Jevhenija Kuznjetsova: Tikapuut!

 Jevhenija Kuznjetsova

Tikapuut

Alkuteos: драбина (drabina)

Suomentanut Eero Balk

Aula & Co, 2024

204 s.

 

Kevät kohisi, kaikki pihan paljaat osat versoivt erilaisia pensaita ja kukkia, joita ei ollut näkynyt talvella Tolikin ostaessa taloa. Nyt kävi selväksi, että Maricarmen, ikuinen muisto hänele, ei ollut harrastanut ainoastaan kirjailua vaan myös puutarhanhoitoa: joka kolkassa vihersi jotain pyrkien ylöspäin. Tolik hyppäsi kevyesti tikkailta ja juoksi portille. Tien laidassa kukkivat voikukat, äsken vielä alaston mantelipuu oli peittynyt lehtien vihreään seittiin. Hän muisti äidin, joka oli valittanut ääneen jokaiselle kukalle kuin vainajalle: "Minne sinä kurkotat, näin hirveään maailmaan?" Hryhorivnakin oli kertonut jokaisen kasvin kohdalla, mitä siitä oli määrä kasvaa ja "kukkia ihan kohta" ja puhjennut manailemaan: "Olisit jäänyt nousematta tänä keväänä! Ilahduttamatta maahantunkeutujia! Kuolisit mieluummin maan rakoon kuin alat kasvaa!" Äiti ja Hryhorivna olivat yhtä mieltä siitä, että yhdenkään kukan ei pidä ilahduttaa vihollisen sotilasta, eivätkä silti voineet mitenkään vaikuttaa siihen, että kukat olivat rehottaneet Hryhorivnan miehitetyllä pihalla runsaammin kuin koskaan.

Ajattelin ensin, että en postaisi tästä kirjasta mitään. Muutin sitten mieleni ja ajattelin: jotain pientä tästä kai voisi kirjoittaa ja teoksen esitellä. Muistan kansikuvan herättäneen kiinnostukseni aikoinaan, kun sen kirjamessuesittelynä näin. Laura Noposen kansisuunnittelu on viehättävän kiinnostava ja nyt teoksen luettuani aloin miettiä sen yhtenevyyttä tarinaan. En tiedä, mitä kukkia nuo punaiset ovat, en ainakaan tomaatinkukiksi niitä miellä (tomaatteja kasvatetaan tässä teoksessa kuivassa suihkulähteessä). auringonkukat erottuvat taustalla mitkä ymmärrän, kun niihin viitataan kerronnassa. Kansikuva siis herätti kiinnostuksen, mutta ei tämä ehkä ihan kuitenkaan vastannut odotuksia..

No, lähdetään päähenkilöstä, Tolikista. Tolik on ukrainalainen pakolainen, asettunut Espanjaan. Ostanut talon, josta haaveilee laittavansa omanlaisensa. Vaan, mihin katoaa itsenäisyys ja haaveet, kun taloon asettuu asumaan äidin ohella täti Hruhorivna, sisko Irusja, isoeno Anatoli StepanovytŠ, joka on toisen jalkansa menettänyt invalidi, ja Polina, jonka yhteyttä muihin en osaa sanoa, mutta Ukrainan pakolainen hänkin, Vielä taloon asettuu  yorkshiren terrieri Vladik sekä kissat  Zusja ja Drusja, jotka ovat kissasuvun miniä ja anoppi, sillä 

"Drusjalla oli poika, ja Zusja teki sen pojan kanssa pennut, joista yksi on nykyään Ljuballa, äiti selitti rauhallisesti.

Lopulta talossa on niin paljon liikettä, että Tolik kiipeää yläkerroksen huoneenseensa ikkunan alle tikkaat, joita pitkin kiipeää huoneeseensa välttääkseen muita ja saakseen rauhassa tehdä töitään.

