31 joulukuuta 2022

Bongataan lintuja -haastekoonnit TÄNNE!

 


Omassa vuoden 2022 -lukuhaasteessani oli tarkoitus bongata lukemastaan lintuja. Itse bongasin ainakin seuraavat linnut.

Tarinaan sisältyvänä:  Västäräkki (Motacilla alba),  Kaarne eli Korppi (Corvux corax) Silkkiuikku  (Podiceps cristatus), Härkälintu (Podiceps  grisegena),  Mustarastas (Turdus merula), Tynnyrilintu eli Tiltaltti (Phylloscopus collybita),  Kuovi (Numenius arquata), Flamingo (Phoenicopteridae),  Haikara (Ardeidae), Avosetti (Recurvirostridae), Tikka (Picidae), Peipponen (Fringilla coelebs), Pääskynen (Hirundinidae),  Leivonen eli Kiuru (Alauda arvensis),  Kyyhkynen (Columbidae), Varpunen (Passer domesticus). 

Tarinan henkilön sukunimenä: Närhi (Garrulus glandarius)

Tarinan hahmona: Kotka  (Aquila chrysaetos) 

Tarinan henkilöä kuvaavana laatusanana:  Korppikotka (Gyps) 

Teoksen  suomentajana: Korppi  (Corvus corax)

Yhteensä 20 lintua. En ihan ornitologiksi päässyt, mutta "kiikaribongariksi" sentään.

Enemmänkin vastaan tosin tuli, mutta en tullut kaikkia ylösmerkinneeksi. Tätä bongailua voisi ehkä jatkaakin, sen verran kiehtovaa ainesta lintumaailma kuvaukset ovat. Sitä ei aina lukiessa huomaakaan, mistä kaikesta tarinat koostuvat.

Jos olet ollut mukana bongailemassa, niin jätä koontipostauksesi, viestisi tämän postauksen kommentteihin 15. tammikuuta mennessä, niin katson, josko voisin arpoa osallistujien kesken jotain aiheeseen liittyvää.

Mukana haasteessa ovat olleet:

Mervi Lukuaikaa etsimässä -blogista


30 joulukuuta 2022

Mitä tuli luettua ja minne kirjallisuus veikään. Vuosi 2022 tilastoina

 

Luin vuonna 2022 111 kirjaa, joista 45 oli lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

Kirjailijan koti- tai asuinpaikan mukaan luettu jakaantui seuraavasti. Australia 1, Belgia 1,  Espanja 1, Englanti 12, Grönlanti 1, Hollanti 2, Irlanti 1, Islanti 2, Israel 1, Italia 2, Japani 1, Kanada 4,  Norja 2, Ranska 4, Ruotsi 3, Saksa 3, Suomi 45, Sveitsi 1, Tanska 3, Tsekkoslovakia 1, Turkki 1, USA 13, Uusi-Seelanti1, Venäjä 3. Kirjailjan kotimaasta ei tietoa 2,

 

 

 

 

Alkuperäiskieleltään teokset jakaantuivat seuraavasti:

Baski 1, englanti 36, espanja 1, hollanti 1,
islanti 1, italia 2, japani 1, norja 3, ranska 4, ruotsi 4, saksa 4, suomi 44, tanska 3, tsekki 1, venäjä 3.


Eniten luin kaunokirjallisuutta, 43 kpl, joka oli siis aikuisten. Lasten- ja nuortenkirjallisuutta luin 45
kertaa.  Jollain muulla tavalla luokittelin teoksia seuraavasti:  Esseitä 1, elämänkerrallista 3, historiaa 7,  kulttuuriantropologiaa 2, novelleja 1, näytelmiä 1, runoteoksia 3, sarjakuvia 1, tietokirjallisuutta 4. Aikuisten ja lastenkirjallisuus näyttää olevan suht tasaista lukemistoa. 

 

Lasten- ja nuortenkirjallisuus jakautui tyttö- , poika-, ja muukirjallisuus seuraavasti: Tyttökirjoja 23, poikakirjallisuutta 3 ja muut 19.

Miesten- ja naisten kirjoittamien teosten suhde oli seuraavanlainen. Miehet 41, naiset 63. Epäselviä tapauksia 5 (en löytänyt tietoa) ja sekä että tapauksia, jossa oli sekä miehiä että naisia kirjoitajana oli 2 kpl.

 

Teokset veivät hyvin eri puolille maailmaa, ja joissain teoksissa seikkailtiin vähän siellä sun täällä.

 

Algeria 1,  Australia 1, Englanti 9, Espanja 2, Grönlanti 1, Guinea 1, Hollanti 3, Indonesia 1, Irlanti 1, Islanti 2, Israel 4, Italia 3, Japani1, Kanda 2, Kenya 1, Kreikka 1, Latvia 1, Liberia 1, Libya 1, Marokko 2, Norja 1, Peru 1, Puola 3, Ranska 7, Romania 1, Ruotsi 4, Saksa 5, Suomi 34, Tanska 1, Tasmania 1, Tsekkoslovakia 1, Turkki 1, Venäjä/NL 3, Yhdysvallat 16. Maata oli vaikea määritellä tai siitä ei ollut tietoa 10 kpl.



Luen aika paljon vanhempaa kirjallisuutta ja sen vuoksi ajattelin, että olisi hyvä hieman katsastaa uudemman ja vanhemman kirjallisuuden suhdetta. Tässä olen tarkastellut kirjallisuutta sen mukaan, onko teos ilmestynyt ennen vuotta 1950 vai sen jälkeen ja kuinka moni kirjoista on ilmestynyt vuonna 2000 tai sen jälkeen.

Ennen vuotta 1950 oli 27 kpl, jälkeen 50-luvun 31 kpl ja vuoden 2000 jälkeen 46 kpl. Sekä että -tapauksia oli 5 (minun oli syystä tai toisesta vaikea määritellä, oliko teos ilmestynyt ennen vain jälkeen 50-luvun. Kahdesta kappaleesta ei ollut mitään tietoa saatavilla.





Tähän loppuun vielä haasteista. Otin osaa Helmet haasteeseen, jonka sain ihan mukavasti suoritettua, vaikka tiukille menikin. Sen sijaan Pohjoinen 2022 -lukuhaaste jäi neljää kohtaa vaille, mutta kun ottaa huomioon, että periaatteeni oli kirja/haaste, niin kokonaissuoritus on nähtävä ihan hyväksi, vaikka myönnänkin,että joissain kohdissa tulkintani on siinä rajoilla. 

Omaasta lukuhaasteestani  Bongataan lintuja teen erillisen postauksen.

Lukuvuosi on ollut ihan antoisa, vaikka mitään erityisen mieleen jäänyttä teosta ei nyt nouse lukemistani mieleen.Kivoja, hauskoja, koskettavia lukuelämyksiä on kuitenkin ollut ja toivon mukaan niitä on myös alkavanakin vuonna.

Kiitos kaikille seurasta ja vaihdetaan edelleenkin ajatuksia kirjallisuudesta.

j.k. Mainittakoon vielä, että tilastoinnissani on pieni virhemarginaali olemassa, sillä sen tekeminen ei olekaan niin helppoa kuin luulisi, joskus jokin taitaa unohtua tai tulee näppäilyvirhe. Mutta suurin piirtein tällaista tuli luettua.

29 joulukuuta 2022

Fiona Valpy: Casablancan tarinankertoja!

 

Fiona Valpy

Casablancan tarinankertoja

Alkuperäisteos: The Storyteller of Casablanca

Suomentanut Taina Helkamo

Otava, 2022

Kansisuunnittelu:Emma Rogers

336 s.

Seuraavana aamuna lähdimme hotellista aikasin, jotta ehdimme käymään laguuneilla. Näky oli vaikuttava. Aamuaurinko paistoi hiekkadyynien valtamerestä erottaman tyynen veden pintaan, ja tuhannet linnut aloittelivat päiväänsä. Tyylikkäät flamingot seisoivat matalikoilla, pöyhivät auringonlaskun värisiä sulkiaan ja taivuttelivat pitkiä kaulojaan. Niiden sulokkaat liikkeet toivat mieleeni Josephine Bakerin; ne olivataivan yhtä eksoottisia. Toisinaan joukko lintuja lähti äkkiä kävelemään samaan suuntaan ja se, miten huolellisesti ne ojentelivata pitkien säärtensä jatkona olevia jalkojaan, toi mieleeni Joutsenlammessa esiintyneet ballerinat, jotka näimme viime vuonna, kun papa oli varannut meille joulun kunniaksi yksityisaition Pariisin ooppeasta. Tuntuu, kuin siitä olisi kokonainen ihmisikä. 

Kookkaampia ja tylsemmän näköisiä haikaroita seisoskeli siellä täällä ja katseli kateellisina ja uhkaavan näköisinä näyttävämpiä naapureitaan. Ja katsoipa mihin ain, kaikkialla oli pienempiä lintuja touhukkaasti etsimässä aamiaistaan papyruskaislojen vihreiden varsien lomassa - kaikenlaisia sorsia ja lokkeja ja lintu, jolla oli kiinnostava ylöspäin kaartuva nokka ja jonka maman sanoi olevan avosetti. On vaikea kuvailla, mietn ikimuistoinen näky ne rauhalliselle laguunille pesiytyneet linnut olivat, mutta etsin muutaman ilmaisun tesauruksestani: huomattavan upea joukko, mahtava näky, hämmästyttävän ihmeellinen lauma, vaikuttava kokonaisuus. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että kokemus oli äärimmäisen hieno.

Hieno ja vaikuttava oli myös lukukokemukseni tämän teoksen parissa, jonka ajallinen miljöö sijoittui kahtaalle. Oli nelikymmenluku sotineen ja Josien päiväkirjaotteet ja oli 2010-luvun Zoe avioelämänsä arjessa. Se, mikä yhdisti Josieta ja Zoeta oli pakolaisuus. Josie oli perheineen lähtenyt Pariisista toivoen pääsevänsä Yhdysvaltoihin. Nyt he olivat jumissa Marokossa, hän ja vanhempansa sekä isosisko Annette. Asunto on Casablancan ranskalaisessa osassa Nouvelle villessä,  Boulevard des Oiseaux'n talossa, johon myös Zoe miehensä Tomin kanssa on asettunut asumaan, sillä Tom on saanut työkomennuksen Casablancan satamaan. Josien ja Zoen elämää yhdistää pakolaisuus. Zoe tekee tuttavuutta Casablancan pakolaiskeskukseen, alkaa tekemään tilkkutyötä, jossa aiheena on elämänpuu ja hinkkaa käsiään hinkkaamasta päästyään. Josiekin hermostuksissaan puree kynsiään. Zoe tekee löydön lastenhuoneen lattian alta - Josien päiväkirjan. Nuoren aviovaimon ja katolis-juutalaisen pakolaisteinin elämät kietoutuvat yhteen.

Kerronta siis lomittuu näiden kahden ajan välille, kahden ihmisen elämäntarinan ympärille. On nykyisyys ja menneisyys, jotka kohtaavat äärimmäisen rajusti. Tarinan minäkertojat, Zoe ja Josie johdattelevat lukijaa halki Casablancan kaupunginosien, halki basaarien, kulttuurien. Halki toiveiden ja unelmien kohti - totuutta. En sanoisi, että Zoe olisi epäluotettava kertoja, hän ei vain kerro kaikkea suoraan. On asioita, jotka ovat liian kipeitä paljastettavaksi, vaikka lopulta kuitenkin totuus on kohdattava kaikessa paljastavuudessaan. Haukon henkeä! 

Upeasti kerrottu, rakenteellisesti eheä ja paljastuksessaan yllättävä teos.  Täynnä tunnetta, miljöön värikylläisyyttä, ääniä, tuoksuja, vuosisatojen tuomaa salaperäisyyttä. Aitoa, lämmintä myötäelämistä, kipristelevää mustasukkaisuutta, läheisyyttä. Tämä tarina ottaa mukaansa.

Casablancan tarinankertoja on fiktiivistä historiaa, jossa osa henkilöistä on todella  eläneitä. Josien ja Zoen hahmot ovat fiktiivisiä, mutta heidän kaltaisiaan on hyvinkin ollut olemassa. Heitä on olemassa. Ihmisiä, joilla on unelmia. Toivottavasti ei yksikään korppikotka saisi heidän unelmiaan kynsissään rikki repiä.

Erityismaininta tälle:

--- suukotan hänen niskansa pehmeää kaarta ja imen sisääni hänen viattoman täydellisyytensä tuoksua.

--

Bongataan lintuja -lukuhaaste

Pohjoinen 2022 -lukuhaaste kohta 4.   Usean henkilön näkökulmista kirjoitettu romaani. Tässä on ainakin kahden ihmisen eri näkökulma, kolmantena voisi olla näkökulma, jota valotetaan kirjailijan loppusanoissa.

Einari Vuorela: Tikankannel!

 

Einari Vuorela

Tikankannel

Runoja nuorille

Kuvittanut Anita Ermala

WSOY, 1958

46 + 2 s.

Kansi:Alfons Eder


Pieniä, hauskoja runoja, joiden tunnelma vaihtelee kotoisen viihtyisästä ja lystikkään leikkisään ja hieman surulliseenkin. Päällimmäisenä kuitenkin lapsenomaisuus. Kokoelman runot järjestyvät lapsen elinpiirin ja vuodenkierron mukaisesti.

Runoissa lentävät, paitsi nimilintu Tikka, jonka elämä on pelkkää niskannakkelua, myös "kaihon kyyhkyt", "parvi köyhiä varpusia", kesästä puuttuva pääskynen,  peipponen, korkealla poutapäivässä,taivaan terhenvyössä laulava leivonen, eli kiuru.

Bongataan lintuja -lukuhaaste


28 joulukuuta 2022

Mave Binchy: Illallistarinoita


 

Maeve Binchy

Illallistarinoita

Alkuteos: Quentins

Suomentanut Liisa Honkasaari

WSOY, 2004 (2. painos)

Kannen suunnittelija: William Ireland

 

Tässä hän oli kaikkein paras ja tästä hän nautti kaikkein eniten. Tänään hän aikoi laittaa kaksi sitruunatorttua, suklaakääretortun, suklaavanukasta, keitettyjä päärynöitä, ison erän suklaalastuja, kaksi litraa nugaajäätelöä ja vadelmakastiketta.

Aah! Ollapa nuo kaikki nyt pöydällä edessäni, ympärillä ystävät ja läheiset, niin kylläpä nauttisin olostani. Ei sillä, että minun hirveästi tekisi mieleni suklaata, sitä kyllä löytyy, mutta kyllä tuollainen mukava listaus kummasti saa makuhermoja kutkuttamaan. Ihan mukavan tunteen saa aikaan myös tämä Maeve Binchyn -lukuromaani, jonka tarina sjoittuu hänelle tyypilliseti Irlantiin ja Dubliniin. Päähenkilö Ella Brady on valmistunut opettajaksi. Hän on vanhempiensa ainoa lapsi. Perhesuhteet ovat läheiset ja tärkeät ja ihmissuhteiden kuvauksessa Binchy onkin omimmillaan. Ella menee ja rakastuu Don Richardson nimiseen sijoitusasiantuntijaan, joka tosin on naimisissa. Vanhemmat eivät oikein pidä tästä, mutta isä kuitenkin ottaa sijoitusneuvoista ja vihjeistä vaarin. Vaan kuinka käykään. Ella saa huomata, että mies onkin täydellinen huijari. Vanhemmat menettävät kaiken ja saavat sijoittua puutarhan perälle, varastorakennuksesta korjattuun asuntoon ja tunnontuskat ovat kovat. 

Tapahtumien keskiössä on monia Bicnhyn muista romaaneista tuttuja henkilöitä, jotka tapailevat toisiaan Quentins-nimisessä huippuravintolassa, jossa asiakkaita kohdellaan tyylillä ja arvokkuudella kunnioittavasti. 

Ei hassumpaa luettavaa. Elävää, aitoa, ihmisläheistä kuvausta ilman konstailuja.

Pohjoinen 2022 -lukuhaaste kohta 13. Kirja, jonka julkaisusta on 20 vuotta. Maeve Binchyn alkuperäisteos Quentins on ilmestynyt vuonna 2002. Suomenkielellä teos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2003. 


27 joulukuuta 2022

Frans Hoffmann: Ingan aarre!

 

Frans Hoffmann

Ingan aarre

Suomennettu saksankielestä

K.F.Kivekäs, 1900

92 s.

Teoksen päähenkiö on arenttimies Anger (tai Unger), vaimonsa Liisa ja poikansa Jooseppi. He ovat siist torppareita ison kartanonherran mailla. Eräänä päivänä tulee kylän opettaja Wagner puhumaan miehen kanssa ja pyytämään, että tämä lähtisi hänen kanssaan siirtolaiseksi Amerikoihin. Anger ei kuitenkaan ole oikein innokas. Kotimaa on aina kotimaa. Mutta sitten käy niin, että kartanonherra, joka on ollut hyvä ja suosiollinen torppareidensa vaikeuksile, kuolee ja samaan aikaan sato, josta Anger on odottanut hyvää menetetään raekuurossa. Uusi kartanonomistaja ei olekaan myötämielinen vaan vaatii maksut ajallaan. Anger joutuu myymään omaisuutensa ja suostuu Wagnerin mukaan. He lähtevät Peruun, josta Anger ostaa Wagnerin kanssa tilan niillä rahoilla, mitä hänellä omaisuutensa myymisestä on jäljellä. Anger alkaa hyvällä mielin töihin perheensä kanssa ja saa tilansa kukoistamaan, mutta Wagner, joka on suoraan sanonut, että hänestä ei ole maanviljelijäksi haikailee vain rikkauksien perään ja etsii hopeasuonia ja Ingan aarretta, josta on kuullut puhuttavan. Ingan aarre liittyy Perun historiaan ja Atahualpan vangitsemiseen, josta eräs alkuperäisperulainen hänelle kertoo. 

Löysin tarinan Kansalliskirjaston digitoidusta aineistosta. Teos on ilmestynyt 1900-luvun alussa ja on kirjoitettu fraktuuralla, mikä hieman vaikeutti lukemista. En esimerkiksi saanut selvää kaikista nimistä ja sanoista, muun muassa paikannimiin jäi epäselvyyttä samoin kuin opettaja Wagnerin pojan nimi, jota välillä ajattelin Vanjaksi, mutta se ei kuitenkaan oikein vaikuttanut kirjaimiston kannalta oikealtakaan. Ransa taas ei kuulosta nimeltä lainkaan. Sain tämän kuitenkin suht hyvin luettua, vaikka olisi kyllä saanut jäädä lukemattakin, sen verran raju tarina oli kaikessa opettavaisuudessaan ahneuden synnistä ja vaarallisuudesta. En tykännyt, en lainkaan.

En kuitenkaan keskenkään jättänyt, vaikka parempi olisi ollut, sillä kurjan jäljen tämä, alta sadan sivun mittainen nuortentarina, mieleeni jätti.

