Anna Amnell: Pako Tallinnaan!

Anna Amnell 

Pako Tallinnaan

Lasten Keskus, 2006

136 s.

Kuvitus Matti Amnell

 

Ihastuin kovasti Amnellin aiempaan Kyynäränmittainen tyttö -teokseen, jonka historiallisfiktiivinen, hieman sadunomainen kerrronta imaisi mukanaan. Pako Tallinnaan on jatkoa lyhytkasvuisen Lucian vaiheisiin. Tällä kertaa Lucia matkaa Helsinkiin pitämään seuraa ja opettamaan luutunsoittoa 13-vuotiaalle Margareetalle. Lucia itse on 16-vuotias ja eletään vuodessa1562.

Margaretan isä on lyypekkiläinen kauppias, naimisissa uuden nuoren vaimonsa, Heblan kanssa. Kun Margaretan isä kuolee kulkutaudin seurauksena, Hebla haluaa naittaa Margaretan kaupunkiin muuttaneelle rikkaalle kauppiaalle päästäkseen tästä eroon. Margareta päättää karata Tallinnaan sukulaisten luokse. Hän ei halua mennä naimisiin. Hänhän on vasta lapsi ja sitä paitsi, hän on jo salaa kihloissa Lucian veljen Erasmuksen kanssa. 

Margareta ja Lucia suunnittelevat pakoa ja he saavat avukseen Vilpun, Margaretan sukulaispojan, joka suunnittelee luostariin menoa. Mutta suunnitelmat muuttuvat, kun Hebla ilmoittaa, että viralliset kihlajaiset ovat huomenna. Mikä nyt eteen? Pakoon on lähdettävä aiemmin kuin on suunniteltu eikä merikään ole vielä jäässä.

Tämä oli ihan kiva, 1500-elämää ja oloja kuvaava teos. Täytyy kuitenkin sanoa, että tämä ei saanut samanlaista ihastunutta henkäystä aikaan, kuin Kyynäränmittainen tyttö. Ja minua vaivasi edelleen Lucian tietynasteinen sadunomaisuus. Minun on vaikea kuvitella, että 16-vuotias, lyhytkasvuinenkaan, neitonen, istuisi luontevasti satularepussa. Tämä hyperbolistinen kuvaus tekee kerronnasta hieman epäluotettavan, toisaalta lisää historiallisuuteen sadunomaisuutta. Toinen seikka, mikä hieman hankasi loogisuutta on Vilppu, josta mainitaan ensin Margaretan Raahen serkkuna, sitten mainitaan, että Vilppu osaa purjehtia, --- --- Vilppu on raumalainen ja sitten taas Hyvä kun pääsee isoisälleen rengiksi Raumaan. Tämä Rauman ja Raahen vaihtelu on hieman sekavaa, varsinkin, kun kaupungit ovat niinkin kaukana toisistaan kuin ovatkin, ja erityisesti, kun kerronta painottuu enemmän eteläiseen kuin pohjoiseen Suomeen: Turku - Häme - Helsinki -akselille. Juoni ja tapahtumat ovat aika löyhästi kerrottu, kerronnnan pääpaino onkin enemmän tapainkuvauksessa ja historiassa. Myös aiemmassa teoksessa mainittu Juhana-herttua liittyy kerrontaan mukaan, tuomalla puolalaisen vaimon Katarina Jagellonican muassaan maailmalta. 

Kyllä minä kuitenkin vielä haluaisin lukea sen kolmannenkin osan, Lucia ja Luka. Ei tämä sentään niin tylsä tarina ollut.

Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 15. Kirjassa ajaudutaan haaksirikkoon

Anna Amnell: Kyynäränmittainen tyttö!

 

Anna Amnell

Kyynäränmittainen tyttö

Lasten keskus, 2004

159 s.

Kuvittanut Matti Amnell

Kyynärä Mittayksikö, pituus vaihteli eri maissa, alle 60:sta-80:een cm:iin. Laskettiin yleensä kyynärpään ja keskisormen pään välillä. Oma kyynärpäämittani on hieman alle tuon "selänraaputtimen".

Anna Amnellin Kyynäränmittainen tyttö on odotellut lukuvuoroa kirjahyllyssäni jo hyvän tovi ja nyt kun olen sen lukenut totean, että olipa hauska ja kivasti kerrottu tarina. Historiallista fiktiota, jossa ripaus sadunomaisuutta. Luvut ovat lyhyitä. Fontti selkeää, paperi liukasta ja kohtalaisen vahvaa. Kaikenkaikkiaan hyvin luettava layout. Matti Amnellin mustavalkokuvitus on kiva lisä ja tuo aikakautta hyvin esille.

