Tauno Karilas
Punainen pilvi
Valistus, julkaisuvuotta ei mainita
113 s.
Kansi: Eeli Jaatinen
Aloitus: Jack Mungo toi ensimmäisenä tiedon sodan syttymisestä Hattaran uudistaloon Minnesotan korvessa.
Vuoden 1861 kesä oli lopullaan, John Hattara oli juuri palannut kotiin ruispellolta. Edellisenä vuonna hän oli kaatanut kasken ja kylvänyt siemenen maahan. Vilja oli kasvanut hyvin ja nyt hän oli aloittanut sen leikkuun.
Hattaran perhe: Isä John, äiti Helena, tytär Liisa ja poika Erkki.
Ollaan asettumassa aterialle, Erkkiä vain ei näy missään. Hän on lähtenyt metsästämään pyssyineen ja tuntuu viipyvän retkellään. Jack Mungo tuo viestin Yhdysvaltain sisällissodan alkamisesta. Sen taistelun melskeet eivät kuitenkaan kosketa minnesotalaista uudisasukasta. Sen sijaan viesti intiaanien taholta uhkaavasta vaarasta on todellisuutta.
"Kaikista pohjoisvaltioiden linnoituksista viedään miehiä taistelemaan etelässä. Ridgelyn, New Ulmin ja monen muun linnoituksen varuskunta on vähentynyt puolella. Intiaanit, jotka tähän asti ovat pysytelleet rauhallisina, ovat käyneet levottomiksi. Ja kun he ovat jatkuvasti kiukkuisia valkonaamoille, jotka ovat tunkeutuneet heidän kalavesilleen ja metsästysmailleen, aikovat he, mikäli heitä oikein tunnen, ajaa vieraat tunkeilijat pois. Se käy helposti päinsä, kun entisestäänkin vähälukuisia varuskuntia supistetaan.
Kun Erkkiä ei ala kuulua kotiin, lähtevät Jack Mungo ja John etsimään poikaa. He kuulevat laukauksen, löytävät kuolleen hirven ja jälkiä maassa. Erkki on joutunut intiaanien vangiksi. He eivät kuitenkaan lähde seuraamaan jälkiä heti, vaan Jack Mungo ottaa mukaansa Micky Porter -nimisen miehen lähtiessään seuraavana päivänä jäljittämään joukkoa. John Hattara jää perheensä luokse, jonka siirtää myöhemmin turvaan Jackin piilomajaan.
Tauno Karilas on varmaankin kirjoittanut monia vetäviä nuortenkirjoja, minäkin olen ainakin yhden kiintoisan teoksen lukenut aiemmin. Tämä ei kuitenkaan ollut parhaimmasta päästä lukemisiani. Punainen pilvi on tyypillinen ajantuote, pojille suunnattu seikkailukertomus, joka perustuu hyvin löyhästi todellisuuteen. Tätä todellisuuspuolta minun täytyikin hieman selvitellä yksityiskohtien ja henkilöhahmojen kautta.
Varuskunnat:
Ridgely ja New Ulm, ovat olleet oikeita, todellisia linnoituksia 1860-luvun Minnesotassa. New Ulmin kaupunki löytyy osavaltiosta tänäkin päivänä.
Phil Kearneyn linnoitus Perustettu 1848 suojelemaan Oregoniin matkalla olevia siirtolaisia. Sijaitsee Wyomingissa.
Henkilöt:
Pikku Varis. Pikku Varis (Little Crow / Thaóyate Dúta) on todellinen historiallinen intiaanipäällikkö. joka liittyy vuonna 1862 Minnesotassa tapahtuneeseen Dakota-sotaan. Pikku Varis kuoli 1863. Tässä kertomuksessa Pikku Varis kuvataan pääpahiksena, joka on vanginnut Erkin viedäkseen tämän Punaisen Pilven luokse, jota hän vihaa.
Punainen Pilvi. Punainen Pilvi (Red Cloud / Makhpyia-luta) on ollut todellinen tunnettu Oglala-Sioux-päällikkö, jonka soti Yhdysvaltain armeijaa vastaan 1866-68 Wyomingissa ja Montanassa.
Lisäksi kerronnassa vilahtaa Istuva Puhveli ja Hullu Puhveli -nimiset hahmot.
