Hahnsson Theolinda: Kuuselan kukka!

 

KUUSELAN KUKKA 

Theolinda Hahnsson

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1872

Projekti Gutenberg 

 

Alku: Pohjois-Suomessa oli merenrannalla kaunis Niemen talo, jota hallitsi kuudenkymmenen vuoden vanha ukko. Tämä talo ei ollut iso, vaan sen haltia oli toki rikas ja mahtava, sillä hän oli uutterasti työtä tehnyt, ja erittäinkin oli hän kalanpyynnöllä rikastunut, sillä kalan-saalis oli hyvä, ja ukko lähettikin aina joka vuosi saaliistansa monta veneellistä Ruotsiin, josta sai kiiltävät riksit takaisin. 

Niemen isäntä on mennyt jo vanhemmalla iällä naimisiin. Hän on ylpeä, rikas ja psytypäinen, voisi sanoa jäykkäniskainen, joka ei sanomaansa pyörrä. Vaimo on nuori ja hentoisempikin mutta Niemi kohtelee tätä kovalla työllä, "siinpä karaistuus", hän tuumii vain, kun naapurit kehottavat miestä kohtelemaan vaimoa vähän kevyemmällä kädellä. Niemi saa ennen pitkään nähdä, kuinka "nuori vaimo lakastui, ja pian täytyi isännän saattaa hänen kalpeaa ruumistansa haudalle. " 

Niemelle jää kuitenkin poika, Mikki, joka kasvsaa soreaksi nuorukaiseksi. Niemen naapurissa on toinen rikas talo, Kuusela. Niemi alkaa haaveila talojen yhdistämisestä ja menee puhumaan Kuuselan isännälle. Kuuselassa on tytär Kaisu. Hieman kömpelö, mutta mitä se haittaa, kun on rikkautta. Ja rikkautta Niemi haluaa pojalleen. Siinä on hänen mielestään onni ja autuus. 

Mikki on kuitenkin rakastunut Lyyliin, Kraatarin köyhään, mutta hyvin kauniiseen tyttäreen. Lyyli on kaunis niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.Lapset ovat kasvaneet yhdessä ja rakkaus on kasvanut siinä sivussa.

Theolinda Hahnsson mainitaan ensimmäiseksi suomenkielellä kirjoittaneeksi kirjailijaksi, joka kehitti novellityyppistä tarinankerrontaa." Kirjailijan 1860-luvulla kirjoitetut teokset edustavat romanttista, kristillissävytteistä idealismia ja rakentuvat fennomanian aatteen pohjalle. Erityisesti naisen vahva rooli perheessä ja perheen asema yhteiskunnassa korostuvat hänen teksteissään. " (Kirjasampo).

Kuuselan kukka sijoittuu Pohjanmaalle, Pohjanlahden rantamille. Niemi ja naapurit elävät paljolti kalastuksella. Kerronta tässä on hieman vanhahtavaa, mutta silti luettavaa. Kaunokirjallisesti elävää, kuvailevaa, paikoin jopa runollista, mikä ilmenee erityisesti sanajärjestyksenä. Pidän paljon tästä tyylistä. Se on keveää ja luontevaa, ilmaisuvoimaista. 

Luin tämän Pohjoinen 2022 -lukuhaasteeseen kohtaan 22. Kirja keskiyön auringon juhlasta. Tällähän tarkoitetaan Juhannusta. Tässä on jonkin verran Juhannuksenvietosta. Tarina myös päättyy Juhannukseen.

Kaikilla piti oleman uudet vihdat saunassa Juhannuksen aattona. Tytöt taittelivat oksia eivätkä huomanneet, että Mikki heitä lähestyi ainoastaan vähän matkan päässä. - Tiedättekö, sanoi Kaisu, - Minä en Juhannuksen aattona näistä ota vihtaa, kun kylpemään menen, vaan minä otan yhdeksästä eri puunlajista oksan ja teen siitä vihdan, sillä vihdon ja sitte puen itseni oikein siistiksi ja menen vihdallani lakasemaan polkua, jossa on kolme tienhaaraa, silloinpa näen sulhaseni --- --- 

Juhannusaattona nuoret menivät veneellä vesille ja heittivät palavan tervatynnyrin mereen, "jossa niitten valo korkealle leimusi." Soitto soi ja tanssittiin. Juotiin kahvia ja oltiin leskisillä tai ruoho-näkkisillä. 

"Vielä lopuksi miehet hakkasivat poikki nuoria koivuja ja pihlajia, jotka sitte kotona oli maahan pistettävät pihalle portainten viereen, ja tytöt poimivat kukkaisia sekä lehtiä, koristaaksensa tuvan seiniä ja laattioita. Näin viettää Pohjan nuoriso valoisan Juhannus-yön." 

 Erityismainta tälle lapsen ajatukselle:

"Aurinko nukkuu meressä, minä näin, kun se levolle meni." Juhannuksena tätä ei toki sanottu, sillä silloinhan aurinko ei lepää ollenkaan.