kuitenkin tyssää, sillä kuriiri joutuu paljastetuksi, kun hänen äitinsä tunnistaa hänet väärällä hetkellä ja kapinoivat tataarit vangitsevat miehen ja sokaisevat tämän kuumalla miekanterällä. Nadjan avulla mies kuitenkin jatkaa matkaa kohti Irkutskia. Minun pitäisi varmaan lukea tämä kirjana, jotta juoni selkiytyisi paremmin, sillä nyt se jäi kovin vajavaiseksi. Mikä oli se tärkeä viesti, joka kuriirin piti toimittaa?

Jelena Tsizova: Naisten aika!

Tsizova Jelena

Naisten aika

Suomentanut Kirsti Era

Into, 2018

261 s.

Jevdokia-mummo on avannut sängyn. "Käy nukkumaan nyt tällä erää. Kun tuut sunnuntaina teatterista, niin sitten on heti uus vuos. Kun se alkaa niin meilläpä on kaikki valmista. Äiti lupas piirakoita. Saahaan jauhoja, niin sitten se paistaltaa. Ne piirakat on pehmeitä, pomppii suuhun ihan itsestään. Sitten tulee vielä toinen juhla, joulu..."

Mitä, eikös Joulu ole ennen Uutta Vuotta, ajattelen, kunnes muistan. Niin, tämähän tapahtuu Venäjällä ja siellä Joulua vietetään Loppiaisena eikä niin kuin meillä täällä Suomessa.

Jelena Tsizovan kirja Naisten aika on lämmin, ei niinkään herttaisen lämmin, kuin inhimillisyydessään lämmin ja avaava kurkistus neuvostoliiton aikaiseen elämään ja venäläiseen kultuuriin. Pääosassa kolme mummoa, jotka eivät ole millään tavalla sukulaissuhteessa 6-vuotiaaseen Sofiaan (seitsemättä kirnunhuuhdontavettä -viittaus on kiintoisa) tai tämän äitiin Antoninaan. Sofian isä ei ole kuvioissa mukana. Antonina on yksinhuoltaja tai oikeastaan mummot ovat huoltajia. Erityisesti tämä huoltajuuskysymys nousee pinnalle, kun äiti sairastuu syöpää eikä elinaikaa paljonkaan luvata.

Kerronta on vuoroin mummojen, vuoroin äidin, vuoroin Sofian. Sofia ei puhu, mutta ymmärtää kaiken. Hän on taiteellisesti lahjakas ja piirtää paljon. Mummojen puheet menneisyydestä ja olevista oloista saavat lapsen mielessä omat muotonsa.

Pidin kirjasta paljonkin, vaikka siinä olikin hieman myös sellaisia piirteitä, jotka säikähdyttivät, hui - nopeasti ohi tuollaisista, tai voihan ne olla taikauskoakin, unikuvia, pelon herättämiä miellekuvia, mutta kuitenkin, en halua niihin kiinnitää nyt huomiota, loikin mieluummin nopeasti yli. Pidin siis kirjasta pienistä epämiellyttävistä seikoista huolimatta. Kerronta vei mukanaan, joskin täytyy sanoa, että oli välillä hieman vaikea tajuta, puhuuko tässä mummot, tyttö vai tytön äiti?

Rosoisen elämänmakuinen teos.

---

Judith Pella & Michael Phillips: Vallankumouksen varjo!

Judith Pella & Michael Phillips
Vallankumouksen varjo!
Alkuteos: Travail and triumph
Suomennos: Eeva Saarimaa
Aikamedia, 2008
392 s.

Vallankumouksen vuosisata teossarjan kolmas osa jatkaa palvelustyttö Anna Bureninin ja Fedortsenkon aatelisperheen tarinaa. Miljöö ja aikakausi on 1880-luvun kuohuva Venäjä. Tsaari Aleksanteri II murhataan pommiattentaatissa, jota on ollut valmistelemassa myös Anna Jevnova Bureninin veli Pavel, joskaan itse tapahtumassa ei olekaan läsnä. Katarina Fedortsenko on avioitunut Dmitri Remizovin kanssa ja muuttanut omaan kotiin. Avioliitossa on kuitenkin omat ongelmansa. Taustalla häärii myös kostoa janoava Basil Anitskin ja vallanhimoinen poliisipäällikkö Vlasenko. 

