Anni Polva: Tiina seikkailee. NAISTENVIIKKO 2025

Anni Polva

Tiina seikkailee

Karisto, 1967 (3. painos)

180 s. 

Kansikuvantekijästä ei tietoa 

Sepä on sitten NAISTENVIIKON lukuhaaste  saapunut viimeiseen päiväänsä. Nimipäiviään viettävät tänään 24. heinäkuuta: Kiia, Kirsi, Kirsti, Krista, Kristiina, Tiina, Tinja. Onneksi olkoon vain kaikille. Tämän kesäsen lukuhaasteen ja maratonlukuviikon päätteeksi luin Anni Polvan teoksen Tiina seikkailee.

Juha on saanut uuden teltan ja pyytää Tiinaa pyöräretkelle kanssaan. Tiinan isän pitäisi lähteä mukaan retkelle, mutta sitten tämä sairastuu eikä saa rasittaa itseään yhtän. Suunniteltu retki uhkaa kaatua, kun pelastukseksi tulee Juhan serkku Aune, joka on jo ainakin kahdeksantoista-vuotias ja siis "täysi-ikäinen". Se, oliko se jo teoksen ilmestyessä virallinen täysi-ikäisyyden raja ei ole minulle aivan selvää. No, kun tämä puoli on selvä, tulee eteen uusi ongelma. Tiina Veli-veli ei anna omaa pyöräänsä lainaksi, eikä Tiinalla ole omaa pyörää. Vaan sitten Tiinan isän työpaikan johtaja antaakin ullakolta vanhan romunaistenpyörän, jonka isä ja Juha yhdessä laittavat kuntoon ja vihdoinkin koittaa aamu, jolloin päästään matkaan. Vaan kuinkas käy. Ajettuaan muutaman kilometrin päähän kaupungista, Aune pysäyttää pyöränsä ja ilmoittaa, että hänen täytyy lähteä sulhasensa luokse... Hän oli vain halunnut auttaa lapset matkaan.

Hetken asiaa mietityttään Tiinan omatunto mukautuu ja he, Tiina ja Juha siis, päättävät pyöräillä Tiinan mummon luokse, jonne ei nyt niin hirmuisen pitkä matka ole.

Anni Polvan kerronta on rempseää, jota ei ole tarkoituskaan ottaa hirmu vakavasti.  Olin hieman kahden vaiheilla, luenko tämän vai valitsisinko kuitenkin jonkin toisen teoksen, Vaikka tiinat ovat lapsuudestani tärkeitä ja rakkaita, niin minusta ensin tuntui, että tämä saattaisi olla vähän jähmeä tuttuudessaan, vaan mitä vielä. Kerronta oli kaikkea muuta kuin jähmeää. Luin tämän, pientä vaille yhteen kyytiin ja viihdyin tarinan parissa, vaikka en tiedä, montako kertaa tämän olen lukenut.

Tässä seikkailuissa kaupunkilaisnuoret kohtaavat niin lehmiä, hevosia kuin käärmeitäkin. Juha löytää outoja merkkejä ja yöpyessään järven rannasta löytämäänsä moottoriveneeseen päätyvät autiolle saarelle, saaden "vakavan varoituksen", ettei vieraisiin veneisiin kannata noin vain mennä. Eikä Tiina olisi Tiina, jos hän ei kerran kesässä joutuisi tappeluun. Kun kylän pojat aikovat viedä pienet linnunpojat kissanruoaksi, pistää Tiina voimalla hanttiin Juhan avustuksella. Tappelu taas johtaa siihen, että Tiinan jalka nuljahtaa. Miten nyt päästään eteenpäin? 

Todellakin mukavan leppoisaa ja lupsakkaa kerrontaa maaseutumaisessa miljöössä, jossa reilu toveruus on arvoista tärkeimpiä. 

Naiseudesta:

Majassa Juha tarkasteli tytön saamia muksuja ja raapi harmissaan päätään. - On siinä minulla nainen, tappelee tisensä mustelmille joka paikasta eikä huuda minua avuksi.  

 

Stina Lindeberg: Salaisuuksia tohtorin talossa NAISTENVIIKKO 2025

Stina Lindeberg

Salaisuuksia tohtorin talossa

Tjuven i Paradiset

Suomentanut Sinikka Karhuvaara 

WSOY,  1955

140 + 1 s.

Kansi: Leena Puranen

Tänään, 22. heinäkuuta vietämme Leenan, Leenin, Lenitan ja Matleenan nimipäivää. Onnitteluni tämän   Naistenviikkolukuhaastejpostaukseni myötä itse kullenkin nimipäiväsankarille. Viikon kirjapinooni löytyi tällä kertaa Stina Lindebergin kirja Salaisuuksia tohtorin talossa, jonka alkuperäinen nimi Varkaita Paratiisissa olisi ollut ihan ok kirjan nimenä sekin. Mene ja tiedä sitten, olisiko vihjeellisesti ollut liian selkeä. Niin tai näin, niin tämä teos on mitä mainioin lastendekkari, jossa voi käyttää omia hoksottimia syyllisen etsinnässä.

Näin naistenviikon haastetta ajatellen taas, tämä teos olisi ollut sopiva myös ylihuomiselle, viikon päätöspäivälle, jolloin on mm. Kristiinan nimipäivä, josta Stina on johdos. Minä valitsin tämän kirjan kuitenkin teoksen päähenkilön Lenan mukaan, mikä puolestaan on lyhennys Leenasta. Ja nytpä hokasinkin, että sopiihan tämä kuin nenä päähän siksikin, että kirjan kansikuvan on tehnyt Leena Puranen. 

Salaisuuksia Tohtorin talossa on siis, kuten jo sanoin oivallinen lastendekkari, jossa syyllistä voi pähkäillä kerronnassa olevien pikku vihjeiden avulla.  Tohtori Olle Lövendalin talossa tapahtuu varkaus. Tohtorin huoneesta varastetaan kaksi ampullia morfiinia ja putkellinen  fenedriini-tabletteja. Vähää aikaisemmin oli vastaanottohuoneen pöydältä olevasta lippaasta hävinnyt myös viidenkympin raha. 

Olle Lövendalilla on vaimo Elsa ja lapset: Åke, joka opiskelee lääketiedettä, Gunilla, Lena, joka kävelee unissaan ja jonka kirjahyllyssä on kokonaista kolmetoista salapoliisiromaania, lainattuja joka ilmansuunnalta,  ja pikkupoika Mårten. Lena haluaisi koiran ja Mårtenilla on kilpikonna. Talossa on myös kissa, Misse. 

Lisäksi taloudessa on talouspalvelijana Elna, joka tuntee vetoa hänen luonaan käyvään Karlssoniin, jota muu perhe nimismiehestä puhumattakaan katso oikein hyvällä. Elnalle on hankittu lisäavuksi Agneta Valström, joka auttaa puutarhassa ja taloudessa ja on kuin perheenjäsen. Neiti Annie Lövendal on sukulaistäti, joka on tullut tohtorin taloon lepäämään leikkauksensa jälkeen. 

Gunilla seurustelee tullitarkastaja Boströmin pojan, Janin kanssa, joka on pitkä ja laiha. Isä Boström on terveydellisiä ongelmia ja hän istuu p y ö r ä t u o l i s s a (ei rullatuolissa, kuten tekstissä lukee). 

Kysymys kuuluu. Liittyvätkö rahojen katoaminen ja lääkevarkaudet yhteen? Ja kuka onkaan syyllinen? Näitä kysymyksiä lukija voi pohtia kaikkitetävän kertojan edetessä tarinoinnissaan. 

Varkauksia selvittävät, Sherlock Holmes & Watson -hengessä, nimismies Anders Ringstad yhdessä Lenan kanssa, joka aina välillä saa lainaksi nimismiehen Dolly-koiran. 

--- ---  tyttö tuli ikkunan kohdalle, kuului teatterikuiskaus: - Mutta setä, jos otan roiston kiinni sedälle, saanko sitten lainata Dollya? - Minulle? - Niin niin. Eikös sedän työtä ole roistojen jahtaaminen ja olisihan se aika noloa, jos setä ei pystyisikään selvittämään tätä. Tule Dolly, nyt juostaan. Nimismies Ringstad seisoi hetkisen ikkunassa ja katsoi tytön jälkeen. "Nainen!" Ajatteli hän, "huolimatta kolmestatoista ikävuodestaan. --- --- . 

Myös Elsa-äiti näkee Lenan naiseuden saatuaan tältä kalliin ja hienon käsilaukun meikkeineen.

- Tuohan on hulluinta, mitä olen nähnyt, sanoi hän . Mitä sinä sillä teet, sinä, jolla on vain luonnolliset värit kasvoissa. Mutta äiti silitti Lenan niskaa ja vastasi: - Älä sano niin! Lena on nainen ja näkee, että hänen äitinsä pian täytyy turvautua keinotekoisiin väreihin tehdäkseen vaiktuksen herraansa ja mieheensä. Olle Lövendal ei vastannut, vaan otti vaimonsa kasvot käsiensä väliin ja suuteli häntä suulle. 

Salaisuuksia tohtorin talossa on pirtsakka lasten- ja nuortenkirja ripauksella huumoria ja hyvää tuulta vakavien aiheiden rinnalla. 

Johanna Spyri: Dori työssä! NAISTENVIIKKO 2025

 Johanna Spyri

Dori työssä

Alkuteos: Was aus ihr geworden

Suomentanut Aino Jauhiainen 

WSOY, 1932

155 s.

Kansi: Kylli Koski 

Tänään vietämme Hannan, Hannen, Jennan, Jennin, Joannan, Johannan ja Jonnan nimipäivää. Onnittelun heille.   Naistenviikkolukuhaasteeseenjj valikoitui Johanna Spyrin Dori työssä -teos, joka on jatkoa viime vuonna tähän samaiseen haasteeseen lukemaani Mitähän Dorista tulee -teokseen. 

