31 lokakuuta 2021

Mitä tuli luettua Kirjoja ulapalta haasteeseen!

 


Nanna haastoi keväällä lukemaan kijoja ulapalta. Täytyihän sitä ottaa osaa kivaan haasteeseen. Merij on kiehtova elementti ja merelliset sfäärit kirjoissa kiintoisia. Haasteaikana ehdin lukea nämä viisi kirjaa:

1. Hans Hass: Kameramiehiä meren syvyyksissä

2. Kerttu Juva: Kurki-vartio kunnostautuu

3. Peter Freucchen: Vaeltava viikinki

4. MacKay Margaret: Poika delfiinin selässä

5. Enid Blyton: The Adventurous Four

Kijoista kolme oli lastenkirjoja ja kaksi matkakirjaa. Meri toi tarinoissa monenlaista eteen, iloa ja surua, seikkailua ja uutta näkökulmaa. Kiitos Nanna haasteesta. Meri säilyköön edelleen ilonamme kirjoissa ja miljöönä.


25 lokakuuta 2021

Carolyn Keene: Sisäoppilaitoksen salaisuus!


Carolyn Keene

Neiti Etsivä ja sisäoppilaitoksen salaisuus

Alkuteos: The Mystery of the Missing Milllionairies

Tammi, 1993

123 s,

 

 

 

 

 

 

Alkulause: "En millään pvysty uskomaan, että tämä on tosiaan koulu, Bess Marvin sanoi."

Päähenkilö: Paula (alunperin Nancy) Drew, asianajajaisän äiditön tytär, joka on harrastelijasalapoliisi. Tässä teoksessa häntä nimitetään lapsietsiväksi. Ensimmäisessä seikkailussaan Paula on kuudentoista, mutta se, että hän yhä olisi kuudentoista on vaikea uskoa, niin monta näitä hänen seikkailujaan on ilmestynyt.

Tämän tarinan keskiössä on hienostokoulu, jonka oppilas Veronica on kidnapattu. Veronica on näyttelijäisän tytär, rikas ja menestyvä. Hänellä on kilpailija koulun lehdessä, jonka Paula löytää nuuskimassa tämän tavaroita.

Neiti Etsivä -tarinat ovat hyvin yksinkertasia ja osin arvattaviakin juoneltaaan. Kerronallisesti nopeasti luettavia. Lauseet ovat  lyhyitä eikä kerronnassa ole juurikaan mitään suuempia kuvailuja, jotka teksivät tilanteen elävämmäksi tai henkilölt läheisemmiksi tai inhottavaksi, tunteita herättäviksi. Kaikesta tästä huolimatta Neiti Etsivät ovat ihan mukavia välipalakirjoja vähän vaativampien lukemisesten välillä. Ja tietynikäisille tyttölapsille, kirjojen suurkuluttujille  omiaan. En tiedä, mutta voi olla, että alkupään kirjat voivat olla tyyliltään ja kerronnaltaan astetta parempia, kuin loppupään kirjat.Kun kirjoja masinoidaan ja tehtaillaan liukuhihnalla, kuten näitä Neiti Etsiviä niin eihän siitä voi vaatiakaan yksilöllisyyttä,vaikka juonikuviot olisivatkin hieman erialisia.

Suomennos:

Kielellisesti ei ole mitään kummempaa sanottavaa,paitsi tämä lause sai hieman  kohottamaan kulmakarvoja.

"Etäämpänä Paula, Bess ja George näkivät ylväiden ja hyvinhoidettujen hevosten vievän koulun tyttöjä ratsastustunnille."

Tuntuu hassulta ajatukselta, että hevoset veisivät  tyttöjä ratsastustunnille. Mietinkin, mitä alkuperäisessä teoksessa mahtaa lukea ja onko tämä jotenkin yhdistelmä useasta lauseesta. Jokatapauksessa tässä on subjektit ja objektit ja teonsanat menneet jotenkin ristiin. Kuka teki mitä ja kenelle?

Toinen ilmaisullisesti hieman vajaa on, kun sanotaan, että henkilö "haukkasi miltei tyhjää tai haukkasi ilmaa". Ymmärtäisin, jos sanottaiisiin, että joku "nielaisi tyhjää".