Hassua oli kuitenkin, että kun puhuttiin isänmaasta niin ajattelin, että ollaan Suomessa, mutta loppupuolella sitten ilmenikin, että isänmaankaipaus olikin Saksaan. Aloittaessani en osannut lainkaan yhdistää tarinaa Saksanmaalle, kun puhuttiin Liisasta ja Joosepista, jotka olivat Angerin (tai Ungerin) vaimo ja poika. Mitä tulee Perun kuvaukseen, niin en mene takuuseen ihan kaikesta, ananaspuista mainittaessa varsinkaan. Mutta ei kuvaus kai aivan tuulestakaan ole temmattu, vaikka tarina sinänsä on aika mielikuvituksellinen ja paitsi kolonialistisuudessaan, myös loppuratkaisultaan etova. Vaikka Angereilla on hyvät välit alkuperäisväestöön ne ei kuitenkaan ole tasaväkiset, Wagnerilla sen sijaan on luihut suunnitelmat, mikä koituu isän ja pojan kohtaloksi. 

Toivottavasti unohdan tämän tarinan enkä näe painajaisia ensi yönä. 

...

Kirjallinen maailmanvalloitus: Peru 


25 joulukuuta 2022

Arvi A. Seppälä: Erämaan ritarit!

Arvi A. Seppälä

Erämaan ritarit 

5-näytöksinen näytelmä Peräpohjolan tukkityömailta

K. J. Gummerus Oy, 1917. 

Projekti Gutenberg

 

Tulinpa minäkin lukeneeksi jotain, mikä ei niin ominta ollut, nimittäin näytelmän. No, olen minä pari näytelmää aiemminkin lukenut, Aleksis Kiven Lean ja Hugo Jalkasen Pyhä yö - Joulumysteerion. Tämän luin, kun tässä mainittiin tukkityömaa ja ajattelin, että se liippaisi Pohjoinen lukuhaasteen kohtaa Pohjoisen teollisuudesta. Tässä oli kuitenkin hyvin vähän itse tukkiteollisuudesta, vaikka tukkilaisten elämään nivoutuikin. Ehkä tämä kuitenkin kävisi haasteen kohtaan "Muualta tulleen ajatuksia Pohjois-Suomesta". Sillä kirjoittaja itse oli etelämpää ja kuvauksia pohjoisesta tässä kyllä on.

Minua on aina tämä korpien yksinäisyys miellyttänyt. Siinä on jotain salaperäistä ja viettelevää, jotain pelottavaa ja hurmaavaa samalla. Oo, kun saa suksilla viiletellä loppumattomia lumihankia, sinisen taivaan kaartuessa ylhäällä ja ikivanhojen honkien kohotessa korkeuteen kuin satumaiset pylväskäytävät! Silloin voi ihminen oikein hengittää ja olla vapaa. Ja sitten vaara, ajatteles… vaara hautautua jäljettömiin noihin kinoksiin, kimaltelevien tähtien koristamien lumipuhtaiden kääriliinojen alle, 

Näytelmän rungon muodostaa Hella Lövenbergin, kruunumetsien ylihoitajan tytär, jota kutsutaan Lapin prinseksaksi sekä Tuntemattoman kulkijan traaginen rakkaustarina sekä lauttausyhtiön päällikön, Härmän ja tuon Tuntemattoman välienselvittely, joka koskettaa koko tukkilaisporukkaa. 

Täytyy sanoa, että muutamista upeista luontokuvauksista huolimatta, itse vuoropuhelu ei oikein kolahtanut puhumattakaan, että tämä näytelmänä minua suuresti kiinnostaisi. Hirven salakaadoista viinankeittoon ja tukkilaisten palkkarahojen kavalluksiin on aiheet juonenkehittelyssä. Toisia Pohjoinen lumoaa, toisia se työntää toisaalle, eräille se ei suo onnea enempää kuin muistojen verran.

Outo sana:  purakkonikin!

---

Pohjoinen 2022 -lukuhaaste kohta 8: Kirjassa esitetään muualta tulleen ajatuksia Pohjois-Suomesta

24 joulukuuta 2022

Akseli Järnefelt Rauanheimo: Uuteen maailmaan!


Akseli Järnefelt Rauanheimo
Uuteen maailmaan
Romaani Pennsylvanian ensimmäisistä uutisasukkaistaWSOY, 1921
Werner Söderström Osakeyhtiö, 1921

Projekti Gutenberg

Taustaa:

"Suomen kansa on korpikansaa. Ammoisista ajoista asuen ja viihtyen metsämailla on se kehittänyt omat metsäelämään soveltuvat elämäntavat. Vaikkakin maaperä enimmäk-seen oli karu ja kivikkoinen, kasvatti kansa itse kehittämällään kaskeamismenettelyllä viljaa niin paljon, että edullisina vuosina sitä voitiin viedä muuallekin. Jo vanhoina aikoina oli suomalaisilla korvenraatajan maine.

Kun Kustaa Vaasan nuorin poika Kaarle sai herttuakunnakseen Keski-Ruotsin erämaat ja halusi ne asuttaa, piti hän parhaana houkutella suomalaisia muuttamaan sinne. Ruot-salaiset olivat tosin jo  asettuneet jokien varsille viljaville seuduille, mutta niiden laajoilla metsäisillä takamailla liikkuivat vielä vain karhut, hirvet ja muut metsänelävät. V. 1579 julkaisi herttua Kaarle ensimmäisen kirjelmänsä, jossa hän lupasi 7 verovapaata vuotta kaikille, jotka ryhtyvät perustamaan uutistaloja herttuakunnassa oleville asumattomille aloille, kuten Vermlannin metsiin."

 

  

 

Vähitellen kuitenkin suomalaisten kaskeamista ja metsien hävittämistä alettiin katsoa karsaasti, samoin kuin metsästämistä.  Ruotsalaisten ja suomalaisten välit menivät hankauksiin ja metsäsuomalaisia alettiin vainoamaan. 1600-luvun puolivälin paikkeilla oli  Ruotsin hallitus alakanut koota siirtolaisia Amerikkaan perustettavaa siirtokuntaa varten. Ruotsalaiset eivät itse olleet oikein halukkaita ajatukseen, ei heillä ollut taipumusta erämaiden asuttamiseen. Huomio kiinnitettiin suomalaisiin. Heitä värväämässä oli Maunu Klinga -niminen hallitukselta toimeksiannon saanut herra. 

Uuteen maailmaan nojaa ilmeisesti historiatietoihin, mutta  kuinka autenttista ja todellista kerronta on jää hieman kyseenalaiseksi. Uskoisin, että ne Marttiset, Räsäset ja Kokkiset, joista tämä tarina kertoo voivat hyvinkin olla todella eläneitä suomalaisia sukuja. Jostain syystä minun vain on vaikea uskoa, että tarina olisi läpeensä historiallista kerrontaa, vaan syystäkin on joukossa oltava hieman fiktiivistäkin ainesta.

Minua myös hieman mietityttää ne kalevalaiset laulut joita Erkki kanteleella soittelee.  Kalevalahan koottiin 1800-luvulla lähinnä kai karjalaisista perinnekertomuksista. Varmlannin metsäsuomalaiset, ainakin tässä tarinassa, ovat lähinnä Savon suunnalta. Mietin, kuinkahan on, tunnettiinkohan noita runoelmia 1600-luvun Varmlannissa? Tosin, jos Wikipedian tietoihin on uskominen, niin Kalevalan tarut ei juontaisikaan Idästä vaan Pohjoisesta,  Pohjanmaan kautta kulkeutuneina, joten mene ja tiedä, ehkä se on mahdollista.

Teos jakautuu kahteen osioon. Ensimmäisessä osiossa keskitytään metsäsuomalaisten elämään Ruotsin Varmlannissa, jossa Martti ja Leena Marttinen elelevät Martin siskon Reetan kanssa itse rakentamassaan talossa. Lähimmät naapurit on Oinola ja Mulikka. Kun Mulikan Erkin ja metsänkävijä Luukas sekä eräät muut lähtevät hirvenmetsästykseen, joutuvat he ajojahdissaan ruotsalaisen Dalbon maille, missä Dalbon Stina-tyttären sulhanen Gustaf vaatii miehet tilille siitä, että he ovat kaataneet hirven heidän alueellaan. Dalbo itse lähtee miesjoukkoaa johtamaan, saavuttaakseen miehet, jotka etsiytyvät takaisin omalle maalleen. Gustaf kuitenkin sopii salassa miesten surmaamisesta. Osa miehistä yllätetäänkin petoksella Dalbon tietämättä, Luukas haavoittuu ja Erkki joutuu vangiksi, josta tosin Stina hänet pelastaa.

Selkkauksesta on kuitenkin seurauksensa, karkoitus Delawaren siirtokuntaan.

Toinen osio keskittyy kuvaamaan asutustouhuja Delaware-joen rannalla, jonnen Martti perheineen, Erkki, Luukas ja muutamat muut ovat saapuneet. 

Juonia ja jänniä vaiheita riittää rakkaudesta puhumattakaan, sillä paitsi siirtolaisuusteemaa on tarinan keskiössä Erkin ja Stinan rakkaustarina, johon omat hankaluutensa tuo paitsi punapäinen Gustaf, myös  Erkin lapsuudenystävä Reeta sekää Uuden Ruotsin kuvernööri Printzin tytär Armgard, puhumattakaan Lapin naisesta Kaisa Väinämöstä, josta tulee taikakeinoineen Minquas-heimon "poppamies". Näistä noituusjutuista ja loitsuista en tykännyt, vaikka taikauskoisuus olikin melko vallitsevaa 1600-luvulla. 