Fedortsenkon poika Sergei on joutunut vastoin toiveitaan rintamalle, josta on traagiset seuraukset - hänet karkoitetaan Siperiaan.

Vallankumouksen varjo on astetta tummempisävyinen kerronnaltaan kuin aiemmat osat. Surut ja murheet varjostavat nuorten onnea ja toiveita. Kerronta on sujuvaa ja helppolukuista. Suoemnnos tuntuu toimivalta, joskin yksi lause ponnahtaa kerronnassa esiin.

"Kesä päättyi Kaakkois-Siperian joutomailla yhtä nopeasti kuin se oli lyhyt aika sitten alkanut." 

Luen lausetta useampaan kertaan ja makustelen. Jokin tässä ontuu, vaikka sen ymmärtääkin - Kesä päättyi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.

Viihdyttävä tarina kaikenkaikkiaan surullisesta aspektistaan huolimatta, tarina elää fiktiivisenäkin ajassa ja paikassa historiaa elävöittäen.

 

Sanonta:

Ripaus rakkautta teekupissa on sokeria makeampaa.

--- --- ---

Tällä mukana Tundran lumoissa -haasteessa, sillä tarina polveilee Pietarista Siperian Taigalle.

Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 18: Lue kirja, jonka päähenkilöstä et olisi halunnut erota.

Kalle Kniivilä: Tanjan katu - Elämää Pietarissa 1917-2017!

Kalle Kniivilä

Tanjan katu - Elämää Pietarissa 1917-2017

Into, 2017

227 s.

Venäjän vallankumous, Stalinin vainot, liennytyksen aika, uusrikkaus tai -köyhyys. Pietarilaista elämää 100 vuoden ajalta, ihmisten toiveita ja unelmia, kansan arkea, politiikkaa. Kalle Kniivilän tietoteos, joka pohjautuu Pietarilaisella Tanjankadulla asuneiden henkilöiden haastatteluihin on avartava lukumatka venäläiseen yhteiskuntaan ja Pietarin, Vasilinsaaren elämään.

Kirjailija itse kuvaa teoksen syntyä näin:

"Tarkoituksena oli päästä lähelle arkielämän historiaa sadan vuoden ajalta kertomalla yhden talon asukkaista kaupungissa, jossa Venäjän vallankumous sata vuotta sitten tapahtui. Taloksi valikoitui kulmatalo Pietarin Toisella linjalla, koska talossa vallankumouksen aikaan leipomon omistaneesta Savitsevin perheestä tiedettiin jo paljon. Kirjan nimeksi piti tulla "Tanjan talo". 

Sitten kävi kuitenkin niin, että elämän kuvaus laajeni, koska tarinoita kadun varren elämästä alkoi tulla sen verran kiehtovasti, ettei niitä voinut rajata pois ja hyvä niin. Elämänmakuinen kirja, jossa tarinat limittyvät historiaksi ja historia osaksi elämää.

...

Ljudmila Ulitskaja: Daniel Stein!

Ljudmila Ulitskaja
Daniel Stein
Siltala, 2016
537 s.
Suomentanut Arja Pikkupeura
Graafinen suunnittelu ja kansikuva: Kirsikka Mänty

Ljudmila Ulitskajan kirja juutalaisesta kristitystä munkkiveljestä Daniel Steinistä on kirjailijan sanoja lainatakseni

--- kollaasi. Saksin kappaleita omasta ja muiden elämästä ja liimailen "liimatta" - kesuura! - "tarinaa katkelmista päivien".

Tarina hyppelee ajassa, paikassa ja kertojassa, joita on monia kirjailija itsensä mukaanlukien. Hyvin erikoinen rakenne siis. Tarina on fiktiivinen tarina Puolan juutalaisesta miehestä, Daniel Steinistä, josta tulee saksalaisten tulkki, sitten partisaani ja lopulta kristitty katolinen munkki Elian lähdekirkkoon Israeliin. Danielin tarinalla on esikuva ja se pohjautuu osin todelliseen henkilöön.

Kerronnaltaan tarinan rakentuu kirjeistä, päiväkirjoista ja dokumenteista, joista ei tiedä, ovatko ne todellisia vai keksittyjä.