--.

Porin lukuhaaste kohta 6: Kirjan nimi on alkukielellään jotakin ihan muuta kuin suomennettuna.



22 lokakuuta 2021

Eva Mozes Kor & Lisa Rojany Buccieri: Auschwitzin kaksoset!

 

Eva Mozes Kor & Lisa  Rojany Buccieri

Auschwitzin kaksoset

Alkuteos: The twins of Auschwitz

Suomentanut Sirpa Saari

Minerva, 2021

222 s.

 

 

 

 

 

Käskyjä. Itkua. Loputonta itkua. Lapset itkivät vanhempiensa perään. Vanhemmat itkivät kadottamiaan pienokaisia. Jotkut itkivät pelosta ja hämmennyksestä. Toiset taas tiesivät jo varmuuudella, että heidän painajaisensa oli käymässä toteen. Äänet sulautuivat toisiinsa ja muuttuivat yhdeksi yhteiseksi vaitukseksi, johon kiteytyi koko ihmiselon syvin mahdollinen suru, kärsimys ja menetyksen tuska.

Eva seisoo kaksossirarensa Miriamin kanssa Auschwitzin erottelulaiturilla johon heidät on tuotu karjavaunuissa Portzista, Romanian Transsilvaniasta, jossa hän oli syntynyt kymmenen vuotta aiemmin. Eva ja Miriam olivat kaksosia.

 Kun laiturilla kuuluu huuto: Zwillinge, Zwillinge! Onko kaksosia tyttöjen äiti epäröiden: Onko se hyvä asia? On! vastaa vartija. - Kyllä, he ovat kaksosia! Äiti vastaa ja tytöt viedään. Eva ja Miriam eivät enää koskaan näe vanhempiaan eivätkä isosiskojaan Edithiä ja Alizia. Sen sijaan he joutuvat parinsadan muun kaksosen kanssa erityisparakkiin ja natsitohtori Mengelen tutkimuksiin. 

Eva päättää jo alusta alkaen, että hän ei anna periksi. Hän ja Miriam pysyvät yhdessä ja selviävät tästä sodasta hengissä.

Auschwitzin kaksoset on koskettava kertomus järjettömästä ajasta ja järjettömyyksistä, joita pahamaineinen Mengele lääketieteen nimissä teki. Teos ei kuitenkaan pröystäile näillä tutkimuksilla ja raakuuksilla ja tuo vain hyvin lyhyesti ja vähäeleisesti tämän puolen esiin. Silti kuvaukset puistattavat. Teoksen kuvauksessa pääpaino on kuitenkin lasten selviäminen ja Evan päättäväisyydessä selvitä hengissä.

Valokuvat tuovat elävyyttä kerrontaan, joka toki sekin jo on hyvin ilmeikästä ja lapsen näkökulmasta kerrottua. Kaikkein koskettavin kuvista on otettu Auschwitzin portilla puna-armeijan vapauttaman lapsijoukon marssiessa ulos vapauteen, Ewa ja Miriam etummaisina.

Vapauduttuaan Ewa ja Miriam asuivat jonkin aikaa sodasta myös selvinneen Irina-tätinsä luona, jonka jälkeen he muuttivat Israeliin, jonne heidän setänsä oli muuttanut jo ennen sotaa. Israelissa Eva löysi aviopuolison ja muutti Yhdysvaltoihin. Amerikkalaisten tapa viettää Halloweenia on järkytys Evalle ja kulttuuriyhteentörmäys aiheuttaa yhdentoista vuoden kiusaamisen naapuruston lasten ja nuorison taholta, kunnes 1970-luvun lopulla esitetty Polttouhrit tv-sarja saa ihmiset ymmärtämään, mitä Eva on mahdollisesti joutunut kärsimään. Kiusaaminen loppuu ja Eva alkaa miettiä, mitä hän voisi tehdä sisimässään kantavalle kivulle. Eva perustaa Mengelen kaksosille suunnatun yhdistyksen ja sittemin myös museon ja koulutuskeskuksen. 