Dori on nuori nainen, joka asuu äitinsä Dorothean kanssa Italian Cavandonessa, jossa hän elänyt pitäen huolta hoitoonsa saaduista lapsista. Nyt kuitenkin toinen näistä, Willy on kuollut ja toinen, Otto, tohtori Strahlin poika, on haettu kotiin. Dori tuntee tyhjyyttä elämässään ja on miettinyt, että ryhtyisi hoitamaan lasten sijasta aikuisia ihmisiä, kun saakin viestin tohtori Strahlilta, joka kertoo, että Otto on sairastunut ja lääkäri on suositellut paikanvaihdosta. Tohtori tahtoisi Dorin lähtevän Rivieralle Oton hoitajaksi. Niinpä Dori matkustaa Bordigheraan. 

Bordigherassa, pienessä huvilassa, jossa on tarkkaan valikoitu vierasjoukko, Dori tapaa herra Maurizion ja tämän sisarukset Veran ja Ernan. Herra Maurizio kiinnostuu Dorista, jolla on sama sukunimi ja jonka isä on kotoisin samoilta seuduilta kuin hra Maurizio, joka alkaa kutsua Doria serkukseen, sillä kaikki Mauriziothan ovat sukua keskenään.  Hra Maurizio kiinnostuu Dorista. Erna puolestaan katsoo, että Dori, vaikka on hyvästä kodista, on luultavasti joutunut taloudellisiin vaikeuksiin ja että tältä puuttuu täysin seurustelutaidot. 

Kun tohtori Strahl saapuu myös muiden lastensa kanssa Bordigheraan kiinnostuu hra Maurizion Erna-sisko tästä tohtorista, mutta tuo hemmoteltu lapsi, Otto on hänen mielestään rasittava. 

Tohtori Strahlilla on Oton (10 v.) lisäksi pojat Oskar (16 v.) ja Waldemar (15 v.). Oskar ja Waldemar ovat luonteiltaan hyvin erilaiset. Oskariin on helppo tutustua ja mieltyä, Waldemar on hiljainen eikä niin sulavakäytöksinen. Dorin ja Oton suhde on lämmin ja syvä kiintymyssuhde ja vanhemmat pojatkin etsiytyvät Dorin seuraan.

- Niin, se on totta! Olemme niin usein sanoneetkin, jatkoi Oskar. - Mutta ette voi ymmärtää, miten monesti tarvitaan sellaista äitiäkin, jollainen on Max Thielellä; sellaista äitiä, jolle voi kertoa kaikki, jolta voi pyytää kaikkea, ja jonka kanssa saa neuvotella ja joka voi auttaa! Samaa mieltä on isäkin. Usein hän huokaisee, kun miellä on niin autiota eikä tiedä, kenelle hän puhuisi. Silloin hän sanoo: - Meidän talostamme puuttuu sydän. Ja juuri sitähän minäkin tarkoitan.

Hra Maurizio tekee kaikkensa päästäkseen Dorin seuraan ja siinä samalla niin, että Erna pääsee seurustelemaan tohtorin kanssa, jonka kanssa tämä viihtyykiin. Mutta Erna on kahden vaiheilla, sillä tuo rasittava pikkupoika, Otto...  

- Hyvä serkku, sanoi Richard Dorille, teillä on naisen sydän ja te ymmärrätte näitä asioita. Miten te ratkaisisitte tämän pulman? Mitä on nuoren naisen tehtävä silloin, kun hänen sydämensä tuntee voimakasta vetoa, mutta järki vastaa kieltävästi, koska taakka, jonka hän siten joutuisi ottamaan hartioilleen, olisi liian raska? - Kysykää minulta vain, miten sellainen puolma on ratkaistava, virkkoi Dori katsoen säkenöivin silmin. Jos kerran sydän tuntee voimakasta myöntymystä, ei mikään taakka käy sille liian raskaaksi. 

Dori ja Erna ovat hyvin erilaiset luonteet. Toinen on hyväsydäminen, avulias, rakkaudessaan pyyteetön, toinen kulttuuri-ihminen, huveja etsivä maailmannainen. Kun Dori huomaa, että tohtorin ja Ernan välillä on syntymässä jotain, hän haluaa palata kotiinsa Cavandoehen ja pyytää, että voisi viedä Oton mukanaan, kuten aiemmin on luvattu. Mutta silloin tohtori yllättääkin Dorin ja - yllätti hieman minutkin lukijana. 

Johanna Spyri taitaa ihmiskuvauksen, tunteita ei kirjoiteta auki, ne nousevat tekstin lomasta. Vastakohdat lyövät kipinää ja luovat jännitteen, joka kestää ja ponnahtaa yllättävästi kuin viritetty jousi lennähtäen maaliinsa. Pidän todellakin paljon Spyrin lapsikuvauksista, jollainen tämäkin tarina toki on, mutta tässä on myös heräävien tunteiden, rakkauden aspekti, jota kuvataan herkästi ja kauniisti. Toivoisinpa, että tästäkin teosparista saisi uudemman käännöksen ja yhteispainoksen, vaikka pidän toki näistä vanhoistakin painoksista, joissa on oma viehätyksensä. 

Kiva yksityiskohta: Kansikuvan on tehnyt lapsuudesta tuttu Kyllä-täti eli Kylli Koski. Suomalaisen naistaiteilun omintakeisia edustajia. 

 

 

Rauha S. Virtanen: Tapaamme Seljalla! NAISTENVIIKKO 2025

 

Rauha S. Virtanen 

Tapaamme Seljalla

WSOY, 1958 (2. painos)

221 + 2 s.

Kansi: Maija Karma

- Ajatellaan asiaa. Tietysti olisi hyvä, jos saisimme ensin hiukan tutustua tuohon sankariin. Emmehän voi harkitsematta ottaa aivan vierasta tällaiseen toveripiiriin. - Sinä et siis luota meidän arvostelukykyymme, huomautti Kris viileästi. - Aika omituista todella, Ari, sanoi Raina moittivalla äänellä. - Voi epätoivo, huokasi Tomi. - Jopas tässä ollaan tärkeitä. Kuka nyt vio puhua naisten arvostelukyvystä. Se on aivan liian olematon käsite. Hehän ihastuvat kuin päättömät kanat mihin tahansa tyyppiin. Kris katseli Tomia kylmin siniharmain silmin. Kas vain, hän sanoi jäisesti, emmepä ole aikaisemmin huomanneetkaan, millaiset käsitykset gentlemanneillamme on meistä tytöistä. 

Naistenviikkolukuhaastetta tässä jatkamassa ollaan. Tänään vietämme Maaretin, Maaritin, Margaretan, Marketan, Reetan ja Reettan nimipäivää. Onnitteluni!

Luin haasteeseen Rauha S. Virtasen Tapaamme Seljalla, joka on jatkoa Seljan tyttöihin.  Seljan tytöthän ovat: Kris, eli Kristiina, jonka nimipäivää vietämme naistenviikon päätteeksi 24:ntenä heinäkuuta, Margarita (Margaretan rinnakkaisnimi) , Virva ja Dodo. Takakansitekstissä Virvan nimi on vaihtunut Virpiksi, mikä mainittakoon lipsuksena.

Margarita on, kuten on aiemmin tullut esille Seljan perheen ottotytär, meksikolaista alkuperää äitinsä puolelta. Tässä Seljan tyttöjen jatko-osassa tämä Margaritan menneisyys ja suhde meksikolaiseen isoisäänsä on erityisesti tapetilla. Seljan perhe saa vieraakseen amerikkalaisen nuoren miehen Jerryn, joka sanoo olevansa sosiologin opiskelija ja haluaa haastatella kirjailija Riku Seljaa isänsä kanssa toimittamaan lehteen. Jerrystä tulee pian nuorisoryhmän jäsen, tosin siitä seuraa myös hankauksia ja erinäisiä mustasukkaisuuskohtauksia. Jostain syystä, Jerry tuntuu olevan kovasti kiinnostunut Margaritasta, kirjoittaa tästä ylistäviä kirjoituksia ja ottaa kuvia ja Jerry on käynyt Meksikossakin. Epäluulo kasvaa, kunnes kaikki paljastuu ja miehen todellinen luonto ja tarkoitusperät paljastuvat.

Tapaamme Seljalla on ihan mukava, kesäinen tarina koti- ja ystäväpiirin tekemisistä ja tunnelmista. Tyttöjen äitipuoli Rea alkaa voida pahoin tiskatessaan. Isä Riku on varma, että tuleva lapsi on poika.  Kerronta on kaikkitietävää kerrontaa, suoraa ja kirjakielistä. Tosin yhdessä vaiheessa, erään perheen kotiapulainen puhuu murteella:

- Älä sinä hömppöötä vanhaa ihmistä, torui Miina. - Kyllähän mäkin sen verran tielän, että nykyään se tanssaa jo alakouluiässä.

Tämä D:n vaihtuminen älläksi. Kyseessä lienee hämäläismurre, Miina vaikuttaisikin olevan jostain Lahden suunnalta, kun mainitsee: - Toista oli silloin kun minä olin nuarena Vesilahlella - ei silloin tämmöisestä tieletty.

Hieman erikoinen poikkeama kerronnassa, kun muuten dialogit sujuu ilman kummempia eroavaisuuksia. Henkilöiden luonne ja erot tulevat lähinnä esiin suhtautumistavoissa. Margarita esimerkiksi on etelämaalaisena "tulistuva" luonne, vaikka hän onkin yrittänyt tasoittaa luonnettaan. Sieniretkellä hän kuitenkin kimmastuu petolliseen Tomiin.

- Mutta "isojen" joukosta oli leikki kaukana. Margarita polki jalkaa ja huusi vihaisena kuin pippuri: - Totta vie, Tomi, jos olisin poika, niin löisin sinua nyt. 

 Naisellisuuden asteet:

- Milloin aiot mennä leikkauttamaan tukkasi, Kris? Sehän on jo pitkä kuin mikä. - Onko se tosiaan? - Kas vain. Oikeastaan sinusta on tullut aivan uusi tyyppi jotenkin naisellisempi ja pehmeämpi, nyt kun tukkasi on vähän pitempi. - Hauska kuulla. Minä kyllä kannatan lyhyttä tukkaa, mutta se on jäänyt nyt jostakin syystä leikkaamatta. - Jostakin syystä...ha ha ha... 

Erikoinen sanonta:

Nyt  kaikki alkaa heittää jättiläistä minun päässäni.

Ei tämä yhtään hassumpi tarina ollut. Aikamiljöö oli tietysti hyvin erilainen. Otetaan esimerkiksi puhelin, jotka olivat hyvin erilaisia tuohon maailmanaikaan. Mikä minua kuitenkin ihmetytti, oli, että isä Selja lähti ulos soittamaan, mahdollisesti puhelinkioskiin, kyllähän kodeissakin sentään puhelimia oli, mutta ehkä ne eivät sitten niin yleisiä olleet kuitenkaan. 

Tarina ilmeisesti sijoittuu Tampereelle, josta kirjailija on kotoisin. Hämeenpuisto mainitaan. Sammalvuori taas mietityttää, sillä sellainen löytyy Espoosta.  Leppäkertunkujaa myös mietin, onko se todellinen kadunnimi Tampereella vai keksitty. Ehkä miljöö on kuitenkin osin kuvitteellinen eikä pohjaudu todelliseen ilmestymisajankohdan kaavaan. 

Maija Karman kansikuvitus on upea. Harmi, että tuohon takakansiesittelyssä on tuo alussa mainitsemani lipsus. Virvalla ei tässä kuvituksessa ole "kissamaisia" silmälaseja, jotka "tekivät hänet immuuniksi kaikkiin ihastumisiin". 

Muualla sanottua:

Sivutiellä: "Arkisen hyväntuulinen nuortenromaani"

 

Aune Sarkanen: Pieni sairaanhoitajatar NAISTENVIIKKO 2025

 

Aune Sarkanen (Aili Somersalo)

Pieni sairaanhoitajatar

Gummerus, 1929

119 s  

Naistenviikkolukuhaastejjatkuu. Tänään vietämme Saaran, Sallan, Sallin, Saran, Sarin ja Saritan nimipäivää. Onneksi olkoon ja mukavaa kesäpäivää vain teille kaikille. 

Minulta löytyi haastetta varten Aune Sarkasen (sama kuin Aili Somersalo) vanha kertomus, kuten kirjan nimiösivulla sanotaan: Pieni sairaanhotajatar, jonka sivuhenkilöistä löytyi Saara-niminen henkilö. 

- Sinun tuhlaavaisuutesi vie meidät perikatoon, Saara. On mieletöntä tuhlailla sellaisia summia pienten tanssien järjestelyyn. - Sano vain suoraan, että sinun mielestäsi tanssit jo sinänsä ovat mielettömyys! - Niin sanonkin. Sinähän tuskin olet parantunut pitkästä sairaudestasi. - Mutta paranemistani juhliakseni minä nämä tanssit järjestänkin! Etkö voi käsittää, että maattuaan kaksi kuukautta sairaana ja laahusteltuaan toipilaana huoneesta toiseen, haluaa jo vähitellen hiukan huvitellakin. Mutta sinä tietysti toivoisit, etten olisi parantunut lainkaan, vaan olisin kuollut pois varojasi tuhlailemasta. --- ----   - Olet järjiltäsi. - Mene tiehesi! Olet kauhein mies auringon alla. 

Tätä avioparin riitelyä kuuntelee Irja, Pieni sairaanhoitajatar, joka oli valinnut tämän alan elämäntehtäväkseen rakkaudesta Jumalaan ja rakkaudesta lähimmäiseensä. Hän oli vielä aivan nuori ja hento ja lempeä tyttö, jolla oli suuret ruskeat silmät ja naisellinen olemus.

Saara oli Irjan serkku ja Irja oli asunut viimeiset kolme kuukautta tämän luona hoitamassa tätä ja sattunut samalla kihlautumaan Saaran langon (miehen veli) Lassi Lähteisen kanssa, joka myös asui taloudessa. Kihlaus tuntui kuitenkin jotenkin perusteettomalta vaikka Irja olikin kiintynyt mieheen.

No, tanssiaiset järjestetään, ja Saara hankkii Irjallekin, tämän vastustuksesta huolimatta, upean tulipunaisen  tanssiaisleningin ja kultakengät. Tanssiaisissa Irja näkee sulhasensa suutelevan toista naista ja pakenee. Hän jättää Saaralle kirjeen, jossa kertoo että hänen on lähdettävä ja  

"ettei enää katso olevansa kihloissa Lassin kanssa". 

Irja suuntaa askeleensa erään ystävänsä, Emmin luokse, joka myös on sairaanhoitaja.  Emmin pitäisi lähteä oman potilaansa luokse, mutta hän ei oikein voisi jättää äitiään, joka oli sairastunut, yksin. Niinpä Irja ottaa Emmin potilaan omaksi. Irjan uusi paikka on tohtori Lepänahon kotona, hänen äitinsä hoitajana. Mutta pian Irja saa huomata, että hänen täytyy taas poistua, kun perheen tuttu Elsa tulee mustasukkaiseksi tohtorista Ja alkaa juonia Irjan päänmenoksi. 

Irja suuntaa sairaanhoitajakotiin, josta hänelle osoitetaan uusi paikka, rikkaan rouva Hellmanin luona, jossa hänen tehtäviään on lähinnä seuraneidin ja kamarineidon tehtävät, eikä lainkaan sairaanhoidollisia, mitä nyt lääkkeen antaminen. No, täälläkään Irja ei kauaa joudu olemaan.

"Neiti on sairaanhoitajatar, joka vaeltaa kodista kotiin. Hän viipynee luonani vain - iltaan asti. 

Ilmoittaa rouva Hellman vieraalleen Herra Hillille, joka juuri oli ilmoittanut olevansa iloinen, kun oli saanut tutustua neiti Laineeseen. Ennen lähtöään Irja saa todeta,että rouva Hellmanin tytär Elisabeth on tuo samainen Eila Levä, jota Lassi Lähteinen oli suudellut ja jotka olivat sittemmin avioituneet. 

Irja suuntaa jälleen sairaanhoitajakotiin, kun hän kohtaa  vanhan naisen, joka kysyy: 

"Olisiko neidillä antaa muutama penni? - Mihin mummo niitä pennejä tarvitsisi? - Menisin tästä vähän apteekkiin. Kleini niin vaivaa ja Akelikin on niin kipee. - Mikä Akselilla sitten on? - Toiset pojat tuuppivat katuojaan, sen polvi on turvoksissa.

Irja auttaa mummoa ja lähtee tämän pieneen asuntoon ja tapaa Akselin, jonka polvi on pahan näköinen ja kuumettakin lapsella on. Irja ryhtyy hoitajattaren toimiin ja jää  mummon luokse tehden suunnitelmia auttaakseen kurjissa oloissa elävää naista ja tämän lasta. Mutta, kun Irja kalustaa huoneen, mummo pistää stopin. 

 - Ei! sanoi mummo pontevasti ja katsoi Irja tuikeasti silmiin. - tähän minä en suostu! Neiti kuulee se nyt, ja korja kohta pois kamppeensa! - Mutta mummo kunta! Mummo tuli pöydän ääreen ja hypisteli pöytäliinaa,  --- --- Ei, sanoi hän vieläkin, vaikkei juuri yhtä tarmokkaasti, - vaikka minä köyhä olen, niin minä en salaa varastettua tavaraa. 

Mummo ei ota kuuleviin korviin Irja selityksiä, vaan sanoo, ettei tahdo linnaan istumaan, - minä olen kunniallinen muija! Lopulta mummo aikansa itseään huojuteltuaan saa oivalluksen ja katsoo Irja tarkkaavasti. - Minäpä kysyn herra tohtorilta. --- --- lupasi käydä tänään. Portiasta kuuluu askelia ja ...

Ja kukapa muu tohtori olisi, kuin tohtori Lepänaho, joka ilmoittaa mummolle, että mummo voi olla ihan rauhassa, tavarat eivät ole varastettuja sillä Irja on hänen morsiamensa.,

Pieni sairaanhoitajatar on ihan hauska, hyvänmielen rakkaustarina, jossa on vivahde hengellisyyttä, mutta ei mitenkään paatoksellisesti. Aika on sadan vuoden -takainen Helsinki. Kerronnassa mainitaan Viertotie ja Kaivopuisto. Rakkaustarinahan tämä on. Sairaanhoidollista aspektia on hyvin vähän. Tarinoinnissa on vivahde lystikkyyttä, mikä erityisesti tulee ilmi mummo-osiossa. Naisnäkökulmaa ajatellen mummo on myös kaikkein persoonallisin hahmo. Feminismi on tästä teoksesta kaukana. Se, että naisen turva on miehen käsivarsilla on toki tarinan taustalla nähtävissä, mutta mielestäni ei kuitenkaan ensisijainen motiivi. 

Naisnäkökulma on myös nähtävissä kielellisesti. Kuka enää käyttää vanhaa suomalaista muotoa sairaanhoitajatar? 

Hykerryttävä ilmaisu: tomunimijä

 

Rebekka Räsänen: Saarisen musta lammas NAISTENVIIKKOHAASTE 2025

 

Rebekka Räsänen

Saarisen musta lammas

Gummerus, 1958

229 s.

 - Ajatelkaa, meitä on ensi yönä vain neljä avutonta naista täällä metsässä kaukana muista ihmisistä. Ei sitä koskaan voi tietää ...  – Hän osasi saada äänensäkin ihan puistattavaksi.  – Hyi, älä pelottele, Hannele moitti. – Tämä on niin rauhallinen paikka, ettei täällä koskaan ole mitään tapahtunut. Hannelenkaan rohkeus ei ollut varsin ehdoton, vaikka hän äsken – hän taas Kirstin naljailun pelosta – ei ollut antanut sitä ilmi. Ja Mirjam-poloisen silmät olivat jo suuret kuin jäniksen. – En minä tarkoittanutkaan, Kirsti selitti lipevästi, – mutta – ääni muuttui taas karmivan kolkoksi – ajatelkaa tämän paikan nimeä – Aaveniemi ... 

- Ellet nyt lakkaa, saat tämän niskaasi! Mirjam uhkasi tyynyllä ääni jo itkun rajamailla. - Hui ...! hän samassa kirkaisi kauhistuneesti. Hannele ja Kirsti kääntyivät nopeati, he olivat juuri kaikki Hannelen huoneessa. Mitä nyt ... ?

Se oli vain Riikka, jonka mittava olemus oli täyttänyt oviaukon ja pelästyttänyt Mirjamin.  

 

Naistenviikkolukuhaaste on alunperin Tuijatan ideoima lukuhaaste, jota tänä vuonna emännöi Tuulevi. Olin hieman kahden vaiheilla, josko aiemmasta poiketen en tänä vuonna lähtisikään mukaan, mutta tässä sitä taas ollaan: Kirjojen parissa, joiden tarinoista olen yrittänyt löytää jonkun viikon nimipäiväsankarin. 

Tänään 18. heinäkuuta vietetään Riikan  nimipäivää. Onnea vain kaikki ninipäiväänsä viettävät. Riikka on lyhennelmä Fredrikasta. Aiempien vuosien tapaan on minun ollut vaikea löytää ketään Riikkaa tarinoiden pää- tai sivuhenkilöinä. Kirjailijoita joitain löytää, mutta he eivät ole olleet oikein minun ominta kirjallisuuttani edustavia.

No, Riikan-päivän kunniaksi löysin luettavakseni Rebekka Räsäsen vanhan tyttökirjan Saarisen musta lammas, jonka olen  joskus muinoin lukenut, ja jonka jatko-osan luin muutama vuosi sitten sitten tähän samaiseen haasteeseen. 

Saarisen musta lammas  kertoo kesäpäivistä merenrantahuvilayhdyskunnassa ja erityisesti Aaveniemessä, jonka omistaa Rankan insinööriperhe. Rankan tytär Hannele on äitinsä tapaan arvonsa tunteva hienostoperheen tytär. Hänellä on kuitenkin ehdot saksankielessä ja matematiikassa. Saarisen kaksoissisarukset Kirsti ja Mirjam, joiden isä myös on insinööri  ovat hekin saaneet ehdot. Kirsti saksankielessä ja Mirjam Hannelen lailla saksankielessä ja matematiikassa.

Kun Rankan ja Saariset insinöörimiehet lähtevät Brasiliaan, jonne heidät on kutsuttu johonkin paperitehtasprojektiin asiantuntijoiksi, lähtevät vaimot mukaan virkistäytymään.  Tytöt ovat siis ihan ominpäin huvilalla, paitsi että heitä opettamaan ja ehdoista selviämisen auttamiseksi on palkattu kotiopettaja —  Aina Rautanen, jonka  "asiallisuus ja täsmällisyys näytti horjumattomalta"

Niin ja onhan sitten tietysti Riikka, tuo perheen pitkäaikainen apulaisrouva, oikea "kansanihminen" hyväntahtoisuudessaan, ja joka on oppinut "suitsimaan suunsa". Saarisen musta lammas on ehta tyttökirja, jonka päähenkilöksi nousee Kirsti. Kirsti ja Mirjam ovat kaksosuudestaan huolimatta toistensa vastakohtia. Kirsti on sanoissaan rohkea, hieman itseironinen, Mirjam arka, joka hakee Hannelen hyväksyntää.

Kesän aikana Kirsti tutustuu rampaan Liisa-tyttöön, joka asuu yksinään läheisessä tuvassa äitinsä kierrellessä kauppaamassa erinäisiä tavaroita. Vahvana teemana tarinassa onkin eriarvoisuus. Hannelen koti on hieno ja rikas, eikä Kirstin ja Mirjaminkaan perhe köyhiä ole. Tutustuessaan Liisaan, jonka jalat ovat halvautuneet lapsuuden onnettomuuden seurauksena Kirsti alkaa nähdä elämää hieman erikantilta. Hän kuitenkin salaa tuttavuutensa pitkän aikaa  muilta tytöiltä, luonteensa kun on hieman konstikas. 

Saarisen musta lammas on siis kaksiosaisen tarinan ensimmäinen osa, jossa ihmissuhteet hankaavat enemmän ja vähemmän. Jännittäviltä tapahtumiltakaan ei selvitä, kun kynttilöitä poltetaan yksinäisissä ullakkohuoneissa.  

Tytöt versus pojat -asetelma pisti mietteliääksi, kun Hannele saa vieraikseen apteekkari Kronehjelmin lapse Elsen ja Axelin joiden mukana on myös Axelin toveri Mauri Sarasto. 

"Else on kuin nokkia harakka ja se Rankan likka kuin kujertava kyyhkynen ---- ---- jaksanet niiden kaakatusta pari tuntia kestää ... tiedäthän minkälaisia tytöt ovat!" - Onhan minullakin sisar! Maailmassa on yleensä hirveän vähän oikein reiluja tyttöjä..." ---- --- Ei niitä ole ensinkään ...

Tämä tyttöjen eripuraisuus versus poikien reiluus minua hieman hämmentää, sillä se taitaa olla aika yleinen kuvaus. Toisaalta esille tuodaan Liisan kokemus pojista, jotka ovat pilkanneet hänen rampuuttaan. Tässä toinen tekijä, mikä kiusaa minua lukiessa. Miksi jatkuvasti kerronnassa käytetään nimeä Rampa-Liisa. Kun on kerran tehty tiettäväksi, että tyttö on rampa niin ei sitä tarvitsisi jatkuvasti korostaa. Voisi vain käyttää Liisa nimeä. 

Pojat Axel ja Mauri kuvataan siis reiluina kavereina, ja reiluksi  tytöksi osoittautuu Kirstikin, kun moottorivene, jolla nuoret ovat tulleet vierailulle tekee tenän ja pojat kaipaavat miestä, joka osaisi auttaa. Tällöin Kirsti kysyy:  - Täytyykö sen välttämättä olla mies? 

Kirsti korjaa moottorin ja tekee poikien kanssa ajelun tutustuttaen nämä Liisaan. Seikka, mikä saa Hannelen nyrpeäksi, kun Kirsti on ominut pojat ja Else osoittautuu vähemmän miellyttäväksi seuraksi ja osoittautuu oikeaksi madoksi "livauttelemaan pieniä sieviä pumpuliin kiedottuja epäkohteliaisuuksia niille, joille hän halusi osoittaa ylemmmyysrajan.

Ei sillä, kyllä Hannelekin tämän taidon osaa, kun Kirsti lopulta kertoo Liisasta ja tuo tämän vierailulle huvilalle. Kyllä hyväntekeväisyyttä voi harrastaa, mutta rajat sentään on oltava, hän ajattelee.

Ihan menevää ihmissuhdedraamaa siis nuorten kesken tämä teos. 

Lapsus: Kirstin ilmoittama koko nimi: Kirsti Agneetta Johanna Karoliina Saarinen muuttuu myöhemmin Kirsti Angeetta Johanna Kristiinaksi. 

Kirjallisuusviitteitä: Pikku Heidi, Caritaksen kirja, Kahdeksan serkusta. Montgomery, Topelius, Swan, Webster vastapainona kauhukirjallisuuteen viittaavia nimiä, joista mietin, ovatko ne todellisia vai keksittyjä teoksia, niin hyytäviä niiden nimet ovat, ja erityisen merkittäväksi muodostuu Pieni runotyttö -teos.  

Hieman ihmettelen ajankuvaa:

Liisa, joka on 11-12-vuotias ei ole käynyt koulua. Hän on oppinut lukemaan ja kirjoittamaan sivusta seuraten. Teos on ilmestynyt 1958, mutta kuvaako teos viisikymmenlukua? Mitä oppivelvollisuus, joka oli voimassa, tarkoitti tuohon aikaan. Vapauttiko laki invalidit? Käsite holhouslautakunta tulee esille, mutta kovin huolestuneita ei Liisan hyvinvoinnista tunnuta olevan, ennen kuin Kirsti puuttuu asiaan. 

Tämä tarina jäi siis kesken ja vaatii myös sen jatko-osan, Musta lammas lyö päänsä seinään,  lukua, jotta voisi olla tyytyväinen. 

NAISTENVIIKON lukuhaaste lähestyy!

 

18. heinäkuuta: Riikka
19. heinäkuuta: Saara, Salla, Salli, Sara, Sari, Sarita
20. heinäkuuta: Maaret, Maarit, Margareeta, Marketta, Reeta, Reetta
21. heinäkuuta: Hanna, Hanne, Hannele, Jenna, Jenni, Joanna, Johanna, Jonna
22. heinäkuuta: Leena, Leeni, Lenita, Matleena
23. heinäkuuta: Oili, Olga
24. heinäkuuta: Kiia, Kirsi, Kirsti, Krista, Kristiina, Tiina, Tinja

Enää pari päivää ja Naistenviikko alkaa ja sitä myöten naistenviikon lukuhaaste. Itse mietin, ottaisiko tähän tänä vuonna lainkaan osaa, kun emäntä vaihtui, mutta en kuitenkaan malttanut olla kartoittamatta kirjahyllyjäni, josko sittenkin ... 

Suunnitelmani on lukea tuttuun tyyliini naisten kirjoittamia kirjoja, joista löytyy joku naistenviikolla nimipäiväänsä viettävä henkilö. Koska lukutahtini ei ole kovin nopea, ellei kirjan teksti ole todella vetävää, aloitan lukemisen hyvissä ajoin, ehtiäkseni esittelemään kunkin teoksen "merkkipäivänään".  Ei sillä, ei nämä teokset kovin monisivuisia ole, mutta ... onhan elämässä muutakin kuin kirjat ja lukeminen. 

 

 

NAISTENVIIKKO 2024! Tiina Tanskanen: Hevostyttö Iitu - Talttumaton Talismaani

 Tiina Tanskanen

Hevostyttö Iitu - Talttumaton Talismaani

Otava, 2014

111 s.

Tuijatan järjestämä Naistenviikko-haaste on ollut kiva haaste, Kiitos Tuija näistä kymmenestä vuodesta.  Tänään on naistenviikon viimeinen päivä ja nimipäiväänsä viettää: myötä Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja. Onnitteluni! 

Omalle naistenviikon lukulistalleni valikoitui Tiina Tanskasen Hevostyttö Iitu - Talttumaton Talismaani, jonka päähenkilö Iitu on, arvioisin, koska iästä ei puhuta, yläasteikäinen hevoshullu tyttö. Iitun paras ystävä aina päiväkoti-ikäisestä asti on Aada. Yhdessä he käyvät Kaihomäen tallilla, ja haaveilevat omasta hevosesta. Tallin omistaa Sanna, jonka tytär Ella edustaa sitä "pakollista pahista". Hyvin normiteos siis, jossa puhutaan vain ratsastamisesta ja hevosista. No, kyllä tässä on hieman ihmissuhteistakin. Iitun ja Aadan ystävyys joutuu vakavaan hankaukseen, kun Aada saa oman hevosen, valmiiksi koulutetun ratsun ja alkaa vaikuttaa siltä, että Aada alkaakin olemaan tuon häkäkiven, Ellan kanssa. Kaikki huipentuu talviseen lumimyrskyyn ja särö levenee levenemistään, kunnes  - jotain on tehtävä, tai kaikki on lopussa.

Iitu asuu isänsä kanssa. Äiti on lähtenyt livohkaan, kun Iitu on ollut siinä viiden hujakoilla. Isä hankkii Iitulle tuttavansa avulla entisen ravurin, Suomenhevosen Talismaanin, josta ei kuitenkaan ole ravuriksi. Talismaani on kuitenkin aika änkyrä eikä Iitu saa sitä oikein hallintaansa, mistä seuraa Ellan ja hänen hännystelijöidensä kautta irvailuja ja myös tallin omistaja Sanna sanoo mielipiteensä: tuosta hevosesta ei ikinä tulle ratsua.

Iitu saa kuitenkin avukseen tallipoika Manun, joka on aikoinaan ollut huippuratsastaja, mutta joka ei enää aikoihin ole ratsastanut. Miksiköhän. Manulla on salaperäinen  menneisyys.

En lue kovin paljon tämäntyyppistä kirjallisuutta, vaikka hevosia ihailenkin. Tämä oli kuitenkin ihan mukiinmenevä tarina. Talttumaton Talismaani on Hevostyttö Iitu -sarjan ensimmäinen osa. Mainittakoon vielä, että tykkäsin, kun sisäkansiin oli kiinnitetty huomiota. Kivasti ideoitu painosasu.

Satunnaisotos:

- Sä et voi Iitu antaa tuon hevoses karkailla jatkuvasti. Se aiheuttaa ennen pitkää jonkin vaaratilanteen. Sanna nuhteli minua tutkiessaan Talismaanin aiheuttamaa tuhoa. Kuvitteliko Sanna, että huvikseni annoin Talismaanin juoksennella vapaana! Olin yrittänyt kaikkeni, ettei hevonen olisi päässyt vapaaksi, mutta tamma oli mahdoton jukuripää. Pidin kuitenkin mölyt mahassani ja vedin Talismaanin perässäni tallia kohti. - Seuraa sen hevosesi tilaa vähän aikaa. Se veti niin paljon ylimääräistä ruokaa, ettei ähkykään välttämättä ole kaukana, Sanna huikkasi perääni. - Mahtavaa! Sehän tässä vielä puuttuisi, että eläinlääkäri pitäisi kutsua paikalle. Isä varmasti riemastuisi, jos saisi heti käsiinsä useiden satojen eurojen eläinlääkärilaskun. Tarkkailin Talismaania raskain mielin pitkän aikaa. Onneksi tamma ei osoittanut merkkejä ähkystä. 

NAISTENVIIKKO 2024! Oili Vainio: Heinäkors tyynyl

Oili Vainio

Heinäkors tyynyl

Myllahti, 2007

83 s.

Kansi: Villa Visio Oy / Hanna Laurikko

Tänään vietämme Olgan ja Oilin päivää. Lämpimät onnitteluni päivääsi. Tuijatan Naistenviikon lukuhaasteeseen löysin Oili Vainion runokirjan Heinäkors tyynyllä. Metkoja runoja Laitilan murteella. Joissain kohin menee hetken aikaa, ennen kuin saa jutun juuresta kiinni. Elämänmakuisia tekstejä nämä kyllä on. 

SILLO

Ko viäl

meijän kyläs

ol kaks kauppa,

ompelulankall

myyjä leikkas hiivast

oikkian kokkose pala.

Jauhoi paperpussehi

tarkaste punnittun.

Violajuusto

kaunis kuva tuijoti.

Sänttklapu lopuks

sain osta ittellen palkaks

kymmene penni tikkari.

Koti poljesi

äiti liia isoll pyöräll

Sirkku-kopp

laukus koliste.

Ja isän kans

ehtoste

kuunneltti

Mettärario.

Oili Vainiota hieman siteeraten voisin sanoa, että 

Voi Voi

ko mää ole

tyytyväne

ny --- 

en ittehen, vaan tähän kirjalöytöön.

Tuossa aiemmassa runoesimerkissä ei kaikki ollut tuttua, mutta kyllä se lapsuus niin tuli mieleen. Aika, kun meidänkin kylällä oli kaksi kauppaa ja kun kouluruoan kanssa oli Viola-juustokolmio tarjolla. Eikä se Metsäradiokaan aivan tuntematon tainnut olla. Radio oli tärkeä kodin viihde, miltei aina auki päiväseltään. 

NAISTENVIIKKO 2024! Leena Inkeri Erkkilä: Sarastus!

 

Leena Inkeri Erkkilä

Sarastus

Edico Oy, 2010

Kansikuvitus: Leena Inkeri Erkkilä

Tänään vietämme Leenan, Matleenan, Leenin ja Lenitan nimipäivää. Tuijata järjestämä Naistenviikko -lukuhaasteeseen valitsin Leena Inkeri Erkkilän muistelmateoksen Sarastus. 

Sarastus sisältää lyhyitä tuokiokuvia, muistelmahetkiä lapsuudesta aikuisuuteen, sotavuosista rauhanpäiviin. Kerronta on kaikkitietävää, arkista proosaa, ilman sen suurempia dramaattisia tehokeinoja. Välillä on hieman huumoria, mutta muutoin kerronta on hyvin yksinkertaista, mutta silti kuvaavaa elämän pienistä tapahtumista. Välillä kerrontatyyli vaihtaa kuvakulmaa,  Teoksen päähenkilön Liisan päiväkirjamerkintöihin, jotka nekin "kasvavat mittaa" kehityksen myötä.

Rakas Päiväkirja. Minä sain sinut äidiltä lahjaksi, kun tultiin maalle. Kirjoitan vain kun on asiaa. On sota. Minua pelottaa. Liisa.

Takansitekstistä:Kirjan henkilöt ovat keksittyjä ellei kyseessä ole julkisuuden henkilö tai paikkakunnalla muutoin tuttu persoona. Kirja on kuvitteellinen, vaikka pohjautuu tositapahtumiin. 

Omat muistot sekoittuvat fiktiiviseksi tarinaksi, jossa Suomen sotavuodet ja suomalainen maaseutuelämä luo puitteet nuoren kasvulle.

Teoksen lopussa on pieni sanasto ja viimeiseksi vielä kirjailijan kuvaus murteista. Teokseen tuokin mukavasti ilmeikkyyttä ja elävyyttä murteellinen dialogi Itä- ja Länsisavon murteineen ja karjalaisin vivahtein. Muutoin kerronta on suorasanaista ja selkeää, hyvää kirjakieltä. 

Ensimmäinen luku, jossa pieni tyttö pelästyy valtavan ankkalauman taapertaessa vauhdikkaasti kohti tyttöä ja isompi serkkupoika huutaa: Juokse sinä kotiin, että edes sinä pelastut  toistuu loppupuolen painajaisunessa. Näin teoksen tarinat luovat kokonaisuuden, jossa luvut eivät ole irrallisia toisistaan. Elämä on ketju, jossa jokainen vaihe liittyy kokonaisuuteen. 

Sarastus luo hyvän kuvan suomalaisesta elämänmenosta sotavuosina. Pienistä ilonaiheista, mutta myös suurista suruista, evakkolasten ja -perheiden kohtaloista. Ei suurin sanoin, vaan pienin elein.

Ruokatunnilla lapset söivät kotoa tuomiaan eväitä. Useilla oli maitoa patenttikorkkipullossa. Maito oli kortilla. Lapset saivat sitä kuusi desilitraa päivässä, aikuiset kaksi. Pullollinen maitoa oli melkein yhden päivän annos. Liisan äiti laittoi usein tyttärensä ruisleipien päälle ohueksi paistettua kananmunaa. Mitään leikkeleitä tai paistettua lihaa ei ollut saatavilla, ei myöskään juustoa. Eräänä päivänä Taisto Tiippana käännähti Liisan puoleen kesken syöntinsä ja sanoi:

 - Hiitolas syötii lusikal voita!

- Mitä asiaa Taistolla on, kysyi opettaja.

Mie sanoin vaan tälle Liisal, jotta Hiitolas syötii lusikal voita. Ja se on totta.

Milla Ihalaista nauratti. Hän sai pidetyksi kasvojensa ilmeet tasaisena. - Minä ymmärrän, että sinulla on mielessä Karjalan kodin voikulhot ja muut. Yritä kestää tämä tilanne.  Kylhää  mie yritän, mutta ku kaikk on mänt.

- Taisto. Kun koulupäivä on lopussa, voit jäädä kanssani juttelemaan. Haluan kuulla, miltä sinusta tuntuu. Opettaja sanoi.

- Mie jään. Ois kyllä hyvä puhua, poika sanoi ja istuutui paikalleen.

Voisi sanoa, että siinä on ollut opettaja ja nainen paikallaan oli kohtaus sitten fiktiivinen tai todelliseen henkilöön pohjautuva.

 

NAISTENVIIKKO 2024! Spyri: Mitähän Dorista tulee

 

Johann Spyri

Mitähän Dorista tulee

Suomentanut Aino Jauhiainen

WSOY, 1932

226 s.

Tuijatan Naistenviikon lukuhaasteen myötä lukulistallani tälle päivälle oli Johann Spyrin teos Mitähän Dorista tulee. Vietetäänhän tänään Johannan nimipäivää, samoin kuin Hannan, Jennin, Jennan, Jonnan, Hannelen, Hannen ja Joannan päivää. Onneksi olkoon! 

Mitähän Dorista tulee on tuttua, turvallista Johann Spyriä Pikku Heidin hengessä olematta kuitenkaan toisinto. Teemoina tässä teoksessa on lastenkasvu ja -kasvatus, isän ja äidin merkitys lasten kehitykselle mutta myös eri maiden kulttuuriset piirteet ja ennakkoluulot. Eikä rakkauttakaan unohdeta. 

Alkuote: Monte Rossolla, jonka metsäiset kunnaat kuvastuivat syvälle Lago Maggioren sinisiin aaltoihin, lehtivät jälleen kastanjapuut. Kevyt aamutuuli suhisi niiden latvoisa. Joen toiselta puolen näkyi valkeita kyliä kirkkoineen. Siellä alkoivat iltakellot soida. Pieni tyttönen seisoi kuunnellen milloin hiljaisempina, milloin kirkkaampina kantautuvia säveliä. 

Tämä pieni tyttönen on Dori, 12-vuotias saksalaisen taiteilijaisän ja sveitsiläisen äidin tytär, joka on saanut kasvaa vapaana ja huolettomana isän ja äidin rakkauden ympäröimänä Italian lämmössä ja auringonpaisteessa. Erityisesti isän rooli on ollut vahva, sillä isä on opettanut Dorille sen vähän, mitä tämä osaa. 

Isä kuitenkin kuolee kaivaten lapsuutensa maisemia Pohjanmeren rannikolla. Alku on lastenkirjaksi hieman erikoinen, sillä alkuluvuissa kuolee peräti kolme henkilöä ja kuolema on läsnä myöhemminkin.  Dori on tavannut nuoren hotellivieraana olevan sairaan neidin, jonka kanssa hän vaihtaa ajatuksia hengellisistä asioista. Neiti on kuolemansairas ja hän lahjoittaa Dorille laulukirjan, jonka eräs laulu erityisesti toistuu läpi teoksen.

Ottaos käteni, / ohjaa mua alati, /ohjaa mua, armoisin /synkällä tielläkin!

Isäni johdossas / matka on autuas.

Teoksessa on siis vahva kristillisen uskon pohjavire.

Alussa kuolee myös Dorin naapurin Vanhan Maijan tytär, jonka mies Beppo ei kestä suruaan vaan lähtee pois ja jättää kolme lasteen, 5-vuotiaan Mariettan, 7-vuotiaan Benedetton ja 8-vuotiaan Giacomon Maijalle, joka hädin tuskin selviää toimistaan lasten pyöriessä hänen helmoissaan.

Dori ottaa lapset hoteisiinsa ja alkaa opettaa heitä "tavoille".

Mutta sitten Dorin elämä muuttuu. Isän kuolemasta on kulunut neljä vuotta, Dorista on tullut 16-vuotias nuori neitonen. Äiti Dorotea on saanut kirjeen sukulaisiltaan Sveitsistä ja nämä pyytävät tätä palaamaan perinnönjakoon, sillä suvun vanha Ukki on kuollut (Neljäs kuolema). Dorotea saisi yhden kolmesta mökistä asuttavakseen. 

Niin Dori äitinsä kanssa muuttaa Sveitsin Schulsiin jossa vuoret ovat hyvin erilaisia, Dorin mielestä paljon synkempiä. Kestää aikansa ennen kuin Dori alkaa havaita kauneuttakin ympärillään.

Äidin puolein Sveitsin suku on hyvin tapoihinsa juurtuneita ja he sanovat, että on hyvä, kun Dorotea on tyttärineen muuttanut vieraista oloista "oikeiden ihmisten" luokse. Italialaisiin suku, erityisesti serkku Marie Lene sanoo kipakoita sanoja "sipulin ja maissinsyöjistä", johon Dori vastaa, että kyllä Italiassa syödään muutakin. Ennakkoluulot vieraita maita ja oloja kohtaan on siis vahva teema myös.

Marie Lene ei oikeastaan ole kuitenkaan serkku. Tämä yhden ja toisen serkuksi kutsuminen hieman hämmentää. Sillä Marie Lene on oikeastaan enemmänkin käly kuin serkku.

Mummi ja Vanha Ukki, joilla on ollut neljä poikaa: Daniel (Dorotean isä ja Dorin isoisä),  Eljas, joka on kuollut, Matti, jonka puoliso on Katrine ja Jaakko, jonka puoliso on Marie Lene.

Doriin ihastuu kaukaisempi sukulainen Niki Sami, joka on rikas ja vauraasta talosta. Vanhalla Ukilla on ollut velipuoli, jolla on kaksi poikaa, joista toinen on Niki Samin isä, joka on kuitenkin kuollut ja Niki Sami on jäänyt setänsä, jota kutsutaan kummisedäksi, hoiviin. 

Niki Sami ajattelee, että kun hän rikas ja vauras, kolikot vain taskuissa kilisee, saa hän oitis Dorin omakseen. Myös suku ajattelee, että vauraus on tärkeä elämän turva ja he pitävät Doria ylpeänä, kun tämä ei katso suopeasti Niki Samin kosioyrityksiä. 

Suku yrittää taivutella Doria, mutta tämä on luonteeltaan aivan toisenlaisen ja katsoo hyvän elämän rakennuspalikoiden koostuvan aivan muusta kuin rikkauksista. Mummikin yrittää saada tytön järkiinsä järjestämällä vierailun Niki Samin talouteen ja esittelemällä tälle kaikki talon vauraudet. Mutta Dori karkaa omille teilleen, hakemaan ruusuja, joita hänelle oli aikoinaan luvattu näyttää läheisellä rauniotornilla.

"Siinä näkee, sanoi hän (mummi) miten käy, kun sekoitetaan vieraita kuteita taattuihin kotoisiin loimiin. Mummi ei ehkä ole aivan rasisti, mutta sellaiseksi hänet varmasti nykyaikana leimattaisiin.

Dori tekee tuttavuutta myös muihin kuin sukuun, Dorotean vuokralainen tohtori Strahl tekee suuren vaikutuksen Doriin. Yhdessä he lukevat kirjallisuutta ja kääntävät sitä. Myös lähistöllä asuva  puutarhuri Melkior on hyvä ystävä, jolta Dori saa hyviä ohjeita.

Melkior hommaa Dorin auttamaan läheisen Kylpylän Vanhaa Herraa, joka kaipaa yksinäisyyteensä jotain virkistävää. Tämä Vanha Herra osoittautuu vanhaksi tutuksi Italian Cavandonen ajoilta, sen kuolleen neidin isäksi, jolta Dori oli saanut Pohjanmerta kuvaavan merinäköalan isänsä lohduksi ennen tämän kuolemaa. Sitten tämä Vanha Herrakin kuolee (viides kuolema).

No, kylpylässä on myös eräs nainen, jolla on sairas, raajarikko poika Willy, jonka hoitajaksi Dori pääsee.

Mitähän Dorista tulee on yllättävää ajankohtaisuutta, vaikka teos lienee satakuntavuotta , ehkä ylikin, iältään.

Rouva Lichtenstenillä itsellään "tuntuu olevan paljon tärkeitä velvollisuuksia, sillä viimeiset valtiolliset tapaukset ovat suuresti järkyttäneet Euroopan tasapainoa. Voitko ymmärtää, että äiti, jonka on erottva sairaasta lapsestaan, huolehtii paljon enemmän Euroopan tasapainosta kuin siitä, miten hän saisi lapselleen sopivaa hoitoa ja kohtelua?"

Äiti Dorotea, joka on tavallinen nainen ja  jolle mies ja Dori olivat kaikki kaikessa, tuumaa puolestaa, että "oppineen rouvan, jolla on laajat tiedot, täytynee kai ajatella ja toimia sellaista, jota me emme käsittämään." --- ----  Onhan suurta, kun naisella on niin laajat tiedot, että hän voi käsitellä asioita, joista meillä ei ole aavistustakaan. Minä en ainakaan tiedä, mitä tarkoitetaan Euroopan tasapainolla." ---- ----

Dori ei helposti muuttanut mielipidettään. Hän ravisti päätään. En usko, että tuollainen nainen voi muuttaa Euroopan tasapainoa minnekään päin. Mutta lastensa tasapainoon hän varmasti kykenisi varjelemaan. --- siitä on iloa ja etua hänelle itselleen ja myöhemmin muille ihmisille ja koko maalle, ja siten saadaan Eurooppakin parhaiten pysymään tasapainossa."

 Rouva Lichtensenin tilanteen kautta Dorille  avautuu kuitenkin uusi elämä. Hän pääsee äitinsä kanssa takaisin rakkaaseen Italiaan, oman lapsuutensa maisemiin ja Cavandonen kotiin, joka on voitu ostaa omaksi Niki Samin sedän avulla, joka ei kanna kaunaa, vaikka muu suku hylkää ja vaikka veljenpoika Niki Sami jää nuolemaan näppejään. Tämä saa Dorilta jäähyväislahjaksi tekemänsä rahapussin, ettei tarvitse rahojaan taskuissa kilisytellä.

Cavandonessa Dori saa myös uuden yllätyksen, hän saa hoiviinsa myös tohtori Strahlin nuorimman pojan, jonka äiti on joutunut parantolaan.  Dori, joka on pelännyt tulevansa hyödyttämäksi saa kokea lapsilauman ympäröimänä, että eihän toki. Hänellä on paljon annettavanaan ja myös saatavissa.

Avioliitosta:

Toista ei voi tuntea ennen kuin on syöty yhdessä vakallinen suoloja.

Hmm. Miehesi taitaa olla taitava ajomies, vastasi Melkior verkkaiseen tapaaansa. Kysy häneltä, kykeneekö hän valjastamaan yhteen härän ja kanarialinnun, jotta nähtäisiin, miten he vetävät vaunuja parivaljakkona. 

Tässä teoksessa on kaiken kaikkiaan paljon näkökulmia naiseuteen ja naisen elämään. Mutta myös elämään laajemminkin. Pidin paljon. Teokseen on jatko-osakin Dori työssä. Harmi, että nämä muut Johanna Spyrin teokset, paitsi Pikku Heidi ovat jääneet unohduksiin. Mielestäni tällä teoksella olisi paljonkin annettavaa nykyajallekin.

NAISTENVIIKKO 2024! Margot Benary-Isbert: Nooan arkki!

Margot Benary

Nooan arkki

Alkuteos: Die arche Noah

Suomentanut Ulla-Maija Jokinen

WSOY, 1956

Kansi: Leena Puranen

217 + 2 s

Tuijatan Naistenviikon lukuhaaste jatkuu ja mitähän olenkaan löytänyt lukulitalleni? Tänään nimipäiväänsä viettävät  Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta, joten valinnanmahdollisuuksia on ollut. Lukulistalle päätyi Margot Benary-Isbertin Nooan arkki. Paitsi, että Margot-nimi voi olla samaa juurta kuin Margareeta, myös teoksen päähenkilö Margret vastaa Margareetaa. 