Kerronnallisesti korutonta kerrontaa, suomalaiseen tyyliin hieman jäyhää, jos toki mielenkiintoa pidetään yllä juonenkäänteillä. Laatusanoja ei liiemmälti viljellä eikä kuvia mitenkään maalailla. Historiallinen ote siitä, mitä tapahtui ja miten meni on vahva, mutta kuten sanottua, meniköhän kaikki ihan näin, on sitten eri asia. Hieman hassulta kuulostaa, kun maissista, jonka intiaanit tunsivat ja toivat siirtolaisten tietoisuuteen puhutaan välillä maissina, välillä intiaanien ohrana. Minusta oli myös hyvin vaikea kuvitella mitään maissilyhteitä suomalaisten viljalyhteiden lailla, mutta kun hieman kaivelin, niin kaipa maissistakin lyhteitä saa aikaan. Niin että, kyllä tämä teos on hyvinkin avartava lukukokemus, vaikka ei kaikkea nielisikään.

Mainittakoon vielä, tuohon historiallisuuteen liittyvänä, että tässä mainitaan yhtenä sukua Kokkiset. Heikki Jylhän nuortenkirjassa  Delawaren pojat, jonka miljöö on suurelta osin sama, on yhden päähenkilön nimi Kokkinen. 

 

---

Pohjoinen 2022 -lukuhaaste kohta 9: .   Kirja suomalaisten siirtolaisuudesta esimerkiksi Ruotsiin. Tässä teoksessa kuvataan siirtolaisuuden historiaa niin Ruotsin Värmlantiin kuin Värmlannista Yhdysvaltoihin. 

---

22 joulukuuta 2022

Helmet-haaste ja Kiinnostavat, kiehtovat kansiratkaisut!

Satunnainen ohilukija -blogisti oli ideoinut kivan postauksen, jonka halusin lainata omaan blogiini, sillä kansikuvaratkaisut ovat itsellenikin merkityksellisiä. Ne joko herättävät mielenkiinnon ja saavat tutkimaan teosta tarkemminkin.

 Satunnainen ohilukija oli valinnut kymmenen parasta Helmet-haasteeseen lukemansa kirjan kantta. Minun oli hieman vaikea tehdä valintaa ja valitsin kaksitoista parasta. Kannet ovat siinä järjestyksessä, kuin ne ovat Helmet 2022 -haasteessa.

 

 

1.  Lapsia Lumen ja jään maassa. Kansikuvittajasta ei mitään tietoa.

2.  Se kesä, kansikuvittajaa ei tiedossa

 

3. Yhden Een kesä. Graafinen suunnittelu Maija Holm. Hauska ja tarinaa tukeva.

4. Anna omassa kodissaan . Suomalaisen teoksen kansi Leena Puurnen. Kansikuva on klassikko.   Englanninkielinen teos: Cover Design: Jeanine Henderson. Cover Illustration Julene Harrison.

 
 
5. Ukonilma arolla. Kansikuvittajasta ei mainintaa.
6. Kadonnut ruusu. Kansi Päivi Veijalainen (Tieto kustantajan sivuilta).
 
  --
7. Love finds you in Wildros. Kansikuvasta ei tietoa.
8. Zacharias Topelius. Kansi Annukka Mäkijärvi
 
 
9.Valinta. Kannen suunnittelija Emmi Kyytsönen (Kustantajan sivuilta)
10. Pyhä Kuningas. Päällys Martti Mykkänen.
 
 
11. Juhanalan työtyttö. Kansikuva nimimerkki E-K (?) Teoksen muu kuvitus Helmiriitta Setälä.
12. Irenan lapset. Kannen suunnnittelijasta ei tietoa. Kansikuva on tuttu holokaust-historiasta. 
 
Harmi, että en tullut laittaneeksi ylös kuvan / kansitietoja tästä tai niin monesta muustakaan teoksesta. Yleensä olen laittanut vanhat suomalaiset taiteilijakuvittajat tai, jos kansi on ollut erityisen vaikuttava. Kuitenkin kannella on aika suuri merkitys, joten ehkä olisi hyvä ruveta merkitsemään näitä enemmänkin.



Anni Swan: Me kolme & Ritvan suojatit!


 

Anni Swan

Me Kolme &  Ritvan suojatit

WSOY, 1956 (viides painos)

Kansikuva: Martta Wendelin

187 + 128 s.

 

 

 

 

Me kolme tarkoittaa Erkkiä, Yrjöä ja Ritvaa. Erkki on yhteiskoululainen, joka on erotettu kevätlukukaudeksi, koska on ollut osallisena opettajan rumassa kiusaamisjutussa. Erkin perhe on köyhä, isä kuollut ja äiti ja sisko tekevät töitä kouluttaakseen pojasta ylioppilaan, ja sisko sanookin  kovat sanat Erkille. Erkki kuitenkin sattumalta pelastaa kiusatun opettajan tyttären jäämästä hevosen jalkojen alle, mistä opettaja tulee kiittämään häntä. Erkki tuntee itsensä vähän noloki ja päättää miehistyä, mennä töihin kevääksi ja kesäksi ja jatkaa lukujaan syksyllä. Hän pääseekin töihin Orimäen tehtaalle kirjanpitäjäksi. Matkalla sinne hän kyytimiehen kanssa eksyy yksinäiseen matalaan majaan ja tekee tuttavuutta kahden pienen pojan kanssa, jotka ovat hyvin arkoja ja vaikuttavat kaltoinkohdelluilta.

Yrjö ja Ritva puolestaan ovat serkuksia. Yrjö on halvaantunut sairastuttuaan lapsihalvaukseen eli polioon.

Yrjö kuulee tragediasta, joka on kohdannut Orimäen tehtaan omistajaa, leskirouva Arbeliusta. Linna, joksi tämän kartanoa kutsutaan, on palanut ja palossa on kuollut hänen kaksi poikaansa. 

Erinäisten tapahtumien seurauksena Erkki, Yrjö ja Ritva ovat vakuuttuneita, että pojat eivät kuolleetkaan tulipalossa vaan heidät on ryöstetty ja he alkavat selvittää asioita, mutta huomaavat, että heidän tutkimuksilleen aiheutetaan monenlaista estettä. Erkki joutuu lopulta epäillyksi tehtaan varojen varastamisesta.

Tarina on ihan kelpo seikkailu ja tämä kuuluu Anni Swanin kootuissa suosikkeihini Pikkupappilan ja Ulla ja Mark -teosten jälkeen.

Ritvan suojatit on jatko-osa, joka kertoo Ritvan koululaiselämästä Helsingissä. Hän tekee tuttavuutta Jyrängön perheeseen, jonka taiteilijaisä nostaa ihokarvat pystyyn huolettomuudellaan ja itsekkäällä asenteellaan. Lapset  Senta, Sasi eli Saskia, Immu ja Jukka ovat suorastaan tuuliajolla selviytymässä omin voimin. Jukka lienee vanhin, sillä hän käy töissä, mutta käy myös iltakoulua. Immu on nuorin. Senta, johon Ritva ensimmäisenä törmää on 9-vuotias, taloudesta huolta kantava ja Sasi on samalla luokalla kuin Ritva. Taiteilijaisä huitelee missä milloinkin maalailemassa ja lapset saavat selviytyä omin nokkineen. Sitten isä tekee junamatkalla tuttavuutta herra Jantsmannin kanssa ja vuokraa yhden huoneen hänelle. Ennen pitkää Ritva saa huomata, että vaara vaanii jälleen samalta suunnalta kuin Orimäessä.

Teokset on  ihan mukavaa luettavaa. Näissä yhdistyy suomalainen arki (sellaisena kuin se kulloinkin on esiintynyt) hituseen sadun lumoa, sillä monesti asiat selviävät onnellisesti, vaikka todellisuudessa ne ei ehkä lutviutuisi ihan yhtä onnekkaasti.

Tein kuitenkin, nyt lukiessani, muutamia pieniä huomioita, jotka saavat mietteliäiksi. Teokset kuvaavat kolmikymmenluvun Suomea. Presidenttinä on P.E.Svinhufvud. Ritva, astellessaan Helsingin katuja kuvittelee kuinka voisi sattua niin, että presidentti vaikka pudottaisi lompakkonsa ja hän nostaisi sen ja ojentaisi presidentille ja saisi kutsun iltapäiväteelle tai kahveille,  predidentin linnaan. Ritva on pieni uneksija, mutta kuitenkin jalat maassa, ymmärtäen, että haaveilu on haaveilua. Ajankuvasta kertoo myös viittaus Mussoliniin.

"Edisonkin oli sanomalehtimyyjä, ja Lincoln ja Mussolini olivat asiapoikia, ja Lönrot oli räätälin opissa, luetteli Saskia pikkuvanhasti." Hmm. Minusta Lincolnin ja Mussolinin rinnastaminen on hieman erikoista ja en kyllä itse sitä tekisi. 

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli maininta Katajanokan lentokentästä. Jotenkin en osaa kuvitella Katajanokalle lentokenttää, mutta kyllä sellainen on ollut. Tietoa hakiessani selvisi, että se on toiminut 1924-1936 välisenä aikana ja kun Svinhufvud toimi presidenttinä 1931-37 voidaan ajatella, että tämän teosparin tapahtumat sijoittuvat ennemminkin kolmikymmenluvun alkupuolelle kuin loppupuolelle. 

Ritvan suojatit -osiossa on muutamia loogisuusvirheitä. Teksissä mainitaan ensin,  että kuinka "Neljännen luokan historian tunti oli päättynyt" ja sitten "Opettajan näin murehtiessa riemuitsi viides luokka". Opettaja, joka oli sijainen, ei murehtinut tunnin päättymistä, vaan sitä, että oppilaat olivat tehneet viittauslakon ja hän tunsi itsensä kykenemättömäksi. Sitten taas "Seuraavan päivänä oli neljännellä luokkalla" --- ----. 