Evan tarina on vaikuttava. Vaikuttavaksi sen tekee myös anteeksiantaminen. Eva päättää sisimmässään antaa henkilökohtaisesti anteeksi natseille, jopa Mengelelle sen, mitä tämä on tehnyt. Tämä aiheuttaa ristiriitaa Evan ja muiden holokaustin uhrien keskuudessa, mutta Eva vakuuttaa että hänen anteeksiantonsa ei ole kollegiaalinen eikä tarkoita etteikö esim Mengelen pitäisi joutua vastuuseen teoistaan.

"Minusta tuntui kuin harteiltani olisi nostettu raskas, kipeä taakka. Olin elänyt sen kivun kanssa viisikymmentä vuotta. Mutta nyt en ollut enää Auschwitzin enkä oman traagisen menneisyyteni vanki. Olin vapaa.--- --- Viha ja kauna ovat sodan siemeniä. Anteeksiannosta versoo rauha."

Tätä anteeksiantoteemaa avaa Peggy Tierney teoksen loppusanoissa. Kuten sanottua, sitä ei voi ymmärtää tai sen voi ymmärtää väärin. Se, että kaiken kokemansa jälkeen ei katkeroidu on kuitenkin elämää edistävä tekijä. Eva oli sen ymmärtänyt. Hän oli selviytynyt voittajana natsien kauhuista, mutta myös siitä, mikä olisi voinut jättää hänet sisäisesti tuon ajan vangiksi.

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

---

Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 43 Kirja, jonka nimessä on lukusana

Kirjallinen maailmanvalloitus:  Romania

20 lokakuuta 2021

Sigrid Undset: Yksitoista vuotta!

 Sigrid Undset

Yksitoista vuotta

Alkuteos:

Suomentanut Anna Talaskivi

WSOY, 1935

371 s.


Aloitus

Ensimmäinen, minkä Ingvild muisti, oli että hän oli juuri ryöminyt nurmikentältä pienelle paljaalle maatilkulle, joka oli vihreän pensasseinämän edessä

Päähenkilö teoksessa on siis Ingvild, jonka äiti, Anine, on tanskalainen ja isä, Semming, on norjalainen. Perhe asuu Norjassa. Isä on tiedemies. Ingwildillä on kaksi pikkusisarusta, Marit ja Birthe.

Teos kuvaa Ingvildin kasvua yhdentoista vuoden ajan pienestä ensimmäisestä muistosta nuoreksi naiseksi. Kertoja häilyy jossain taustalla kaikkitietävänä. Välillä hän vie tarinaa eteenpäin Ingvildin muistikuvien kautta, välillä aikamuoto vaihtuu preesensiin ja tuntuu kuin menneisyys, nykyisuus ja tulevaisuus sulautuisivat yhteen eikä oikein tiedä, eteneekö tarina nyt missä tahdissa. Muisto, muistikuvat kuitenkin ovat toistuvana tekstissä viedään tarinaa sitten eteenpäin kertoen kuin nykyhetkeä tai hypähtäen äkkiä ajassa eteenpäin.


Ingvild lukee paljon ja äiti ja isä siihen rohkaisevat. Tosin se lukeminen, mitä äiti Ingvildille tarjoaa on jotain muuta kuin hänen ikäisensä yleensä lukevat. Perhe on vasemmistolainen asenteiltaan. Ainakin sellaiset teokset kui: Marryatin romaanit, Inger Johanne -kirjat (herättää kiinnostusta) ja Per Sivlen Sogor, Amalie Skramin Lastenkertomukset, joka ei kuitenkaan äidin mielestä on enempi aikuisille ja Ingvild on samaa mieltä, sillä "kertomus on niin kiusallisen lähellä lapsen omaa todellisuutta, että oli parasta päästä sellaisesta." Palvelijattarilta Ingvild lainaa toisenlaista kirjallisuutta. Bjornson ja Lie mainitaan samoin kuin Ibsen.

Suomennoksesta: 

Louisa May Alcotin Pikku naisia teos on suomennettu Nuoria naisia -nimellä, mitä hieman ihmettelen. Eikö suomentaja ole ollut tietoinen Alcotin teoksesta.Toinen suomennokseen liittyvä on maininta kakuista, jotka "takertuivat kaulaan". Suomennos on lähinnä huvittava. Ruoka takertuu, juuttuu kurkkuun, ei kaulaan.