Tikapuut on fiktiivistä lähihistoriaa. Ukrainalainen elämäntapa, ajatukset sodan menosta ja omista tuhotuista asuinpaikoista, kuolleista tuttavista värittävät arkea. Kerronta ei ole kuitenkaan synkkää, Siinä on ironiaa, hieman mustaa huumoriakin. Mitä sota tekee yksilöille ja perhekunnille, mitä on olla pakolainen vieraassa maassa? Miten suhtautua viholliseen? Siinäpä kysymyksiä, joita tämän tarinan myötä lukiessa heräilee. Teos kuvaa ihmisten sisäisiä jännitteitä, kaipausta, toivomuksia, arkista elämänmenoa, sitä, mitä sotauutiset eivät kerro. 

Kyllä tämän luki ja ei vastentahtoisestikaan. Kerronta oli vireää ja viritti myös omaa ajattelukykyä. Ihan loppua en ymmärtänyt. Otsikot olivat hieman ilkikurisia ja omiaan luomaan karikatyyristä, ironista, ei pahantahtoista, mutta hieman näpäyttävää otetta. 

Suomi-bongaus 

- Mistä on kyse?  - Ne aikovat lähettää Bobin Venäjälle. Amerikan passilla! - He sanoivat että Suomeen, auttamaan odessalaisia! - Ja ---  kanssa. Lana sanoi tytöntäen kasvonsa melkein kiinni Peteen. - Mitä  ---  odessalaisia Suomessa on? - Ihmisiä jotka pakenevat sotaa! Pete vastasi. - Mitä helkuttia ne tekevät Venäjän rajalla?! Lana huudahti. - Mitä odessalaisia. Mistä niitä on siunaantunut? 

Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 17. Kirjan päähenkilöllä on lemmikkinä kissa tai koira 

Muualla blogeissa:

Kirjaluotsin mukaan kirjailija tasapainottelee kerronnassaan keveän ja vakavan välillä. 

Kirjahamsteria  "Koko kansan leimaaminen iski ikävästi silmään"

Sivumerkkejä:  näkee tarinan "lämpimällä huumorilla ryyditettynä perhetarinana, joka samalla  kurkottelee moniin metaforisiin suuntiin".

Claudie Gallay: Tyrskyt!

 Claudie Gallay

Tyrskyt

Alkuteos:  Les Déferlantes

Suomentanut Titia Schuurman

Avain, 2010

477 s.

Kansi Satu Ketola

Glaude Gallayn Tyrskyt on ollut mielessä joitakin aikoja sitten, blogiesittelyjen pohjalta kiinnostavaksi heränneenä, mutta unohtunut sitten ajan pyörteissä, kunnes nyt viimeisimmällä kirjastoreissulla osui silmiini ja ajattelin, että mikseipäs ei. Kai tähän tarinaan voisi tutustua. Ja kyllähän tämä ihan luettava tarina oli. 

Tyrskyt kertoo naisesta, ornitologista, joka on tullut La Hagueen, ranskalaiseen rannikkokylään. Naisen nimeä ei kerrota. Hän on  tarinan minäkertoja, joka kertoo tarinaa kuolleelle rakastetulleen, jonka nimeä ei myöskään kerrota. Tarinan muita henkilöitä, jotka ovat enemmän ja vähemmän omalaatuisia on mm.

Ihmiset sanovat minua Kynteväksi, niin ikään he sanovat minua Outolaiseksi, muukalaiseksi muualla syntyneeksi, kuten olivat sanoneet kaikkia jotka olivat asettuneet tänne ennen minua. Ja kaikkia jotka tulisivat minun jälkeeni. Heitä tulisi.

Nainen asuu Kyntevä-nimisessä talossa yhdessä kahden sisaruksen kanssa. Raphael on taiteilija, joka tekee kipsipatsaita unelmoiden niiden valusta ja näkemystensä esille saannista. Morgane on edellisen sisko, joka hmm. - olkoon sanomatta.

Muita tarinan henkilöitä on mm. Lili, joka pitää baaria kylässä ja hänen äitinsä, jota kutsutaan Muoriksi. Muori on mennyt hieman sekaisin aviokriisin takia.Theo, hänen miehensä ja  Lillin isä  asuu yksinään kissojensa kanssa. Lili lähettää hänelle ruokaa, mutta on muutoin huonoissa väleissä isänsä kanssa. Sitten on myös Nan eli Florence, nainen, joka on pitänyt orpolasten turvakotia ja johon Theo on rakastunut. Max, hieman erikoinen persoona, joka käyttää erikoisia sanavalintoja ja rakentaa kalastusvenettä. Haaveilee sillihaiden pyydystämisestä ja on rakastunut Morganeen.