Syvällistä, pohdiskelevaa kerrontaa uskon ja elämän ristiaallokossa. Mitä uskoa, mihin uskoa?

Daniel Stein ei ole vain juutalaisten tarina tai kristittyjen tarina, se on tarina ihmiskunnasta. Hyvin humaani sellainen.

Ehkä sinä nyt ymmärrät, miksi en sanonut kaikkien kuullen sitä, minkä nyt kerroin sinulle. En halua puuttua jokaisen seurakuntalaisen syvällä sielussan vaalimiin käsityksiin. En halua houkutella ketään seuraajakseni. Etsiköön jokainen Jumalaa sitä tietä, jka hänelle avautuu. Yhteen me kokoonnumme rukoilemaan yhdessä Herran kasvojen edessä, emme väittelemään jumaluusopista.

Uskonnollisista pohdinnoistaan huolimatta en lue tätä hengelliseksi kirjallisuudeksi sanan varsinaisessa merkityksessä ja äskeistä otetta soveltaakseni lukukokemukseeni henkilökohtaisella tasolla en syvällä sielussani jaa ihan kaikkia niitä käsityksiä, mitä tässä kirjassa esitettiin, joskin tarina sinänsä oli ihan hyvä ja ajatuksia herättävä.

--
Helmet lukuhaaste 2017 kohta 6: Kirjassa on monta kertojaa.

Sisko Latvus: Kaksi sateenkaarta!

Sisko Latvus
Kaksi sateenkaarta
WSOY, 2014
264 s.








Kaksi sateenkaarta -teos jatkaa Sisko Latvuksen tarinaa Muurikaisen suvusta, joka tuli tutuksia Kaukana omalta maalta  teoksesta. Vaikka päähenkilö ja suku onkin fiktiota, on taustalla todellista historiaa ja tapahtumia.

Kaksi sateenkaarta -kirjan päähenkilö on Inna, 15-vuotias neuvostokasvatti, Kaukana omalta maalta -teoksen Paavon ja Maren lapsenlapsi. Paavosta ja Maresta teoksessa käytetään muotoja Vaari ja Memme. He asuvat Virossa, jonne Inna matkustaa vieraisille juuri Viron itsenäistymisen ja Neuvostoliiton luhistunisen alla.

Kirjan kerronta on kahtalaista. On kaikkitietävä kertojaääni, joka kertoo tarinaa ulkoa päin katsellen ja on Innan minä-muodossa tapahtuva kerronta.

Kirjailija kuvaa teoksessaan hyvin sitä arvotyhjiötä, mikä seurasi, kun kommunismi kaatui. Saattoiko mihinkään enää luottaa? Paitsi arvotyhjiötä, tarinassa on teemana myöskin ensirakastuminen, jota kuvataan kauniisti ja herkästi. Innalle musiikki on tärkeää ja hän tapaa musiikkiopistossa Danielin, nuoren filosoivan juutalaispojan. Sielut sointuvat hyvin yhteen ja kuitenkin - riitasointuja särähtää. Innan perhe muuttaa Suomeen paluumuuttajina Mauno Koiviston antamaan lausuntoon nojaten. Danielin perhe muuttaa sekin - Israeliin. Mitä tulevaisuus tuo? Eron, pelot vai toivon, että joskus, jossain kaksi sateenkaarta - Inna ja Daniel - kohtaisivat ja muodostaisivat täydellisen ympyrän.

Tuuli tarttuu yölliseen keskusteluumme
muuntaen sanat ja katso
kaksi ristikkäistä sateenkaarta
hohtaa haurasta valoa.

-Anna Ahmatova

Elämä, nuoruus, historia, tulevaisuuden toiveet ja unelmat lomittuvat tarinassa hienoksi kokonaisuudeksi. Paitsi kaunokirjallista kerrontaa tämä on erilaista historiankerrontaa.
---
Tällä mukana

100 suomalaista kirjaa
Muuttoliikkeessä
Helmet lukuhaaste 2017 kohta 29: Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluaisin oppia.  (En ole musikaalinen, vaikka toki pidän paljon musiikista ja haluaisin oppia soittamaan pianoa.)

Kirjallinen maailmanvalloitus: Viro

Svetlana Aleksijevits: Tsernobylista nousee rukous!

Svetlana Aleksijevits
Tsernobylista nousee rukous
Tammi, 2000
286 + 1 s.

