Jevhenija Kuznjetsova
Tikapuut
Alkuteos: драбина (drabina)
Suomentanut Eero Balk
Aula & Co, 2024
204 s.
Kevät
kohisi, kaikki pihan paljaat osat versoivt erilaisia pensaita ja
kukkia, joita ei ollut näkynyt talvella Tolikin ostaessa taloa. Nyt kävi
selväksi, että Maricarmen, ikuinen muisto hänele, ei ollut harrastanut
ainoastaan kirjailua vaan myös puutarhanhoitoa: joka kolkassa vihersi
jotain pyrkien ylöspäin. Tolik hyppäsi kevyesti tikkailta ja juoksi
portille. Tien laidassa kukkivat voikukat, äsken vielä alaston
mantelipuu oli peittynyt lehtien vihreään seittiin. Hän muisti äidin,
joka oli valittanut ääneen jokaiselle kukalle kuin vainajalle: "Minne
sinä kurkotat, näin hirveään maailmaan?" Hryhorivnakin oli kertonut
jokaisen kasvin kohdalla, mitä siitä oli määrä kasvaa ja "kukkia ihan
kohta" ja puhjennut manailemaan: "Olisit jäänyt nousematta tänä keväänä!
Ilahduttamatta maahantunkeutujia! Kuolisit mieluummin maan rakoon kuin
alat kasvaa!" Äiti ja Hryhorivna olivat yhtä mieltä siitä, että
yhdenkään kukan ei pidä ilahduttaa vihollisen sotilasta, eivätkä silti
voineet mitenkään vaikuttaa siihen, että kukat olivat rehottaneet
Hryhorivnan miehitetyllä pihalla runsaammin kuin koskaan.
Ajattelin ensin, että en postaisi tästä kirjasta mitään. Muutin sitten mieleni ja ajattelin: jotain pientä tästä kai voisi kirjoittaa ja teoksen esitellä. Muistan kansikuvan herättäneen kiinnostukseni aikoinaan, kun sen kirjamessuesittelynä näin. Laura Noposen kansisuunnittelu on viehättävän kiinnostava ja nyt teoksen luettuani aloin miettiä sen yhtenevyyttä tarinaan. En tiedä, mitä kukkia nuo punaiset ovat, en ainakaan tomaatinkukiksi niitä miellä (tomaatteja kasvatetaan tässä teoksessa kuivassa suihkulähteessä). auringonkukat erottuvat taustalla mitkä ymmärrän, kun niihin viitataan kerronnassa. Kansikuva siis herätti kiinnostuksen, mutta ei tämä ehkä ihan kuitenkaan vastannut odotuksia..
No, lähdetään päähenkilöstä, Tolikista. Tolik on ukrainalainen pakolainen, asettunut Espanjaan. Ostanut talon, josta haaveilee laittavansa omanlaisensa. Vaan, mihin katoaa itsenäisyys ja haaveet, kun taloon asettuu asumaan äidin ohella täti Hruhorivna, sisko Irusja, isoeno Anatoli StepanovytŠ, joka on toisen jalkansa menettänyt invalidi, ja Polina, jonka yhteyttä muihin en osaa sanoa, mutta Ukrainan pakolainen hänkin, Vielä taloon asettuu yorkshiren terrieri Vladik sekä kissat Zusja ja Drusja, jotka ovat kissasuvun miniä ja anoppi, sillä
"Drusjalla oli poika, ja Zusja teki sen pojan kanssa pennut, joista yksi on nykyään Ljuballa, äiti selitti rauhallisesti.
Lopulta talossa on niin paljon liikettä, että Tolik kiipeää yläkerroksen huoneenseensa ikkunan alle tikkaat, joita pitkin kiipeää huoneeseensa välttääkseen muita ja saakseen rauhassa tehdä töitään.
Tikapuut on fiktiivistä lähihistoriaa. Ukrainalainen elämäntapa, ajatukset sodan menosta ja omista tuhotuista asuinpaikoista, kuolleista tuttavista värittävät arkea. Kerronta ei ole kuitenkaan synkkää, Siinä on ironiaa, hieman mustaa huumoriakin. Mitä sota tekee yksilöille ja perhekunnille, mitä on olla pakolainen vieraassa maassa? Miten suhtautua viholliseen? Siinäpä kysymyksiä, joita tämän tarinan myötä lukiessa heräilee. Teos kuvaa ihmisten sisäisiä jännitteitä, kaipausta, toivomuksia, arkista elämänmenoa, sitä, mitä sotauutiset eivät kerro.
Kyllä tämän luki ja ei vastentahtoisestikaan. Kerronta oli vireää ja viritti myös omaa ajattelukykyä. Ihan loppua en ymmärtänyt. Otsikot olivat hieman ilkikurisia ja omiaan luomaan karikatyyristä, ironista, ei pahantahtoista, mutta hieman näpäyttävää otetta.
Suomi-bongaus
- Mistä on kyse? - Ne aikovat lähettää Bobin Venäjälle. Amerikan passilla! - He sanoivat että Suomeen, auttamaan odessalaisia! - Ja --- kanssa. Lana sanoi tytöntäen kasvonsa melkein kiinni Peteen. - Mitä --- odessalaisia Suomessa on? - Ihmisiä jotka pakenevat sotaa! Pete vastasi. - Mitä helkuttia ne tekevät Venäjän rajalla?! Lana huudahti. - Mitä odessalaisia. Mistä niitä on siunaantunut?
Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 17. Kirjan päähenkilöllä on lemmikkinä kissa tai koira
Muualla blogeissa:
Kirjaluotsin mukaan kirjailija tasapainottelee kerronnassaan keveän ja vakavan välillä.
Kirjahamsteria "Koko kansan leimaaminen iski ikävästi silmään"
Sivumerkkejä: näkee tarinan "lämpimällä huumorilla ryyditettynä perhetarinana, joka samalla kurkottelee moniin metaforisiin suuntiin".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti