Eila Pennanen
Kaadetut pihlajat
WSOY, 1944
145 + 2 s.
Eila Pennanen on minulle uusi kirjailijatuttavuus ja tämän teoksen perusteella minun on vaikea sanoa, lukisinko häntä enemmänkin. Tämä oli lukukokemuksena ihan kiintoisa ja välillä jopa riemastuttavan hauskaa luettavaa, mutta ... Psykologinen ote ja se, mitä ei suoraan kerrottu, mikä jäi rivien väliin teki hieman jäätävämmän vaikutelman. Miksi eläväisestä, mielikuvitusrikkaasta tyttölapsesta tulee aikuisena niin itsekäs, omanarvontuntoinen, kylmäävä, laskelmoivakin ehkä. Miksi taiteellisesti lahjakas poika ei etene urallaan, miksi... Teoksessa on sekä valoa että varjoja. Teos on ilmestynyt sotavuosien vaiheessa joten ajankuva ja -henki ilmeisemminkin heijastuu teoksessa.
Teos alkaa prologilla: Kirje.
Sineä, sinen tänne vivahtelevaa, kaukana ruskean vihertävä metsäranta ja taivaan huikaisevan kupukaton maidonvärinen alalieve. Kaunista. Mies, joka seisoi ikkunan luona, varjosti kädellään silmiään kummaltakin sivulta, tähysteli ja siirrähteli ajatuksettoman ja kutienkin tarkkaavaisen näköisenä. Hän oli tavattoman laiha. Hänen kasvoillaan oli huolestuttavan kärsivä ilme, jonka sivulliseen saattoi vaikutttaa tärkeilevältä, ja hänen kasvoillaan käväisi silloin tällöin kevitä kouristavia liikkeitä - ne olivat kuin väreet veden pinnalla, kun kala siihen koskettaa alhaaltapäin."
Mies on sairas, henkisesti lähellä "loppuunkulumista." Hänen vaimonsa, Elsa yrittää valaa häneen elämänuskoa, rohkaista häntä jälleen maalaamisen pariin. Sillä mies on taiteellisesti lahjakas. Mies, Veikko nimeltään on saanut kirjeen, jossa hänen siskonsa ilmoittaa, että toinen hänen siskoistaan, Elli-Sisko on kuollut ja haudattu. Sitten tämä kirjeen lähettänyt sisko tulee kylään. Sisarusten välit eivät ole parhaimmat mahdolliset.
Teoksen päähenkilöinä on siis kolme sisarusta, Veikko, Elli-Sisko ja
Sirkkuli. Näistä Veikko ja Sirkkuli ovat täyssisaruksia. Heidän isänsä
on kuollut ja äiti pitää perhettä koossa. Äiti on työteliäs, ahkera. Tunteet jäävät piiloon. Elli-Sisko on perheeseen
otettu kasvattilapsi, jonka tumma hoitajatar oli vauvana tuonut
perheeseen. Ja Elli-Siskon kohtalo on tarinan avain. Äiti ei ole osannut rakastaa Elli-Siskoa samalla lailla kuin kahta muuta. Hänellä on epäilyksensä. Elli-Sisko on kuitenkin saanut kasvaa muiden lasten joukossa samalla tavalla, kunnes eräänä kesäpäivänä, äiti kertoo Veikolle, että Elli-Sisko ei ole tämän sisko, vaan perheeseen otettu kasvatti. Tästä seuraa, että Veikon ja Elli-Siskon välinen sisarellinen rakkaus saa uusia vivahteita, jolloin äiti kertoo Veikolle loputkin, että hänellä on syy epäillä, että Elli-Sisko on Veikon sisarpuoli, että heillä on sama isä. Siitä seuraa, että Elli-Siskon mieli järkkyy ja hänet viedään siihen hoitolaitokseen, josta hänet on perheeseen alunperin tuotu. Siellä hän saa maksaa oleskelunsa työllä - siivoojana, vaikka äiti on luvannut maksaa hänestä. Seikka, jonka Sirkkuli, eli myöhemmin aikuistunut Sirkka paljastaa Veikolle.
Prologin jälkeen kerronta siirtyy lapsuuspäiviin, Juhannukseen, Helsingistä tulee Vieras, ylioppilas, joka tahtoo tutustua maalaiselämään. Kunnes lopussa on epilogi ja välien selvittely Veikon ja Sirkan välillä. Mutta myös Elsan ja Veikon aviosuhde kääntyy valoisampaan. Kaikessa on ollut kyse vääryydestä, joka on kohdannut Elli-Siskoa ja mikä vaivaa Veikon mieltä.
