Henry Oster & Dexter Ford
Auschwitzin tallipoika
Koskettava tositarina rohkeudesta ja selviytymisestä
Alkuteos: The Stable Boy of Auschwitz
Suomentanut Hanni Salovaara
Minerva, 2024
320 s.
Kansi: Emilia Mensalo/Taittopalvelu Yliveto oy
Yhtenä päivänä sitten kyllästyin siihen, mitä opettajat halusivat minun tekevän. Tietyn ajan jälkeen se ei tuntunut enää mielekkäältä. Ohjaajamme pyysi minua sen sijaan tekemään mitä ikinä halusin. Mutta minulla ei ollut aavistustakaan, mitä se voisi olla. "Kerro, miltä sinusta tuntui, kuin sinut vapautettiin", hän sanoi. Aluksi en ymmärtänyt häntä. "Näytä minulle, miltä sinusta tuntui. Miltä se näytti sisimmässäsi." Muistin viimeiset tukahduttavat päivät kortteli 66:n parakissa, kun minun oli hengitettävä katonrajassa olevan pienen ikkunan kautta. Muistin mätänevien kalmojen ja tukahduttavan kloorin hajun. Kerroin ohjaajalle, että vapaus merkitsi murtautumista ulkoilmaan, minun ja ilman, minun ja auringon välisen muurin murtumista.
Henry Oster (syntyjään Heinz 1928-2019) on omistanut tämän, yhdessä New York Timesin toimittajan Dexter Fordin kanssa kirjoittaman teoksen, paitsi vanhempiensa Hans Isidor Osterin ja Elisabeth Haas Osterin, myös kaikille niille miljoonille viattomille uhreille, jotka kuolivat holokaustissa sekä Buchenwaldin keskitysleiritoverilleen ja ystävälleen Igor Segalowitsille, jonka kanssa he löysivät toinen toisensa silloin "kun heillä ei ollut enää mitään menetettävää.
Henry Osterin tarina on yksi monista, mutta ei tarinana jää muiden varjoon tai huku tarinoiden tulvaan. Vaikka teoksessa toki on paljon samaa kuin monissa muissa aiheesta kirjoitetuissa teoksissa, kuuluu kerronnassa myös yksilön ääni, persoonallisuus. Mustavalkoiset kuvat tuovat kerrontaan oman koskettavan ja sisintä raastavan otteen järkyttävyydessään.
Tämä tarina on Euroopan ja globaalin maailman historiaa, toisaalta, onko tämä historiaa? Dexter Ford tuo Henry (Heinz) Osterin tarinassa esille ne taustat, jotka vaikuttivat Hitlerin ideologiaan, kuten eugeniikan. Hän tuo esiin ne siemenet, joita vääristyneet ideologiat ja sota kylvävät. Henry selvisi Lodzin getosta, Aushwitz-Birgenausta ja Buchendwaldista. Mutta vielä Yhdysvalloissakin hän sai kokea, mitä on olla "liian juutalainen" yrittäessään päästä opiskelemaan hammaslääketiedettä. Suivaantuneena kohtelusta hän marssii vastapäiseen opiskeluahjoon ja hakee opiskelupaikkaa optometristiksi ja saa paikan. Tuo päätös johtaa lopulta siihen, että Henry ja Dexter Ford tapaavat ja tämä tarina: "tarina siitä, kuinka Henry Oster vastoin kaikkia todennäköisyyksiä säilyi hengissä kertomaan tarinansa, vaikka menetti lähes kaiken, minkä ihminen voi menettää" saa lähtökohtansa.
Olen lukenut aika paljon holokaustista. Tämä oli miehen näkökulma kasvuun ja kehitykseen aikana ja tilanteissa, joissa kasvun ja kehityksen edellytykset olivat kovin vähissä. Ehkä juuri tästä näkökulmasta johtuen tässä oli jotain, mikä saa minut hieman nieleksimään ja miettimään todellisuuden ja raflaavien tehokeinojen eroa.
Kansikuvasta sanoisin sen verran, että ratkaisu on hyvin yksi yhteen muiden viime vuosina julkaistujen Aushwitz-tarinoiden kanssa. Poika on tarinaan nähden kuitenkin aivan liian nuori ja siloinen. Heinz oli kuitenkin jo 15-vuotias nuorukainen talliaikoina. Tämä tarina ei ole kiiltokuvaa. Ymmärrän kuitenkin, että kansikuvaksi ei voi laittaa mitään kovin järisyttävää, vai voiko? Miehen kertomana miehen tarinana kansikuvaa olisi ehkä voinut suunnata enemmän miehisempään suuntaan.
Muualla:
Kirjan vuoksi pitää teosta yhtenä parhaimmista Auschwitz-otsikon alla