Gwen Bristow
Tammikuja
Suomentanut Sirkka Rapola
Otava, 1955 (6. painos)
295s.
Kertoja on kaikkitetävä ulkopuolinen, joka kuvaa tapahtumia ja henkilöitä ulkopuolisena asettuen vuoroin tarinan kahden naispäähenkilön asemaan, vahvemmin kuitenkin köyhemmän puoleen. Tältä osin opuksen takakannen teksti ei käy yhteen tarinan kanssa, sillä toisin kuin takakansitekstissä kuvataan (vaikka se ei nyt ihan tuulestakaan ole temmattu) kirjan päähenkilöksi muodostuu köyhä Corrie May Upjohn, ei rikas plantaasinomistaja Ann.
Kirjoittaja käyttää kuvailevaa kieltä, joka ei turhia rönsyile, mutta suo kuvailevuutta ja vaihtelevuutta tarpeeksi ollakseen kiinnostava. Tosin loppupuolella kerronnallinen asetelma muuttuu. Vuorotttelu tarinan päähenkilöiden välillä ei ole yhtä luonnollista ja vauhti on kova, eli tarinaa viedään eteenpäin pysähtymättä hetkiin ja tunnelmiin. Kun toisen vaiheet on kerrottu siirrytään ajassa taaksepän ja kerrotaan toisen päähenkilön vaiheet pitkältä ajalta. Toisin sanoen, loppupuolella kerronta ei vaikuta yhtä jäntevältä kuin tarinan alkupuolella. En ole koskaan tykännyt tarinoista, joissa mennään vauhdilla eteenpäin ja vuodet kiitää ohi vain muutamalla maininnalla.
Kerronnassa on hyvin vähän, jos ollenkaan erikoissanoja tai ilmaisuja.
Loppupuolella tulee hieman murteellista ilmaisua tyyliin "eks sä
ymmärrä".Ilmaisu on melko yksinkertaista, ei siis sisällä mitään turhaa
tai kovin monimutkaista. Hyvinkin ymmärrettävää ja selkeää. Erityisen
ihastuttavalta kuvaukselta vaikuttaa ilmaisut "sumu verhosi maan" tai
huntu oli kuin joen usvasta kudottu.
Kerronnassa on kyllä muutamia hyvin kuvaavia ja ilmeikkäitä kuvauksia, jotka saattavat nousta lukijan silmiiin elävinä.
"Vihreä ratsastuspuku, joka levisi hänen ympärilleen lattialle, sai hänet näyttämään pitemmältä, aivan kuin lusikan kuvastama peilikuva. Vyötäröön asi se oli vartalonmukainen. Eräs syy, miksi Ann mielellään ratsasti, oli juuri se, että hän tiesi ratsastuspuvun asettuvan erityisen suuria vaatimuksia vartalolle. Ja hänen vartalonsa täytti nuo vaatimukset hyvin. Mammy oli kammanut hänen tukkansa kiharoiksi olkapäille ja hänellä ol pukeva iku hattu, jonka töyhtö hipaisi poskea juuri sen kohdan alla, mihin muodostui hymykuoppa, jos hän suvaitsi hymyillä jollekulle. Ann veti hansikkaat käteensä, otti Mammyn ojentaman ratsupiiskan ja heitti hameensa helman käsivarrelleen päästäkseen kävelemään.
Kertomus on suurelta osin realistinen, joskin siinä on
myös paljon romantisoitua vivahdetta. Lukemani teos on ilmestynyt
Otavan Tähti-sarjassa ja siitä mainitaan, että se on kansanpainos.
Genreltään tämä lukeutuu viihdekirjallisuuteen ja on suunnattu lähinnä
naisille.
Tarina sijoittuu Yhdysvaltainn eteläosiin ja kattaa muutaman vuosikymmenen vuodesta 1856 aina 1880-luvun puolivälin paikkeille. Kirjan vahvana teeemana on siis Etelän katoava kulttuuri ja elämänmuoto, joka on rakentunut orjuudelle. Tarinassa ei kuitenkaan korostu niinkään valkoisten ja mustien välinen ero vaan, mikä mielenkiintoista ja jota en ainakaan itse ole tullut koskaan ajatelleeksi, rikkaiden plantaasinomistajien ja köyhän valkoisen väestön välinen ero. Köyhien valkoisten oli vaikea löytää töitä, koska orjat tekivät työn ilmaiseksi. Tästä nousee se problematiikka, mikä vaikuttaa syvästi kirjan päähenkilöiden välisessä kanssakäymisessä ja näkemyseroissa.