Päähenkilö Lucia on  suomalaistyttö, syntynyt tosin Tukholmassa, jossa hänen isänsä Olavi Pietarinpoika toimi kuninkaan (Kustaa Vaasa) kirjurina. Perhe muuttaa kuitenkin isän näön huonontuessa Suomeen isoäidin luokse. Perheeseen kuuluu myös isoveli Erasmus, joka lähtee opiskelemaan Rostockiin ja pikkuveli Hannu, joka laitetaan Turun kouluun oppimaan.  Eletään siis Ruotsi-Suomen aikaa, vuosi on 1559. Muita henkilöitä on palvelusneito Valpuri ja tämän poika Läpsä, sekä palvelutyttö Vehnäpää. 

Lucia oli soma ja viisas lapsi Eihän hänessä ollut muuta vikaa kuin pieni koko ja oliko tuokaan vika? 

Anna Amnellin kerronta on sujuvaa. Lyhytkasvuisuutta minun mielestäni hieman korostetaan hyperbolismilla. Minun on vaikea kuvitella niin kovin pientä tyttöä kuin kerronnalliset viitteet mielikuvaa luovat. Tämä ei nyt kuitenkaan suuremmin haittaa, koska tämä ei historiallisesta viitekehyksestä huolimatta ole dokumentaarinen tarina jostain todellisesta henkilöstä. Historialliset yksityiskohdat sinänsä ovat varmaankin kohdillaan, kuten se, mikä lyhytkasvuisten lasten ja vamhempienkin kohtalo noina aikoina oli: hovinarrius tai kuninkaallisten leluna, sirkusjutuista puhumattakaan.

Lucian perhe oli hyvin toimeentuleva, oppinut. Lucian taidot: lukeminen, laulu, luutunsoitto, kielitaito eivät tavallisen metsäsuomalaisen  tasoa. Sitten Lucia ryöstetään. Juoneen kuuluu myös Juhana-herttuan matka Englantiin kosimaan veljensä Erikin puolesta Kuningatar Elisabet I:stä.  Siitä, miten Lucia selviää merirosvojen ja juonittelijoiden kynsistä , täytyy sinun  lukea itse. Sen verran kiva kirja tämä oli, että itse aion seuraavaksi lukea Lucian myöhemmistä vaiheista ja paosta Tallinnaan.

 

Pirkko Pekkarinen: Aurora ja villikyyhkysten aika!

Pirkko Pekkarinen
Aurora ja villikyyhkysten aika
Kirjapaja, 1995
163 s.

Alkulause:

Kevätmyrsky lähti liikkeelle Niagaralta ja pyyhälsi aallot kintereillään Ontariojärven toiselle puolen Torontoon.

Loppulause:

Mutta vielä vuosia myöhemmin, kun villikyyhkyset olivat jo kuolleet sukupuuttoon, jotkut väittivät nähneensä vaahteroitten laaksossa aina keväisin kaksi sinistä kyyhkyä, jotka kaartelivat aikansa laakson yläpuolella ja hävisivät sitten pilvien tuolle puolen.

Pekkarinen jatkaa Vaahteralaakson tytöstä - suomalaisesta Aurora Koivusta kertovaa tarinaansa, joka on sijoittunut vuoroin Suomeen, vuoroin Kanadaan. Tällä kertaa ollaan Kanadassa, jonne Aurora ja hänen sulhasensa Thomas ovat saapuneet, kun Thomasin isä on saanut vakavan sairauskohtauksen. Kaiken lisäksi kartanon palvelustytöt ovat peloissaan, kun sairauskohtauksen yhteydessä on Palmuhuoneessa nähty kummitus - Valkea rouva.

Valkean rouvan salaisuus selviää lopulta Auroran, Thomasin ja tämän siskon Vanessan yhteistoimin, isä toipuu ja Aurorakin hyväksytään Austenien rikkaaseen sukuun.

Ajankuva:

Eletään 1900-luvun alkuvuosikymmentä. Auroran vaiheiden myötä Pekkarinen  on tuonut esiin Suomen historian ja maailman tapahtumien vaiheita. Tässä teoksessa ei niinkään yksityiskohtina ole historian tapahtumat, ajankuvaa ovat paremminkin luomassa pienet detaljit korseteista ja esiliinoista, joista jälkimmäinen ei toki tarkoita vaatetta, Kodakin kameraan ja San Franciscon maanjäristyksestä Kitchiin. Kitch-sana sai minut lukiessani mietteliääksi (tunnettiinko termi kyseisenä aikana - kyllä)  samoin kuin Thomasin sanat, että paikka, josssa Aurora asui oli täynnä Viktoriaanista romua.  Myös muutamia kirjallisuusviitteitä on sekä yleissivistävää tietoutta kuten viittaus Florence Nightingaleen uraauurtavana sairaanhoitajana. Erikoisin viite oli viittaus Apollinierin runo sähkölle.