Toinen loogisuusvirhe tulee luvussa, joka on nimetty "Ritva liikenaisena", vaikka liikenaisena toimii Senta, jonka isä on lähettänyt myymään taulujansa.

Kerronnasta voisin vielä sanoa, että maininta :"lukijalle huomautamme, että ----" ikään kuin lukija ei olisi kyllin viisas tajutakseen mitä sanat sulkumerkkeissä tarkoittaisivat. Tämä yksittäinen kertojan lausuma on mielestäni kuitenkin aika harvinainen Swanin kerronnassa, ei ainakaan tule nyt mieleen vastaavaa, jossa "rautalangasta" väännettäisiin, mitä teksti tarkoittaa. 

Vaikka pidänkin paljon itse tästä tarinasta, niin minun on myönnettävä, että tämä herätti myös paljon ristiriitaisia ajatuksia ja kysymyksiä. Minua jäi esimerkiksi mietityttämään se, että millainen koulukäytäntö oli 30-luvulla. Silloinhan oli jo kansakouluja ja oppivelvollisuuslakikin annettu jo 1921. Kuitenkaan Sentan koulunkäynnistä ei puhuttu mitään ja Ritva ja Sasi olivat samalla luokalla. Kyse ei kuitenkaan ollut kansakoulusta, ymmärtääkseni, sillä Ritvan oli kustantanut kouluun rouva Arbelius. Kuka maksoi Sasin koulutuksen, kun Jyrängön perhe oli köyhä ja kattiloita ja muita kodin hyötyesineitä jouduttiin viemään panttikonttoriin. 

Me kolme Ritvan suojateissa korostuu paitsi agraariyhteiskunnan ja teollistumisen mukanaan tuomat olot, maaseudun ja kaupunkiolojen vastakkaisuus myös luokkayhteiskunnan eriarvoistavuus. Jyrängön lapset saavat tulla suurelta osin omin voimin toimiin. Nykyään lastensuojelu jo ottaisi heidät hoteisiinsa. Ritvan suojateissa ilmenee myös ennakkoluuloisuus ja stereotyyppinen ajattelu taiteilijaelämää kohtaan. Jyrängön taiteilijaisä edustaa niin kamalaa äärilaitaa, että ihan pahaa tekee, vaikka ei häntä yksinomaan huonoksi ihmiseksi kuvata. Kyllä hän lapsiaan rakastaa - omalla tavallaa, mutta auttamatta itseään hieman enemmän. 

Kaikista näistä huomioista huolimatta, en voi silti  väheksyä Anni Swanin merkitystä lasten- ja nuortenkirjailijana. Hänen tarinansa elävät ja niissä on hyvä lukijan tarinapoluilla kulkea.

---

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 3: Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana

 

20 joulukuuta 2022

Eira Pättikangas: Vuodet kuin unta!

 

Eira Pättikangas

Vuodet kuin unta

Karisto, 2013

332 s.

Hersyvän mutkatonta ja maanläheistä kerrontaa nuoren piikatytön ja läheisten näkökulmasta. Pättikankaan tyyli kirjoittaa murteella on hauskaa luettavaa ja vaikka kaikista sanoista ei tarkkaan tiedä, mitä niiden taakse mahtaa kätkeytyä, tulee asia selväksi ja tunnelmat iholle. Tykkään, tykkään niin valtavasti.

Vuodet kuin unta sijoittuu jonnekin Vaasan ja Ylistaron välille. Päähenkilö, Fiia, on teoksen alussa 10-vuotias suurlapsisen suutarin perheen tytär, joka ammattaa pikkusisartaan vuorotellen hänestä seuraavan kanssa. Fiian kotikylässä on Ruukki. Kotia kutsutaan Puskaksi. Puskan naapurituvat on Polokka, jossa asuu Fiian mummu ja isän sisko - Elssu-täti. Pulinassa asui Maikki 3-vuotiaan tyttären Hinnin ja miehensä Leanterin kanssa. Pulinaan muuttaa myös Leanterin veli Raffu, johon Elssu iskee silmänsä, mutta Raffu tuokin tupaan vaimoksi Keelan, jonka kanssa Fiia ystävystyy.

Fiia ei paljon ehdi olemaan asuulla. Pikkusisarissa on tarpeeksi perään katsomista. Mutta välillä ehtii vainiollakin juosta ja naapurissa pistäytyä. Sitten tapahtuu onnettomuus. Naapurin Maikki kuolee junaonnettomuudessa. Hinnin ottaa hoiviinsa Keela, joka muuttaa Vaasaan. Fiia pyytää päästä mukaan, mutta eihän se sovi.  Keela lupaa kuitenkin kirjoittaaa Fiialle. Ja kirjoittaakin, mutta kirjeen lukee ensimmäisenä isä. Sitten tulee toinen kirje. Fiiasta ajatellaan, että hänen olisi jo aika lähteä pikkupiiaksi, jos paikka löytyisi. Ja löytyyhän se. Keela on muuttanut Vaasasta kotiinsa Riemuun, joka on Jykylän torppa. Keelan äiti on mennyt naimisiin Jykylän isännän kanssa ja saanut vanhoilla päivillään vielä tyttären. Tulisiko Fiia tälle ammaksi.'? Ja Fiia kirjoittaa tulevansa.

Tämä oli todellakin mukaansatempaavaa, viihdyttävää luettavaa. Kerronnallisesti sutjakkaa ja luontevaa. Ajallista miljöötä hieman mietin, mille vuosikymmenille tämä sijoittuu. Kiertokoulua Fiia on käynyt parisen viikkoa. Fiian jo tultua nuoreksi ja ammattavankin kasvaessa aletaan puhua kansakoulusta. Jykylän pojista toinen on kauempana kansakoulussa, mutta mitenkään yleisiä ne ei vielä ole. Sotaväkeen joutuu, jos nostaa sellaisen arvan. Polkupyörääkin kokeillaan. Vaasassa, jonne Fiia teoksen lopussa suuntaa - pumpulienkeliksi sisarensa kanssa, on lastenseimi. En tosiaankaan osaa sanoa, eletäänkö jo 1900-lukua vai 1800-luvun loppupuolta. Asevelvollisuuslaki tuli 1878, joten kyllä kai tämä sitten tuon vuosituhannen vaihteen paikkeille sijoittuu. Mutta loppujen lopuksi ei se ole niin tärkeää tietää tarkalleen mitä luka eletään. Tärkeätä on elämä, jota eletään, koetaan niin ilossa kuin surussas, sydämen sykkkeissä ja tunteissa ja niitä riittää. Yhteiskunnallisesti olot ovat olleet kovin erilaista tarinan aikaan, ihmisen tunteet ja toiveet melko samanlaisia. Fiia kasvaa tarinan myötä pikkulikasta nuoreksi naiseksi. kokee pettymyksiäkin, mutta pyrkii rohkeasti eteenpäin. Hieno, lämminhenkinen tarina, jonka kaltaisia toivoisi löytävänsä lisää.

Muutama ilmaisu :

Köhkörö kiekkopeli, jota pelattiin ja tapeltiin siinä sivussa kylän kunniasta

laffafyyraa ku lappalainen Tämä pisti vähän mietteliääksi ja pisti pohtimaan pohjalaisten suhtautumista lappalaisiin.

...

Pohjoinen 2022 -lukuhaaste kohta 21: Romaani, joka  on kirjoitettu ainakin osin murteella


18 joulukuuta 2022

Aino Salo: Juhannuslahja!

 

Aino Salo

Juhannuslahja

Otava, 1942

141 s.

Alku: Taas tuo ulina!

Lopetus: Jonk' on turva Jumalassa, / turvassa on paremmassa, / kuin on tähti taivahalla, / lintu emon siiven alla.

Päähenkilö: Sirkku Elovaara, tyttölyseon viidesluokkalainen. isä kuollut. Äiti virkanainen. Sirkku on ainoa lapsi.

"Sirkku oli monta vuotta hiljalleen murehtinut sitä, ettei hänellä ollut sisarta eikä veljeä, niinkuin melkein kaikilla muilla hänen luokkansa tytöillä oli. Pikkutyttönä hän oli usein hätyyttänyt äitiä sillä, että tämän piti hankkia heille vauva, ja vasta jokunen vuosi sitten hänelle oli valjenut, että pikku vauvalla piti olla myös isä. Ja uutta isää hän ei millään, ei millään ehdolla tahtonut, sillä oma rakas isä, joka kuva oli sekä äidin että Sirkun kirjoituspöydällä, oli ollut rakkain isä maan päällä."

Tarina alkaa ilmahälytyksestä. Eletään Talvisodan syksyä, Joulun alla.Väestösuojassa Sirkku tapaa äitinsä, joka kertoo, että on ajatellut ottaa  pikkusisaren Sirkulle, ottolapsen, ehkä jo Jouluksi. Jouluksi ei pikkusiskoa saada, mutta Juhannukseksi Elsa-tyttö löytyy. 

Juhannuslahja on kirjoitettu jatkosodan aikana. Ajalliselta miljööltään tarina sijoittuu talvisodan loppupuoleen, välirauhaan ja jatkosodan syttymiseen. Ajallisesti tämä on tyypillinen, ajan ihanteita sivuava teos, jonka pääteema on orvot tai muuten turvattomat lapset ja heidän auttamisensa. Kerrontaa sävyttää "koti, uskonto ja isänmaa -teema". En kaikilta osin oikein tykkää, kun vihjataan aseveljeyteen "mahtavan liittolaisen" kanssa. Myös Mannerheimin päiväkäskyn sanat riipivät mieltä ja ajatus siitä, että "Sankarivainajat nousevat kesäisten kumpujen alta jälleen rinnallemme --- ----" .  kuulostaa banaanilta. Onko Mannerheim todella sanonut näin?