Yksitoista vuotta on erikoinen kuvaus tytön kasvuvuosista lapsuudesta aikuisuuteen. Siihen mahtuu perheen sisäiset jännitteet ja sosiaalinen asema, kuin sisäinen  kehitys ja ymmärryksen kasvaminen, moraalisäännösten omaksuminen ja itsenäinen ajattelu. Samoin ensirakkaus ja ystävyyssuhteet. Mikä on mielenkiintoinen on vihjaus Sinimiehistä, joihin vihjataan ja jotka vaanivat pieniä tyttöjä ja joista vanhemmat varoittavat. 

Ajallisesti tämä tarina sijoittunee 1800-luvun loppupuolelle tai 1900-luvun alkupuolelle. Norja on itsenäistynyt Tanskasta. Kuninkaallisiakin mainitaan muutama, mutta en nyt muista keihin ja miten. Kirjasammon aikalaisarviossa Nohström Kyllikki kirjoittaa että että tämä olisi Undsetin omaelämänkerrallinen teos ja tuo esiin lapsipsykologisen näkökulman. Olen tämän aikalaisarvion kanssa samaa mieltä, että teos vaatii hieman syventymistä. Itse en oikein ymmärtänyt kaikkia Ingvildin mielenliikkeitä.

---

Porin lukuhaaste kohta 30:Kaksi eri kirjailijan kirjaa, joissa on jokin pieni yhteinen yksityiskohta. Näin tässä yhteisenä tekijänä Linda Bösrtöm Knausgårdin Lokakuun lapsi -teokseen muistot ja niiden merkityksen.

18 lokakuuta 2021

Jospa esittelisin muutamia kirjahankintojani!

Lukeminen on vähän hidasta ollut viime aikoina. Luen parhaillaan useampaakin kirjaa, joista tällä hetkellä ensisijaisin on kyllä kiintoisa, mutta jostain syystä pystyn sitä lukemaan vain muutaman sivun kerrallaan. Kirjoja lukemattomia on kyllä vinopino odottamassa vuoroaan ja ajattelin, että esittelisinkin nyt joitakin viime ajan hankintojani.

Tässä taas kirpputoria kierrellessäni osui kohdalle nämä Neiti Etsivä -kirjat, jotka olivat uudenoloisia. Hintakaan ei ollut nettiantikvariaattien tasoa. Itse olen keräillyt näitä valkoisella pohjalla ja selkämyksellä. Kotiinpäästyä huomasinkin, että olin tullut hankkineeksi tuon balettitossujen arvoituksenkin. No, ei tämä suuri vahinko ollut, ja ylimääräinen kirja lähtee jossain vaiheessa kiertoon. 

Grönlanti ja pohjoisen luonto kiinnostavat ja jo aiemmin syksyn aikana hankin nämä kaksi teosta. Jo pelkästään kansikuvat herättivät kiinnostuksen, mutta onneksi löytyi myös hieman taustatietoa tarinoistakin. Se ongelma näissä nettiantikvariaattiostoissa on, että ei pääse aina vilkaisemaan sisältöä ja sitten voi tulla pettymyksiä. 



Inger Brattströmin Erilainen ja Jytte Lyndbirkin Anne ovvat nuortenkirjoja. Battströmin kirja kuuluu Otavan Isojen tyttöjen kirjoihin ja kertoo pojasta, joka ei aivan kuuulu joukkoon. Lyngbirkin Anne on Vihreän kirjaston kirja, jonka teokset ovat myös suunnattu enempi aikuistuvalle nuorelle.
 
 
Gaunitzin Nuoret metsänkävijät herätti kiinnotuksen kauniilla kannellaan. En ole teosta vielä vilkaissutkaan, mutta luulen että tavalla tai toisella luonto on tärkeässä roolissa. Aili Konttinen sen sijaan on tuttu monista lasten- ja nuortenkirjoistaan. Iloinen surullinen kesä on ennestään tuntematon teos, jonka nimi on erikoinen ja paljonpuhuva. Tätäkään en ole vielä ehtinyt vilkaisemaan, mutta Konttisen teoksia lukeneena odotan kyllä verratonta lukukokemusta, mitä se sitten pitääkään sisällään.
 