Alkuteos:Tsernobylskaja molitva Hronika budustsego
Suomentanut Marja-Liisa Jaakkola

Tsernobylista nousee rukous on kirja, jota olen jo pitkään ajatellut, että siinä voisi olla kirja, jonka voisi lukea. Kirja on saanut paljon huomiota kirjablogeissa ja ei ihme. Se  verran vaikuttava teos on. Svetlana Aleksijevits on haastatellut heitä, joilla on omakohtainen kokemus tuosta kohtalokkaasta taaphtumasta, josta on kulunut nyt kolmekymmentä vuotta. Nämä lyhyet yksinpuhelut, kokemuskerronnat eivät ole tiedettä, ei tilastoa, nämä ovat elämää kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan. Kärsimyksen keskelläkin rakkauden kukka hehkuu siinä missä surun mustat ruusutkin. Tuskan määrää ei voi kukaan laskea.

Missä minä olin, kun Tsernobylissä räjähti? Oli lauantai 26. huhtikuuta 1986. Millainen sää silloin oli? Oli kevät, saunailta. Minä asuin kotona, isä ja äiti, kaksi veljeä yhdessä. Luettuani tämän teoksen otin esille sattumalta kirjahyllyssäni olleen tuonaikaisen päiväkirjan. Ei mitään mainintaa Tsernobylistä. Ei sanan sanaa huhtikuun aikana. Aiemmin maaliskuussa olin kirjannut tunnelmia nuortenleirin jälkitunnelmissa, kun ruotsin pääministeri Olof Palme  oli murhattu uutispimentoni aikana. Kovin huono olin kirjoittamaan ajatauksiani tuohon aikaan, jos niitä nykyäänkään osaan sanoiksi pukea. Olisi sitä kuitenkin luullut, että Tsernobyl jotain olisi kynästäni kirvoittanut.

Muistan kuitenkin nyt, että taidettiin jättää sinä vuonna mustarouskut keräämättä, keräsimmeköhän lainkaan sieniä sinä vuonna, ja syntyihän meillä sinä vuonna tosi erikoinen kissakin, ei oltu sellaista pentua aiemmin nähneet. 

Tsernobylin lapsia oli myös seurakuntani järjestämällä leirillä muutamia vuosia onnettomuuden jälkeen. Olin leirillä ohjaajana. 

Tähän loppuun vielä tekstinäyte:

Se tapahtui perjantain ja lauantain välisenä yönä. Aamulla kukaan ei osannut epäillä mitään. Lähetin poikani kouluun, mies meni parturiin. Laitoin ruokaa. Mies palasi pian ja sanoi: - Voimalassa on syttynyt tulipalo. On käsketty pitää radio auki. Unohdin sanoa, että asuimme Pripjatissa ihan reaktorin vieressä. Vieläkin näen silmissäni voimakkaan heleänpunaisen loisteen. Reaktori hohkasi valoa ikään kuin sisältäpäin. Se ei ollut mikään tavallinen tulipalo vaan jonkinlaista valohehkua. Kaunista. En ole elokuvissakaan nähnyt mitään vastaavaa. Illalla parvekkeeet olivat täynnä ihmisiä, ja ne joilla ei ollut omaa parveketta, menivät ystäviensä tai tuttaviensa luo. Asuimme yhdeksännessä kerroksessa, josta näki pitkälle. Jotta lapset näkisivät paremmin, vanhemmat nostivat heidät syliinsä: - Katso ja paina mieleesi. 

(Nadezda petrovna Vygovskaja, evakko Pripjatin kaupungissta Svetlana Aleksijevitsille teoksessa Tsernobylista nousee rukous).

Tällä kirjalla saan kuittattua Helmet 2016 lukuhaasteen kohdan 39: Nobel-voittajan kirjoittama kirja.

Judith Pella & Michael Phillips: Kahtia jaettu kansa!

Judith Pella & Michael Phillips

Kahtia jaettu kansa

Aikamedia, 2008

Alkuteos: A house divided

Suomentanut Eeva Saarimaa

345 s.