En myöskään pitänyt joistain rouva Elovaaran ajatuksista, joita hän esitti etsiessään Sirkulle pikkusiskoa, ajatellen, kuinka: huonot taipumukset ja geneettiset poikkeavuudet voivat piillä jo pienissä lapsissa Jos olisi ollut todellista auttamishalua, sitä apua olisi tarvinnut ne huonoimmassa asemassa olevat.

Ei sillä. Minua on kyllä kiinnostavat nimenomaan vuosien 1939-1945 välisenä aikana kirjoitettu tyttökirjat ihan tutkimusmielessä ja kysymyksenasetteluna juuri tuo kansallissosialismin näkyminen, Suur-Suomi -ajattelu ja eugeniikka. Sitä taustaa vasten tämä oli ihan  mielenkiintoinen tyttökirja. Se, kuinka historian tapahtumien valossa pätevää kerrontaa tämä on, on kuitenkin epäselvää. Elsa on Raja-Karjalasta. Elsan käyttämä kieli on outoa, soinnukasta, ei Suomen kirjakieltä, mutta mitä Karjalan murretta se on, en tiedä. Tässä mainitaan Aunus, mutta Aunus ei ole kuulunut Suomelle ja sieltä tuskin tuotiin lapsia Suomeen. Sirkun Ester-täti on opiskellut Karjalaa ja tulee avuksi, kun pitää selvittää muutama sana, jotka jää ymmärtämättä. Tällöin mainitaan Karjala-Aunus -sanakirja, mutta tarkoitetaanko sillä Suomi-Karjala -sanakirjaa? Mistä päin Karjalaa Elsa oli, jää siis epäselväksi, mutta ilmeisesti kuitenkin Suomen puoleisesta, menetetystä Karjalasta, koska hyökkäyksen tullessa paikkakunnan asukkaat olivat jääneet sotavangiksi. Mitähän murretta Hyrsylänmutkassa puhuttiin? Voisi sopia kuvaukseen, kun hieman tutkin asiaa. Paikanimiä tässä teoksessa ei kuitenkaan mainita.

Pieni sanasto eräästä Karjalan murteesta

Truba = savupiippu

Nenga

Tsoasut = kello

Vaika ei siis allekirjoita kaikkia ajatuksia, joita kerronnassa nousee, niin tämä oli kuitenkin kiinnostava, ajattelemaan pistävä teos.





16 joulukuuta 2022

Hahnsson Theolinda: Kuuselan kukka!


 
KUUSELAN KUKKA 
Theolinda Hahnsson
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1872
Projekti Gutenberg 
 
Alku: Pohjois-Suomessa oli merenrannalla kaunis Niemen talo, jota hallitsi kuudenkymmenen vuoden vanha ukko. Tämä talo ei ollut iso, vaan sen haltia oli toki rikas ja mahtava, sillä hän oli uutterasti työtä tehnyt, ja erittäinkin oli hän kalanpyynnöllä rikastunut, sillä kalan-saalis oli hyvä, ja ukko lähettikin aina joka vuosi saaliistansa monta veneellistä Ruotsiin, josta sai kiiltävät riksit takaisin. 

Niemen isäntä on mennyt jo vanhemmalla iällä naimisiin. Hän on ylpeä, rikas ja psytypäinen, voisi sanoa jäykkäniskainen, joka ei sanomaansa pyörrä. Vaimo on nuori ja hentoisempikin mutta Niemi kohtelee tätä kovalla työllä, "siinpä karaistuus", hän tuumii vain, kun naapurit kehottavat miestä kohtelemaan vaimoa vähän kevyemmällä kädellä. Niemi saa ennen pitkään nähdä, kuinka "nuori vaimo lakastui, ja pian täytyi isännän saattaa hänen kalpeaa ruumistansa haudalle. " 

Niemelle jää kuitenkin poika, Mikki, joka kasvsaa soreaksi nuorukaiseksi. Niemen naapurissa on toinen rikas talo, Kuusela. Niemi alkaa haaveila talojen yhdistämisestä ja menee puhumaan Kuuselan isännälle. Kuuselassa on tytär Kaisu. Hieman kömpelö, mutta mitä se haittaa, kun on rikkautta. Ja rikkautta Niemi haluaa pojalleen. Siinä on hänen mielestään onni ja autuus. 

Mikki on kuitenkin rakastunut Lyyliin, Kraatarin köyhään, mutta hyvin kauniiseen tyttäreen. Lyyli on kaunis niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.Lapset ovat kasvaneet yhdessä ja rakkaus on kasvanut siinä sivussa.

Theolinda Hahnsson mainitaan ensimmäiseksi suomenkielellä kirjoittaneeksi kirjailijaksi, joka kehitti novellityyppistä tarinankerrontaa." Kirjailijan 1860-luvulla kirjoitetut teokset edustavat romanttista, kristillissävytteistä idealismia ja rakentuvat fennomanian aatteen pohjalle. Erityisesti naisen vahva rooli perheessä ja perheen asema yhteiskunnassa korostuvat hänen teksteissään. " (Kirjasampo).

Kuuselan kukka sijoittuu Pohjanmaalle, Pohjanlahden rantamille. Niemi ja naapurit elävät paljolti kalastuksella. Kerronta tässä on hieman vanhahtavaa, mutta silti luettavaa. Kaunokirjallisesti elävää, kuvailevaa, paikoin jopa runollista, mikä ilmenee erityisesti sanajärjestyksenä. Pidän paljon tästä tyylistä. Se on keveää ja luontevaa, ilmaisuvoimaista. 

Luin tämän Pohjoinen 2022 -lukuhaasteeseen kohtaan 22. Kirja keskiyön auringon juhlasta. Tällähän tarkoitetaan Juhannusta. Tässä on jonkin verran Juhannuksenvietosta. Tarina myös päättyy Juhannukseen.

Kaikilla piti oleman uudet vihdat saunassa Juhannuksen aattona. Tytöt taittelivat oksia eivätkä huomanneet, että Mikki heitä lähestyi ainoastaan vähän matkan päässä. - Tiedättekö, sanoi Kaisu, - Minä en Juhannuksen aattona näistä ota vihtaa, kun kylpemään menen, vaan minä otan yhdeksästä eri puunlajista oksan ja teen siitä vihdan, sillä vihdon ja sitte puen itseni oikein siistiksi ja menen vihdallani lakasemaan polkua, jossa on kolme tienhaaraa, silloinpa näen sulhaseni --- --- 

Juhannusaattona nuoret menivät veneellä vesille ja heittivät palavan tervatynnyrin mereen, "jossa niitten valo korkealle leimusi." Soitto soi ja tanssittiin. Juotiin kahvia ja oltiin leskisillä tai ruoho-näkkisillä. 

"Vielä lopuksi miehet hakkasivat poikki nuoria koivuja ja pihlajia, jotka sitte kotona oli maahan pistettävät pihalle portainten viereen, ja tytöt poimivat kukkaisia sekä lehtiä, koristaaksensa tuvan seiniä ja laattioita. Näin viettää Pohjan nuoriso valoisan Juhannus-yön." 

 Erityismainta tälle lapsen ajatukselle:

"Aurinko nukkuu meressä, minä näin, kun se levolle meni." Juhannuksena tätä ei toki sanottu, sillä silloinhan aurinko ei lepää ollenkaan. 

15 joulukuuta 2022

Jemma Hatt: Seikkailijat ja Kirottu linna!


Emma Hatt

Seikkailijat ja Kirottu linna

Alkuteos: The Adventurers and the Cursed Castle

Suomentanut Jade Haapasalo

Kumma-kustannut, 2022

212 s.

Kylläpä olikin hauska teos, jonka luin ihan yhtä kyytiä, kun en malttanut lopettaa. Tässä oli vanhaa kunnon Blyton-henkeä, mitä tulee salaisuuksiin ja seikkailuihin. Päähenkilöinä on serkukset äidin puolelta Lara  ja Rufus. Laran äiti on arkeologi ja egyptologi. Rufuksen äiti, Rachel on näyttelijä Hollywoodissa. Rufus asuu mumminsa ja vaarinsa luona. 

Laran äiti, rouva Jacobs on Rufuksen äidin sisko, sillä loppupuolella teosta mainitaan, "Rouva Jacobs vilkaisi siskoaan, eikä tiennyt mitä sanoa." Rufus asuu mumminsa ja vaarinsa luona. Vaarin sukunimi on Kexley. "Tuohan on sinun sukunimesi, vaari, Lara sanoi yllättyneenä. Ja minun, lisäsi Rufus."

Lapset lähetetään isosetänsä Herbin luokse Kexleyn-linnaan, koska Laran äiti joutuu lähtemään Egyptiin tutkimaan joitakin löytöjä ja Mummi ja Vaari lähtevät lomalle Rufuksesta, joka on aika vauhdikas poika ja käy kepposineen välillä ylikierroksilla. Herb-setä on Vaarin veli. "Missä veljeni luuraa? vaari kysyi vilkaisten pelokkaasti kelloaan."

Kexleyn linnassa asuu myös herra ja rouva Burt poikansa Tomin kanssa. Tomista tulee seikkailijoiden kolmas jäsen. Blytonismiin kuuluu myös koira Barney, joka on Laran koira. 

Laran ja Rufuksen isistä ei mainita sen sijaan mitään. He loistavat poissaolollaan.