Aurora ja villikyyhkysten aika on hieman erilainen  kuin aiemmat sarjan teokset, vaikka jatkaakin  Auroran ja Thomasin vaiheita ja kaipuu Pariisiin kytee edelleen nuorten mielissä. Erilaisuus tulee kummitustarinasta ja lopun jälkisanoista, jotka tavallaan luovat tarinaan legendamaista ja fantasianomaista otetta. Ehkä juuri kummitusten takia tämä osa oli hieman mukavuusalueeni ulkopuolelta. Parasta teoksessa onkin juuri tuo aiemmin mainitsemani ajankuvan ja tilanteiden kuvaaminen pienten detaljien ja arkisten askareiden kautta.

Sarjaan on ilmeisesti vielä joku jatko-osakin, jos olen oikein ymmärtänyt ja kovasti tekisi mieleni lukea sekin kaiken jatkoksi.

Kansikuvasta:

Tämän teoksen kansikuvan on tehnyt Matti Amnell. Henkilökohtaisesti en pidä kansikuvaa oikein onnistuneena, mutta kauneushan on katsojan silmässä ja kukin viehättyy mikä mistäkin. Sitävastoin pidän paljon  sisälehden kyyhkyskuvista, jotka luovat mukavaa tunnelmaa ja johdattelevat sisälle  tarinaan. Lieneekö kyyhkyt saman tekijän piirtämät?

...

100 suomalaista kirjaa

Pirkko Pekkarinen: Aurora ja Pietarin serkut!

Pirkko Pekkarinen (Anna Amnell)
Aurora ja Pietarin serkut
Kirjapaja, 1993
173 s,

Tuijata-blogin naistenviikon inspiroima haaste lähenee loppuaan, vielä on kuitenkin pari kirjaa esiteltävänä. Tänään vietetään Olgan päivää. Minulle O:lla alkavat naistennimet ovat jotenkin läheisiä ja pidän niitä kiinnostavina ja kauniina, esim. Ottilia-nimi on hirmu hieno vanhanaikaisuudessaan ja kansaomaisuudessaan. Niin Olga kuin Ottiliakin löytyy tästä kirjasta - Aurora ja Pietarin serkut, jossa Pirkko Pekkarinen jatkaa Vaahteralaakson Aurora -teoksesta tutun, taitelijaksi haluavan Auroran vaiheita.

Koska tänään on siis Olgan päivä, niin otan esittelyssäni näkökulman Auroran serkusta Olgasta.

Olga Grahn on Auroran 13-vuotias serkku, joka on asunut perheensä kanssa Pietarissa. Eräänä päivänä hänen elämämsä saa kuitenkin uuden suunnan. Hänen vanhempansa ovat saaneet selville, että Olgan isosisko Elisabeth on aikonut karata erään Sasan kanssa, joka on anarkisti. Vanhemmat päättävät pistää Elisabetin sveitsiläiseen tyttökouluun ja lähtevät itse saattamaan tätä. Olga lähetetään Helsinkiin Ratsumestari Kasimir Friskin ja tämän vaimon luokse, jonne odotetaan myös Aurora Koivua palaavaksi Amerikasta. 

Tässä siis lähtökohta tälle suomalaisuutta ja romantiikkaa uhkuvalle tyttökirjalle. Eletään vuosia 1905 ja 1906. Niin Pietarissa kuin Helsingissä kuohuu. Maailma on murroksen edessä.

Olgan ja Auroran välit eivät ensin suju ollenkaan. Olga on puhumaton, vaikka osaa viittä kieltä, Olga ei lukee paljon, mutta hän ei halua olla Helsingissä. Hän ei tykkää käydä suomalaista tyttökoulua, jossa hänellä ei ole yhtään toveria. Hän ei ymmärrä, mitä niin kauheaa Elisabeth on saanut aikaan, että piti toimia näin.

Kun Olgan kissa Boris katoaa, oivaltaa Olga ensimmäistä kertaa, että hänellä kuitenkin on ystäviä Helsingissä ja välit Auroraan paranee. Koulutovereita hän saa, kun kiusattuna huitaisee ranskankirjalla tsaarin nuoruudenkuvan seinältä ja peloissaan tytöt ajattelevat, että nyt he joutuvat Siperiaan.

Aurora ja Pietarin serkut oli ihan mukavaa luettavaa. Pidin tätä parempana kuin ensimmäistä osaa, jäntevämpänä ja kerronnallisesti eheämpänä. Mitä kuitenkin jäin miettimään, oli tsaarinaikainen Helsinki-kuva, joka oli taustalla yleisluontoisena ennen eläneine todellisine ihmisineen ja paikkoineen. Jotenkin minun kuitenkin oli vaikea nähdä mielessäni kaupunkikuvaa. Eläväisempi olikin henkilöhahmokuvaus. Aurora ja Pietarin serkut ajankuva on vielä sääty-yhteiskuntaa. Aurora on herrasväkeä. Vaikka Auroran perheyhteisössä tunnutaan ainakin joidenkin taholta suhtauduttavan palvelijoihin erittäin hyvin ja jopa ystävällismielisesti niin ero palvelijaluokan ja herranväen välillä tulee hyvin esille. Dialogi on raikasta ja moniulotteista aina piikojen murteita myöten. 

Muutama detalji kirjassa oli, joita pähkäilin.

Olga oli järjestänyt itselleen piilopaikan ullakolle talon päätyyn kuusikulmaisen ikkunan viereen. Hän oli raahannut sinne käpäläjalkaisen divaanin ja matalan jakkaran, jolel hän oli laittanut joitakin kehystettyjä valokuvia. Kylminä ja sateisina päivinä Olga oli lojunut tuntikausia ja haalistuneella kretonkipäällysteisellä divaanilla ja ahminut kirjan toisensa jälkeen setänsä ja tätinsä laajasta kirjastosta.  

Olga avasi ikkunaan ....

Avasiko hän sen kuusikulmaisen ikkunan? Voiko kuusikulmaista ikkunaa avata? Aiemmin teoksessa kuvattiin ratsumestarin taloa, että sen ovetonta julkisivua koristi kahdeksanruutuiset ikkunat. Kuinkahan yhtenäinen arkkitehtuuri on, jos samassa rakennuksessa on sekä kahdeksan- että kuusiruutuisia ikkunoita.

No, nämä ovat tällaisia pieniä kysymyksiä. Hiuksenhalkomista voisi joku sanoa ja ehkä niin, enkä minäkään niihin turhan vakavasti suhtaudu. Kunhan herätti miettimään. Miettimään pisti myös torikuvaus, jossa kerrottiin, että torilla myytiin siperiasta tuotua voita. Tuotiinko Helsingin kauppatorille todellakin voita Siperiasta? Se kuulostaa jotenkin uskomattomalta. Siperia kun on niin kaukana ja voita oli saatavissa varmaan lähempääkin.

Tiedättekö, että Olga on viikinkinimi? kysyi Aino.Olga ei ollut tiennyt, mutta siitä hetkestä hän jatteli itseään viikinkien jälkeläisenä ja keksi itselleen sukutarinoita, jotka olivat paljon jännittävämpiä kuin elävät kuvat, joita tytöt kävivät katsomassa Maailman ympäri -teatterissa. 

Aurora ja Pietarin serkut näkökulma on romanttisnaisellinen. Se kuvaa Suomen historiaa omalla tyylitellyllä tavallaan ja fiktiolla höystettynä. Vaikka kirjan päähenkilöihin pääsee jollakin tavalla samaistumaan jäävät he kuitenkin kiiltokuvamaisiksi ja hieman verettömiksi. Kirja oli ihan mukava lukea, ihan niin kuin nukeillakin on joskus ihan kiva leikkiä ja askarrella. 

Pirkko Pekkarinen: Aurora - Vaahteralaakson tyttö!

Pirkko Pekkarinen
Aurora Vaahteralaakson tyttö
Kirjapaja, 1991
208 s.








Alkulause:
Haukka liiteli puitten latvojen yläpuolella levottomana kuin etsien paikkaa, johon laskeutua.

Loppukappale:
Sitten tulisi kesä ja hän näkisi taas Auroran. Missä, sitä hän ei vielä tiennyt. Mutta nyt Thomas uskoi, että kesä tulisi.

Aurora on suomalainen tyttö, jonka isä on karkoitettu maasta sortokauden aikana. Eletään 1900-luvun alkua. Thomas puolestaan on rikkaan kanadalaisen liikemiehen poika.Kumpikin haaveilee taiteellisesta urasta.