Margot Benary-Isbertin nuortenkirja Nooan arkki on toisaalta hyvin tavanomainen nuortenkirja, jonka päähenkilö on nuori tyttö. Toisaalta se on hyvin erityislaatuinen teos. Tarinan miljöö on sodanjälkeinen Saksa. Päähenkilö ja kuvakulma on Margret Lechowin, mutta myös paljon muita henkilöitä tarinaan liittyy. Lechowin perheeseen kuuluu paitsi 14-vuotiasta Margretia, hänen vuotta vanhempi isoveli Matthew ja 7-vuotias pikkuveljensä Jochen sekä vielä 10-vuotias Andrea, joka on aika villikissa pohtivamman Margretin rinnalla. Perheen isä on lääkäri, mutta hän on sotavankina Venäjällä.

Mikä on erityistä on se, että sodasta ja natseista ei juuri puhuta eikä sodastakaan. Tarinan keskiössä on Lechowin perhe, aivan tavallinen saksalainen perhe, joka on aiemmin asunut Pommerissa. Nyt he ovat kuitenkin pakolaisia. Pommerista, jossa talvella 1944 olot oli muuttuneet levottomiksi ja venäläisten lähestyessä ihmiset joutuivat pakokauhuun. Lechowin perheen äiti ei kuitenkaan ole halunnut lähteä pakoon, vaan on jäänyt kotiin, josta on joutunut leirille, Matthew miestenleirille ja muut lapset sijoitettu jonnekin lähistön maatiloille. Se, miten he nyt ovat jälleen yhdessä jää avoimeksi. Menneisyyttä ei juuri avata, vain pieniä sirpaleita kuten Margretin kaksoisveljen kohtalo. Christian on ammuttu ja haudattu omenapuun alle Pommerissa, samoin kuin lemmikkikoira Cosi, joka on käynyt ensimmäisen perheen taloon tunkeutuneen miehen kimppuun. Perhettä kuvataan myös karkotetuiksi, mitä kummastelen.

Yhdeksän kuukautta vaellettuaan seudulta toiselle, leiristä leiriin, kuormastosta toiseen heidän piti vihdoinkin päästä jonkinlaiseen kotiin.

Lechowit saavat asunnon Petersielienkujalta, rouva Vernuzin luota, joka asuu Kalifi-kissansa vuosisatoja vanhassa talossa. Rouva Vernuz on ensi alkuun hieman hapan joutuessaan majoittamaan kokonaisen perheen, mutta sulaa vähitellen.

Jochenin mielestä rouva Vernuz  oli jonkinlainen satuolento, mahtava ja vaarallinen.

Andrea ja Johchen aloittavat koulun, mutta mihin ryhtyvät Matthew ja Margret? Matthew aloittaa puutarhurin oppipoikana Rouva Almutin luona, jolla on maatila Ebereschenhof, hieman kaeumpana kaupungista. Rouva Almutin poika Bernd ei myöskään ole palannut sodasta. Myöhemmin myös Margret pääsee apulaiseksi rouva Almutille. Margret on eläinrakas ja tulee toimeen kaikkien eläinten kanssa. Rouva Almutilla on, paitsi, että hän kasvattaa verikoiria, myös lehmiä, kanoja, hevosia, poneja ja Margretista tulee eläintenhoitaja.

"Siinä vasta on nainen, sanoi Margret katsoen ihaillen hänen jälkeensä. Hänellä on enemmän järkeä kuin kuudella miehellä."

Rouva Almutilla on renki Josef  ja kotiapulainen Kathrin, joka on kipakka luonne. Myös eräs vanha professori, kiinalaisen apulaisensa Lingin kanssa asuu Almutin luona. 

Hänen vaimonsa oli ollut rouva Almutin paras nuoruuden ystävä. Hänet oli viety Theresienstadtiin, eikä hänestä sen jälkeen ollut kuultu. Pian sen jälkeen oli pommi osunut professorin taloon Frankfurtissa.  Nyt hän ei omistanut enää mitään, lukuun ottamatta joitakin vähäisiä esineitä ja korvaamattomia kirjojaan, jotka hän jo aikaisemmin oli tuonut turvaan Ebereschenhofiin.

Kuten jo mainitsin saksalaisten syyllisyydestä tai natsisaksataustoista ei teoksessa ihmeemmin puhuta. Vain joitakin lyhyitä luonnehdintoja löytyy. 

Matthias tutustuu nuoreen mieheen Dieteriin.  Dieteriin, joka on musikaalinen on auttanut katupoikia ja perustanut näiden kanssa soittoryhmän. Sinä et kai ollut mielelläsi sotaväessä? Matthias kysyy.  - Kun ajattelen, miten meitä petkutettiin --- Länsivalli.

Tämä saksalainen arkinäkökulma onkin teoksessa ainutlaatuista. Hieman ristiriitaisena kuitenkin koen muutamat sotaan viittaavat kuvaukset. Erityisesti tämä aiempi juutalaisten kohtaloon viittaava sitaatti yhdessä seuraavan sitaatin kanssa luo kontrastia.

Niin kuin rouva Almut ei Kolmannessa valtakunnassa ollut jättänyt pulaan juutalaisia ystäviään, vaan oli vaarantanut  oman vapautensa heidän vuokseen, niin hän ei nytkään jättänyt lähimmäisiään pulaan.

Teoksen imi Nooan arkki on symbolinen. Teosta ei varsinaisesti voi kutsua kristilliseksi kirjallisuudeksi, joskin kristillisyyttä kulttuurisena ilmentymänä sivutaankin (hieman arvoinakin) niin katolisuuden kuin evankelisuudenkin osalta.

"Andrean piti nimittäin adventtiajan alusta alkaen suorittaa päivittäin yksi hyvä työ voidakseen aina sen jälkeen laskea yhden oljenkorren seimeen, jonka äiti Theodora oli sijoittanut koulun kappeliin. Pehmeästi ja lämpimästi saisi Jeesus-lapsi jouluyönä nukkua pienten hurskaiden tyttöjen hyvien töiden vuoksi." Adventin aikaan tehdään adventtiseppelee ja lapset lähtevät lähistölle laulamaan adventtilauluja. Vastaanotto on vaihtelevaa"

Teoksessa on myös vahva filosofinen ote mikä näkyy erityisesti kirjallisuusviittauksissa.

Kirjaviittauksia: Odysseus, Brehmin Eläinten elämää, Nansenin Pohjan pimeillä perillä, Aarre kellarissa, Schillerin näytelmät, Kirja elämän tarkoituksesta, Muutoksien kirja, Plutarkhos, Tarua ja totta ja Paroni Munchausenin seikkailut, Kapteeni Cookin matkat, Carl Von Steinin teos bororo-intiaaneista, Peschuel-löschen Loango-kirja, Don Quijote, Mestari Wilhelm, Vaaliheimolaiset, Vihreä Heikki, Mathias Claudiuksen runo "On äänettömyys suuri.."

Professori myös kutsuu Margretina Artemiiksi, koska tällä on kesakoita otsallaan puolikuun muotoisella alueella,

Teoksen henkilöistä voisi vielä mainita Jochenin ystävän Hans-Ulrichin, orvon pojan josta tulee Lechowin perheen lapsi erinäisten vaiheiden jälkeen.

Sekä Marrin, vanhan naisen, joka asuu hieman syrjässä ja erillään.

"Hänessä oli jotain salaperäistä ja hän tiesi asioita, joista kukaan ei puhunut."

Marria hyljeksitään ja pidetään noitana. Hän kasvattaa mehiäisiä ja tietää paljon luonnonyrteistä. Rouva Almutin kotiapu Kathrin ei voi sietää naista, mutta Almut kohtelee tätä kuin ketä tahansa. Marri kutsutaan myös apuun, kun eläinlääkäristä ei ole apua Almutin koiranpentujen sairastuessa penikkatautiin.

Kaiken kaikkiaan Margot Benary-Isbertin teos Nooan arkki on kiehtova ja erilainen näkökulma sodanjälkeiseen Saksaan. Politiikkaa ei kuvauksessa juurikaan ole eikä jakolinjojakaan. Jotain voi kuitenkin päätellä siitä, että joku amerikkalainen on käynyt ostamassa Almutilta koiria. Tähän on vielä jatkokin Kevät Nooan arkissa. Pieni vihjaus romantiikkaan on teoksen lopussa. Saa nähdä olenko uumoilussani oikeassa, kunhan ehdin sen jatkokin lukea.

Ihmetystä kerrakseen:

"En anna sinun kuitenkaan vielä tänä talvena nukkua lämpimässä huoneessa, ettet taas saisi kurkkutulehdusta?"  Täh!Lämpimässäkö sitä kurkkutaudin saakin.

Myllypussina kantaminen on kuvaava ilmaus, joka ensi alkuun ei meinannut avautua. Itselleni tutumpi ilmaus on reppuselkä, mutta toki viljasäkit ja myllyt ovat tuttuja nekin. Mikä lie ollut syy, että ensilukema tuntui oudolta.

Mitä kummeksun on maininta "Dietholzin vanha tohtori Mengele kuoli jo melkein vuosi sitten." Miksi kirjailija on valinnut tämän kolkon nimen? Tällä tuskin kuitenkaan viitataan siihen tiettyyn henkilöön.

NAISTENVIIKKO 2024! Tuula Korolainen: Sara ja kadonneet sateet

Tuula Korolainen

Sara ja kadonneet sateet

Karisto 2020

44 + 2 s.

Kuvitus Meria Palin

Tänään vietämme  Sarin, Saaran, Saran, Saritan, Sallin ja Sallan nimipäivää. Onnitteluni

Tuijatan Naistenviikon -lukuhaasteen merkeissä valitsin tämän päivän kirjaksi Tuula Korolaisen Sara ja kadonneet sateet -teoksen. Hieman ironinen tunnelma, sillä tätä kirjoittaessani ulkona sataa ripottaa, vaikka se ei nyt olisi suotavaa, sillä keskellä lukuhaasteponnistusta, pitäisi vielä saada aikaan muuttoruljanssikin tehtyä. Onneksi muuttomatkaa on vain muutama kymmenen metriä, mutta on sitä siinäkin työtä ja vaivaa.