 Kahtia jaettu kansa jatkaa siitä, mihin Kruunu ja Valtikka jäi. Katerina Fedortsenko haaveilee edelleen Dimitristään ja Anna Burenin palvelee häntä uskollisesti ja koko ystävyydellään. Dimitri on kuitenkin kihlautumassa toisen kanssa ja siitäkös Katerina suimaantuu ja alkaa seurustella äkkiväärän Basil Anitskinin kanssa, josta puhutaan paljon, mutta joihin juoruihin ei omapäinen Katerina halua uskoa.

Tavallisen kansan syvistä riveistä on nousemassa kapinallisliike, joka haluaa Romanovit pois vallasta. Näihin kapinallisiin on liittynyt myös Annan veli Pavel.

Juonia ja romantiikkaa siis tarjoaa tämä kirja, joka kuuluu seitsenosaiseen Vallankumouksen vuosisata kronikkaan. Tätä lukee ihan mielenkiinnolla. Kerronta on vetävää ja mukaansantempaisevaa, jos kohta lukiessa miettiikin, kuinka todellista ja aitoa tämä kuvaus on. Historiallinen aspekti on kuitenkin taustalla antamassa ajankuvaa.

Kirjan painoasusta voisin mainita, että kerronnassa on muutamia pieniä virheellisyyksiä, jokin sana saattaa olla väärässä suomenkielisessä muodossa tai  kuten tässä, 

Ruut, jonka tarina kerrottiin Vanhassa testamentissa, ei oli varma ettei ennen ollut voinut tuntea tämän suurempaa rakkautta ....

Täysin käsittämätön lauserakennelma, jota joutuu pitkään pohtimaan, miten sen pitäisi kuulua. Ehkä jotenkin näin: Ruut, jonka tarina kerrottiin Vanhassa testamentissa ei varmaan ollut voinut tuntea tämän suurempaa rakkautta...

Lukemista nämä pienet harmilliset tekstivirheet häiritsevät jonkin verran, mutta onneksi ne  eivät ole niin suuria ja harmillisia, että koko lukunautinto menisi sen siliän. 

Suomikytkös:

 On mielenkiintoista, kun kirjassa, joka on kirjoitettu toisessa maassa ja toisenlaisesta näkökulmasta kuin tästä meidän kotoisestamme, löytää maininnan Suomeen. Tämän teossarjan tapahtuma-aikaanhan Suomi oli osa Venäjää, eräs sen suuriruhtinaskunta. Tämän teoksen Suomi-viittaus on  tässä: Osa suomalaisen rykmentin jäsenistä jäi kaatuvien seinien alle, ja ruokasalissa oli useita palvelijjoita. Kyseessä oli pommiattentaatti Talvipalatsin ruokasaliin. Olisi mielenkiintoista tietää kyseiseen lauseeseen kätkeytyvistä historiallisista yksityiskohdista. Keitä  suomalaisia mahtoi todellisuudessa olla tuolloin Tsaarin hovissa ja saada surmansa. Mahtaneeko asiasta löytyy asiakirjoja.

Elämänviisaus:

- Vanhemmille on anettu viisautta, jota nuoret eivät aina huomaa. 

Kaiken kaikkiaan kiinnostava sarja historiallisromanttisine otteineen. Tästä saisi tosi hienon epookkisarjan ja sopisi  mielestäni loistavasti filmattavaksikin. On sitä hullumpiakin käsikirjoituksia.

Helmet lukuhaaste 2016 kohta 29: Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja.

Judith Pella & Michael Phillips: Kruunu ja Valtikka!

Judith Pella & Michael Phillips
Kruunu ja Valtikka!
Aikamedia, 2007
400 s.
Alkuteos: The Crown and the crusible
Suomentanut Eeva Saarimaa

Kauan on kärsitty vilua ja nälkää, Balkanin vuorilla taistellessa... Tämä kouluajoilta tutuksi tullut laulu alkoi soida mielessäni lukiessani Judith Pellann yhdessä Michael Philipsin kanssa kirjoittamaa kirjaa Kruunu ja Valtikka. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Venäjälle, jonka historiaan ja syntyvaiheisiin kaivaudutaan alun prologissa. Varsinainen tarina alkaa vuodesta  1876, kaikki ennen sitä kirjoitettu on vain johdantoa. Kirjan päähenkilö on nuori Anna Burenin joka lähetetään ruhtinas Viktor Fedortsenkon perheeseen palvelijaksi. Oltuaan ensin keittiöapulaisena hän saa paikan Viktorin tyttären Katarinan seuraneitinä. 