Auroa - Vaahteralaakson tyttö on ihan kiva tyttöjen kirja. Romtantiikkaa ja hipppunen historiaa. Tai oikeastaan historia on vähän liian ponnekkaasti läsnä. Suomalaisuuden historian tapahtumat, jotka on ripoteltu tarinan lomaan tulevat niin yhteen syssyyn,että lukiessa alan miettiä vuosilukuja. Vuosiluvut eivät ole koskaan olleet vahva puoleni. Alan miettiä aikaa ja tapahtumia. Lisäksi tarinan kerronta on erikoinen yhdistelmä takautumaa ja nyt hetkeä, Auroralle tapahtuvaa (tai Thomasille tapahtuvaa) ja muistelua. On vaikea sanoa, kuluuko kirjan tapahtumissa vuosi vai useampi.

Koska kaikki suomalaisuuden yleistietous oli sikin sokin päässäni aloin kaivella yksityiskohtia saadakseni hieman selkeyttä ajatuksille ja sain kokoon tällaisen aikajanan kirjassa mainituista tapahtumista ja henkillöistä.

Tutkimusmatkailija Mary Henrietta Kingsley    eli 1862 - 1900
Bobrikov oli Suomen kenraalikuvernöörinä  1898 - 1904
Helmikuun manifesti annettiin vuonna 1899   
Edward Iston maalaus Hyökkäys valmistui 1899
Aurora Karamzin eli vuosina 1808 - 1902

Asevelvollisuussäädös annettiin 1901
Theodore Roosevelt oli  USA:n presidentti vuosina 1901 - 1909
Pariisin maailmannäyttely pidettiin 1900
Buurisotaa käytiin vuosina 1880- 1902
Boksarikapina oli 1899 - 1901   
Wright-veljesten 1. ilmalento tapahtui 17. joulukuuta 1903

Marie Curie sai 1. nobelinsa vuonna 1903

Suht looginen ajankohta siis näissä viittauksissa, mutta pieni epäloogisuus kuitenkinon todettavissa.  Kirjassa mainitaan, että Aurora Karamzin oli kuollut edeltävänä vuonna, tällöin Aurora oli kotonaan Suomessa ja muisteli menneitä ja haaveili suuria. Vuoden täytyi siis olla 1903. Mutta - kun Aurora sitten päätti tyttöystävänsä kanssa matkata isänsä  luokse Kanadaan, kerrotaan, että keisari oli edellisvuonna  säätänyt asevelvollisuuslain, jonka vuoksi moni nuori mies päätti lähteä maasta. Auroran täytyi siis lähteä matkalle vuonna 1902 (koska asevelvollisuussäädös oli annettu 1901). Tapahtumissa siis edetään eteenpäin, mutta vuosiluvut menevät taaksepäin.

Niin tai näin, niin selkeä ajankohta on joulu 1903, joka mainitaan, kun Aurora saa joululahjan palvelijatoveriltaan Marylta ja tämä tapahtuu tarinan loppupuolella. Aurora on pestautunut Thomasin perheeseen palvelijaksi, kun ei olekaan tavannut isäänsä, joka on lähtenyt johonkin tiettömien taipaleiden taakse.

LIsäksi minua kirjassa häiritsi maininta Mary Kingsleystä, joka oli todellinen henkilö ja kirjoitti pari kirjaakin Afrikan-matkoistaan. Aurora-kirjassa mainitaan siitä, että hän putosi tiikeriansaan norsunluupiikkien päälle. En tiedä, onko tämä todellinen tapahtuma, voisiko moninkertaiset alushameet ja vaatekerta säästää hengen tällaisessa ansassa, mutta mikä minua häiritsi oli se, että Afrikassa ei ole tiikereitä. 

Näistä epäloogisuuksista huolimatta pidin Aurora - Vaahteralaakson tyttö kirjasta sen verran, että haluan lukea sen jatko-osatkin (vai ovatko ne edeltäviä osia). Aurora-kirjan kerronta on suht persoonallista ja mukaansatempaavaa. En kuitenkaan vertaisi tätä Montgomeryn kirjoihin tai muihin tyttökirjaklassikoihin, niin kuin takakansiteksti tekee. Romanttinen ote on kerronnassa vahva historian ohella. Aurorassa on paljon haaveita ja unelmia ja siksi se on kevyttä luettavaa.

---

Huom! Pirkko Pekkarinen tunnetaan nykyään kirjailijanimellä Anna Amnell, mutta käytän postauksessa kirjassa mainittua kirjoittajanimeä.

----

Tällä saan taas yhden kasvin lisää Kirjaherbariooni: Vaahtera (Acer platanoides).