Mikä minulle jättää avoimia kysymyksiä on Sirkan luonne. Miten mielikuvituksekkaasta, elämäniloisesta, hieman ehkä ilkikurisestakin lapsesta tulee niin "jäykkäniskainen", ehkä laskelmoivakin aikuinen, mutta kun kaikki kiertyy yhteen, niin ehkä se ei ole ihme.
Kerronnallisesti tämä on vaihtelevaa alakulon sävyttämästä elämäniloiseen ja riemastuttavaan kuvaukseen, lapsuus, aikuisuus, rakkaus, estot, estottomuus välittyvät hienosti. Pidin erityisesti Sirkkulin lapsuusseikkailuista Taikametsässä.
Mäntyharjun jälkeen, harjun toisella puolen tuli haka. Haassa oli koivuja ja haapoja, jotka suhisivat kaameasti. Siellä oli myös p i h l a j i e n p y h ä k ö t. Ne oli oikeastaan Taina-täti löytänyt, ainoa, jonka Sirkkuli oli antanut tulla osalliseksi taikametsän salaisuudesta. --- --- ne olivat piehiä lehtimajoja, ympyröissä kasvavia pihlajia, jotka keskellä koivuja ja leppiä olivat kerääntyneet kuin kokousta pitäneet.
Sirkku oli perheen nuorin, ikää ei mainita, vain, että hän oli "perheen lapsi". Hän osasi kuitenkin jo lukea ja hän olisikin lukenut kaikkea, mitä hyllyistä löysi, paitsi että äiti aina tarkasti kirjat, oliko niissä "jotakin sopimatonta" ja jos oli, niin käski Veikko lukitsemaan ne kaappiin, pois Sirkkulin käsistä.
Ja kirjojen maailma ruokki Sirkkulin mielikuvitusta, leikkejä. Hän oli milloin vaeltamassa erämaassa alasti ja villinä australialaisena poikana, milloin ratsastamassa yli niittyjen ja läpi metsien "Liekki, liekki! hei, kiidä, ratsu, älä pysähdy, älä väsy...Toisaalta Sirkkuli oli hyvin yksinäinen pieni tyttö.
Eila Pennasen kerronnassa on niin sadun lumoa, kuin kauhuakin, mielikuvituksen lentoa kuin arjen kuluttavaa todellisuutta. Tämä jättää todella jäljen lukumuistiin.
Muutamia huomioita sanoista ja niiden merkityksestä: Istunut ladan päällä - pitäisi olla lana, vrt peltotyökalu ja automerkki. Eletään maalla, maaseutuyhteisössä, puhutaan peltotöistä ei autoilla ajelemisesta. ---- kävelleet nopeasti ja määräkkäästi. Määrätietoisesti olisi ehkä ymmärrettävämpää suomea. En ole koskaan kuullut kenenkään kuullut, tai missään yhteydessä käytettävän muotoa määräkkäästi.
Kirjallisuusviite:
Mutta muutamat kohdat häntä suututtivat. Se, että Meg meni naimisiin John Brooken kanssa, oli hänestä oikein tyhmää, ja hän tunsi inhoa, kun kirjassa kerrottiin, että "hän kätki kasvonsa hänen liiveihinsä". Se ei Sirkkusen mielestä ollut ollenkaan rakkautta, koska siinä ei ollut mitään jännittävää. Mutta nuori kaunis Lawrence, hän, jolla oli mustat silmät...
Hmm. Oliko Pikku naisten Lauriella todella mustat silmät?
Huomioita loogisuudesta: Housupuku - puku - hame - housupuku - housumekko . Toisaalta se, että samasta asusta käytetään eri muotoa saa mietteliääksi, mistä asusta olikaan kyse, toisaalta se on ilmaisukyvyn vaihtelevuutta. Teoksen kerronta ei ole yksitoikkoista.
Tällä lisään pihlajapuun omaan Kirjametsääni.
---
Voin suositella tähän teokseen tutustumista, jos jostain saa käsiinsä. Tämä on teos, joka ansaitsee tulla nostetuksi "unohdettujen kirjojen suosta". Teoksen nimi Kaadetu pihlajat on symbolinen ja kuvaa lapsuuden viattomuuden ja satumaailman katoamista elämän todellisuuteen ja aikuisuuteen, itse tehtyjen valintojen vaikutuksiin niin oman kuin muiden elämän rakentumisessa.