Kexleyn linna, jossa Herb-setä asuu on vanha. Siihen liittyy tarina, jonka mukaan linnan entinen omistaja John Crispian Kexley olisi piilottanut Egyptistä löytämiään aarteita. Linnassa on tapahtunut murhenäytelmiä ja serkusten vaarikaan ei suostu astumaan itse linnaan sisälle. Herbillä on yhteisyritys herra Burtin kanssa, luomuviljelmä, jolla he yrittävät hankkia toimeentuloa.

Lapset kiinnostuvat tarinasta ja siitä on kiinnostuneita myös herrat Bunce ja Karim. Entä Cornwallin rantajyrkänteillä sijaitsevan linnan lähistöllä liikkuva sokea Sam-herra, kuka hän on ja mitä osuutta hänellä on tarinassa. 

Tämä oli todellakin mitä hauskin lukukokemus, vaikka Rufuksen luonne ja muuankin jäynä, sai minut hieman kurtistamaan kulmia. Kerronnallisesti sujuvasti etenevää ja luontevaa. Vaikka teemaltaan muistuttaakin Blytonia ja on viisikoilta varmaankin paljon saanut, niin kerronta on kuitenkin omanlaistaan, elävää ja jäljittelemätöntä. Henkilöhahmot persoonallisia, eivät mitään stereotypioita.

Jemma Hatt on kirjoittanut toisenkin Seikkailijat-tarinan, jonka mielelläni lukisin. Tämä ei kuulosta yhtään hassummalta lasten salapoliisisarjalta, vaikka kovin tavalliselta, keskivertoperheitä nämä Jabobsit ja Kexleyt olekaan. Keskimääräisyys ei ehkä muutenkaan sovi tämän kaltaisen tarinan juoneen. 

---

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 13: Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla.

14 joulukuuta 2022

Ibrahima Balde & Amets Arzalus Antia: Pikkuveli!

 

Ibrahima Balde & Amets Arzalus Antia

Pikkuveli

Alkuteos: Minan

Aula & Co, 2022

169 s.

 

 

Ibrahima saapui Baskimaahan lokakuussa 2018. --- ---- Kun kävelimme Bidasoan rantaa, kyselin "mistä olet kotoisin?" "Guineasta", hän vastasi. "Guinea-Conakrysta!" "Niin, juuri sieltä." "Onko sinulla sisaruksia?" Hän päästi pitkän hiljaisen huokauksen ja vastasi: "Mon frère, la vie c'est pas fucile à dire, elämästä on vaikea puhua." Niin huomasin ensimmäisen kerran, että hänen äänessään oli jotain erityistä. Erikoinen haava, erikoinen tapa kertoa. Kuin hänen ruumiinsa eläisi sanojen mukana."

Pikkuveli on Ibrahim Balden tarina. Tarina, joka on kerrottu hänen äänellään, mutta Amets Arzallus Antian kynällä ja myötäelämisellä.

Ibrahima on pieni poika, nuoreksti varttuva Guineasta, jonka pääkaupunki on Conakry. Hän on fulani ja puhuu pulaaria, mutta osaa myös joitain muita heimokieliä. Ibrahiman perheeseen kuuluu äiti ja pikkuveli Alhassane sekä kaksi pikkusiskoa. He asuvat Thiankoissa. Isä hakee Ibrahiman luokseen Conakryyn, kun tämä on 5-vuotias. Kun isä kuolee hän lähtee Thiankoihin. Koska Thiankoissa ei ole paljon mahdollisuuksia elämiseen poika lähtee etsimään onneaan muualta. Vuosien myötä hän saa kuulla, että pikkuveli Alhassane on lähtenyt, kadonnut. Ibrahima kokee olevansa vastuussa ja lähtee hakemaan tätä takaisin ja joutuu näkemään ja kokemaan mitä on olla siirtolainen, parempaa tulevaisuutta etsivä nuori tai aikuinen. 

Pikkuveli on kauniisti ja myötätunnolla kerrottu tarina tapahtumista, joissa ei kaikissa ole kauneutta, vaan synkkää julmuutta ja välinpitämättömyyttä. Pieni teos täynnä painavaa asiaa.

"Vietin siellä yhdeksän päivää. Oli vain miä ja kanat, satoja kanoja. Kaikki yhtä hulluja. Joskus olin koko päivän syömättä. Vanhus ilmestyi paikalle keskellä yötä ja antoi vähän leipää, kot-kot-kot. Hän kysyi aina, olinko löytänyt kuolleita kanoja ja vastasin: "En, tout est en ordre, kaikki kunnossa." "Oke." Ja hän lähti. Hän lukitsi portin aina kahdella lukolla, klak-klak. 

--

Kirjallinen Maailmanvalloitus: Guinea

--

"Yllättävän runollinen ja kaunokirjallisesti kiehtova teos", luonnehditaan Anun ihmeelliset matkat -blogissa. Ja kyllä - Olen täysin samaa mieltä. Kaunokirjallisesti hienovireinen teos tämä tosiaan on, jossa tunteet ja tapahtumat ovat viritetty soimaan elävästi ja koskettavasti.

Kirjarikas elämäni on myös lukenut teoksen ja tuo esiin, että Pikkuveli kertoo sisällä kannetusta kivusta.

13 joulukuuta 2022

Tekijä tuntematon: Ruohoa Lunta!

 

Tekijä tuntematon

Ruohoa Lunta

Alkuteos: Go Ask Alice

Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen

Luettu Otavan koulukirjaston repalekappaleena, josta puuttuu muutama sivu ja nimeketiedot kaivettu netistä


Luin tämän teoksen Helmet 2022 -lukuhaasteen kohtaan 17:  Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua. 

Ruohoa Lunta on rankka kuvaus nuoresta tytöstä, jonka nimeä ei mainita. Takankansitekstissä hänen mainitaan olevan nimeltään Alice, kuten alkuperäisteoksen nimi vihjaa. Mutta --. En ole lukenut tätä englanninkielellä, enkä tiedä, kuinka uskollinen tämä suomennos on, mieleeni vain tulee, että englanninkielinen nimi voisi olla symbolinen ja vihjata Lewis Carrolin Liisan seikkailuihin ihmemaassa. Tosin teoksessa ei mainita Lewis Carrolia (vai mainittiinko?). 

No, päähenkilö on kuitenkin nuori 15-vuotias tyttö, jonka itsetunto on maaassa, hän kokee olevansa pullukka, ystäviä ei ole ja suhde  vanhempiinkaan ei kai ole kovin hyvä. Ukki ja Mummi kuitenkin ovat läheisiä ja tärkeitä. Kuvaan astuu salakavalasti huumeet, jotka lopulta vievät tuhoon.

Teos jakautuu kerronnallisesti vaiheisiin. Ensin kuvaus on tasaista, elämä on siistii, sitten huumeet muuttuvatkin inhottavaksi ja samalla kielenkäyttökin roisistuu. Tyttö taistelee päästäkseen eroon huumeista ja kerronta taas siistiytyy, kaikki näyttää taas hyvältä ja elämä aurinkoiselta.Kaikki ei kuitenkaan pääty onnellisesti.

Ruohoa Lunta -teoksesta on sanottu sen ilmestyessä, että se olisi aito nuoren tytön päiväkirja, mutta sittemmin on paljastunut, että kyseessä olisikin huumevalistusmielessä kirjoitettu teos. Tämän tietäessäni, kerronnassa kyllä ilmeni seikkoja, jotka saivat miettimään, voisiko 15-vuotias tyttö kirjoittaa tällaista tekstiä, ja muutamia muitakin vihjeitä, että tekijä olisi ammatti-ihminen. Toisaalta kuvauksessa on myös piirteitä, jotka eivät aivan tuulesta temmatuiltakaan kuulosta ja jonkinlainen "omakohtaisuus" vivahtaa sanoissa.

Minulle tämä teos on kuitenkin jättänyt vahvan jäljen ennen kaikkea tv-elokuvana, jonka lapsena näin ja erityisesti kohtaus, jossa tyttö on päässyt kuiville, on lapsenvahtina, mutta hänelle kaunaa kantavat tahot ovat ujuttaneet hänelle ansan. Tajutessaan, että on "matkalla" tyttö lukittautuu WC:hen ettei vahingoittaisi vauvaa. Houreissaan hän näkee muurahaisten ryömivän ihollaan ja herää sairaalassa. 

Tässä teoksessa muurahaiset tosin on matoja ja tyttö ei ole mennyt WC:hen vaan alkanut huutaa, kun soittaminen vanhemmille ei ole onnistunut ja naapurin mies on lukinnut tytön johonkin seinäkomeroon, kun tämä on jo aivan sekaisin.

Ruohoa Lunta on raju kuvaus nuoruudesta ja huumeista. Sen ajallinen miljöö on 1960/-70-luvun hippiaika. Kysymystä, kärsiikö teoksen vaikuttavuus ja puhuttelevuus siitä, että se ei olekaan aito nuoren tytön päiväkirja, voi kukin lukija miettiä.

Järjellä ja tunteella -bloggaajan tämä tieto sai ärsyyntymään.

Nuorten itsetunto-ongelmat ovat tätäkin päivää. Tätä taustaa vasten tämä teos puhuttelee monella tavalla. Toisaalta, jos tietää kirjoittajan todellisen taustan ja motiivin, niin tämä varmasti jättää monia kysymyksiä ja saa miettimään "rautalangalla vääntöä" ja niin päin pois. 

EDIT 18.30: Huumeista ja niiden vaaroista on hyvä kertoa. Tässä teoksessa tämä nyt  jää jonkinlaisen"kirjahuijauksen" taakse.

11 joulukuuta 2022

Erkki Rekimies: Hopeakynsi!

 


Erkki Rekimies

Hopeakynsi

WSOY, 1968

158 s.