 
Tyttökirjojen vastapainoksi hieman poikakirjojakin.Aarne Mustaslon Jokikylän pojissa on kiva ja vauhdikas  kansikuva, joka lupaa jonkinasteista seikkailua. Kirjailija on aivan outo, mutta teos oli tosi edullinen ja ajattelin, että tämä voisi olla kiintoisa lukukokemus. Tauno Karilaalta olen lukenut yhden teoksen aiemmin. Intiaaniaihe on kiinnostava ja erityisintresseissäni ja tätä kansikuvaa olen jo monesti katsellut ihan taiteelliselta näkökannaltakin. Kun nyt on ilmestynyt uudempaakin suomalaista intiaaneja sivuavaa kirjallisuutta (J.P:Koskisen Haukansilmä) ajattelin, että olisi ihan kiintoisaa saada suomalaista näkökulmaa tähän aiheesseen. Tuo Koskisen uutuusteos kyllä kiinnostaa sekin, ehkä hankin sen jossain vaiheessa tai sitten lainaan kirjastosta sopivassa  vaiheessa. Saa nyt nähdä.
 


Kun etsii kirjallisuutta nettiantikvariaateista on tapoja erilaisia. Saatan katsoa uutuudet eli viimeksi tulleet tai sitten kirjailijan nimellä tai teoksen nimellä, jos etsii jotain tiettyä kirjaa. Mutta sitten on vähän erikoisempia hakutapoja löytää jotain uutta ja erilaista.Tässä taannoin etsin kirjallisuutta puiden nimillä. Kuuset ja männyt ja koivut eivät tuoneet mitään kovin kiinnostavaa, mutta pihlaja antoi kiintoisan osuman. Eila Pennasta en ole aiemmin lukenut eikä minulla ole mitään tietoa hänen tyylistään, mutta hänen Kaadetut pihlajat herätti kiinnostuksen ihanalla kansikuvalla ja esittelytekstillä. Tämä ei ehkä ole niinkään nuortenkirja, vaikka kertookin nuoresta naisesta kasvukipuineen. 

Kuinkahan on, löytyikö näistä teoksista mitään sinua kiinnostavaa? Herättikö valintani sinussa lukuhaluja? Olisi kiva kuulla, mitä ajatuksiasi kirjoista ja valinnoistani nousi?
 

08 lokakuuta 2021

Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen!


 

Dee Brown

Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen - Lännen valloitus intiaanien näkökulmasta

Alkuteos: Bury my Heart at Wounded Knee - An Indian History of the American West

Suomentanut Esko Hamilo

Otava, 2004 (2. nidottu painos) Lyhentämätön.

495 s.


Olin yllättynyt. kun etsiessäni tietoja kirjailijasta, ilmenikin, että kirjoittaja ei itse olekaan intiaani, niin kuin jostain syystä olin kuvitellut. Tämä tieto ja kirjoittajan tausta kuitenkin tuo hieman ymmärrettävimmiksi ne valinnat, joita kirjoitusprosessin aikana on tehty. Minua nimittäin hieman ihmetyttää, miksi kummassa kirjailija on tuonut esiin kaiken maailman historiallista nippelitietoa, joilla ei ole mitään yhtymäkohtaa intiaanisotiin ja tilanteesseen, kuten esimerkiksi venäläisten opiskelijoiden mellakointi Pietarissa. No, jonkun kiväärin keksiminen saattaa liittyä asiaan, mutta ei se, milloin Tolstoin mikäkin kirja on ilmestynyt. Nämä jokaisen luvun alussa olevat historiantiedot tosin auttavat näkemään, että samaan aikaan, kun Amerikan Yhdysvaltoja vallattiin (tai kierolla tavalla ahneuden takia petkutettiin) sen alkuperäisasukkailta, niin muualla maailmassa elettiin aika tavallistakin elämää.

1883 Marraskuun 3. päivänä Yhdysvaltain korkein oikeus päättää että Amerikan intiaani on syntyperältään vierasmaalainen ja holhokki.  Robert Louis Stevensonin Aarresaari julkaistaan.