Istuva Puhveli oli saanut surmansa salamurhaajan kädestä. Pikku Varis oli tuon teon tekijältä itseltään saanut kuulla tämän kuolinhetkellä, että Punainen Pilvi oli antanut hänen tehtäväkeen surmata vaarallisimman kilpailijansa. Istuva Puhveli oli mahtava päällikkö, kaikkien pohjoisten sioux-heimojen yksinvaltias, joka oli menestyksellisesti torjunut valkonaamojen tunkeutumisen kohti länttä.
En tiedä, muttta Istuva-määre toi mieleeni Istuvan Härän (Sitting Bull), jonka kuolema kuitenkin tapahtui paljon myöhemmin kuin tämän teoksen tapahtumat ja erilaisissa oloissa, joten ehkä mielleyhtymä on siltä osin oma, eikä nimellä viitata Istuvaan Härkään sen enempää kuin Hullu Puhveli -nimellä Hullun Hevoseen.
Hullu Puhveli -nimisestä mielipuolisesta intiaanipäälliköstä Micky kertoo Jackille heidän jäljitysmatkalla: Taudinkohtausten välillä oli Hullu Puhveli hyvin älykäs ja taitava päällikkö.
Joitakin muitakin nimiä mainitaan, jotka pistää mietityttämään, onko ne johdannaisia todellisista henkilöistä, jotka on ympätty tarinaan.
Aika:
Eletään siis 1860-lukua, sen alkuvuosia. Mutta kuinka monta vuotta tarinassa ehtii kulua? Päivistä, sen paremmin kuin vuosistakaan ei juuri puhuta. Itse arvioisin vuoden tai parin ajanjaksoa, mutta tapahtumien taustoja selvitellessä ajankuluminen jää hämäräksi. Tämä tarinahan saa alkunsa 1861, Dakota-sota käytiin 1863, mutta esimerkiksi viittaus Punaisen Pilven sotaan ja, "kuinka Fettermanille kävi" sijoittuu todellisuudessa vuoteen 1866.
Se, että tämän teoksen tapahtumissa kuluisi viisi vuotta jättää lukijan todella mietteliääksi. Alussa koottiin ruislyhteitä, jossain vaiheessa kylvettiin uudet rukiit. Kerronnan yhtenäisyys kiusasikin lukiessa samoin kuin muutamat yksityiskohdat kuten puhe "harakoista" intiaaniheimona. Seikka, jolle en löytänyt mistään vahvistusta.Lieneekö mennet harakat ja varikset sekaisin. Mainittakoon myös kulta-aarre jossain vuorenonkalossa, Yellowstonen suunnalla, jonne matkalaiset kulkevat, ja jota, siis kulta-aarretta Pikku Varis himoitsi. Lukiessani pohdin, millainen oli intiaanien suhtautuminen kultaan? Ja mitään ei puhuta siitä, kuinka kauan matkanteko kestää? Mutta jos ajattelee Amerikan Yhdysvaltojen suuria etäisyyksiä, niin kyllä kai se matka, hevosillakin, Minnesotasta jonnekin Yellowstonen suunnalle ei ihan parisssa päivässä suju.
Kerronta on siis aika ylimalkaista. eikä mitään suurempia kuvailuja ja luonneanalyysejä harrasteta. Tapahtumat viedään läpi suurpiirteisesti ja aika kuluu siinä sivussa sen kummemmin analysoimatta.
Tarinan vaiheissa syntyy kahnauksia, vangitsemisia, pakoon pääsyjä, tavataan kullankaivajia ja kohdataan taisteluja ja kaikki päättyy Hattaran perheen osalta onnellisesti. Perheen intiaaniystävä, winnebago-päällikkö Valkoisen Karhun tytär Metsäkukka ja Erkki suuntaavat katseen tulevaisuuteen.
- Sinusta tulee suuri soturi, Erkki...
- kun tulee rauha, silloin minäkin rakennan oman majan jonnekin tänne. Metsästämme yhdessä ja viljelemme maata ...
Hmm. Tämä ei ollut aiheestaan huolimatta ollenkaan "minun juttuni". Tosin tässä ei intiaaneihin suhtauduttu yksipuolisen kielteisesti, mutta kerronnassa on vivahteita, jotka saavat mietteliääksi ja herättävät kysymyksiä. Sen sijaan Eeli Jaatisen taiteilema kansikuva on todella upea. Siitä, kuinka todenmukainen se on, esim. päähine taistelutilanteessa, voidaan pohtia. Kansikuvan lisäksi teoksessa on muutama mustavalkoinen kuvituskuva. E h k ä tämän voisi lukea uudemmankin kerran. Nyt minä luin tämän yhteen syssyyn yön tunteina valvoessani.