"Meillä oli yhteinen tarkkaavaisuus asioihin ja suureen tietoon. Hän naurahti hiljaa kätensä suojassa, sormet harallaan. - Pikku Peukaloisella oli enemmän tolkkua päässä, hän sanoi taputtaen kädellä päälakeaan. Se sanoi, että minun tolkkuni oli vähemmän mittava mutta ihan yhtä ansiokas."

Kylään saapuu myös mies nimeltä Lambert. Hän on aikoinaan asunut La Haguessa, mutta menettänyt vanhempansa ja pikkuveljensä haaksirikko-onnettomuudessa. Onnettomuudesta on kulunut neljäkymmentä vuotta, mutta Lambert ei ole päässyt onnettomuudesta yli. Hänen mieltään kalvaa syyllisyys omasta selviämisestä ja myös syytös Theoa kohtaan siitä, että tämä olisi sammuttanut majakan valot kyseisenä päivänä ja onnettomuus olisi johtunut siitä.

Tyrskyt on yhdistelmä rakkaustarinaa ja salapoliisitarinaa. Tyrskyt kertoo yksilöistä mutta myös yhteisöstä. Menneisyyden aaveista mutta myös heräämisestä todellisuuteen, uusista mahdollisuuksista. 

Hienosyinen tarina, ei mitenkään tavanomainen kerronnaltaan. Minäkertoja kertoo tapahtmista, lintututkimuksistaan, kuvaa ihmisiä, keskusteluja, lintujen elämää, näkemäänsä ja kokemaansa ajassa ja paikassa, preesensissä, kesken kaiken hän osoittaakin kerrontansa lukijan sijasta, tai itsensä sijasta, rakastetulleen ja tämä laittaa lukijan hoksottimet värähtelemään. Teoksessa on jännitettä, joka pitää eikä lopahda, ei veny eikä vanu kuminauhan lailla. En kuitenkaan uponnut tähän tarinaan, sukeltanut syviin vesiin tämän myötä. En siis täysin samaistunut henkilöihin, niin kuin vuoksi ja luode, he tulivat hetkeksi vastaan, mutta tyrskyjen myötä katoanevat tarinoiden aallokkoon.

Muutamia kirjallisuusviitteitä:

Avilan Teresan elämänkerta (saattaisi kiinnostaa)  Etty Hillesumin päiväkirja (löytyy maaseutukotini varastoista, mutta en muista olenko lukenut). Prevertiin viitataan teoksessa useammankin kerran, joten minun täytyi hieman selvittää, kenestä ja millaisesta henkilöstä onkaan kyse. Coetzee on toinen kirjailija, johon viitataan, ja josta en tiennyt mitään, ennen kuin nyt hieman kaivelin hänestäkin tietoja. Hmm. Coetzeen Jeesuksen lapsuus herättää hieman kiinnostusta, vaikka nimi ei olekaan kirjaimellisesti otettava. Täytyypä tutkia, uskaltautuisiko epävarmalle alueelle tämän suhteen. Coetzee on kuitenkin Nobel-kirjailija, jos sitä nyt voi pitää suosituksena tässä asiassa.

Erityismaininta tälle ilmaisulle:

"Sinä sivelit poskeani kädelläsi, sillä leveällä kädellä johon minä mahduin kokonaan"

Pieni Helmet 2024 -lukuhaaste kohta 11. Kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä (ilma, vesi, maa, tuli)

Muualla blogeissa:

Kirjaluotsin mukaan teos koostuu näennäisen yksinkertaisista mutta tunteiden aallonharjalla ratsastavista, mysteeriin verhoutuvista lauseista, jotka  raottavat salojaan pala palalta

Lumiomena kuvaa teosta sanoilla upea, merellinen, runollinen ja samaan aikaan koruton