Luin Kruunu ja Valtikka -teoksen osana Idän pikajunahaastetta ja saavutin tällä pääteaseman Istanbulin, joka tässä kirjassa kulkee vielä Konstantinnopolin nimellä. Historiallinen viitekehys tässä kirjassa on Turkin sota, johon tuo aloituslauseessani mainittu laulukin liittyy. 

Viktor mietti edelleen, miten hänen oma hyvinvointinsa voisi kärsiä siitä, jos hän myöntäisi olevansa samaa mieltä ystävänsä kanssa. Hänen pitäisi varoa, mitä puhui julkisesti. - Uskotteko siis, että meidät on kutsutt tänne Balkanin kriisin vuoksi?

-Mistä muusta voisi olla kyse? Konstantinopolin diplomaattikonferenssi on ollut käynnissä jo jonkin aikaa. Seillä on varmaan tehty jonkinlaisia päätöksiä. Jos kreivi Ignatjev saa tahtonsa läpi, se tietää sotaa.

Aikaisemmin samasa kuussa kuuden Euroopan suurvallan edustajat olivat kirjaimellisesti menneet asian ytimeen. He matkustivat Konstantinopoliin keskustelemaan Turkin tilanteesta. uVaikka Ottomaanien valtakunta olikin suurimman osan 1800-lukua ollut lopetettavien listalla, se kieltäytyi hyväksymästä kohtaloaan. Sen kukistaminen ja sitä seuraava aluejako oli ollut Aleksanterin isän mielessä runsaan neljännesvuosisadan, mikä oli houkutellut hänet kohtalokkaaseen yritykseen Krimillä. Parikymmentä vuotta oli kulunut, eikä turkkilaiskysymystä, Venäjän ikuista harmin aihetta ollut vieläkään ratkaistu.

Kruunu ja Valtikka on yllättävän ajankohtainen kirja. Mistä muusta uutiset puhuvatkaan kuin Turkista ja Venäjän ja Euroopan tilanteesta. Hyvin samoista kysymyksistä siis, kuin Tsaari Aleksanteri II aikoina.

Kruunu ja Valtikka on ensimmäinen osa seitsenosaista kirjasarjaa, jossa valotetaan kaunokirjallisin keinoin Venäjän vallankumouksen syitä ja seurauksia Burenin ja Fedortsenko -sukujen kautta. Paitsi historiallista näkökulmaa kirja sisältää hengellisen aspektin. Mielelläni lukisin myös loputkin teossarjan osat, sen verran mielenkiintoinen tämä aloitusosa on. Romantiikkaa ja juonittelua on uskoakseni luvassa tulevissa osissa.

Kerronnasta sen verran, että se on suht sujuvaa, historiallisiin yksityiskohtiin on paneuduttu, uskoisin näin. Kuitenkin hämmennyin kun esiin ilmestyi Tsaari Aleksanteri II veli Nikolai Nikolajevits. Enkö ollut lukenut jotain siitä, että henkilöstä itsestään olisi pitänyt tulla tsaaria, vaan hänestä tuli tsaari, koska hänen veljensä Nikolai oli kuollut?  Kuka tsaari se oli? Ilmeisesti minun tarvitsisi lukea tämä teos  uudelleen löytääkseni tuon hämmennyksen alkusyyn. Onko kertoja kaikkitietävä kertoja ilman ajallista yhteyttä vai vilahteleeko kertojana välillä historioitsija - sitä jään pohtimaan.

Annan ja Katerinan ja heihin liittyvien hahmojen kuljettaminen tarinalliseseti kulkee sujuvasti ajassa eteenpäin, mutta historiallisten tapahtumien ja keisariperheen vaiheissa olen huomaavinani  tätä ajallisessa kolmiossa (menneisyys-nykyhetki-tulevaisuus) kulkemista. 

Palvelustyttö Anna Burenin on harras kirjallisuuden ystävä. Samoin Katarinan veli Sergei Fedortsenko. Kruunussa ja Valtikassa on viittauksia joihinkin runoilijoihin ja Puskinin satuihin. On mielenkiintoista, että satu Lumikista kulkee  tässä teoksessa Puskinin satuna nimellä Tsaarin tyttären kuolema ja seitsemän urhoa.