Nämä historiaotokset ovat kuitenkin toissijaisia sen rinnalla, että kirjailija on kuitenkin tuonut Lännen valloituksen intiaanien näkökulmasta historian lähteisiin nojautuen. Nämä alkuperäisten amerikkalaisten omat lausumat ja ajatukset ovatkin tämän teoksen parasta antia samoin kuin kuvat ja maalaukset intiaanipäälliköistä. En sano, etteikö sodassa ole kahta puolta ja syytä niin sysissä kuin sepissäkin. Tämä ei ole mitään kaunista luettavaa, mutta se, mitä intiaaneille tehtiin oli kyllä holokaustiin verrattava kansanmurha, jossa valkoiset eivät säälineet edes sylivauvoja. No, oli niitäkin valkoisia, jotka olivat intiaanien puolella, mutta vähemmistönä.

Kiintoisa myönteisessä mielessä on luku, joka kertoo, kuinka "Seisovasta Karhusta tulee ihminen". Seisova Karhu oli ponca-heimon päälliköitä. Huhtikuussa 18. päivänä 1879 Yhdysvaltain historiassa käytiin harvinainen kansalaisoikeusjuttu Seisova Karhu vastaan Crook. Crook, joka aiemmin oli taistellut intiaaneja vastaan oli itseasiassa alkanut tuntea sympatiaa intiaaneja kohtaan ja oli viivyttänyt saamaansa määräystä siirtää poncat ja toimi muutenkin taustalla saadakseen suuren yleisön poncien puolelle. Oikeudenistunnossa oli kyse siitä, voidaanko intiaanit katsoa "lain tarkoittamalla tavalla ihmisiksi"vai ei. Seisova Karhu voitti ja sai viedä oman joukkonsa vapauteen.

Suomennoksesta sen verran, että minua ärsytti suunnattomasti sanan Wigwam kirjoittaminen Vigvamiksi ja sanan yleinen käyttö, oli kyseessä sitten metsäintiaanien asumus tai tasankontiaanien teltat).

 "En tiennyt silloin, mikä kaikki päättyi. Kun katson nyt taaksepäin tältä vanhan ikäni korkealta kukkulalta, voin yhä nähdä teurastetut naiset ja lapset lojumassa kasoissa ja hajallaan koko matkan pitkin kiemurtelevaa rotkoa, yhtä selvästi kuin näin heidät silloin kun silmäni olivat vielä nuoret. Ja näen myös sen, että jotain muutakin kuoli sinne veriseen muttaan ja hautautui lumimyrskyyn. Kansan unelma kuoli siellä. Se oli kaunis unelma... kansaa ympäröivä vanne on nyt murtunut ja palasina. Enää ei ole keskusta, ja pyhä puu on kuollut.   - Musta Hirvi"

--

Kirjallinen USA:n osavaltiovalloitus: Arkansas kirjailijan asuinseudun mukaan 

Kirkko ja kaupunkilehden -lukuhaaste kohta 9: Kirja, joka kuvaa uskonnollista lahkoa tai hengellistä väkivaltaa. 

Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen -teoksen loppupuolella on luku Wovokasta, paiute-heimoon kuuluvasta miehestä, jonka Henkitanssi johti Wounded Kneen verilöylyyn. Kyseessä oli sekoitus intiaanien uskomuksia ja Ilmestyskirjatulkintaa, jonka voi tulkita eräänlaiseksi intiaaniuskonnon lahkoksi. Mielestäni, vaikka tässä on hyvin lyhyt viittaus siihen, että intiaanilapsia erotettiin perheistään ja vietiin katolisiin kouluihin on hengelliseen väkivaltaan viittaavaa, samoin kuin se, että koko intiaanien joukkotuhon jotkut oikeuttivat uskonnolla, sanon uskonnolla, josta todellinen evankeliumin valo oli kaukana.

.. 

Luettu myös: Kirjojenpyorteissa

01 lokakuuta 2021

Corrie Ten Boom, John ja Elizabeth Sherrill: Kätköpaikka!

 


Corrie Ten Boom

John ja Elizabeth Sherrill

Kätköpaikka

Alkuteos: The hiding place

Suomentanut Rauno Luoto

Päivä, 1972

252 s.


