Eva Mozes Kor & Lisa Rojany Buccieri: Auschwitzin kaksoset!

 

Eva Mozes Kor & Lisa  Rojany Buccieri

Auschwitzin kaksoset

Alkuteos: The twins of Auschwitz

Suomentanut Sirpa Saari

Minerva, 2021

222 s.

 

 

 

 

 

Käskyjä. Itkua. Loputonta itkua. Lapset itkivät vanhempiensa perään. Vanhemmat itkivät kadottamiaan pienokaisia. Jotkut itkivät pelosta ja hämmennyksestä. Toiset taas tiesivät jo varmuuudella, että heidän painajaisensa oli käymässä toteen. Äänet sulautuivat toisiinsa ja muuttuivat yhdeksi yhteiseksi vaitukseksi, johon kiteytyi koko ihmiselon syvin mahdollinen suru, kärsimys ja menetyksen tuska.

Eva seisoo kaksossirarensa Miriamin kanssa Auschwitzin erottelulaiturilla johon heidät on tuotu karjavaunuissa Portzista, Romanian Transsilvaniasta, jossa hän oli syntynyt kymmenen vuotta aiemmin. Eva ja Miriam olivat kaksosia.

 Kun laiturilla kuuluu huuto: Zwillinge, Zwillinge! Onko kaksosia tyttöjen äiti epäröiden: Onko se hyvä asia? On! vastaa vartija. - Kyllä, he ovat kaksosia! Äiti vastaa ja tytöt viedään. Eva ja Miriam eivät enää koskaan näe vanhempiaan eivätkä isosiskojaan Edithiä ja Alizia. Sen sijaan he joutuvat parinsadan muun kaksosen kanssa erityisparakkiin ja natsitohtori Mengelen tutkimuksiin. 

Eva päättää jo alusta alkaen, että hän ei anna periksi. Hän ja Miriam pysyvät yhdessä ja selviävät tästä sodasta hengissä.

Auschwitzin kaksoset on koskettava kertomus järjettömästä ajasta ja järjettömyyksistä, joita pahamaineinen Mengele lääketieteen nimissä teki. Teos ei kuitenkaan pröystäile näillä tutkimuksilla ja raakuuksilla ja tuo vain hyvin lyhyesti ja vähäeleisesti tämän puolen esiin. Silti kuvaukset puistattavat. Teoksen kuvauksessa pääpaino on kuitenkin lasten selviäminen ja Evan päättäväisyydessä selvitä hengissä.

Valokuvat tuovat elävyyttä kerrontaan, joka toki sekin jo on hyvin ilmeikästä ja lapsen näkökulmasta kerrottua. Kaikkein koskettavin kuvista on otettu Auschwitzin portilla puna-armeijan vapauttaman lapsijoukon marssiessa ulos vapauteen, Ewa ja Miriam etummaisina.

Vapauduttuaan Ewa ja Miriam asuivat jonkin aikaa sodasta myös selvinneen Irina-tätinsä luona, jonka jälkeen he muuttivat Israeliin, jonne heidän setänsä oli muuttanut jo ennen sotaa. Israelissa Eva löysi aviopuolison ja muutti Yhdysvaltoihin. Amerikkalaisten tapa viettää Halloweenia on järkytys Evalle ja kulttuuriyhteentörmäys aiheuttaa yhdentoista vuoden kiusaamisen naapuruston lasten ja nuorison taholta, kunnes 1970-luvun lopulla esitetty Polttouhrit tv-sarja saa ihmiset ymmärtämään, mitä Eva on mahdollisesti joutunut kärsimään. Kiusaaminen loppuu ja Eva alkaa miettiä, mitä hän voisi tehdä sisimässään kantavalle kivulle. Eva perustaa Mengelen kaksosille suunnatun yhdistyksen ja sittemin myös museon ja koulutuskeskuksen. 

Evan tarina on vaikuttava. Vaikuttavaksi sen tekee myös anteeksiantaminen. Eva päättää sisimmässään antaa henkilökohtaisesti anteeksi natseille, jopa Mengelelle sen, mitä tämä on tehnyt. Tämä aiheuttaa ristiriitaa Evan ja muiden holokaustin uhrien keskuudessa, mutta Eva vakuuttaa että hänen anteeksiantonsa ei ole kollegiaalinen eikä tarkoita etteikö esim Mengelen pitäisi joutua vastuuseen teoistaan.

"Minusta tuntui kuin harteiltani olisi nostettu raskas, kipeä taakka. Olin elänyt sen kivun kanssa viisikymmentä vuotta. Mutta nyt en ollut enää Auschwitzin enkä oman traagisen menneisyyteni vanki. Olin vapaa.--- --- Viha ja kauna ovat sodan siemeniä. Anteeksiannosta versoo rauha."

Tätä anteeksiantoteemaa avaa Peggy Tierney teoksen loppusanoissa. Kuten sanottua, sitä ei voi ymmärtää tai sen voi ymmärtää väärin. Se, että kaiken kokemansa jälkeen ei katkeroidu on kuitenkin elämää edistävä tekijä. Eva oli sen ymmärtänyt. Hän oli selviytynyt voittajana natsien kauhuista, mutta myös siitä, mikä olisi voinut jättää hänet sisäisesti tuon ajan vangiksi.

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

---

Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 43 Kirja, jonka nimessä on lukusana

Kirjallinen maailmanvalloitus:  Romania