Silloin Sara muisti. Kylän halkeilevat pellot. Tyhjät vesikuopat ja sadevesialtaat. Kuolevat vuohet. Loputtoman kävelyn kuivan aavikon halki. - Sateet, Sanoi sanoi hiljaa. - Sateet eivät tulleet. Ja sitten me lähdettiin kotoa. Sinä päivänä, kun auto toi viimeisen kerran vettä.

Sara ja kadonneet sateet kertoo Sarasta, joka asuu äitinsä Leilan ja enonsa Samuelin kanssa jossain päin Afrikkaa (?). Päivänä, joka auto tuo vettä vain altaan puolilleen, Leila ja Sara lähtevät vaeltamaan kohti kaupunkia. Samuel-eno jää vielä kylään. Sinne jää myös Saran Täplä-vuohi, joka ainakin toistaiseksi on selviytynyt hengissä. Matka on uuvuttava ja vesivarannot tyhjenevät. Matkalla he tapaavat toisen perheen, joka neuvoo heille toisen reitin, mutta nämä kulkevat joutuisammin kuin Leila ja Sara ja katoavat pian näkyvistä.

Sara ja kadonneet sateet on ajankohtainen teos lapsinäkökulmalla ja lapsentajuisesti kerrottuna. Ei pelotellen tai uhkakuvia maalaten, vaan todentuntuisesti, mutta rohkaisevasti. Sara menettää lopulta tajuntansa uupumuksesta, mutta herää sairaalassa. 

Kerronnallisesti teos alkaa heräämisestä sairaalassa, jossa Sara alkaa muistella hänen ja äitinsä lähtöä pois aavikoituvasta kotikylästä. Kerronta on kaikkitietävän ulkopuolisen. Meria Palinin kuvitus ei ole teräväpiirtokuvitusta, vaan pehmeää kuin aavikon hiekka, jälki sumeaa kuin auringonpaahteessa väräjävä Afrikan ilmasto. Värikästä kuin elämä itsessään.

Sara ja kadonneet sateet kertoo katastrofista, mutta myös toivosta ja unelmista. Sara tahtoisi opettajaksi, mutta sitten myös sateentekijäksi.

"Ehkä sinusta voi tulla moelmpia. Jos minä olisin saanut käydä enemmän koulua, olisin halunnut tarinankertojaksi. - Mutta sinähän olet jo! Sara sanoo äidilleen. 

Ja niinhän äiti onkin. Saran tarina on eräänlainen kehyskertomus, jonka sisällä on kaksi Saran äidin kertomaa satua, jotka voisi nimetä vaikkapa näin: Satu Auringosta ja Vedestä sekä Kilpikonna, joka löysi veden.

Teoksen lopussa on tietoisku veden tärkeydestä ja merkityksestä ja mitä voimme tehdä asioiden muuttamiseksi parempaan. Myös aiheeseen liittyvää lastenkirjallisuutta on listattu teoksen viimeisille sivuille. 

Naistenviikon lukulistallani on naiskirjailijoiden teoksia, joiden kirjailijoissa tai tarinoiden päähenkilöissä on viikon nimipäiväsankereita.

Naistenviikko 2024! Erica Bauermeister: Elämän lempeät maut!

 

Erica Bauermeister

Elämän lempeät maut

Alkuteos: The school of Essential Ingredients 

Suomentanut Helinä Kangas

Bazar, 2011

Tänään alkoi naistenviikko ja samalla myös Tuijatan järjestämä Naistenviikon lukuhaaste. Lähden mukaan haasteeseen tällä Erica Bauermeisterin teoksella, joka saa edustaa tämän päivän nimipäiväsankareita Riikkaa ja Fredrikaa. Onnea kaikille merkkipäiväänsä viettäville. 

Elämän lempeät maut kertoo Lilianista, joka pitää ravintolassaan aina kuukauden ensimmäinen maanantai ruoanlaittokursseja. Ruoanlaitosta on tullut Lilianille tärkeä osa elämää aina lapsesta lähtien, jolloin isä lähti menemään ja äiti hautautui kirjojen maailmaan. Ruoalla pikku Lilian yritti houkutella äidin takaisin "elävien kirjoihin". 

Ota taikasauvasi esiin. --- Kaada maito kattilaan. --- Vuole appelsiininkuoresta kiharoita. --- Siirrä sivuun odottamaan. --- Halkaise kanelitanko. --- Lisää appelsiininkuoret ja kaneli maitoon. -- Raasta suklaa. --- Lisää Anis. --- ---  Pienen pieni määrä kostean rantahieman väristä jauhettua maustetta. Abuelitan antamassa pikkupussissa näytti hiljaiselta ja huomaamattomalta. Kun Lillian avasi pussin suulla olevan nauhan, hänen nenäänsä lehahti lämpimän kullan ja lakritsin tuoksu, joka toi muassaan kaukaiset aavikkoalueet, tähdettömän taivaan ja kaipauksen, joka tuntui silmien takana, sormenpäissä. Laskiessaan pikku pussin takaisin työtasolle Lillian tiesi,että mauste oli aikuisempi kuin hän. --- ---

Vain hyppysellinen. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes aineet yhdistyvät. Huomaat sen kyllä. Käytä taikasauvaasi. Kaada seos äitisi kahviin.

Kuulostaa ihanalta, mutta anis ei kuitenkaan ole ihan minun makuuni, enkä kahviini tykkää mitään mausteita lisätä. Tämä kuvaus herätti kuitenkin halun kokeilla jotain vastaavaa. Kuvaus herättelee tuoksuillaan. 

Kertoja on kaikkitietävä ulkopuolinen. Kehyskertomus on Lilianin tarinaa, jonka sisällä kerrotaan kunkin kurssilaisen elämäntarina kokkailujen lomassa.

Lilianin ruoanlaittokursseilla käy monenlaisia ihmisiä, joilla kullakin on oma menneisyytensä, omat haavansa ja kolhunsa ja syyt oppia laittamaan ruokaa. Lilian opettaa heitä omalla, hieman epätavallisella tavalla. 

Kerronnasta minulle tulee mieleen Maeve Binchyn elämänläheiset tarinat. Tämä ei kuitenkaan sijoitu Irlantiin vaan jonnekin päin Yhdysvaltoja, mikä yllätti minut. No, kirjailija on toki amerikkalainen, mutta olin tämän tyystin unohtanut lukiessani. Amerikkalaisuus ei heti näkynyt kerronnassa, tai minä en ainakaan sitä huomannut. 

Isabelle, jonka muisti on alkanut heiketä.

On keittiösuunnittelija Antonia, joka on tullut Italiasta "saadakseen kylmän suihkun". On Clare, nuori aviovaimo ja kahden lapsen äiti, joka on saanut kurssin lahjaksi omalta äidiltään. 

On Helen, joka on tullut kurssille miehensä Carlin kanssa. Joukon nuorin on Chloe, ei vielä täysikäinen, jonka epävarmuus ja kömpelyys on vienyt häneltä monta työpaikkaa, kunnes Lilian tarjoaa hänelle töitä. Chloe on asunut Jaken kanssa, joka on kokki ja heikko itsevarmuus juontaakin Jakesta, joka ei anna Chloen kokata, koska hän on perheen ainoa kokki. Hmm. Vaikutti hieman narsistiselta tyypiltä.

On leski Tom ja naimaton Ian, joka luo syviä ihailevia katseita tummatukkaiseen Antoniaan. 

Kerronta on täynnä tuoksuja ja makuhermoja kutkuttavia kuvauksia, jotka limittyvät eri henkilöiden rakkaustarinoihin. Ruoka ja rakkaus kuuluvat vahvasti yhteen tässä teoksessa. Ruokakuvauksista itseäni innosti kuvaus, jossa valmistettiin hääkakkua, mutta kuvaus ravunvalmistuksesta ei sen sijaan herättänyt haluja ryhtyä moiseen hommaan. 

Kiireetöntä kerrontaa, jossa ruonlaiton ohella opetellaan tunnetaitoja. En tiedä. Olisin pitänyt tästä teoksesta hyvin hyvin paljon, jos tässä ei olisi sitä yhtä pientä yksityiskohtaa, jonka vuoksi minua alkoi hyvin pahasti etoa. Luin kuitenkin teoksen loppuun asti. Tuon etovan, makaaberin tilanteen vuoksi tämä teos ei kuitenkaan saa minulta niitä kehuja, jotka muuten antaisin, vaan joudun sanomaan: ei hyvä. Tämä teos kuuluu niihin teoksiin, jotka haluan unohtaa.

Tämä teos meni kuitenkin sen verran ihon alle, että näin viime yönä unta, kuinka minun piti valmistaa pikkuleipiä, mutta eihän se mennyt ihan niin kuin opettaja unessa oli neuvonut. Onneksi en kuitenkaan painajaisia nähnyt, vaikka muuten huonosti nukuinkin. 

Suomennoksesta voisin sanoa sen verran, että ihmettelin sanontaa peukalonjuuri. Henkilö tasoitteli kahvia keittimen suppiloon peukalonjuurella. Minusta peukalonjuuri on sellaisessa kohdassa kättä, että ei sillä kyllä tasoitella mitään. Sen sijaan peukalolla muuten, sillä kärkiosalla voi tasoitella. Olisi hauska tietää, mikä on se alkuperäinen sana, mutta peukalonjuuri. Hmm. Oudolta kuulostaa.

---

Kohti Naistenviikkoa!

18. heinäkuuta – Riikka
19. heinäkuuta – Sari, Saara, Sara, Sarita, Salli, Salla
20. heinäkuuta – Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta
21. heinäkuuta – Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna
22. heinäkuuta – Leena, Matleena, Leeni, Lenita
23. heinäkuuta – Olga, Oili
24. heinäkuuta – Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja 

Nyt alkaa lukumaraton kohti Tuijatan järjestämää Naistenviikon lukuhaastetta. Olen valinnut lukulistalleni joukon naiskirjailijoiden teoksia, joissa on niin runoa kuin proosaa, lapsinäkökulmaa kuin hieman aikuisempaa.

Aloitan lukemisen näin hyvissä ajoin, että ehdin esittelemään lukemani teokset kunakin valitsemani naistenviikon nimipäiväsankarin mukaisena päivänä. 

Tämä on kiva haaste! Tule mukaan, jos suinkin ehdit ja taidat.