"Se oli muistojen päivä. Päivä, jolloin katsottiin menneisyyteen. Miten olisimme siinä istuessamme saattaneet arvata, että osaksemme tulisi tässä muistojen paikassa seikkailu, jollaisesta me, kaksi naimatonta keski-ikäistä naista ja vanha mies, emme osanneet edes uneksia. Seikkailu ja ahdistus, kauhu ja pelko olivat aivan nurkan takana, emmekä me tienneet mitään

Voi isä! Betsie! Jos olisin tiennyt, olisinko jatkanut? Olisinko rojennut tehdä sellaista mitä tein."

Corrie Ten Boom oli Hollaninn ensimmäinen auktorisoitu naiskelloseppä. Hänen isoisänsä ja isänsä olivat olleet kelloseppiä jo ennen häntä. Nuoruudessaan Corrie oli ollut rakastunut, mutta rakkauden kohde, joka tosin rakasti Corrieta, avioitui kuitenkin äitinsä tahdon mukaisesti toisen, paremman aseman omaavan kanssa. Corrie tiesi, että hänelle ei koskaan tulisi toista. Mutta tuli toisia - tuli lähimmäisiä. Ten Boomien 100 vuotta vanhasta kelloseppäliikkeestä ja kodista Bejestä tuli toisen maailmansodan aikana vastarintataistelijoiden kohtaamispaikka, jonka salaiseen huoneeseen piilotettiin juutalaisia pakolaisia. Tätä vastarintataistelijoiden joukkoa johti Corrie - tuo pieni rohkea nainen, joka nousi pettymyksiensä yläpuolelle.

Lopulta Ten Boomien toiminta kuitenkin paljastui natsimiehittäjlle kavaltajan toimesta, ja Corrie ja tämän seurassa olleet perheenjäset ja ystävät otettiin kiinni ja passitettiin kuka minnekin. Isä Ten Boom, joka oli jo yhdeksänkymmenen kuoli kymmenen päivää pidätyksensä jälkeen kulkutautisairaalassa. Osa sisaruksista ja pidätetyistä vapautettiin myöhemmin. Corrie ja tämän sisko Betsie joutuivat ensin Vughtiin ja sitten Rawensbruckin keskitysleirille Saksaan. Ensi alkuun Corrie  on kauhuissaan ja tuntee vain vihaa, mutta Betsie, jonka sydän palaa Kristuksen rakkauta näkee vain kärsivät ihmiset, jotka tarvitsevat evankeliumin valoa.

"Tajusin jälleen kerran, että pimeydessä Jumalan totuus loistaa kirkkaimmin." Corrie alkaa oppia jotain sisareltaan.

Kätköpaikka on rohkean pienen naisen elämäntarina. Naisen, joka ei antanut sydämessään tilaa vihalle. Kätköpaikka on tarina uskosta ja rakkaudesta, joka on pelkoa ja toivottomuutta voimakkaampi. Kätköpaikka on kristillisen kirjallisuuden pieni klassikko. 

---

Kirjojen merkityksestä:

"Kirjat eivät näet vanhene niin kuin sinä ja minä, vanha veikko. Ne puhuvat, kun me olemme lähteneet, sukupolville, joita me emme tule näkemään. Niin, kirjojen täytyy jäädä eloon."

---

Corrie Ten Boomin elämäntarinasta on tehty samanniminen elokuva. Katsoin sen osittain Youtubesta ja täytyy mainita, että elokuvan lopussa mainituissa henkilötiedoissa on poikkeavuus tämän kirjan lopussa mainittuihin henkilötietoihin nähden. Corrien veli Willem, joka myös pidätettiin vapautui ja kirjan mukaan kuoli vuonna 1946, mutta elokuvan mukaan jo 1945. Hieman häiritsevästä ristiriitatiedosta huolimatta tämä on vaikuttava elämäntarina Jumalan voimasta ja anteeksiantamuksen merkityksestä.

...

Kirjan kannet auki -lukuhaaste kohta 19: Lue kirja, jonka kannet kätkee salaisuuden

...

Kirja on luettu  myös Lukujonossa ja  Kaikkea kirjasta -blogeissa.