Kansi: Raimo Puustinen


Liekki hipoi maassa kasvavia varpuja. Ne syttyisivät helposti. Sitten tuli tarttuisi risuihin ja vahvempiin oksiin, vihdoin halkoihin, joita oli koottu nuotioon. Riipuin käsistäni kaiken tämän yläpuolella, sopivan välimatkan päässä paistuakseni helposti. Ohuet nahkahihnat olivat jo uponneet ranteisiini, pitkiin aikoihin en ollut enää jaksanut pusertaa kämmeniäni pyöreän parrun ympärille. Punanahat olivat kyhänneet yksinkertaisen telineen, jonka poikkipuuhun minut oli ripustettu ranteistani. 

Miksi polttaisit minut? kysyin vihdoin Käärmeeltä. - En ole tehnyt mitään sinulle enkä heimollesi. ---- ----  - Tarvitsemme valkoisen miehen hengen.

Teoksen päähenkilö on Willie Wood. Hänen isoisänsä, Jussi Metsälä, on tullut siirtolaisena Suomesta Delawareeen ja toiminut siellä seppänä. Poika Tuomas tai englantilaisittain Thomas, lyhyemmin Tom on muuttanut sukunimen Woodiksi ja siirtynyt Delawaresta Missouriin. Puolison hän on löytänyt St.Louisista, kreolittaren (Amerikkaan siirtyneiden ylhäisten espanjalaisten jälkeläinen, kuten Willie luonnehtii), jonka isä on ollut suuren maatilan omistaja Texasissa, mutta Meksikon ja Yhdysvaltain taistellessa sen omsituksessa, oli siirtynyt Pohjoisemmaksi. Willien äiti oli isänsä kuoleman jälkeen toiminut opettajana. Äidinäiti oli saanut surmansa jo kahakoissa. Willien äitiä oli seurannut uskollisena apulaisena Manolo, aito meksikolainen.

Sitten perhe oli lähtenyt kohti uusia unelmia, kohti Oregonia. Siirtolaisjoukkoa johti Majuri Laredo, kova ja äyskeä mies, sekä  Tex Nobody, joka ei aseenkäyttötaidostaan huolimatta ollut yhtä piinkova luonne.

Kun siirtolaisjoukko joutuu intiaanien hyökkäyksen kohteeksi, josta kyllä selviävät, he löytävät pienen n. 3-vuotiaan pojan kuolevan intiaanisoturin alta. Woodit ottavat pojan hoitoonsa, vaikka Laredo käskee ampua pojan. Tästä syntyy riita ja Laredo aikoo ampua Manolokin, joka on tulistunut aikeesta. Tex astuu puolustamaan niin Manoloa kuin Woodeja ja pientä Cheyennepoikaa, Hopeakynttä, joka on heimonsa viimeinen päällikkö. Merkkinä siitä on hopeinen, miltei valkoinen Karhunkynsikaulanauha, pyhä talismani, jonka omistuksesta tarinasa käydään monta vääntöä.  Lopulta Woodit jäävät matkaseurasta, Tex seuraa heidän mukanaan. Cheyennepoika saa kristityn nimen Pete Woodin äidin vaatimuksesta, hän kun on katolinen. 

Tämä on tyypillinen, kaikki kliseet ja maneerit omaava lännenseikkailu, jossa tosin on jotain omintakeistakin. 

Kerronta etenee sujuvasti. Ensimmäinen luku, josta alun ote on, on preesensiä, josta tarina alkaa. Toisessa luvussa siirrytään takautumaan. Willie muistelee intiaanien vankina viimeistä viittätoista vuotta ja perheensä vaiheita, johon mahtuu monenlaista. Keskiössä cheyennepäällikkö Käärme, joka haluaa Peten ja Hopeakynnen. Siirtolaisten elämäkään ei suju helpolla, kun intiaanit käyvät sotaisiksi. Woodit kadottavat naapurinsa ja ystävänsäkin, joutuvat piiritetyiksi moneksi kuukaudeksi, kunnes Manolo pakenee hakemaan apua ja pelastajaksi saapuu - kukas muu, kuin Tex Nobody, joka on jossain vaiheessa lähtenyt etsimään omaa tietään.

Viimeisessä luvussa siirrytään takaisin preesenssiin. Miten käy Willien? Hän on pelastunut palamiskuolemasta Peten, eli Hopeakynnen luvattua tuoda Käärmeelle valkoisen miehen Willien sijasta.  Loppu oli hyvin yllättävä, joten ei siitä sitten enempää.

Tämän luki ihan nopsaan. Ei tämä nyt aivan katastrofi ollut, vaikka jotkin asiat kyllä mietityttivät. Punanahaksi kutsuminen olisi nykyaikana epäkorrektia. Tarinan toinen päähenkilö, Cheyenne-poika Pete, joka on kasvanut siirtolaisperheessä, kristityssä ilmapiirissä, saanut niin sanotun länsimaisen kasvatuksen, mutta tuntien kuitenkin perimänsä, sanoo heimolaisilleen: Kasvamalla samanlaisiksi kuin valkoiset veljemme. Tämä pistää pikkuisen mietteliääksi, sillä ratkaisu intiaanien ja siirtolaisten väleihin ei minusta ollut niin yksinkertainen.Ja näkemys, että tilaa riittää kaikille osoittautui sekin siirtolaisvirran kasvaessa ja valkoisten rahanahneuden ja halujen takia kestämättömäksi.

Ajallista miljöötä mietin ja historiallisia yksityiskohtia. Vuosilukuja tässä ei mainita, mutta joiden henkilöhahmonen ikään viitataan. Minulle jäi sellainen tuntuma, että tässä on yhdistetty Villin Lännen historiaa aika suurpiirteisesti niin tapahtumien kuin ihmistenkin suhteen. Minun täytyikin ottaa hieman selkoa nimistä ja taustoista.

Vähän infoa siis:

Sacajawea, jonka nimi tosin on kirjoitettu teoksessa toisin. Sacajawea on todellinen historiallinen hahmo. Hän syntyi 1700-luvun loppupuolella ja kuului ilmeisesti Shoshoneihin. Tunnetuksi hän tuli johdattaessaan Lewisin ja Clarkin tutkimusretkeä, joka tehtiin 1800-luvun alkupuolella Sacajawean elämänvaiheissa on vähän epäselvyyttä, hänen kuolemasta on kahdenlaista tietoa (wikipedia). Hän on kuollut joko 1812 tai 1884. Kerrotaan, että hänen kuolemansa sekoitettiin toiseen samannäköiseen henkilöön, ja olisi  elänyt edelleen toisennimisenä jonkin intiaaniheimon parissa.

Tässä teoksessa Sacajawea on Woodin farmille tulevan shoshoni-apulaisen Vasakie-Joen äiti, jonka tämä tapaa vuorilla. Todellisella Sacajawealla oli kyllä useampiakin lapsia, mutta niistä ei tässä puhuta mitään. Mainittakoon, että kuvassa tuossa yllä on Sacajawea esittävä nukke. Vauvaa hänen selässään ei kuvassa näy. Sacajawealla oli pikkuinen 'papoose' (pieni lapsi) mukana, kun hän miehensä kanssa opasti Lewisiä ja Clarkia.

Casper kaupunki, johon on Woodeilta kuukauden matka. Todellinen Casper-niminen kaupunki sijaitsee Yhdysvaltain Wyomingissa. Perustettu 1888.

Deadwood on kaupunki Etelä-Dakotassa Mustien kukkuloiden kanjonissa. Se perustettiin kultaryntäyksen myötä 1876. Tässä tarinassa liikutaan Mustien kukkoiloiden, intiaanien pyhän vuoren läheisyydessä, on kultaryntäyskin.

Kaupunki nimeltä Variksensydän, joka syntyi Woodien läheisyyteen. Ilmeisesti ei todellista esikuvaa.

Cielito lindo on meksikolainen laulu, joka tuli tunnetuksi 1882. Tässä tarinassa sitä lauletaan jossain vaiheessa. Manolito on lauleleva meksikolainen.

Tex Nobodystä mainitaan, että hänestä oli tullut tuomari. Lisäksi mainitaan, että hänellä olisi ollut ennen toinenkin nimi ja hän olisi ollut pyssysankari entisessä elämässään. Tämä voi olla viittaus Roy Beaniin tai Wyatt Earpiin. Vaikea sanoa.

Ainakin nämä pienet yksityiskohdat saivat minut mietteliääksi. Tässä on siis ympätty monenlaista Villin Lännen legendaa yhteen, mutta onko ne ajallisesti sovitettavissa yhteen on kysymysmerkki ja pistää vähän epäilemään. Ei siis historiallisesti kovin vahvaa argumentointia, mutta Lännen asuttaminen, siirtolaisuus, intiaanisodat ovat tapahtumia, joista tarina on kokoonlaitettu. Suomalaisuus siinä sivumauseteena. Rekimieheltä on ilmestynyt myös teos Valkoinen intiaani, jonka Jokke on lukenut ja minunkin tekisi mieleni lukea. Se ei kuitenkaan liene jatkoa tähän, vaan kyse on aivan eri tarinasta.

Tähän loppuun vielä intiaaneihin liitetty kaunopuheisuuden malliesimerkki:

Kun vesipisara putoaa puun lehdeltä ja liittyy toiseen pisaraan, niistä kasvaa puro...Purot tekevät joen, vielä mahtavamman kuin meidän Tuulijokemme, monet teistä ovat nähneet juoksevan veden, jota sanotaan Missouriksi. Se on isä ja se on äiti, se on suurin kaikista, ja punainen kansa voi kasvaa sen kaltaiseksi... Mutta vain elämällä rauhassa ja oppimalla kaikkea sitä, mikä on oikeata ja hyvää...