Kirjan päähenkilöinä on rikas Ann Sheramy, joka on kasvanut suojatuissa oloissa ja ajattelee vain pukuja eikä oikein osaa mitään. Hän menee naimisiin toiseen plantaasiomistajasukuun kuuluvan Dennis Larnen kanssa, joka kuitenkin kuolee pian sodan sytyttyä. Ann jää yksin pienen poikansa kanssa. Ann on kuitenkin ystävällinen ja kauniskäytöksinen nainen, ja toisaalta hän haluaisi myös muuttua. Tämän muutoksen Annissa kertoja jättää kuitenkin puolitiehen ja Ann jää ikään kuin menneisyytensä vangiksi pitämään kynsin hampain kiinni siitä menetetystä loistosta, siltä osin, kuin se on mahdollista.
Toinen päähenkilö on köyhä Corrie May, joka teoksen alussa on 14-vuotias. Corrie May on hyvin ristiriitainen persoona. Hän on ensin hyvin vastuuntuntoinen, arvostaa työtä, mutta hänen mielpiteensä esimerkiksi sodasta muuttuu samoin kuin avioliitosta. Hän pistää arvonsa romukoppaan, rikastuu ja köyhtyy uudelleen, mutta sisuuntuu ja nousee takaisin työteliääksi naiseksi, joka haluaa kouluttaa aviottomasta pojastaan hyvän ja menestyvän ihmisen. Hän menee ensin ompelijaksi Annille, jota hän ihailee, mutta eräät sanat, jotka hän kuulee ja joita ei ollut tarkoitettu hänen kuultaviksi saa hänet katkeroitumaan.
Takakansiteksi korostaa rikkaan Annin selviämistä, mutta tätä selviytymistä kuvataan hyvin vähän, laisinkaan. Hän tosin ei menetä plantaasiaan vaan saa säilytettyä sen pojalleen, kuten teksissä sanotaan, mutta miten hän siinä onnistuu, mitä vaikeuksia siinä on ollut ja mitä keinoja Ann on käyttänyt ei kerrota. Sen sijaan Corrien vaiheita ja selviämistä kuvataan hyvinkin monipuolisesti.
En oikein samaistunut Corrie Mayhin. Hän oli raadollinen ihminen, jota voi välillä sääliä ja ymmärtääkin, mutta hänessä oli jotain, mitä ei voinut sulattaa,vaikka kirjailjan sympatiat taitavat olla enemmän hänen puolellaan. Toisaalta kirjailja on saattanut Corrie Mayn kautta kuvata sitä uutta Unionia, joka sodan oli nouseva. En täysin sulattanut Anniakaan, mutta olisi kaivannut enemmän syvällisyyttä ja lämpöä hänen kuvaukseensa. Ann kuvaa ilmeisesti sitä kadonnutta maailmaa, jolle ei enää ollut sijaa sodan jälkeisessä maailmassa. En pitänyt siitä, että tässä tavallaan jäi sovinto saavuttamatta ja ilmaan jäi leijumaan jotain, minkä olisi osapuolille toivonut ja mikä jäi puuttumaan.
Mistä pidin oli Corrie Mayn pojan Fredin syvä kiintymys ja huolenpito äitiään kohtaa. Fredissä korostui reiluus ja ihmisyys parhaimmillaan.
Mitä muuta voisin sanoa. Teoksesa on paljonkin nyansseja, joista voisi kirjoittaa. Suomennokseen liittyen kuitenkin voisin mainita, että hieman mietin sanojen piironki ja lipasto eroa. Kyseessä oli tilanne, jossa Ann neuvoi piikkupoikaansa puhumaan huolitellusti. Minusta ei kuitenkaan ole yhtään huonompaa ilmaisua sanoa, että jätti jotain piirongin päälle kuin sanoa, että jätti jotain lipaston päälle. Kyseessähän on loppujen lopuksi sama kaluste. Olisi mielenkiintoista tietää, miten tämä kohta on alkuperäistekstissä.
Tammikujan on lukenut myös Lumiomena, joka ei pidä teosta lainkaan tyhjäpäisenä. Itse en pitänyt tästä teoksesta yhtä paljon kuin kirjoittajan Celia Garth-teoksesta, joka sijoittuu Yhdysvaltain itsenäisyyssotaan. Minua kuitenkin kiinnostaisi lukea ne kaksi muutakin Louisiana-trilogian osaa.
....
Kirkko ja kaupunki -lehden lukukuhaaste kohta 31:Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat useammalle vuosikymmenelle
